perjantai 13. heinäkuuta 2012

Savukalatahna on tahnojen aatelistoa

Voi hyvänen aika. Taas sitä saa olla iloinen ja tyytyväinen siitä, että tekee asiat hankalan kautta. :)


Tämä resepti ei siis suinkaan ole "käden käänteessä -settiä", mutta lopputulos palkitsee!
Eikä tämä periaatteessa ole niin vaivalloinen, kun tätä tekee päävirtojen sivutuotteena, mutta jos nyt pitäisi lähteä ihan verkkojen ostamisesta asti liikkeelle, niin tilanne on toinen.

Idea tähän reseptiin syntyi, kun mietin käyttökohdetta pienille kaloille, säynelle ja särjelle. Lopullisen innoituksen tarjoili Maku-lehti, jonka reseptin runtelin ronskisti omakseni.


Meillä siis nousee mökillä paljon kalaa, mukaanlukien säyneen. Kala on todella maukasta, mutta pienten ja runsaslukuisten piikkiensä takia raivostuttavaa.
Toistaiseksi paras ratkaisu on ollut kalojen savustaminen ja syöminen sen verran hissukseen, että piikit saa nypittyä pois.

Mutta ah, nytpäs piikit eivät enää niin vaivaakaan! Niitä saa poistettua kätevästi eri vaihessa, ja jäljelle jääneitä ei huomaa! Ne menevät sen verran hakkelukseksi. Jes! Näin jalostan jatkossa kaikki pikkukalat.


Savukalatahna

300 g savukalaa perattuna
3-4 rehevää ruohosipulinvartta
1/4 pienestä sipulista
(tai vaihtoehtoisesti pari kevätsipulin vartta)
1 dl kermaviiliä
tuoretta persiljaa
tuoretta oreganoa
2 rkl sitruunamehua
1 tl suolaa (tai hieman vähemmän)
1/4 tl valkopippuria (tai hieman enemmän)

Savustushan menee aiempien ohjeiden mukaan. Anna kalojen jäähtyä ja perkaa ne.

Laita kaikki ainekset kulhoon ja jauha sauvasekoittimella. Tehosekoitin olisi myös hyvä, jos sellainen olisi. :)
Mausta. Siirrä tahna kylmään oleentumaan.

Voi vitsi miten hyvää!! Etenkin ruisnappien tai hapankorpun päällä.


PS. Raskasmetallipitoisuudet kehossani taitavat pompsahtaa kaiken tämän kalansyönnin myötä. Puhdistetaan itämeri!!




sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

Plantaasiterveiset

Huh!

Viimekertainen saarireissu oli tehokas. Todella tehokas. Moista vasaran kalketta ja tohinan tuisketta ei ole hetkeen kuulunut.

Myös plantaasia ehostettiin urakalla. Myyräntorjuntatoimet mukaanlukien plantaasit saivat todella uuden ilmeen! 




Kaikki kasvit ovat vielä todella pieniä. Ilmeisesti viileähkö alkukesä pysäytti kasvun pariksi viikoksi täysin. Nyt kuitenkin kasvun voi havaita päivittäin. :)


Tomaatti sai uuden telinesysteemin. Aiemmin olen käyttänyt matalampaa A-pukkia, mutta kokenut, että se muodostaa "katon" tomaatille. Tämän idean sain itseasiassa Sonja Lumpeen tomaatinkasvatusvinkeistä. Rakensin kolmijalan vanhoista airoista (saaristossa kun ollaan). Kolmijalka on rakennettu ihan vain sidoksilla. Partiolaiselta lähtee. Näin viritelmä on myös helppo purkaa.

Solmin narun hellästi tomaatin kantaan ja vedin sen kolmijalan ylähangan kautta plantaasin kaiteeseen kiinni. Naulasin kaiteeseen pystyyn pari naulaa, joiden ympärille narua voi keriä.

Tarkoitus siis on, että tomaatin kasvaessa narua hellästi kiristetään. Katsotaan miten käy! Ehkä tomaatin kasvaessa vedän vielä toisen narun kasvin yläosasta. 

Ja muistakaa poistaa inhoja varkaita!


Ilmasipuli on ihan out of control... Minulla ei ole mitään käsitystä siitä, miksi se tekee näitä kahdeksikkoja. :D Näyttää ihanalta!


Salaatti näyttää hyvältä, samoin porkkanat, ja korianterit. Pinaatti on  vähän säälittävämpi tapaus. En vain osaa. Vaikka kuinka katkon latvoja ja nypin pois kukintoja, on pinaatti silti pitkulainen ja pienilehtinen.


Meloni sen sijaan näyttää söpöltä! Ja ne selvisivät julmien myyrä-hunnien ryöstö- ja tuhoamisretkeltä.



Vaikka meloni kasvaa ja kukkii, en silti pidä toiveita korkealla, että hedelmät jaksaisivat kehittyä. Mutta hauska tuota on seurata.


Jättikurpitsa kukkii tukka putkella. :) Kyllä tästä varmaan jotain kasvaa.

