sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Kotijuusto

Voi mikä ihana viikonloppu takana! Kesä alkoi kuin napista painamalla. :)


Siitä hyvästä meidän mökkiviikonlopun herkkuruoka; kotijuusto, johon olen sydänjuuriani myöten ihastunut viime syksyn partiotaitokisojen jälkimainingeissa. Kisoissa teimme leipäjuustoa, mutta kotijuusto on mielestäni mehevämpää ja raikkaampaa.

Kotijuusto on aivan superhelppo tehdä - ja valmistuu kuin itsestään. Vaikka kokkauspeukalo olisi keskellä kämmentä, kannattaa kokeilla. Tätä on vaikea mokata. :) Ja arki muuttuu juhlaksi.


Kotijuusto maistuu sellaisenaan leivän päällä, tai sitä voi vaikka grillata. Tällöin alle kannattaa laittaa folio, ellei grillissäsi ole parilapintaa.

Yllä olevassa kuvassa on nokkospataleipää, kotijuustoa, parsaa ja pinaattia. Sekä pari pientä tippaa oliviiviöljyä, suolaa ja pippuria.


Tästä satsista tuli yksi "siivilällinen" kotijuustoa + pieni mökkikuormaan hyvin mahtuva pikkujuusto. :)


Kotijuusto

3 l täysmaitoa
1 rkl suolaa
1 rkl juustonjuoksutinta


Lämmitä maito kattilassa n. 42-asteiseksi. Lisää juustonjuoksutin reippaasti sekoittaen. Nosta kansi päälle ja anna juustomassan hyytyä puolisen tuntia. 

Massan hyydyttyä viiltele siihen ristiviillot terävällä veitsellä. Anna heran erottua vielä kymmenisen minuuttia. 

Kostuta harsokangas ja aseta se siivilään tai juustomuottiin. Nostele reikäkauhalla juustomassaa siivilään. Tyhjennä välillä heraa pois alla olevasta astiasta. 

Painele ja kääntele siivilää kevyesti. 

Nosta harso myttyyn juuston päälle painoksi ja nosta koko systeemi jääkaappiin valumaan muutamaksi tunniksi tai yön yli.




sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Dashisiika, seesamisienet ja viherkastike

Aurinkoista äitienpäivää kaikille äideille - ja aivan erityisesti omalle, maailman parhaalle äidille ja tyttäreni Mamille. <3


Korkkasimme tänä viikonloppuna mökkikauden, ja vaikka verkot eivät vielä veteen asti ehtineet, olivat kaikkien ajatukset jo sätkivissä hopeakyljissä. :)

Sen kunniaksi tämä resepti jakoon.


Tässä ateriassa oli kyllä kaikki kohdallaan. Maukas ja mehevä siika, ihanan raikas ja hehkuva viherkastike ja ah-niin maukkaat seesamisuppikset. Onnistuin. :)

Ja mikä vielä on erityisen mukavaa, on suomalaiset raaka-aineet yhdistettynä japanilaiseen meininkiin. 

Meillä syötiin dashisiikaa Wappupöydässä juhlan kunniaksi.


En ole ennen käyttänyt dashilientä, joten tein sen nyt ihan jauheesta. En siis liotellut itse levää ja kuivattuja kaloja, kuten se varmasti oikeaoppisesti pitäisi tehdä. Tokyokanista ainakin pääkaupunkiseudulta saa jauhetta. 


Vaikka raaka-ainelista näyttää pitkältä, ja vaiheita on hieman tavallista enemmän, valmistuu dashisiika hetkessä. Valmistelut on myös helppo tehdä vaiheittain etukäteen. 

Ota varaslähtö kesään ja tarjoile se lautasella. :)


Dashi-siika, seesamisienet ja viherkastike (2:lle)

n. 450 g siikafile
pieni ripaus suolaa
2 sitruunaviipaletta
iso kourallinen babypinaattia
iso kourallinen rucolaa
2 parsaa
suolaa
pippuria

Dashiliemi
2 dl dashilientä
1 rkl riisiviinietikkaa
1 rkl palmusokeria

Seesamisienet
2 dl kuivattuja kokonaisia suppilovahveroita
loraus rypsiöljyä paistamiseen
2 tl soijakastiketta
n. 1 tl seesamiöljyä

Viherkastike
½ kurkku
½ avokado
1/3 dl pakastettua nokkosta
½ pienen sitruunan mehu (n. 2-3 rkl)
iso kourallinen tuoretta rucolaa
suolaa 


Jos käytät kuivattuja sieniä, laita ne viimeistään tuntia ennen pehmenemään pariin desilitraan vettä.

