maanantai 7. toukokuuta 2012

Nokkosrieskat ja nokkosen ryöppäys

Olimme viattomalla sunnuntaikävelyllä. Olin koko aamun tuijotellut ja näpräillyt ikkunalautaviljelyksiäni ja luulin värkkäysintoni olleen jo käytetty tältä päivältä.

Olin väärässä.




Ensin löysin todella kauniin ajopuun, jota kannoimme vuorotellen kotiin noin 6 - 7 kilometrin verran. Se oli painava, mutta tosi nätti.

Olimme jo melkein kotona... Vain puolisen kilometriä jäljellä... Näytti jo siltä, että selviämme vähällä. Kunnes näin iloisen terhakkaan nokkospuskan! Nämä pienet vihulaiset olivat juuri oikean kokoisia! Noin 10 cm korkeita, terveitä, saasteettomalla ja tomuttomalla kasvupaikalla puolivarjossa... Ne suorastaan HUUSIVAT tulla poimittavaksi!

Pää alas, takapuoli ylös, muutama touhukas riuhtaisu ja varalta mukaan otettu kauppakassi täyttyi nokkosista. :)




Nokkonen, eli isonokkonen (Urtica dioica) on superterveellinen ja herkullinen kasvi.

Suomalainen hyötykasvitutkija , maa- ja metsätieteiden tohtori Toivo Rautavaara kertoo nokkosen olevan kaikista vihanneskasveista ravintopitoisin ja terveellisin. Nokkonen suorastaan uhkuu C-vitamiinia (5 kertaa enemmän kuin appelsiini), rautaa (seitsemän kertaa enemmän kuin pinaatti) ja kalsiumia (kolme kertaa enemmän kuin maito). Lisäksi siinä on hurjasti muita hyviä aineita, kuten kaliumia, magnesiumia, mangaania, sinkkiä,  A-, B-, E- ja K-vitamiineja, flavonoideja... Eli siis ihan kaikkea.

Nokkonen puhdistaa verta, edistää munuaisten toimintaa, vähentää anemiaa, laskee vernpainetta ja verensokeria, edistää suoliston toimintaa ja pintaverenkiertoa, auttaa yliherkkyysreaktoissa ja poistaa raskasmetalleja. Hitsi, nokkonenhan pieksee parsakaalinkin!

Tänään nokkosesta tuli rieskaa. Vitsi oli hyvää... Mieheni mielestä parasta leipää mitä olen tehnyt pitkiin aikoihin.

Ja kyllä, tämä on se ajopuu :)


Nokkosrieskat (noin 20 kpl)

3,5 dl kaurahiutaleita
8 dl vettä
1 ½ -2 tl suolaa
1 ½ l tuoreita nokkosia
5 dl vehnäjauhoja

Keitä kaurapuuro. Eli lisää kiehuvaan veteen suola ja kaurahiutaleet. Keittele.
Jäähdytä puuro.

Lisää puuroon vuorotellen ryöpätyt, hienonnetut nokkoset ja vehnäjauhot. Taikina jää melko löysäksi eikä vaivatakaan tarvitse kuin pienen sitkon aikaan saamiseksi (viitisen minuuttia).

Nostele pellille taikinapalleroita. Ripottele päälle vehnäjauhoja ja taputtele litteäksi. Pistele jauhoissa dipatulla haarukalla. Paista 225 C uunissa kiertoilmalla noin 15 minuuttia.

Kaurapuuro on limaista kamaa, joten kannattaa taputella rieskat kunnolla litteiksi. Muuten ne jäävät keskeltä tosi mömmöisiksi.



Nokkosten ryöppäys

Nokkosten käsittely on todella nopeaa ja vaivatonta. Tähän parin litran satsiin kului aikaa kutakuinkin yhden MM-jääkiekkopelin erän verran.

Suosittelen tekemään kaiken nahkahanskat kädessä. :)

Poimi nokkoset noin 10 - 15 cm korkuisina. Hauskuutta touhuun saa, kun teeskentelee ettei ole ihan varma, onko kyseessä todella nokkonen ja pyytää toista työntämään käden pussiin ja katsomaan tarkemmin, miltä poimimasi kasvit näyttävät. :) Hehehehheeeee....



Irrottele lehdet ja huuhtele ne kahdessa tai kolmessa vedessä.

