maanantai 10. joulukuuta 2012

Täydellinen bataattilaatikko ja makean tuliset lanttukuutiot: Joulupöydän päivitetty juuressektori

Riehaannuin kaupassa herkkänä hetkenä. Päässäni oli soinut Ave Maria, Tulkoon joulu, Tonttuparaati ynnä muut liikuttajat ja muissa maailmoissa ollessani ostoskoriini eksyi vakuutava kavalkadi juureksia. 

Näin ollen jouluhirmuiluni jatkui erilaisten jouluisten juuresherkkujen parissa.


Yksi joulupöydän lemppareistani on äidin bataattilaatikko, joka kaikessa pehmeydessään on kuin leivos. Tämä oranssi kulta osuu makuhermooni täydellisesti. Jos laatikko lepää ruokapöydässä aterian jo päätyttyä tai on tiskipöydällä odottamassa purkitusta tai on tiiviisti purkitettu ja ahdettu jääkaappiin, palaan maistelemaan sitä kerta toisensa jälkeen. Kohtuutta ei ole.


Bataattilaatikko (kahdelle - kolmelle)

0,5kg bataatteja (yksi iso bataatti)
1 dl maitoa
vajaa 1 rkl korppujauhoja
1/2 muna
1,5 rkl siirappia
n. 30 g sulaa margariinia
0,5 tl muskottipähkinää
0,5 tl kanelia
ripaus (tai reilu ripaus) kardemummaa
muutama rouhaus mustapippuria
suolaa

Kuori ja paloittele bataatit isoiksi paloiksi. Keitä bataatit vähässä, suolalla maustetussa vedessä. Anna korppujauhojen muhia silläaikaa maidossa. Sekoita siirappi maitoon. Kaada bataattien keitinvesi pois, muusa ne ja lisää voi, munan puolikas, maitoseos ja mausteet. Maistele mausteet kohdalleen.

Paista 175 asteisessa uunissa (kiertoilmalla) noin tunnin verran.

Toimii kuumana ja kylmänä. Päivästä toiseen. :)

Mutta sitten suuri yllätys! Kuinka hyviä lantut voivatkaan olla? Tosi hyviä.
Erityisesti näissä lanttukuutioissa minua viehätti tulisuus. Valkopippuri oli tosi hyvä veto, ja heiluttelin sitä runsaasti. Tehkää näitä! Ehdotan näitä joulupöytäämme (uskollinen lukijani Äiti, huom!).


Makean tuliset lanttukuutiot (kahdelle)

1 lanttu (n. 250 g)
nokare margariinia
rkl siirappia
tuoretta timjamia
valkopipuuria
suolaa

Kuori ja kuutioi lanttu. Iske lantut ja margariini pannulle. Hetken päästä myös siirappi ja suola. Paistele kohtuu-kuumalla pannulla lanttuihin vähän väriä ja rapeutta.

Laita levyä pienemmälle ja kansi pannun päälle. Muhita lantut nopeasti kypsiksi. Paisteluaika on vain noin 15 minuuttia, sillä lantut kannattaa jättää suutuntumaltaan hieman koviksi (ei kuitenkaan raa'aksi).

Mausta valkopippurilla, tuoreella timjamilla ja suolalla.

Lanttukuutiot olivat aivan ihania peuran paistin seurana itsenäisyyspäivän illallisella...


Ja! Haluatko voittaa Kitchen Aid -monitoimikoneen?

Muista suuri piparkakkutalokilpailu! Outi Piparilandian presidentiksi -> Ehdokas numero 16!




sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Limesilakkarullat ja lohiruusut

Meidän perheessä joulupöytä on aina ollut äärimmäisen runsas. Minä ja äitini keräilemme pitkin vuotta ideoita ja reseptejä ruoista, jotka sitten "voi tätä ensi jouluna teemme joulupöytään". Lisäksi pöydässä on toki kaikki klassikot. Menua vain aina täydennetään sen vuoden fiiliksen mukaan.


Monesti käy niin, että joulupöytä suorastaan notkuu, eikä kaikkea jaksa syödä. On sääli, miten ihanat ruoat menevät "sivu suun", kun napa ei vain enää vedä enempää.

Niinpä tänä vuonna päätin tehdä joitain joulupöydän perinteisiä herkkuja jo etukäteen! Kalathan ovat aina parhaita, joten aloitin niistä.



Nämä limesilakkarullat edustavat tämän joulun "jotain uutta". Reseptin bongasin uusimmasta Maku -lehdestä (6/2012).

