lauantai 28. marraskuuta 2015

Kahden juuston kurpitsapizza

Voilá! Aivan ihanaa, suussasulavaa syksyistä pizzaa, olkaa hyvä.

Päärynän makeus sopii mahtavasti yhteen voimakkaiden juustojen kanssa, ja kurpitsa tuo oman ihanan lisänsä.


Kahden juuston kurpitsapizza

pizzataikina (vehnäjauho, vesi, suola, hiiva)

n. 1,5 dl kuutioitua kurpitsaa
loraus öljyä
1/2 päärynä
n. 30 g vuohenjuustoa
n. 30 g sinihomejuustoa
tomaattikastiketta (tomaattimurska, tomaattipyre, sipuli, valkosipuli, oregano, basilika, suola, pippuri)
suolaa
pippuria
tuoretta basilikaa


Tee taikina hyvissä ajoin - mielellään jo edellisenä iltana (kts. ohje).

Tee tomaattikastike (kts. ohje).
Kuullota kurpitsakuutioita pannulla öljyssä n. 7 minuutin ajan kunnes ne pehmenevät.

Laita uuni & pizzakivi kuumenemaan niin kuumaksi kun saat.

Levitä taikina leivinpaperille. Meikäläisen pizzassa ei muodolla ole niin väliä. Myös taikina saa olla epätasainen, jolloin sinne jää ihania ilmataskuja ja paksuja taikinapalloja. :)

Levitä pizzapohjalle ohuehkosti tomaattikastiketta. Ripottele kurpitsat. Viipaloi päärynät ja asettele ne pohjalle. Revi myös vuohenjuusto ja sinihomejuusto pizzan päälle.

Paista pizzakiven päällä kuuman uunin ylätasolla n. 7 minuuttia. Vahdi, ettei kärähdä. :)

Rouhi kypsän pizzan päälle pippuria ja suolaa, ja revi reilusti tuoreita basilikanlehtiä.

Nauti!


keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Päärynä-mantelipaistos

Rakastan simppeleitä jälkkäreitä. Etenkin jos ne voi tarjota vaniljakastikkeen kanssa. :)


Tämä päärynä-mantelipaistos on todellinen makupommi täynnä mantelin aromeita ja reilusti päärynää. 

Crumble päällä on tehty myslistä. What's not to love?


Paistoksen perusohjeen lainasin aiemmin julkaisemastani raparpericrumblesta. Samasta paikasta löydät myös vaniljakastikkeen ohjeen. 


Päärynä-mantelipaistos

3-4 isoa päärynää
3-4 rkl Amarettoa tai 10 tippaa manteliesanssia

Taikina:
3,2 dl vehnäjauhoja
2,5 dl mysliä
1 dl sokeria
125 g margariinia tai voita sulana
1 tl inkivääriä
ripaus kardemummaa
(mantelilastuja)

Sokerikastike:
1 dl sokeria
2 rkl maissitärkkelystä
2,5 dl kylmää vettä
2 tl vaniljasokeria


Voitele uunivuoka.

Sekoita keskenään vehnäjauhot, mysli, sokeri ja mausteet. Lisää sula voi ja sekoita murumaiseksi seokseksi.

Pilko päärynät isohkoiksi paloiksi. Sekoita joukkoon Amaretto / manteliesanssi.

Painele puolet taikinasta uunivuoan pohjalle. Levitä päärynät pohjan päälle.

Puristele toinen puoliska taikinasta päärynöiden päälle. (Ripottele päälle mantelilastuja.)

Paista 180-asteisessa uunissa n. 35 minuuttia kunnes crumble saa kivasti väriä.

Tarjoa esim. kermavaahdon, vaniljakastikkeen tai vaniljajätskin kanssa.


sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Lihasushi ja pekoniperunat tosimiehelle

Mielestäni paras tapa tuoda iloa sateen ja pimeyden keskelle, on hyvä ruoan kautta!
Näin lpptaam perheet ja ystävät yhteen kynttilöiden äärelle hyvien juttujen pariin. :)


Ja hyvästä ruoasta puheenollen! Tässä tosimiehen valinta; lihasushi ja pekoniperunat. 

