lauantai 29. lokakuuta 2016

Rahkainen pinaatti-vuohenjuustolasagne

Minun on nyt myönnettävä, että minulla on pieni syys-blues. Kohta alkaa marraskuu, kuukausista pimein.

Töitä on paljon, vähän liikaakin. Ja asiat ovat vaikeita, vaikka samalla älyttömän mielenkiintoisia ja inspiroivia.

Lapsi tehtailee uusia hampaita ja harrastaa flunssaa. Eikä syö. Eli on äkäinen kuin ampiainen.


Valonpilkahduksia onneksi mahtuu myös marraskuuhun. Esimerkiksi kovaa kyytiä lähestyvä joulu. Mieheni laittoi viime viikonloppuna syys-bluesiani parantamaan ensimmäiset valot ulos, ja osti vielä partiolaisten joulukalenterinkin. <3

Ja toinen valopilkku on hyvä ruoka. :) Pyrin harrastamaan sitä.

Tämän reseptin bongasin Glorian Ruoka ja Viini -lehdestä.
Ensi kerralla laitan rahkaa vielä yhden purkin lisää, jotta saan lisää mehevyyttä herkulliseen lasagneen.


Rahkainen pinaatti-vuohenjuustolasagne (4:lle)

n. 8 täysjyvälasagnelevyä

1 iso sipuli (tai kaksi pientä)
2 isoa valkosipulinkynttä
loraus öljyä
2 pss pakastepinaattia (a 200g) (eli kolme reilun kokoista itse pakastettua pötkylää)
oreganoa
suolaa
pippuria

500 g maustamatonta maitorahkaa (tai 750g)
n. 1 dl raastettua parmesania
reilu 100 g vuohenjuustoa
loraus oliiviöljyä
1-2 tl kuivattua basilikaa
ripaus suolaa

1/2 dl raastettua parmesania


Tee ensin rahkaseos. Raasta parmesaani ja kuutioi vuohenjuusto. Sekoita kaikki ainekset keskenään.

Tee pinaattitäyte. Pilko sipulit ja valkosipulit. Lämmitä loraus öljyä pannulla, ja kuullota sipuleita ja valkosipuleita pari minuuttia. Lisää jäiset pinaatit pannulle ja anna paistua, kunnes ne sulavat.
Mausta oreganolla, suolalla ja pippurilla.

Laita vettä kiehumaan laakeassa astiassa, esim kasarissa tai paistinpannulla. Keitä lasagnelevyt kypsiksi, n. 8 minuuttia.

Voitele uunivuoka.

Levitä vuoan pohjalle ohut kerros pinaattitäytettä. Levitä päälle kerros lasagnelevyjä (ravista niitä hieman, että saat enimmät vedet pois).


Levitä levyjen päälle puolet rahkatäytteestä.


Levitä päälle jälleen kerros lasagnelevyjä, ja levyjen päälle loput (melkein kaikki) pinaattitäytteestä.

Levitä päälle kolmas ja viimeinen kerros lasagnelevyjä.

Päällimmäiseksi kerrokseksi tulee toinen puolikas rahkatäytteestä, sekä loppu parmesanraaste.


Kypsennä 225-asteisessa  uunissa n. 15 minuuttia, kunnes juusto saa hieman väriä.


keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Omena-vaniljapiirakka

Tässäpä pärähtää äärimmäisen herkullinen ja ennen kaikkea vaivaton piirakkaohje. :)


Mehevän ja paksun omenasosekerroksen alla muhii ihania vaniljapiiloja. Ja ah, taikinan kardemumma... Hyvää on!


Valitettavasti ulkonäkö ei varsinaisesti hivele silmää... Mutta mikä siinä hävitään, se maussa voitetaan.

Otan osaavilta koristelija-experteiltä mielelläni somistusvinkkejä vastaan. :D


Omena-vaniljapiirakka

150 g margariinia
1 dl sokeria
1 muna
2 dl vehnäjauhoja
1 dl kaurahiutaleita
1 tl leivinjauhetta
2 tl kardemummaa
1 tl kanelia
2 rkl maitoa

4 dl omenasosetta (ei sokeroitua)

1 pss vanhanajan vaniljakastiketta
2 dl maitoa

50 g margariinia
1 dl kaurahiutaleita
3/4 dl vehnäjauhoja
4 rkl sokeria
1 tl kanelia


Tee ensin vaniljakastike pakkauksen ohjeen mukaan, eli sekoita keskenään jauhe ja maito.

Tee taikina. Vaahdota keskenään margariini ja sokeri.

Lisää muna reippaasti vatkaten.

Yhdistä kuivat aineet keskenään ja lisää ne taikinaan.