Kiehauta huuhdotut lehdet vähässä vedessä 5 minuutin ajan.




Valuta lehdet ja hienonna ne. Käytä muhennoksessa, keitossa, leivässä, salaatissa, pastan kanssa... Tai pakasta talven varalle.


(Ja tähän väliin kuva ryöpätyistä nokkosista, joka EI ole tärähtänyt...)

sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Varsin kesäistä siikaa

Kävelin perjantaina aamulla kahdeksan aikaan Kampissa ja ohitin kolme varsin aromikasta laitapuolenkulkijaa. Miehet olivat uppoutuneet todella vauhdikkaaseen debaattiin. Kädet viuhuivat, ääni kohosi ja innostus oli selvä (tai no, ei  nyt niin SELVÄ).

Korviini kantautui...
"Siis se huuto! Juu se aika ruma, mutta hieno taulu. Jonku norjalaisen..."
"Nii SE!" mies imitoi taulun ilmettä nostaen kädet poskilleen. Muut toistivat liikkeen ja nyökyttelivät innoissaan.
"Joo joo kyllä mä SEN tiedän. Oon katso itsekin taiteilija. Tai siis..." Ja loppua en enää kuullut.

Mikä ihana päivänavaus! Tämä sai minut hyvälle tuulelle.

Nyt olisi Suomen aika taas brändätä itseään: Meillä ei ole laitapuolenkulkijoita / alkoholisteja / syrjäytyneitä, meillä on taiteilijoita!

Turha vaatimattomuus nurkkaan ja kynttilä pois vakan alta.

Ja tämän kunniaksi on myös päivän ateria kuvattu taiteellisissa tunnelmissa. Voilà, varsin kesäinen siika!




Ainekset ovat simppelit. En halunnut peittää siian omaa makua, vaan annoin hänen vangita yleisönsä omana itsenään. Ja vangitsihan hän.



Varsin kesäinen siika (kahdelle)

2 siikafilettä
1/2 kesäkurpitsaa
1 iso sipuli
kolmisen valkosipulinkynttä
2 rkl pinjansiemeniä
1/2 rkl sitruunamehua
suolaa ja pippuria

esikypsytettyjä rikottuja ohrasuurimoita


Viipaloi kesäkurpitsa ja itketä niitä pikku hetki. Eli ripottele viipaleiden pinnalle kevyesti suolaa. Pyyhi pinnalle kihonnut neste talouspaperilla noin puolen tunnin kuluttua.

Aseta siikafileet uunivuoan pohjalle. Mausta sitruunamehulla, suolalla ja pippurilla. Pilko sipuli ja valkosipulit ja asettele fileiden päälle. Asettele kesäkurpitsat fileiden väleihin ja päälle. Rouhu vielä pinnalle hieman suolaa ja pippuria.

Paahda pinjansiemeniä nopeasti pannulla ja nakkaa mukaan vuokaan.

Kypsytä noin 200 asteisessa uunissa noin 15 - 20 minuuttia. Kannattaa vahtia kypsymistä. Kala ei saa kuivahtaa eikä sipulit liiaksi kärähtää.

Keitä samalla ohrasuurimot suolalla maustetussa vedessä. Ne kypsyvät myös 15 - 20 minuutissa.

Tarjoa siikafileet ohran ja raikkaan salaatin kera.


TAI UUSIEN PERUNOIDEN! Espanjalaisia on saanut jo pari viikkoa. :)



Vaikkeivat spaniardit tietenkään vedä vertoja kotimaisille potuille, toivat he kesän merkkejä pöytään. Bienvenido siis! Kohta hihkutaan välkommen ja ihan pian tervetuloa! :)






torstai 3. toukokuuta 2012

Valkosipuli, oregano, raparperi ja monimuu!

Tämä kirjoitus on rakkaan tätini muistolle. Hänen uskomattomasta puutarhastaan löytyi aina alkuja ja aarteita. Ilman hänen neuvojaan ja intoaan en olisi se plantaasinviljelijä, joka olen nyt. Tämä on ensimmäinen kesä ilman viljelyguruni neuvoja, ja viime viikonloppuna oli ensimmäinen mökkimatka ilman välipysähdystä ja lämmintä halausta.