Myönnettäköön, että tämä oli loppujen lopuksi myös tosinaisen valinta. En olisi ikinä uskonut tykkääväni näin lihaisan tuhdista ruoasta (koska olen paatunut salaattien suosija), mutta toisin kävi! Lihasushihan oli aivan kertakaikkisen ihanaa. Mikä ihana lihaisuus, suolaisuus ja mehevyys. Toimii!! :D

Tarjosin lihasushia miehelleni ensimmäisen isänpäivän kunniaksi merisuola-minttusuklaakakun kera. :)

Hauskassa ateriassa perinteisen sushin raaka-aineet muokataan rajusti:
  • riisi -> jauheliha
  • levämatto -> pekoni
  • täytteet -> juustot
  • wasabi -> korianteri
  • inkivääri -> paahdettu sipuli (Unohdin ostaa! Hyvin pärjäsi ilmankin.)
  • soija -> bbq-kastike (En sitten laittanutkaan tätä tarjolle, koska maut olivat jo niin voimakkaat, että olisi ollut mielestäni turha.)

Mielikuvitus vaan rullaamaan ja sushin ideaa muuttelemaan. Joskus saa kokata kieli poskessa. :)
Mitä jos riisin korvaisikin perunamuusi tai polenta? Ja täytteenä olisi chorizo-makkaraa? 

Kukaan ei myöskään estä sinua tekemästä makeaa suhsia! Vai miltä kookoskuorrutteinen, suklaamousse-karkkirouhetäytteinen pötkylä kuulostaisi? Tai filotaikinaan kääritty omenarahkaherkku?


Lihasushi ja pekoniperunat (2-3:lle)

300 g 10% jauhelihaa
1 pkt (140 g) pekonia
1 pieni sipuli
2 valkosipulinkynttä
suolaa
pippuria
grillimaustetta
n. 40 g kermajuustoa
n. 30 g sinihomejuustoa

muutama peruna


Tee ensin jauhelihataikina.

Silppua sipui pieneksi ja murskaa valkosipuli. Sekoita käsin kulhossa raa'at sipulit, jauheliha ja mausteet tasaiseksi massaksi.

Levitä pekoniviipaleet tasaiseksi levyksi siten, että ne menevät pari milliä toistensa päälle. Näin ei tule reikiä pakettiin. :)

Levitä jauhelihataikina tasaisesti pekonilevyn päälle. Asettele juustonpalat toiseen reunaan.


Rullaa pötkyläksi kuin sushia tehdessä. :)


Lohko perunat ja mausta ne suolalla, pippurilla ja grillimausteella. Paista 200-asteisessa uunissa keskitasolla n. 15-20 minuuttia.


Pötkö on valmis, kun perunat ovat saaneet kivasti väriä pintaan ja pekoni tuntuu paikoin rapealta. Juusto saattaa vähän valahtaa ulos, mutta se ei haittaa. Maistuu herkulta perunoiden kanssa! :)



Leikkaa sushi n. 2 cm pötkylöiksi. Koristele annos korianterin lehdillä. Tarjoa oluen kera. 





keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Kala-katkarapupullat aasialaisessa liemessä

Marraskuu on parasta aikaa matkailuun. 
Jos et ole buukannut lentoja eksoottiseen ympäristöön, on tunnelmaa helppo luoda keittiössä. :)


Tämä mausteinen keitto on kuin suoraan Vietnamista! Liemestä löytyy tähtianista ja muita lämpimiä "joulun mausteita", kalakastiketta ja luonnetta. Yrttipuolesta taas vastaa korianteri ja minttu.

Kala-katkarapupyörykät valmistuvat kotoisasta ahvenesta ja saavat lisäpotkua limestä ja srirachasta. :)


Lainasin reseptin Glorian Ruoka ja Viini -lehdestä (7/2015). Samankaltaisia keittoja olen tehnyt aiemminkin. Esimerkiksi

Vietnamilaisia kala-lihapulliakin olen tehnyt. Näitähän voi tipauttaa keittoonkin. :)

Lopuksi todettakoon, että blogissa voi olla nyt pientä taukoilua seuraavan kuukauden ajan. Lähdemme nimittäin perheen kanssa Balille hengailemaan. Toisaalta reissun päätarkoitus on rentoutuminen, mitä bloggaus minulle edustaa. Ehkä luvassa siis indonesialaisia reseptejä?


