tiistai 26. helmikuuta 2013

Purjo-kantarellilohi

Purjo on huippuhyvää ja sopii kaikenlaisiin ruokiin. Lisäksi purjo on uskomattoman kaunis ruoka-aine! Siinä hehkuu kaikki elinvoimaisen vihreät sävyt hailakan vaaleasta syviin sävyihin. Värit suorastaan räjähtävät esiin, kun purjon keittää nopeasti.


Olettekin varmasti jo todistaneet rakkauteni purjokeittoihin (joista on itseasiassa jo melko monta versiota, pitääpä blogauttaa), mutta lisäksi palvon purjopiirakkaa (resepti tulossa), purjogratiinia (oi, tämäkin resepti puuttuu), purjopastaa, purjosalaattia... Kaikki käy. :)

Purjossa on  rautaa, C- ja B6-vitamiinia, magnesiumia, kuparia, kalsiumia sekä muita hivenaineita. Se on myös runsaskuituinen ja vähäkalorinen. Ja joko sanoin kaunis!

Estetiikasta puheenollen, tässä nopeasti tehty arkiruoka, jossa estetiikkaan ei kiinnitetty huomiota. :)
Palat olen kuitenkin jättänyt tarkoituksella suuriksi, sillä lohen kuuluu jäädä meheväksi ja purjo saa maistua kunnolla.


Purjo-kantarellilohi (2:lle)

350 g lohta
1/2 purjo
1 - 2 dl paistettuja kantarelleja (pakkasesta)
sitruunamehua
suolaa
pipuuria

1,5 dl rikottuja ohrasuurimoita


Laita ohrasuurimot kiehumaan.

Leikkaa purjo reilun kokoisiksi paloiksi ja keitä ne pehmeäksi. Kaada vesi pois.

Paloittele lohi isoiksi kuutoiksi. Lämmitä loraus öljyä pannulla ja lisää lohet. Jos käytät pakastettuja, valmiiksi paistettuja kantarelleja, lisää ne pari minuuttia lohipalojen jälkeen pannulle.

Paista lohet kypsäksi, mutta älä liian kuivaksi. Mausta.

Kokoa annos.


Voi hyvänen aika näitä tulppaaneja! Olisipa aina tämä aika vuodesta. :)




perjantai 22. helmikuuta 2013

Amerikkalaiset pannukakut ja granola - niistä on hyvä aamu tehty

Onko olemassa mitään ihanampaa kuin viikonlopun kiireettömät aamut? 

Meillä ne alkavat aina verkkaisesti heräilemällä. Sängyssä ollaan kunnes tulee nälkä tai iskee himo hiihtämään. :)

Väli-Amerikan matkamme jälkeen mieheni innostui amerikkalaisista pannukakuista, siellä niitä oli tarjolla hienompien hotellien aamupaloilla. Niiden koostumukset kuitenkin vaihtelivat paljon, teimme pitkin matkaa analyysejä taikinoiden eroista. 

Kotiin palattuamme kehittelimme juuri meidän makuumme sopivan reseptin. Reseptiikka taisi olla lähinnä minun vastuullani, paistaminen kuuluu miehelleni, kuten kaikki muukin aamulla lieden ääressä toimitettava touhu.

Amerikkalaiset pannukakut ovat mielestäni parhaita viipaloidun banaanin kanssa, mieheni suosii vaahterasiirappia. Vaihtoehdothan ovat loputtomat...


Amerikkalaiset pannukakut (2 isoa)

2 dl jauhoja
1 tl (ruokokide)sokeria
1/2 tl suolaa
3/4 tl leivinjauhetta
1/2 tl soodaa
1 muna
1,5 dl piimää
0,5 dl maitoa
1-2 rkl voisulaa

Sekoita kuivat aineet keskenään. Vatkaa muna vaahdoksi ja lisää siihen piimä ja voisula.
Lisää kuivat aineet piimäseokseen. 

Taikinan kuuluu olla melko paksua - semmoista ettei se kauheasti valahtele pannulla.

Paista pannulla miedossa lämmössä lorauksessa rypsiöljyä. Älä anna kärtsähtää. :)


Jos mieheni nautti aamulla aina pannukakkuja, oli minun valintani granola. Eli yleensä makeahkoa ja rapsakkaa mysliä (murumysliä), jugurttia ja tuoreita hedelmiä paloina. Aivan ihanaa!

Ja ei kun tätäkin kotona testaamaan.

Kuvassa kauhea värivirhe!
Granola (1:lle)

100 - 200 g hedelmiä
noin 1/2 dl mysliä
noin 1 1/2 dl jugurttia
kanelia
(kardemummaa)
vaahterasiirappia

Lohko lautasen pohjalle hedelmäpaloja (mielestäni erilaiset melonit ovat parhaita).
Ripottele päälle mysliä, vaikka itse tehtyä (resepti alla).
Lusikoi päälle ihanaa itse tehtyä jugurttia tai mieleistäsi kaupan valikoimasta.
Ripottele päälle vielä kanelia (ja kardemummaa) ja halutessasi lorota vähän vaahterasiirappia.