Limesilakat toimivat erittäin hyvin... Maku oli raikas, ja ilahduksekseni reseptissä ei käytetty öljyä, joka usein tuo raskaan tunnelman muuten niin freesiin kalaan. En ole vielä ihan varma, tuleeko limesilakoista uusi vakiojäsen joulupöydässämme. Teen niitä kyllä vielä uudestaan, mutta modailen reseptiä hieman. Ainakin lisään limeä. Se saa maistua enemmän! :)


Limesilakkarullat

250 g tuoreita silakkafileitä
1,5 dl vettä
0,5 dl väkiviinaetikkaa
0,5 dl sokeria
1 tl maustepippureita
1/2 rkl suolaa (tai vähän vähemmän)
kuivattuja kaffirlimelehtiä
2 limettiä (kuoret raastettuna & n. 1/2 dl mehua puristettuna)

Pese limetit ja raasta niiden kuori. Purista mehu talteen. Yhdistä kaikki kastikkeen ainekset kattilaan ja kiehauta. Anna jäähtyä jääkaappikylmäksi.

Käsittele silakkafileet niin hyvin kuin jaksat. Itse poistin vain selkäevän saksilla. Suolaa fileet ja kääri ne rulalle. Asettele silakkarullat kauniiseen (ja puhtaaseen) purkkiin kerroksittain kaffirlimelehtien kanssa. Kaada kastike purkkin.

Laita vielä koristeeksi pari lime-viipaletta. Anna maustua vähintään yön yli.

Limesilakat ovat varmasti ihania sekä laatikoiden että salaatin kera!


Ja sitten... Yksi joulupöydän klassikoista, josta tänä vuonna modasin vielä entistäkin paremman version. Tämä modaus johtui jälleen kerran olosuhteiden pakosta (ei jaksanut mennä kauppaan), mutta lopputulos palkitsi. Nyt vain lohiruusujen reseptiä arvuuttelemaan... :)


Olen luvannut, etten paljasta tätä reseptiä kokonaisuudessaan, mutta joululahjaksi muille ruoanlaiton rakastajille annan vinkkejä herkun toteuttamiseen.

Aineet ovat yksinkertaiset ja minulle mieluisat. Liemeen pitää lisätä väkiviinaetikan lisäksi jopa melko runsaasti sokeria, jotta sipuleiden ärhäkkyys kunnolla pehmenee. Runsas tuoreiden yrttien käyttö on edellytys onnistumiseen (kuva ei kerro totuutta niiden määrästä).


Yrttini voivat muuten yhä erittäin hyvin vaikka joulukuu on jo pitkällä! Muutama basilika on uuvahtanut, mutta erityisesti timjami (vink vink) ja oregano porskuttavat vielä mallikkaasti. Samoin sitruunamelissa, inkivääriminttu ja persilja. Uskomatonta...

Vaikka ikkuna on jo peittynyt lumeen ja vanhan talon tiivisteistä käy melkoinen veto, ovat yrtit vauhdissa. 


PS. Äänestäkää kauneinta piparkakkutaloa täällä. Erityisesti ehdokasta numero 16!

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Mehevä banaanikakku: And we went all bananas!

Takaisin talven ihmemaassa!

Olen juuri viettänyt 2,5 viikkoa Nicaraguan ja Costa Rican auringossa uskomattomien elämysten ja seikkailuiden äärellä. Nämä kaksi maata suorastaan uhkuvat luontoa, tuoreutta, vehreyttä ja raikkautta. En mene tämän pidemmälle matkakertomuksiin, sillä siitä syntyisi pieni kirja. :)

Viikkojen aikana paikallinen keittiö ehti hurmata matkalaiset. Ruoka oli rouheaa, eikä millään tavalla "fine diningiä", mutta se ei haitannut. Sen minkä he tekevät, he tekevät todella hyvin. Yhtä herkullisia salsoja, chevichejä, tacoja ym. olen harvoin saanut.


Ja ah, ne tuoreet meren herkut ja hedelmät... Alueella kasvatetaan paljon banaania, ja siksi julkaisenkin nyt tämän ohjeen. :) Hedelmät ja banaanit ovat löytäneet tiensä myös muihin ruokiimme, joten lisää Väli-Amerikan innoittamia reseptejä tulossa!

Oli muuten hauska huomata, miten Costa Rican kaupoissa banaanit ja ananakset eivät maksaneet käytännössä mitään (kasvatetaan siellä), mutta omenat maksoivat noin 7 - 8 euroa / kg (tuodaan muualta). 


Tämä banaanikakku taitaa olla todellinen blogi-klassikko ja herkullista ja meheväähän tämä oli!

Alkuperäisessä ohjeessa paistoaika oli tunti. Minulla oli kakku uunissa melkeinpä tunnin vaikka puutikkutesti näytti positiivista jo aiemmin. Suosittelen vähentämään paistoajan 45 minuuttiin.

Lopputulos oli erittäin mehevä näinkin, mutta vielä ihanamman likilaskuisen kakun saa vähemmällä paistelulla.

Tykkäsin myös banaanikökkäreistä, joten ensi kerralla laitan reilusti banaania (jopa 3 isoa), joista osan muusaan ja osan jätän palasiksi.