Kesäkurpitsa voi niin hyvin, että olen näemmä unohtanut valokuvata sen. Tässä otos juhannukselta, nyt se on jo paljon isompi. :)



perjantai 6. heinäkuuta 2012

Myyräsota


S**kelin luonto!
H*mmetin luonnon kiertokulku!
H*mputin kasvissyöjät!

Voi m*ther f****ng myyrät!



Tämä (!) odotti minua, kun viimeksi saareuduin. Kauniisti kukkivat ja kasvua aloittelevat avomaankurkut olivat tyystin kadonneet!

Voi sitä raivon aaltoa, mikä otti minut valtaani!

Joku nenäkäs myyrä oli syönyt avomaankurkkuni kantoja myöten! Siis ihan muina myyrinä tallustellut ohi plantaasin, nähnyt avikset ja päättänyt tuhota ne!


Tältä avomaankurkku näytti, kun muutamaa päivää aiemmin jätin sen saareen.

Ja nyt vain surulliset kannat olivat jäljellä. Paholais-myyrälle ei suinkaan ollut riittänyt herneet ja alaplantaasin salaatit. Ehei, kannatti vielä tuhota neljä kuukautta vaalimani avomaankurkut.

H*tto, montakohan tuntia olin laittanut niiden hoitamiseen? Ostannut taimimultaa, jännittänyt nousevia versoja, kuskannut taimia ikkunalta toiselle, roudannut taimet saareen suurta varovaisuutta noudattaen, pelännyt istutusshokkia ja iloinnut, kun taimet alkoivat kasvaa.

JA SITTEN JOKU HÄRSKI MYYRÄ TULEE JA TUHOAA!

Vähän aikaa kiroilin kuten saaristossa kuuluu. Sitten masennuin ja mökötin. Selitin ihan oikeasti, että "kuvittele nyt miltä sinusta tuntuisi, jos sinun kuusikuukautinen vauvasi lahdattaisiin silmiesi edessä".

Minut sai lopulta rauhoittumaan ajatus: ainakaan en ole värillinen palvelija 60-luvun Mississippissä. 
(Piiat-kirja oli yllättävän hyvä. Hyvä, että tartuin siihen ennakkoluuloista huolimatta.)

Seuraava askel rauhoittumista kohti oli adoptio-avomaankurkku, jonka mieheni toi tullessaan. Hän ymmärsi tuskani.


Julistin sodan myyriä vastaan. 

Tunne vastustajasi.
Googlasin myyristä. Suomesta löytyy kolme yleistä lajia: peltomyyrä, vesimyyrä ja kontiainen, eli maamyyrä. Suljin pois vaihtoehdon kontiaisesta, koska plantaasini on umpio. Se on pohjustettu mansikkahuovalla ja joka suunnalla on reunat. Vaikka kyseessä olisikin kontiainen, on myyrä joka tapauksessa lähestynyt uhriaan maitse. Vastustajanani on jalkaväki.

Rakenna hyvä puolustus
Ensin tehostin plantaasini aitoja, mutta tajusin, että ne liukkaat p****aiset voivat kiivetä ainakin pyöreiden parrujen yli tai livahtaa ali. Vahvistin siis linnoitusta kivillä. Viimeinen silaus oli peitset, jotka vuolin ja tökin tukevaan tanaan.

Myyrät, tulkaa vain. Olen poterossani.


Hyökkäys
Suunnittelen yhä strategiaani. Muinaiset persialaiset jatkakoot hiljaista neuvonantoaan.
Saatan heittää niitä kahvakuulalla. Tai ampua ilmakiväärillä. Meillä olisi myös kirves ja viikate... Viime kesänä käärmeeltä lähti nirri lapiolla...

Jos myyrät vielä rymyävät plantaasilla, punoo tämä sotastrategi sellaisen suunnitelman, että oksat pois. Hyökkäyksen eturintama tulee olemaan hurja. Villisti heiluvia konekiväärimiehiä veitset suussaan.


Ja sitten vinkki kaikille eläimiä rakastaville, luontoa syleileville, humaaneille liehuleteille: Jos et halua seivästää myyrää, voi niitä kuulemma torjua samettikukilla.

Äiti istutti nämä oranssit kaunokaiset plantaasini reunaan. Luonnollisesti, jos myyrät eivät enää taimia syö, on se äidin kukkien ansiota. Ovat ne sen verran tehokas maamiina.




torstai 5. heinäkuuta 2012

Raparperivanukas

Törmäsin tähän jännittävään reseptiin sattumalta. Oli ihanaa keksiä uutta käyttöä raparperille!

Kaupunkiversio

Maistatutin tätä ystävälleni, joka hihkaisi heti, että tämä on nyt trendikäs blogi-resepti.
Voi HÖH! Masennuin. En olekaan uniikki ja kekseliäs.


Nevertheless, raparperivanukas on HERKKUA! Kokeilkaa tätä reseptiä!!