Itse tehty mysli (isohko purkillinen)

4 dl kaurahiutaleita (tai neljää viljaa)
2 dl leseitä (vehnää ja ruista laitoin)
2,5 dl erilaisia pähkinöitä ja siemeniä (ajoin blenderissä pienemmäksi paloiksi)
0,5 tl inkivääriä jauheena
0,5 tl kanelia
ripaus suolaa
0,5 dl rypsiöljyä
3 rkl hunajaa (juoksevaa) tai vaahterasiirappia

Sekoita keskenään kuivat aineet, levitä uunipellille. Sekoita öljy ja hunaja, ja jos hunaja jää kökkäreiseksi, käytä vaikka vähän aikaa mikrossa (ihan pari sekuntia riittää). Kaada hunaja-öljyseos kuivien aineiden päälle ja sekoita käsin. Paahda uunissa 170 asteessa n. 15 minuuttia, välillä pöyhien. Tarkkaile mysliä, sillä se palaa helposti. Lisää paahdettuun mysliin haluamiasi kuivattuja marjoja ja hedelmiä sen verran kun tuntuu hyvältä. Kaada kuivaan, tiiviiseen purkkiin ja säilytä huoneenlämmössä.


Ja jottei todellisuus unohdu, tässä viikonlopun vakiosetti.

Hyvää leipää, molemmille omaa juustoa, hurjasti kurkkua ja ohuen ohutta leikettä au saison. :)


Ja näitä siellä lieden äärellä paistellaan - täydellisen löllöjä, mutta nätisti kasassa pysyviä munia.


Rauhallisia viikonloppuaamuja kaikille!

keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Sipulinen tomaatti-paprikakeitto

Rakkauteni keittoihin on kiistaton. Suhtaudun myös lähes jopa maanisen intohimoisesti tomaattiin ja purjoon.
Ja kun tähän lisää vielä suola-suosikkini suolakurkun - aijai.


Suolakurkku on siis minun go-to-tukeni, kun urheilu on uuvuttanut ja aikaansaanut suolanhimon. Vaihtoehto hänelle on suolapurkin nuoleminen - ei lainkaan yhtä mukavaa.


 Tämän keiton resepti löytyi uusimmasta Maku-lehdestä (1/2013) ja meni heti testiin.

Keitto oli hyvää ja kevyttä. Nälkä lähti, mutta palasikin pian. :)


Sipulinen tomaatti-paprikakeitto (2:lle tai 4:lle alkuruoaksi)

1 paprika
1 sipuli
1/2 purjoa
2 valkosipulinkynttä
oliiviöljyä
1 prk (500 g) paseerattua tomaattia
3 dl vettä
2 rkl kasvisfondia
tuoretta basilikaa (tai kuivaa) niin paljon kun mielii
1/4 tl mustapippuria
(1 dl ruokakermaa tai maitoa)

Suolakurkkusalsa päälle:
1 suolakurkku hienonnettuna
1 pieni / puolikas sipuli hienonnettuna
1 rkl hunajaa

Kuutioi paprika. Kuori ja kuutioi sipuli. Halkaise, huuhtele ja viipaloi purjo. Hienonna valkosipulinkynnet.

Kuullota paprikaa ja sipuleita öljyssä kattilan pohjalla muutaman minuutin ajan. Lisää joukkoon paseerattu tomaatti, vesi ja fondi.

Anna hautua noin 10 minuuttia, yhdistä sillä välin suolakurkkusalsan ainekset.


Mausta keitto basilikalla ja pippurilla. Jos haluat kermaisemman keiton, lisää ruokakermaa tai maitoa. Kuumenna keitto, mutta älä enää keitä.

Tarjoa suolakurkkusalsan kanssa.





sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Peruna-tomaattipaistos turkkilaiseen tapaan

Hiihtolomat alkoivat Etelä-Suomessa, mutta jostain syystä hiihtoladut olivat lähes tyhjät! Eipä kyllä omaa menoa haitannut, päinvastoin. Ja sivakoinnin jälkeisen supernälän voi kaikottaa tehokkaasti esimerkiksi peruna-tomaattipaistoksella.

Tämä herkullinen perunaruoka on peräisin kuulemma Länsi-Anatoliasta ja paistetaan perinteisesti savivuoassa. Vuoka toimii loistavasti lisukkeena vaikka falafeleille tai grillimakkaralle, mutta myös broilerinsydänvartaille, lohelle tai kanalle. Voit tarjota sen myös sellaisenaan pääruokana.