Myös plantaasikausi on nyt virallisesti käynnistynyt! Mitä talven aikana maan uumenissa onkaan muhinut, ja miten saaremme puut ovat talven kovat myrskyt kestäneet? Oli aika ottaa selvää...




Kun saavuin saareen viikonloppuna ja näin plantaasini, hihkaisin riemusta! Maasta ponnisti iloisesti useita valkosipulin varsia! Myös karviainen kasvoi, raparperit pilkistelivät, oregano oli talvehtinut ja jotain yllätyksiäkin löytyi.


Näin tomeria valkosipulin varsia sojotti sieltä sun täältä!

Olin syksyllä kylvänyt sekä valkosipulin siemeniä että kynsiä. Kynnet olivat kasvattaneet pitkät varret, siemenistä ei ainakaan vielä kuulunut pihaustakaan. Odotellaan odotellaan... :) Mutta siis yhdestä valkosipulinkynnestä pitäisi kasvaa kokonainen möltti. Näin tätini minua viime syksynä ohjeisti, katsotaan miten käy. Kerron etenemisestä...

Vai olivatkohan nämä niitä ilmasipuleita, jotka kasvattavat sipulin varren päähän..? En muista enää! Ei kun siemenistä tuli ilmavalkosipulit. Näin sen täytyy olla.


Näistä kaunokaisista syksyllä kylvettiin palasia

Ilokseni havaitsin myös oreganon talvehtineen. Ekat yrtinlehdet käytettiin jo kanan marinadissa ja salaatin mausteena. Nam! Oreganonkin sain tädiltäni viime kesän loppupuolella.

Suloinen oregano eli mäkimeirami
Ja mökkeisän rouheaan epäpiperryssalaattiin pääsivät lehdet mausteeksi. Lapaset on nakattu turhana syrjään. :)

Raparperit olivat pienen pieniä, mutta sitäkin värikkäämpiä nyrkkejä. Ensi kerralla ne ovat jo ahmaisseet puoli saarta ja minut valtaa raparperihulluus. Sitten tehdään piirasta, chutneytä, kiisseliä, hillokkeita ja pannacottia niin että hippulat vinkuu!




Viime kesänä istuttamani karviainen oli selvinnyt shokista, vaikka siirsin sen alaplantaasille vielä ihan syksyn lopulla. Jes!




Ja uusi kotiviljelyvinkki! Jos ei omista ruukkusoraa ja sukkahousuja, voi ruukun salaojittaa myös styroksinpalasilla. Kiitos vaan toimistomme IT-osastolle monista laitehankinnoista ja tietokoneiden pakkausjätteestä. :)


Näin siis timjamiruukku salaojitettiin

Ja taimet pääsivät paikalleen, joskin hieman ryppäissä. Oli ilta ja väsy, kun siirsin heidät. Ei jaksanut pipertää.


Timjamit uudessa kodissaan

Kotiviljelmistä kuuluu muitakin hyviä uutisia!

Avomaankurkku kasvaa lähestulkoon raivoisasti.



Melonin ensialut ovat nousseet näkyviin nyt viikko kylvämisen jälkeen!

Katso tarkasti, sieltä ne pilkottavat, toinen rivi oikealta! (Ja ihan oikealla raivopäinen avomaankurkku. Vasemmalla hieman hippimäisen epämääräiset timjamit, jotka eivät vielä muuttaneet)

Ja jättikurpitsani RÄJÄHTI aamulla pintaan! Hahahhaaa, se on valtaisa!! :D Kuusi päivää kylvämisestä.




Tästä on hyvä jatkaa kohti kesää!


PS. Veljeni ihmetteli äidille aikanaan, että mikäs kukka se "monimuu" on, josta laulussakin lauletaan. En kyllä jaksa uskoa, että hän olisi tunnistanut orvokin ja lehdokin... :)

keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Something smells fishy - ahvenen nylkeminen ja fileointi

Siikaa iltahämärässä, kuinka kansallisromanttista!

Voi mökkikauden ja saarihyppelyn avajaiset sentään! Uskomattoman ihana viikonloppu valmisteli Wapun viettäjät juhlakuntoon. Aurinko paahtoi ja lämpötila nousi jopa bikinilukemiin. Plantaasi oli selvinnyt hyvin talvesta ja ensimmäiset nousijat kasvoivat jo täyttä häkää!