Mökkiversio

Testasin vanukkaan sekä kotona, että mökillä. Molemmat onnistuivat loistavasti.
Mökillä ei ollut sauvasekoitinta, jääkaapissa ainoastaan kevytmargariinia, ja kaasuliesikin hönki vain täysillä. Silti lopputulos oli onnistunut.

Tämä ruoka on superrumaa. :) Siksi suosittelen panostamaan koristeluun. Tsekkaa vinkit alta.


Raparperivanukas (neljälle)

300 g raparperia
loraus vettä

50 g margariinia
1,25 dl sokeria
1/2 tl kardemummaa
3 dl maitoa
2 munaa
2 rkl perunajauhoja
1 tl suolaa
1 tl vaniljasokeria

Keitä raparpereja hetki, kunnes ne pehmenevät täysin. Soseuta sauvasekoittimella mössöksi (tai haarukalla).


Sulata voi kattilassa. Lisää sokeri + kardemumma.

Ota tilkka maidosta syrjään ja liuota siihen perunajauhot.

Lisää sokeri-voi -seokseen maito ja raparperisose, lämmitä kevyesti kiehuvaksi. Lisää maito ja jatka lämmitystä. Lisää munat yksitellen vimmatusti vispaten (ettei tule kökkäreitä).

Sekoita vielä perunajauho-maitoseos varmasti kunnolla juoksevaksi ja kaada se kevyesti pulpahtelevaan seokseen vimmatusti vispaten. Ettei tule niitä kökkäreitä... :)

Anna pulpahtaa vielä kerran. Laita levy pois päältä ja sekoittele vielä hetken aikaa kuumalla levyllä.

Kaada tarjoiluastiaan ja anna hyytyä ensin huoneenlämmössä, ja lopulta jääkaapissa. Halutusta kovuusasteesta riippuen hyytymisaika on melko pitkä. Useita tunteja tai yön yli.

Mutta, jos teet kuten minä, etkä jaksa odottaa, niin kisko suoraan lämpimähkönä mössönä.

Koristele annos. Tarjoa sellaisenaan tai vaikka vaniljajätskin tai kermavaahdon kanssa.


Koristelusta

Kaupunkiversion koristelu syntyi vahingossa. Sain vanukkaan valmiiksi, enkä keksinyt sille muuta nimeä kuin "kakkeli". Paniikissa yritin peittää sen mahdollisimman tehokkaasti.

Apuun tulivat raparperikiehkurat. Nämä syntyivät, kun pilkoin raparperinvarsia. Nopeasti veitsellä heilutellessa kaikki säikeet eivät katkenneet ja paloja irrotellessa nämä kiehkurat irtosivat kuin itsestään.

Olin pinonnut niitä leikkuulaudan viereen. Kahmaisin mytyn kouraan ja tiputin vanukkaan päälle. La vie imite l'art.


Mökkiversion koristelin luonnollisesti luonnon resursseilla.
Poimin ruohosipulin kukkia, viinimarjan lehtiä, aho-orvokeita (vai mitä lie orvokeita olivatkaan) sekä valkoisia harsokukkia.

Huom, valkoiset harsokukat eivät taida olla syötäviä. Nypi ne pois lusikalta. :)


Olisi hienoa nähdä, minkälaisen koristelun sinä olet tehnyt? Minulle saa lähettää sähköpostia osoitteeseen hammentaja (at) gmail.com. Kuvia tulemaan! :)

sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Basilikasienet sienikautta odotellessa!

Voi sienet sienet sienet, kohta ne saapuvat!

Tämä on rankka vuodenaika (tai no, puolivuotinen), koska kuljen pää alaspäin huhtikuusta lokakuun loppuun, jolloin sienestysaika lopulta alkaa päättyä. :)


En malta odottaa, että pääsen toteuttamaan tämän reseptin metsäsienistä (omasta takaa pliisuhkot kanttarellit suorastaan huutavat päästä tähän reseptiin), mutta sitä odotellessa kaupan tuoreet herkkusienet tulkoon hätiin.

Nämä kaunokaiset ovat matkalla grilliin

Tässä teille hyvä herkku grilliruoan kanssa tarjottavaksi. Tai vaikka osana salaattia. Aina on kiva saada uusia lisukkeita kesäpöytään Turun sinapin seuraksi. :)

Ikkunalautani tärähtäneet basilikat

Basilikasienet

1 pkt tuoreita herkkusieniä
1 rkl öljyä
muutamia tuoreita basilikanlehtiä
1 1/2 rkl omenaviinietikkaa
1 tl juoksevaa hunajaa
suolaa
pippuria

Pilko herkkusienet ja hienonna basilika. Paista sieniä hetkonen öljyssä pannulla.
Sulje levy, lisää omenaviinietikka, hunaja ja basilika. Mausta.

Nosta sienet huoneenlämpöön maustumaan ja marinoitumaan.

Tarjoa vaikka grilliruoan kanssa tai osana salaattia. Sopii varmasti niin lihan kuin kalankin kera.