Nypi siikafileistä ruodot pois. Suolaa fileet hyvin kevyesti ja anna maustua n. 20 minuuttia. 20 minuutin jälkeen pyyhkäise suolat siian pinnalta pois.
Tee dashiliemi. Mittaa aineet kattilaan ja anna kiehua hiljalleen viitisen minuuttia. Anna liemen odottaa kattilassa.
Tee viherkastike. Pilko kurkku ja avokado astiaan. Lisää nokkoset, sitruunanmehu ja rucola. Surauta tasaiseksi sauvasekoittimella tai blenderissä. Lisää suolaa oman maun mukaan. Nosta kastike sivuun odottamaan. 

Lämmitä loraus öljyä pannulla. Lisää suppilovahverot ja tarvittaessa n. 1 rkl liotusvettä. Lisää myös soijakastike ja seesamiöljy. Paista pari minuuttia.
Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen ja kokoa siikanyytit. Nosta erillisille folioille siikafile, sitruunaviipale ja noin puolet sienistä. Nosta kuhunkin nyyttiin n. 2-3 rkl dashilientä. Nipistä folionyytti kiinni ja nosta uuniin. Kypsennä kaloja n. 10-12 minuuttia. 

Höyrytä tai keitä sillä välin parsat napakaksi. Parsojen kärjille riittää pari minuuttia kiehuvaa vettä tai 5 minuuttia höyryä. 

Annostele lautasille viherkastiketta ja babypinaatin ja rucolan lehtiä. Nostele myös loput sienet lautasille. 

Kun siika on kypsä, nosta se ja nyytin muu sisältö viherpedin päälle. Lorauta päälle vähän lientä nyytistä. Suolaa ja pippuroi hyvin kevyesti. Nosta koristeeksi parsa.


perjantai 12. toukokuuta 2017

Taivaallinen appelsiini-suklaamoussekakku

Äitienpäiväaamuna äidit kautta maan heräävät hehkeänä ja tepsuttelevat aamiaispöytään.

Ehdotan, että kaikki perheen ei-äidit kattavat pöydän valmiiksi ja jos oikein innostuvat, leipaisevat myös kakun.

Tässä olisi todella herkullinen kakku, joka onnistuu myös vähemmän harjaantuneelta paakarilta. :)


Ja vinkki number two:  kakku kannattaa tehdä viimeistelyä vailla valmiiksi edellisenä iltana, jotta aamulla säästytään viime hetken stressiltä ja sählingiltä. :)

Ja koska kakun jäähtymiseen pitää varata aikaa (toisin kuin minä tein ja täyte tietenkin valahti), kannattaa ehdottomasti aktivoitua ajoissa.


Jos olet lukenut blogiani aiemmin tiedät, että en ole pikkutarkan piperryksen ystävä, ja kakkuni ovat ulkomuodoltaan hyvin rustiikkisia. Sama pätee nyt.

Mutta tässä kakussa rustiikkisuus toimii. Päällä olevasta suklaamoussesta on helppo pyöräytellä lusikalla ruusumaisia kuvioita. Olin ajatellut raastaa kakun päälle suklaa- ja appelsiinilastuja, mutta mielestäni kakku oli riittävän kaunis näinkin. (Plus meillä oli nälkä).


Tässä appelsiini-suklaakakussa on suklainen pohja, pehmeä, kermainen mutta raikas keskusta ja päällä täyteläinen, ilmankeveä suklaamousse. Kelpaa.


Tämän ihanan kakun idea on sama kuin maailman parhaassa raparperikakussa.

Eli ei kun kokeilemaan! Viime vuonna kävi niin, että joku innokas isä kaipasi lisäneuvoja, mutta en ollut huomannut viestiä ajoissa. Yritän päivystää nyt tarkemmin, jotta voin neuvoa ajoissa. :)


Taivaallinen appelsiini-suklaamoussekakku

2,4 dl vehnäjauhoja
1 rkl kaakaojauhetta
1 rkl sokeria
125 g kylmää voita tai margariinia

Täyte:
2,4 dl sokeria
0,5 dl vehnäjauhoja
1,2 dl vispi- tai kuohukermaa
1 muna
1 keltuainen
2 appelsiinia

Mousse:
100 g maustamatonta tuorejuustoa
0,5 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1,5-2 dl kuohukermaa
100 g suklaata


Mittaa kulhoon vehnäjauho ja sokeri. Siivilöi joukkoon kaakaojauhe. Sekoita hyvin.
Lisää kymä voi tai margariini paloina ja nypi tasaiseksi taikinaksi.