Jos haluat oikein mehevän ja tomaattisen vuoan, tee kastikeannos 1,5-kertaisena.


Peruna-tomaattipaistos turkkilaiseen tapaan (4:lle)

600 kg perunoita
oliiviöljyä
2 punasipulia halkaistuna ensin pitkittäin, sitten poikittain ja viipaloituna pitkittäin
3 - 4 hienonnettua valkosipulinkynttä
2 tl juustokuminaa
1 - 2 tl punaista chiliä tai 
1 hienonnettu tuore punainen chilipaprika ilman siemeniä
2 tl kuivattua oreganoa tai muutamia oksia tuoretta
1 tl sokeria
1 rkl valkoviinietikkaa 
1 tl sitruunamehua
1 tölkki ( 400 g ) tomaattimurskaa (ilman mehua)
n. 15 mustaa hyvää oliivia
100 g fetajuustoa murustettuna
suolaa
mustapippuria
tuoretta oreganoa



Pane perunat kattilaan kylmään veteen, kuumenna kiehuvaksi ja keitä 15 - 20 min. kunnes perunat ovat aldente-kypsiä, eli eivät liian pehmeitä.

Kaada vesi pois ja huuhdo perunat kylmässä juoksevassa vedessä. 
Kuori perunat ja leikkaa ne reilun suupalan kokoisiksi paloiksi.

Kuumenna uuni 200 asteeseen.


Kuumenna öljy pannussa, lisää sipuli ja valkosipuli ja kuullota, kunnes sipulit ovat pehmenneet. 
Lisää juustokumina, chili ja oregano (säästä vähän loppukoristeluun).

Lisää joukkoon sokeri, viinietikka ja tomaattimurska. Suolaa ja pippuroi. Anna porista hetkonen.


Lado perunat ja oliivit uunivuokaan, rouhaise hieman suolaa perunoiden päälle. Kaada tomaattiseos päälle. Voit lisätä halutessasi tomaattimurskan "nesteetkin", etenkin jos haluat perunoiden vielä kyspsyvän uunissa.

Murustele fetajuusto pinnalle ja ripottele päälle oreganoa.

Paista uunissa 25 - 30 min, kunnes fetajuusto ottaa rapsakkuutta ja ruskeaa väriä kulmiin.

Valmiina uuniin (tämä kuva on jotenkin niin eitiis!)


keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Ihanainen puolukkapiiras tosiystäville

Ystävänpäivän kunniaksi intohimoisen ja räiskyvän punaisia sävyjä kaikille rakkaille ystäville ja elämäni miehelle. :)

Työkiireiden vuoksi en lähettänyt tänä vuonna kortin korttia tai keksinyt mitään muutakaan erityiskivaa. Sen sijaan annan teille hyvän reseptin, jota tehdessänne toivottavasti ajattelette minua yhtä lämmöllä, kuin minä aina ajattelen teitä.


Tämä puolukkapiiras on todella helppo tehdä. Toimii siis hyvin kiireisen arjen keskelläkin.

Tein tämän maanantai-iltana töiden jälkeen, ja tiistaina vieraille tarjottaessa maistu mainiosti. Aikaa ei leipoessa mennyt kuin parikymmentä minuuttia (+ toki uunin odottelu).

Kiille toimii tässä lähinnä "liimana" eikä luo paksua kiillekerrosta.


Ihanainen puolukkapiiras tosiystäville

Pohja:
100 g margariinia
1/2 dl sokeria
1 muna
1 1/2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
2 dl vehnäjauhoja

Täyte:
2 dl maitorahkaa
2 dl (kevyttä) kermaviiliä
1,5 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
2 munaa

Päälle:
2,5 dl puolukoita
1 dl punaista mehua tai vettä ja sokeria
1 liivatelehti

Laita irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi. Öljyä reunat ohuelti.

Sekoita nopeasti kaikki pohjataikinan ainekset keskenään. Painele pohja vuoan pohjalle.

Sekoita kaikki täytteen aineet keskenään. Kaada pohjan päälle.

Paista 45 minuuttia 175-asteisessa uunissa.

Kun kakku on kunnolla rauhassa jäähtynyt, ripottele päälle kohmeiset puolukat ja tee kiille. Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan.
Lämmitä mehu kattilassa lähes kiehuvaksi. Purista liivatteista turhat nesteet pois ja liota ne kuumaan veteen. Anna jäähtyä melko jähmeäksi, mutta kuitenkin "kaadettavaksi".

Sivele lusikan avulla kiillettä puolukoiden päälle. Jos tuntuu, että puolukat jo saivat kiillettä kyllikseen, et välttämättä tarvitse koko satsia.


Hyvää ystävänpäivää kaikille! Tervetuloa kylään! :)