Lorauta lopuksi joukkoon maito.

Voitele ja jauhota piirakkavuoka. Kumoa taikina vuokaan.

Pursota vaniljakastike esim. pursotuspussin avulla tasaisesti taikinan päälle. Taikina on melko juoksevaa, joten kastike hieman "umplahtaa" taikinan sisään. Voit myös oikoa nurkkia, kuten minä tein, ja annostella kastikkeen lusikalla.

Levitä päälle omenasose.

Sekoita keskenään muruseoksen ainekset.

Puristele seoksesta pieniä kökkäreitä ja murustele piirakan päälle.

Paista 200-asteisessa uunissa n. 30 minuuttia.

Jos haluat koristaa hieman vaatimattoman näköistä piirakkaa, voit ripotella päälle tomusokeria, tai koristella piirakan esimerkiksi tuoreilla yrteillä (minttu, sitruunamelissa...)


maanantai 26. syyskuuta 2016

Ihana Tom yam gong -keitto

Hellurei! Kävimme viime talvena lomailemassa Balilla kolmisen viikkoa.


Yksi reissun parhaista ruoista oli Tom Yam Gong, eli thaimaalainen Tom Yam -keitto katkaravuilla.

Pimeän hämyisessä ravintolassa nautimmani annos oli niin ihana, että kysyin tarjoilijalta reseptiä. Hän kirmasi innoissaan keittiöön ja palasi pian raaka-ainelistan kera. Olin onnesta ymmyrkäinen.


Kotiversioni ei toki maistunut ihan samalta, mutta oli kyllä mielestäni erittäin herkullista.

Tässäkin on varmasti vapautta raaka-aineiden suhteen. Käytätkö herneitä vai papuja, jätätkö pinaatin pois, teetkö kanasta vai kalasta... Eli luovuus valloilleen!


Tom Yam Gong (4-5:lle)

4 valkosipulinkynttä
3 kaffirlimen lehteä
1 ruoko sitruunaruohoa
5 cm pätkä inkivääriä
suolaa
pippuria
3 rkl tom yam -tahnaa
n. 1-1,2 l kanalientä (tai vettä + 2 rkl kanafondia)
3 dl kookosmaitoa (ei kevyttä)
3 dl katkarapuja
350 g lohta
3 dl herneitä
4-6 perunaa
2-3 porkkanaa
1 limen mehu
1 l tuoretta pinaattia

raastettua limen kuorta


Kuori ja hienonna valkosipulit. Hienonna sitrunaruoho tosi hienoksi hakkelukseksi. Ruhjo sitä ensin hieman, että aromit heräävät.

Kuori ja raasta inkivääri.

Lämmitä loraus öljyä pannulla ja lisää valkospipulit. Kuullota pienen pieni hetki.
Lisää tom yam -tahna, inkivääri ja sitruunaruoho. Kuullota minuutin verran.

Kuori ja pilko pernat ja porkkanat.

Lisää kanaliemi, perunat ja porkkanat. Keitä, kunnes ne ovat kypsät.


Pese ja raasta limen kuori talteen.

Lisää kookosmaito, sekä limen mehu. Lisää myös paloiteltu lohi. Anna kiehua miedolla lämmöllä, kunnes lohi kypsyy.

Lisää ihan lopuksi katkaracut, herneet ja pinaatti. Lämmitä, mutta älä keitä pitkään.


Koristele annos raastetulla limen kuorella.

Nauti oluen kera.


sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Mehevä mustatorvisieni-munakasrulla

Rakastan sienikautta! Miten mahtavaa samota metsässä kuulaassa auringonpaisteessa ja bongailla aarteita.


Olemme metsäretkeilleet parina viime viikonloppuna ahkerasti ja todella saaneet saalista; ihania mustatorvisieniä, kantarelleja sekä läjäpäinsuppilovahveroita. :)

(Peukaloni on haavoilla sieniveitsen käsittelystä ja kuuloni on mennyt sienikuivurin jatkuvasta hurinasta...)


Mutta metsästä  kotiin päästyämme, oli aivan pakko tehdä jotain ihanaa sieniherkkua heti. Jotain sopivaa välipalaa / lounasta. Munakasrulla! Ja ah, miten ihanan ihanan hyvää tämä olikaan.

Ja jopa aika terveellistä, sillä mukana on proteiinin lähteitä reilusti ja juustoakin vain hiukkasen. :)


Olen itse asiassa tehnyt rullan nyt kolme tai neljä kertaa. :D Se on niin kätevä iltapala, lounas, välipala... Tai vaikka yllätysvieraiden tyydyttäjä. Ainekset yleensä aina löytyvät kaapista, ja jos jotain ei ole, sen voi korvata.