Voitele irtopohjavuoan reunat kevyesti. Painele taikina paperoidun irtopohjavuoan pohjalle (ei reunoille).

Esipaista pohjaa 180-asteisessa uunissa n. 5-7 minuuttia.

Tee sillävälin täyte. Sekoita keskenään sokeri, vehnäjauhot ja kerma. Lisää muna ja keltuainen.
Pilko appelsiini siten, että lohkot jäävät kuorettomiksi (eli ensin veitsellä oranssi kuori, ja sitten kukin lohko veitsellä erikseen). Palastele lohkot n. sentin pätkiksi.

Kääntele appelsiininpalaset täytteen joukkoon.

Kaada täyte esipaistetulle pohjalle ja paista 180 asteessa n. 30 minuuttia kunnes pinta on saanut hieman väriä.

Anna kakun tässä vaiheessa jäähtyä erittäin hyvin.

Tee seuraavaksi mousse. Sulata suklaa mikrossa tai vesihauteessa. Lisää sulan suklaan joukkoon loraus kermaa ja sekoita tasaiseksi ja juoksevaksi.

Sekoita joukkoon myös tuorejuusto.

Vatkaa loppu kuohukerma kiinteäksi vaahdoksi. Mausta vaniljasokerilla.

Taittele suklaaseos kermavaahdon sekaan.

Nostele moussea reilusti jäähtyneen kakun päälle. Voit halutessasi koristella kakun esim. suklaa- ja appelsiininkuorilastuilla.

Tarjoa heti.



sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

Taivaalliset banaanimunkit

Ai että, kyllä Wappu on ihana!!


 Let me count the ways:

  1. Aloitimme seurustelemaan mieheni kanssa Wappuna
  2. Tyttäreni nimipäivä on Wappuna
  3. Teekkariwapuista on (hatarat mutta) railakkaat muistot
  4.  Wappuna kuuluu juoda kuohujuomaa
  5. Vitsi mitä dance partyjä ollaan pidetty aikanaan! Juuri löytyi ihana otos kymmenen vuoden takaa...
  6. Samana vuonna avattiin simapullokin suojalasit päässä, oli vähän päässyt rusinat nousemaan...
  7. Kevättä on ilmassa (tai 10 cm lunta maassa)
  8. Suomalaiset SEKOAVAT pariksi päiväksi ja kaikkea villiä ja hauskaa tapahtuu. Oi niitä ulkkareita, jotka valitsevat saapua Wappuna Helsinkiin... :D
  9. MUNKIT!!


Nämä ihanat minireikäiset donitsit saivat taikinaan lisämehevyyttä banaanista, joka myös vähensi rasvan määrää taikinasta (joo, eli dieettikamaa).

Ja katsokaa, miten ihana sisus... Juuri tältä munkin kuuluu näyttää. Voi hitsi että oli mehevää! Olen sanaton!!


Saat muuten reseptistä helposti munattoman jättämällä munan pois. Hoksasin juuri, että se pääsi kokonaan unohtumaan meikäläisen taikinasta. :D Eli loistavasti toimii ilmankin. :D


Taivaalliset banaanimunkit (12 kpl)

2,5 dl maitoa
1 iso banaani
1 dl sokeria
1 pss kuivahiivaa
ripaus suolaa
1 tl kardemummaa
(1 muna)
n. 8-9 dl vehnäjauhoja
50 g voita tai margariinia

n. 8 dl rypsiöljyä paistamiseen
sokeria


Soseuta banaani ja sekoita se maidon kanssa. Lämmitä maito reilusti hiivan heräämislämpöön.

Sekoita joukkoon sokeri, suola, kardemumma, muna ja hiiva.

Lisää jauhot hissukseen. Noin kuuden desin kohdalla lisää palasteltu margariini.

Alusta loput taikinat ja vaivaa hyvin. Anna kohota liinan alla kaksinkertaiseksi n. 45 min - 1 h.


Jaa taikina 12 osaan. Pyörittele pöytää vasten tai kämmenten välissä osasista palloja.

Työnnä sormi keskeltä läpi ja pyörittele reikää kahden käden sormilla isommaksi.

Nosta munkit pellille kohoamaan.


Kohota liinan alla vielä puolisen tuntia.


Kuumenna öljy 180-asteiseksi. Paistomittari on kätevä apu.

Paista munkkeja molemmin puolin n. 1,5-2 minuuttia kummaltakin puolelta.