Mutta mikä parasta... AHTI SOI ANTEJAAN! :)

Typötyyni meri, aijai

Meri oli tyyni lähes koko viikonlopun. Oikeastaan meren raivo koetteli vain siinä vaiheessa, kun asensimme laituria paikoilleen. Eihän siinä muuten olisi ollut tarpeeksi haastetta. :)

Mutta verkot, ah verkot! Mitä aarteita sieltä nousikaan, nimittäin siikaa! Siikaa ei ole saarestamme saatu neljäänkymmeneen vuoteen, mutta tällä kertaa viisi vonkaletta komeili verkoissa, joista isoin oli noin puolitoistakiloinen. Ja tulihan sieltä ahventakin.

Pienet riemutanssit kalliolla ja filerausvälineitä etsimään! Ja jälleen edessä oli jokakeväinen ongelma: kaikki hyvät vehkeet on kaupungissa. Ääh, miksei niitä veitsiä koskaan syksyllä tajua jättää mökille vaan ne jossain ihme mielenhäiriössä kiikuttaa kotiin? 

Onneksi partiolaisen ja erä-irman otteilla pärjää rouheimmillakin vehkeillä. Ja ylivoimaisesti paras apuväline  on kunnon keittiösakset.


Tässä vaiheessa aamua oli vielä niin viileä, että piti olla vaatetta päällä. :)


Siika (Coregonus lavaretus)

Siikaa saa Suomessa koko maasta, niin merestä kuin järvistäkin. Jos on siis onnekas. Se viihtyy puhtaissa, viileissä ja hapekkaissa vesissä (ja meidän mökillä, jes).

Siika on hopeinen ja virtaviivainen kala, jonka tunnistaa viimeistään rasvaevästään (lohikaloilla pyrstön lähistöllä oleva pieni selkäevä).

Ruokamielessä siikahan on aivan fantastisen ihanaa muodossa kuin muodossa: pannulla, uunissa, savustettuna, graavina, sushissa, keitossa... Ja toki superterveellistä: 70 % hänestä on proteiinia ja loput  niitä hyviä rasvoja. Ja ihan megapaljon D-vitamiinia (22,1 µg / 100 g) pitää hän myös sisällään.

Tällä kertaa valtavien siikojemme kohtaloksi koitui filerointi. Ja vaikka palaakaan herkkukalaa ei mennyt hukkaan, niin vähän tuli silppua muutamaan kohtaan. Pannaan se veitsien ja talviterän piikkiin.

Muistilistalle: kunnon filerausveitsi ja haarukka! ("Älä neuvo miten kuvataan, ei se varjo kuvaan tule... Eipä..." :))
Voi siikafileenmötkäleet!

Paistoin fileet pannulla voissa, ripottelin päälle sormisuolaa ja siinä kaikki mitä tarvittiin. Kesä ja kalakausi on avattu.

Paistamisesta vielä sen verran, että paistoin ensin fileitä kuumalla pannulla nahkapuoli ylöspäin pari minuuttia, minkä jälkeen käänsin fileet ympäri ja kärtsäsin nahkan rapsakaksi jättäen kuitenkin kalan kosteaksi ja meheväksi.


Tämä kyseinen yksilö otti hieman osumaa tahmealla paistinpannulla :)

 Ahven (Perca fluviatilis)

 Ahven on Suomen yleisin kala sekä kansalliskalamme. Hiphei! Skål ahvenelle siis!

Ahvenen raidat, punaiset evät ja Quasimodo-niskan tunnistavat varmasti kaikki. Suomesta ahventa saa kaikkialta lukuunottamatta ihan pohjoisinta käsivartta.

Mielestäni ahven ei  nauti ansaitsemaansa arvostusta. Monet kalamiehet viittaavat ahvenille kintaalla. Liekö syynä ahvenien muka-työläs käsittely? Ahvenhan nimittäin maistuu tosi hyvälle. Mielestäni nylkeminen ei ole työlästä vaan mukavaa puuhastelua. Ja jos sitäkään ei jaksa tehdä, voi ahvenet savustaa kokonaisina (sisukset vaan pois tietty), silloin savustuspönttö tekee kaiken työn puolestasi nahan ja ruotojen irrottelusta alkaen.