Kala-katkarapupullat aasialaisessa liemessä (2:lle)

200 g ahvenfileetä
n. 1,5 dl kuorittuja (ja sulatettuja) katkarapuja
1 muna
1/3 dl korppujauhoja
1 limen kuori raastettuna
1 tl srirachakastiketta
suolaa

7 dl vettä
1,5 rkl kalafondia
2 cm pätkä tuoretta inkivääriä
1,5 tl valkoviinietikkaa
2 tl sitruunamehua
2 rkl hunajaa
1 kokonainen neilikka
1/2 tähtianis (tai kokonainen)
1/2 tl kanelia
1 rkl kalakastiketta
n. 10 kpl tuoreita vahvan mintun lehtiä
(suolaa)

1 dl esikypsytettyjä rikottuja ohrasuurimoita
1 iso porkkana
1/2 nippua tuoretta korianteria
kourallinen tuoretta minttua


Tee ensin liemi. Kuori ja raasta inkivääri. Mittaa kaikki aineet kattilaan ja hauduttele puolisen tuntia. Siivilöi liemi ja palauta se kattilaan.

Tee seuraavaksi kalapullien taikina. Pese lime hyvin ja raasta kuori. Pilko ahvenfileet ja leikkaa pois keskiruoto.

Surauta ahvenet ja katkaravut tasaiseksi massaksi joko sauvasekoittimella tai blenderissä.

Lisää muna, korppujauhot, limenkuori, sriracha ja suolaa. Nosta kylmään oleentumaan ja turpoamaan n. puoleksi tunniksi.

Keitä ohrasuurimot kypsiksi ja valuta ne. Pilko porkkanat oikein ohuiksi tikuiksi.

Lämmitä liemi jälleen kiehuvaksi. Tee kalamassasta pallukoita esim. kahden lusikan avulla ja laske ne kiehuvaan liemeen.


Keitä pullia 5-7 minuuttia kunnes ne ovat kypsiä. Nosta kypsät pullat sivuun.


Itselläni ne mahtuivat kattilaan mukavasti parissa erässä, 8 kpl kummallakin kierroksella.
Kiehauta liemessä myös porkkanat n. 3 minuutin ajan.

Kokoa annokset. Annostele lautasen pohjalle kypsää ohrattoa ja porkkanatikkuja. Nostele päälle kalapullia. Kaada tulikuuma liemi annoksen päälle. Revi pinnalle reilusti tuoretta korianteria ja minttua.


sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Merisuola-minttusuklaakakku (gluteeniton)

Voi mikä kakku tässä onkaan - todellinen suklaanystävän valinta. Ja samalla myös ei-niin-suklaan-ystävän valinta! 


Pyöräytin kakun isänpäivän aamuksi. Koska mieheni on E R I T T Ä I N perso suklaalle, ajattelin, että suklaata suklaan päällä -linjalla ei voi mennä pieleen. :) 

Mikä yllätti oli se, että jopa minä (suklaakakunvihaaja) tykkäsin kakusta!
Arvelen sen johtuvan mintun tuomasta raikkaudesta sekä sormisuolan lisäpikanttiudesta.


Ja onhan tämä kieltämättä myös aika kaunis kakku. Nyt on kovin muotia tehdä naked cake -luomuksia, mitä koulukuntaa tämäkin edustaa. Mikä ihana trendi! Ei tarvi osata kuorruttaa!


Näyttävyyttä lisää myös se, että kakku on pieni ja korkea. Käyttämäni vuoka oli vain 17 cm halkaisijaltaan. Näin saatiin aikaan reilusti kerroksia ja draamaa.

Kakkupohja oli aika höttöinen ja kuohkea, joten siksi myös hellää käsittelyä vaativa. Pieni pinta-ala oli myös tämän vuoksi ystäväni. :)

Jos haluat tehdä isomman kakun, käytä 24 cm vuokaa ja tuplaa alla oleva ohje.


Erityisherkullista mielestäni kakussa oli kuorrutus. Kävikin niin, että jääkaapissa oleillut kakunjämä löytyi seuraavana aamuna juhlmasti riisuttuna! Jouduin siis tekemään uuden satsin kuorrutettta seuraavaksi päiväksi. :D

Mutta ah, mikä oivallus tästä syntyikään! Kuorrutteen ohjetta voi käyttää sellaisenaan suklaamousseen. Kokeilin, tarjosin ja oli menestys. :)


Kakku on helppo tehdä, mutta aika monivaiheinen. Lue siis ohjeet huolella ensin alusta loppuun.