Nosta valmis munkki lautaselle, jonka päällä on talouspaperi. Heti kun pystyt koskemaan munkkiin (eli n. 10 s päästä), siirrä se toiselle lautaselle, jossa on sokeria odottamassa.

Pyörittele munkki sokerissa ja nosta ritilälle jäähtymään. Vaihda pyörittelysokeri välillä, sillä rasvaa imenyt sokeri tarttuu huonosti.


NAUTI!!!



lauantai 22. huhtikuuta 2017

Makea Amish-leipä eli nopea pullakakku

Ai ihana miten herkullista leipää tämä amerikkalaisten, vanhanaikaisten elämäntapojen noudattajien perinneherkku onkaan. :)

Ja ah, mikä määrä epätotuuksia yllä oleva lause pitää sisällään (paitsi ihana ja herkullinen).


Eli nyt heti alkuun pari tarkentavaa asiaa.
  • Leipä => No itse asiassa erittäin makea, sokeripitoinen kanelipullan makuinen kakku
  • Alkuperältään Amish-ryhmän resepti => Vain nimi on otettu amisseilta. Aito perinteinen amissien ystävyysleipä on vain juureen tehty leipä, josta jaetaan myös sairaille ja tarvitseville, kanelilla, sokerilla, rusinoilla, pähkinöillä sun muilla ei siis ole asian kanssa tekemistä
  • Vanhanaikaisten elämäntapojen noudattajien perinneherkku => Kaupunkilaisten hipstereiden suosioon nostama siisti juttu, joka ohjeiden mukaan tehdään "ei-metallisissa astioissa", eli näin ollen siis vanhanaikaiseen tapaan. :)

Plus sitten vielä se, että meikäläinen on oikaissut tietä onneen, ja tehnyt kymmenen päivän kypsyttelystä leivinjauheella kohotettavan pikakakun. Oijoi, mitähän aitoa tai alkuperäistä tässä on enää jäljellä. :D

Mutta siitä viis! HYVÄLTÄ MAISTUU!! :D


Amish-leipä on amerikkalaisten villityksiä. Perinteisesti kyse on siis hapanjuurella kohotettavasta leivonnaisesta, jotka meilläkin ovat kuuminta hottia. Mutta! Ämeriikhassa tämä tehdään tietenkin makeana versiona. :)

Amish- eli ystävyysleipä on "kiertokirje", jossa juurta kypsytellään kymmenen päivää, jonka jälkeen 1) leivotaan itselle 2) säästetään pala juurta seuraavaa kypsyttelykierrosta varten 3) jaetaan juurta kavereille.


Ei mikään mahdottoman vaikea juttu, mutta nyt juuri minua ei innostanut juuren kanssa leikkiminen. Säästän juurtumiseni mielummin suolaisiin, "oikeisiin" leipiin.

Niin ja vieraat olivat tulossa jo kahden tunnin päästä. 

Kuten ehkä kuvista huomaat, jää kakku helposti raa'aksi, joten malta paistaa sitä rauhassa, vaikka kakku jo vaikuttaisikin kypsältä. Se vain hämää. :)



Amish-leipä (1 vuoka, 6-8:lle)

1,25 dl pehmeää margariinia
2,5 dl sokeria
1 muna
2,5 dl piimää
5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

reilu 0,5 dl sokeria
1 tl kanelia


Vatkaa keskenään margariini ja sokeri. Lisää muna vatkaten joukkoon.

Sekoita keskenään vehnäjauho ja leivinjauhe.

Lisää taikinaan myös piimä ja jauhoseos. Sekoita tasaiseksi.

Voitele ja jauhota (silikoni)vuoka. Sekoita keskenään 0,5 dl sokeria ja kaneli.

Kaada 1/3 taikinasta vuokaan. Ripottele päälle reilu 1/3 sokeri-kaneliseoksesta.
Kaada seuraava 1/3 taikinasta vuokaan ja ripottele lähes kaikki sokeri-kaneliseos päälle.

Kaada loppu taikina vuokaan ja ripottele päälle loppu sokeri-kaneliseos.

Piirtele veitsellä taikinaan kuvioita, jotta saat kerrokset hieman sekoittumaan.


Paista kakkua 175-asteisessa uunissa 1 h 15 minuuttia (kiertoilmalla, tavallisella modella hieman pidempi aika). Jos pinta uhkaa tummua liikaa, laita päälle folio. 


 Anna kakun jäähtyä vuoassaan. Kumoa ja leikkaa n. 1,5 cm paksuiksi siivuiksi.