"Taikinaa" voi virittää oman mielensä mukaan; joskus olen lisännyt pinaattia (suosittelen) ja tuoretta organoa, joskus olen jättänyt juuston pois. Vain mielikuvitus on rajana.


Mustatorvisieni-munakasrulla

5 munaa
4 dl maitoa
n. 30 g parmesan-juustoa raasteena
1 dl vehnäjauhoja
ripaus suolaa
(iso kourallinen tuoretta pinaattia)
(tuoretta oreganoa)

Täyte:
1 l mustatorvasieniä (tai kantarelleja tai suppiksia tai mitä vain sieniä)
1 sipuli
ruokalusikallinen voita tai loraus öljyä
n. 100-150 g maitorahkaa

Päälle:
tuoretta timjamia tai orgeanoa
parmesanraastetta
mustapippuria


Tee ensin munakasrulla.

Sekoita keskenään tasaikseksi taikinaksi kaikki munakkaan ainekset. Kaada seos paperoidulle uunipellille.

Paista 175-asteisessa uunissa n. 20 minuuttia. Älä paahda rullaa liian kovaksi, on huomattavasti parempaa, kun se jää pehmeäksi ja kuohkeaksi. Anna jäähtyä.

Tee sillä välin täyte. Pilko sipuli pienehköksi silpuksi. Puhdista sienet ja palastele niitä hieman. Paista sipuleita ja sieniä pannulla öljyssä / voissa kunnes neste höyrystyy sienistä pois. Anna jäähtyä.


Levitä jäähtyneen munakasrullan päälle maitorahka, noin puolen rullan alueelle. Levitä rahkan päälle sieniseos.

Rullaa rulla leivinpaperia apuna käyttäen. Jätä saumapuoli alas.


Halkaise rulla, ripottele päälle timjamia, mustapippuria ja parmesan-raastetta.  Nosta tarjolle.


lauantai 20. elokuuta 2016

Rommirusina- New York cheesecake

Juhuu, hyvää syntymäpäivää rakas mieheni!

Tällä kertaa juhlimme New Yorkin juustokakulla, joka sai lisämakua rommirusinoista (leipojan valinta).


Oli hyvää! Juustokakku ei petä koskaan.

Uunissa leivottu juustokakku oli tosi kätevä tähän tarjoilutarkoitukseen. Tein yllätykseksi tarkoitetun kakun nopeasti illalla, kun mieheni oli pari tuntia konferenssipuhelussa. Keittiötouhuihin ei mennyt kuin vartin verran, ja koska vaiheita oli erittäin vähän, oli leipomisen jäljetkin helppo hävittää.

Kakku oli tunnin uunissa, joten kahden tunnin puhelun aikana ehdin myös tuulettaa suurimmat tuoksut pois.


Juustokakku saa myös jäähtyä hissukseen itsekseen ja seistä seuraavaan päivään, joten se toimi täydellisesti aamuyllätyksenä.

Lähdin töihin kuudelta, ja jätin kakun pöydälle odottamaan. Kovin aikaisesta aamuhetkestä (ja pienestä kiireestä) johtuen, on koristelu hieman minimalistinen. Mutta nämä vadelmanlehdethän toimivat todella hyvin! Tuli jopa aika kaunis kakku mielestäni. :)


Rommirusina- New York cheesecake

n. 12 kpl digestive-keksejä
75 g voita tai margariinia

400 g maustamatonta tuorejuustoa
400 g maitorahkaa
2 dl sokeria
2 rkl vehnäjauhoja
2 tl vaniljasokeria
2 munaa
1 keltuainen
n. 150 g rusinoita
loraus rommia


Laita rusinat likoamaan loraukseen rommia.

Murskaa keksit esimerkiksi muovipussin sisällä kaulinta apuna käyttäen. Sulata voi ja sekoita yhteen keksimurun kanssa.

Pingota irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi, voitele vuoan reunat.

Painele keksimuru tiiviiksi kakuksi vuoan pohjalle.

Tee täyte. Sekoita keskenään tuorejuusto, rahka, sokeri, vaniljasokeri ja vehnäjauhot.

Lisää munat ja keltuainen yksitellen reippaasti sekoittaen.

Purista rusinoista liika rommi pois, ja kääntele ne täytteeseen mukaan.

Kaada täyte pohjan päälle. Katso, että rusinat leviävät tasaisesti.

Paista juustokakkua 175C uunissa n. 55 minuuttia.

Anna kakun jäähtyä hyvin ennen kun irrotat vuoan reunat. Vaikka seuraavaan päivään asti.