Oli jännä, että vaikka taikina raakana oli aivan SUPERMAKEA, oli paistettu kakku maultaa leipämäinen. Eli kaikki äkkimakeus ikäänkuin katosi. Kutsuinkin kakkua koko ajan "banaanileiväksi". :)


Mehevä banaanikakku

2-3 banaania
2 dl sokeria
2 munaa
2 tl leivinjauhetta
1 tl ruokasoodaa
2 tl vaniljasokeria
100 g sulaa voita
3 dl vehnäjauhoja
kanelia
inkivääriä

Pilko tai muusaa banaani.

Sekoita kaikki aineet keskenään.

Voitele ja jauhota kakkuvuoka. Paista 200 C uunissa noin 45 minuuttia.

Anna kakun jäähtyä kunnolla ennen kumoamista. Ihanaa välittömästi nautittuna, mutta vielä parempaa seuraavana päivänä. :)


Ja nyt sitten joulufiilistely täysillä päälle! Ihanaa, kun Helsingissäkin on jo ihan reippaasti lunta (tätä kirjoittaessa ei itse asiassa ikkunasta näy muuta kuin valkoista sakeaa lumipyryä...).

Vihreä muuttui valkoiseksi... :)

perjantai 9. marraskuuta 2012

Valkosipuli-chilikasvikset

Se on nyt s'il vous plaît vaan kaikille! :)

On häämatkan & kahden ja puolen viikon loman aika. Vaikka matkamme suuntautuu täysin päinvastaiseen suuntaan, tässä hieman eksoottisia makuja piristämään syystunnelmia.


Valkosipuli-chilikasvikset (iso annos 1:lle)

1/2 munakoiso
2 rkl kasvisöljyä
1 pieni paprika
3 valkosipulinkynttä
1/2 tl inkivääriä
1-2 rkl garlic & chili sauce
ripaus suolaa
1 rkl soijaa
2 tl valkoviinietikkaa
kourallinen basilikan ja korianterin lehtiä
muutama tippa seesamiöljyä

Leikkaa munakoiso pitkittäin neljään - kuuteen osaan, ja viipaloi pitkulat noin sentin paksuisiksi siivuiksi. Viipaloi paprika todella ohuiksi siivuiksi. Murskaa valkosipulit.

Lämmitä öljy pannulla. Lisää valkosipulit ja munakoisot. Paistele noin 5 minuuttia kannen alla. Laske hetken päästä lämpöä ja lisää valkoviinietikka ja garlic & chili -kastike. Hauduttele pari minuuttia.

Tältä suosikkikastikkeeni näyttää. Tätä saa ainakin Kolmannen linjan etnisistä kaupoista.
Lisää paprikat, soija, ja inkivääri. Hauduta kannen alla noin 5 minuuttia, kunnes paprikatkin pehmenevät. Pilko tuoreet yrtit isohkoksi silpuksi. Lisää yrtit ja seesamiöljy. Maista, että maut ovat kohdallaan.

Tarjoa esim. jasminiriisin tai nuudeleiden kera.


Jee!

lauantai 3. marraskuuta 2012

Puolukkaiset omenakeksit eli syyskeksit

Syksy on mitä parhainta aikaa! Eikä vähiten omenoiden vuoksi. :) 

Jos olet lukenut tätä blogia ennenkin, tiedät, että olen täysin hulluna omenoihin. Ne ovat niin ihania hapokkuudessaan, makeudessaa, pyöreänpunaisessa ulkomuodossaan... Perfect.



Lisäksi omenat kuuluvat lempiherkkuihini; tarte tatin, omenapulla, omenainen tuorepuuro, rahkaa omenan kera, omenarahka, omenaa lohen kanssa, omenapiirakka...

Mutta nyt, yksi klassikkoreseptini. Jokasyksyinen herkku. Sopivasti sadonkorjuuta, ihania värejä, lämpöistä rouheutta ja viittauksia edessä häämöttävään jouluun. Perfect!


Syyskeksit (n. 65 pientä)

100 g margariinia
2 dl sokeria
1 muna
4 dl vehnäjauhoja
2,5 dl kaurahiutaleita
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
ripaus suolaa
2 tl kanelia
ripaus kardemummaa
3 dl puolukoita
n, 3 dl kuutioituja omenoita

Sekoita kuivat aineet keskenään. Vatkaa sekaisin margariini ja sokeri (jos käytät sulaa rasvaa, voit vatkata vaahdoksi asti, itse en jaksanut sulatella :)).

Lisää muna voimakkaasti vatkaten.

Lisää kuivat aineet sekä puolukat ja omenat vuorotellen. Sekoita vain sen verran, että ainekset menevät sekaisin (ei siis mitään supertehokasta monsterivatkainta, joka murskaisi puolukat).

Nostele nokareita pellille ja paista 175-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia, kunnes keksit saavat pikkiriikkisen väriä. Ne eivät tummu kovin paljoa, ja itse tykkään jättää ne mehevimmiksi kuin rutikuiviksi.


Muistakaa myös Hämmentäjä facebookissa.