Varaa tarpeeksi aikaa kakkupohjan jäähtymiseen, useaan vatkailuvaiheeseen sekä kakun yön yli tekeytymiseen. Aamulla koristelu on onneksi nopeaa. :)

Kiitokset perusreseptistä ja ideasta Maku-lehdelle (7/2015). Muokkailin tästä omannäköiseni version.


Merisuola-minttusuklaakakku (17 cm vuokaan)

Pohja:
3 munaa
reilu 1 dl sokeria
0,75 dl perunajauhoja
2,5 rkl kaakaojauhetta
reilu 1 tl leivinjauhetta

Täyte:
4 liivatelehteä
n. 1-1,5 rkl kahvia
1 pss (140 g) pätkiksiä tai 150 g tummaa suklaata
1,5 dl kuohu- tai vispikermaa
1 valkuainen
2 keltuaista
2,5 rkl sokeria
150 g maustamatonta tuorejuustoa

Kuorrute:
50 g tummaa suklaata
1 dl kuohukermaa

Koristeet:
2 pätkis-patukkaa
n. 1 rkl sormisuolaa

maitoa kostutukseen



Tee ensin kakkupohja. Vatkaa pohjan munat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. 


Yhdistä kuivat aineet keskenään ja siivilöi ne muna-sokerivaahtoon. Kääntele taikina tasaiseksi.


Laita 17 cm irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi. Voitele vuoan reunat ihan ylös asti ja jauhota ne gluteenitomilla jauhoilla (tai korppujauhoilla, jos gluteenitoomuus ei ole tarpeen).

Kaada taikina vuokaan. Kypsennä 175-asteisen uunin alimmalla tasolla n. 35 minuuttia. Tarkista puutikun avulla kakun kypsyys. Tikkuun ei saa jäädä taikinaa.

Irrota kakku varovasti vuoastaan ja anna jäähtyä. Kakku lässähtää tässä vaiheessa hieman, ei haittaa. :)


Leikkaa hyvin jäähtynyt kakku neljään osaan. Tämä on vähän hankalaa, koska kakkupohja on hyvin kevyt ja "hapero". Ei haittaa yhtään, vaikka kerrokset hajoilevat ja halkeilevat, tai vaikka niihin jäisi koloja. :)

Valmistele kakkuvuoka kokoamista varten. Laita irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi. Korota vuoan reunoja pestyjen piirtoheitinkalvojen tai muovitaskujen avulla korkeammaksi. Kakku kohoaa yli reunojen.


Tee täyte. Sinulle tulee siis käyttöön kolme eri vatkauskulhoa, sekä suklaansulatus-, kahvinkuumennus ja liivatteenliotusastiat.

1) Upota liivatelehdet kylmään veteen. 
2) Sulata suklaa vesihauteessa tai mikroaaltouunissa.


3) Vatkaa kerma löysäksi vaahdoksi
4) Vatkaa valkuainen kovaksi vaahdoksi
5) Vaahdota sokeri ja keltuaiset kevyesti. Lisää tuorejuusto ja sekoita.
6) Keitä kahvi ja kuumenna se vielä kattilassa kiehuvaksi. Purista liivatelehdistä vesi pois ja liota ne kahviin.


Yhdistä kaikki! Eli vatkaa ensin sulatettu suklaa ja kahvi tuorejuustoseokseen. 


Kääntele sitten joukkoon kerma- ja valkuaisvaahdot.



Kokoa kakku. Nosta vuoan pohjalle ensimmäinen kakkulevy ja kostuta se hyvin kevyesti. Lisää kolmasosa täytteestä. Kokoa kakku tällä tavoin loppuun asti. Täyte jaetaan siis kolmeen väliin ja päällimmäiseksi tulee paljas kakkulevy.



Nosta kakun päälle kevyt paino ja nosta se jääkaappiin yön yli tekeytymään (tai ainakin muutamaksi tunniksi).


Kuorruta ja koristele kakku aamulla. 

Vatkaa kerma vaahdoksi. Sulata suklaa ja anna sen hieman jäähtyä. Valuta suklaa kerman joukkoon ja vatkaa tasaiseksi.

Lapioi kuorrutetta kakun päälle, jätä kyljet paljaiksi. Jos haluat kuorruttaa kakun kauttaaltaan, tee kuorrutetta tuplasatsi.

Rouhi pätkispatukat ja ripottele rouhe kakun päälle yhdessä sormisuolan kanssa.