Mutta nyt Outin nylkyvinkit!


Leikkaa kalalta pää pois ja masu auki. Poista sisuskalut ja puoliksi sulaneet pikkukalat.

Viillä puukolla ahvenen selkään viillot selkäevien molemmin puolin koko kalan pituudelta.


Lähde irrottelemaan nahkaa sormien ja veitsen yhteistyönä. Mielestäni paras taktiikka on "kutkutella" nahkaa irti veitsen kärjellä samalla kun sormin vetää nahkaa sivulle. 

Ja kah! Nahka irtoaa kuin taikaiskusta. Toista sama toiselle puolelle.


Leikkaa vielä evät pois. Pyrstön voi joko jättää paikalleen tai leikata pois. Itse yleensä aina jätän sen paikalleen, koska siitä saa hyvin otteen paistettaessa. :)


Ruodothan näihin jää vielä sisälle, mutta ne ovat helposti poisnypittävää sorttia. Ahvenen voi laittaa miljoonalla tavalla. Jos mökkiolojen kokkailusta puhutaan, niin parhaimmillaan ahven on, kun masun tunkee täyteen silputtua kevätsipulia (ja ehkä vähän valkosipulia). Kotona ahvenen kanssa voikin hifistellä yhtä ja toista. :)



Ja mitään erityisen siistiä touhuahan tämä ei ole. Veri ruiskuaa ja suolet lentää. Brutaalia.



tiistai 1. toukokuuta 2012

Kevät suorastaan vyöryy kohti

Puutarhahommat jatkuu ja uusi kylvöerä painettiin maahan muutama päivä ennen Wappua. 
(Ja pakko ottaa pieni esihehkutus! Ihan HIRVEÄSTI tulossa hyviä juttuja ja kivoja kuvia parilta viime päivältä! Voiko nainen olla näin intsinä??!!)

Tällä kertaa multaa hulahtivat avomaankurkku, jättikurpitsa ja meloni. Porkkanan kohtaloa vielä harkitsen... Suoraan maahan vai taimikasvatuksen kautta. Paha.



Jättikurpitsa

Suomen jättikasvisyhdistys, juu sellainen on olemassa, antoi todella hard core vinkkejä jättikurpitsan kasvatukseen. Ja minähän tottelin!

Ensinnäkin jättikurpitsan siemen tulee viilata reunoistaan. Juu-u. Vain pitkät sivut, eikä missään tapauksessa terävää kärkeä. Ihan tavallinen kynsiviila kävi tähän.

Bring on the viila!

Viilauksen jälkeen siemen tuikataan kylpyyn pariksi tunniksi.

Siellä se lilluu... Nooooin...



Uiskentelun jälkeen siemen kääritään märkään, moninkertaiseen keittiöpaperiin. Koko komeus asetellaan minigrip-pussiin. Pussiin jätetään hieman ilmaa, suljetaan ja sijoitetaan lämpimään paikkaan. Tässä tapauksessa kylpyhuoneen lattialämmityksen läheisyyteen. :) Pitäisi olla 26-30 astetta (tarkkaa on), mutta ei nyt kyllä ole. Itäkööt siitä huolimatta, ei auta olla kranttu.




20 tunnin - 3 vuorokauden jälkeen pitäisi siemenen terävästä päästä pilkistää pieni valkoinen alku. Hahahhaaa! We'll just see about that! :D

Mutta kuinkas kävikään. Koska viikonloppumenot sotkivat aikataulut, jouduin kylvämään jättiksen jo 24 tunnin kuluttua kapaloimisesta. Ehkä - EHKÄ - siemenen terävästä kärjestä pilkahti pienen pieni juuren alku... Kylvin siemenen ja nyt kolmen päivän jälkeen ei vielä näy mitään. Odotellaan odotellaan...



Avomaankurkku

Uskomatonta, mutta kaikki istuttamani siemenet itivät parissa päivässä! Laitoin siemeniä vain pari / ruukku, ja toden totta, parin päivän päästä jo elinvoimaa uhkuvat avomaankurkut puskivat pintaan! :)

Maitorahkapurkki tietenkin :)

Meloni

Kolme päivää kylvämisestä, ei vielä näköhavaintoja... Liotin siemeniä muutaman tunnin ennen kylvämistä. Odotellaan odotellaan.