keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Grillattu vesimeloni: kesän hauskin alkupala

Mökkilukemisenani oli viime viikolla muun muassa Dan Brownin Inferno sekä tuorein Glorian Ruoka & Viini -lehti (numero 5/2013).
Ja voi tuota Glooriaa, siinä on kyllä aina niin hyviä reseptejä! Nytkin sivujen nurkkia taittui kahmalokaupalla. Ihan ensi tilassa piti kokeilla grillattua vesimelonia- Ja voi että tuli hyvää!

Vesimeloni muuttui "ihan eri kasvikseksi". Siitä tuli jotenkin lihaisa. Oli hassua syödä jotain lämpimänä, jonka on tottunut aina syömään viileän raikkaana.


Tein grillatuista vesimeloneista mökkiversion, saaresta kun ei lähikauppaan niin vain lähdekään. Eli punasipulit korvasin tavallisella sipulilla, vaalean balsamicon sijaan käytin tummaa ja ricottajuuston korvasi parmesan. Hyvin toimi ja kulinaristi-mökkivieraat nyökyttelivät tyytyväisinä.


Tulen tekemään tätä uudestaan. Monesti!


Grillattu vesimeloni (6:lle)

n. 1/2 pienestä kiinteästä (ja siemenettömästä) vesimelonista
1 iso (puna)sipuli
öljyä paistamiseen
1 rkl balsamicoa (tummaa tai vaaleaa)
oliiviöljyä
suolaa
pippuria
parmesan-juustoa
(suolaheinää)

Viipaloi sipuli ohuiksi siivuiksi. Paista sipuleita öljyssä pannulla hetki kunnes ne ovat läpikuultavia.
Nosta sipulit kulhoon, lorauta päälle balsamico ja nosta sivuun maustumaan vähintään 15 minuutiksi.

Viipaloi vesimelonit reilun sentin paksuisiksi viipaleiksi. Sudi molemmin puolin oliiviöljyllä.

Raasta parmesan ohueksi raasteeksi.

Kuumenna puhdas grilliritilä hyvin kuumaksi. Voit varalta öljytä grilliritilää kevyesti. Grillaa meloniviipaleet nopeasti molemmin puolin.

Asettele melonit lautaselle, nosta päälle rypäs marinoitua sipulia, rouhi suolaa ja pippuria. Ripottele parmesan-raastetta koko komeuden päälle, ja asettele muutama suolaheinän lehti.


sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Ahvenherkku saariston aarteista

Tämän resepti yhdistää verkkoihin kilvan kirmaavat ahvenet, sekä maasta putkahtelevat retiisit. Ja joukkoon liittyi vielä muitakin saariston aarteita.


Ai että oli hyvää. :) Ja kaunista! Mikä kasvisten värikirjo! Ja vielä, kun kaikki kasvavat omassa maassa (paitsi toki sitruuna), ja ahvenetkin ovat niin tuoreita, että hyvä etteivät sätkyttele pannulla.


Inspiraatiota sain myös eteen sattuneesta Perjantaikokin blogista, jonka löysin googlaillessani retiisille reseptiä. Liian usein vastaan tulee vain ja ainoastaan salaatteja. Kaipasin jotain lämmintä.
Ja vaikka tämäkin kieltämättä on hyvin salaattihenkinen ruoka, on tässä hieman enemmän jalostusarvoa.

Olen totaalisen hullaantunut retiiseihin, joita plantaasiltani putkahtelee. Rakkauteni syventyi vasta nyt, kun opin, että retiisit kannattaa kesyttää ennen syöntiä: 5 minuuttia kiehuvassa vedessä tai pannulla tekee ihmeitä!

Alla olevassa kuvassa villejä retiisejä suoraan maasta, sekä kesytettyjä, kylvyssä käyneitä yksilöitä. :)


Tämä lounas valmistui hetkessä ja lunasti paikkansa sydämessäni.


Paistettua ahventa retiisi-sipulipedillä eli Ahvenherkku saariston aarteista (3:lle)

6 ahvenfilettä
n. 10 kpl retiisejä
2 kevätsipulia
voita / öljyä paistamiseen
muutama viinisuolaheinän lehti
muutama ruohosipulinvarsi
sitruunan mehua
(loraus valkoviiniä)
tuoretta oreganoa
suolaa
pippuria

Pilko ahvenfileet isoiksi paloiksi, kukin file noin kolmeen osaan.
Halkaise reseptit 2 - 4 osaan.
Viipaloi kevätsipulin sipuliosa ja silppua varret isoiksi kappaleiksi. Pilko myös viinisuolaheinä.

Kuumenna öljy korkeareunaisessa pannussa tai kasarissa. Lisää retiisit sekä kevätsipulin sipuliosat. Paista n. 3 minuuttia, älä anna kärähtää.

Lisää pilkotut ahvenet, paista hetki. Lisää halutessasi loraus valkoviiniä. Anna hautua kannen alla, kunnes kalat ovat kypsiä.

Kun ahvenet ovat kypsiä, kumoa ne lautaselle. Lisää kevätsipulin varret ja viinisuolaheinät, silppua päälle ruohosipuli ja riivi oreganon lehdet. Mausta suolalla ja pippurilla ja kääntele sekaisin.

Tarjoa heti iloisen raikkaan valkoviinin kera. :)


Mutta kieltämättä, on retiisi aika hyvä lisä myös ihan perussalaattiin, toimii erinomaisesti korianterin ja hunajamelonin kanssa. :) 


keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Karpalo-valkosuklaakaurakeksit

Männä päivänä iski ihan hurja kaurakeksin himo.


Nämä ah-niin-perinteiset keksit ovat todella helpot ja nopeat tehdä. Kekseistä tulee ohuita, jopa läpikuultavia, just the way I like it. Mielestäni kaurakekseissä kuuluu olla kauraa, muut jauhot jätän minimiin.

Jos kaipaat vähän töpäkämpiä keksejä, lisää vehnäjauhoja hieman enemmän.


Karpalo-valkosuklaakaurakeksit (2,5 pellillistä / n. 35 keksiä)

100 g margariinia
2 dl sokeria
4 dl kaurahiutaleita
4 rkl vehnäjauhoja (laita 1 dl, jos kaipaat kiinteämpiä keksejä)
2 tl leivinjauhetta
reilu 2 dl kuivattuja karpaloita (ja pähkinöitä)
n. 80 g valkosuklaata
2 munaa

Sulata margariini. Rouhi pähkinät karkeaksi rouheeksi. Pilko valkosuklaa isohkoiksi paloiksi.

Yhdistä kaikki aineet ja voilà, taikina on valmis.

Nostele taikinasta nokareita pellille. Jätä isot välit, sillä taikina todella levahtaa.


Paista keksejä 175-asteisessa uunissa noin 13-15 minuuttia.


Nosta leivinpaperi kekseineen ritilän päälle jäähtymään. Jos keksit ovat sulautuneet yhteen, irrota ne veitsellä toisistaan niiden vielä ollessa lämpimiä.
Irrota keksit leivinpaperilta vasta, kun ne ovat jäähtyneet.


torstai 4. heinäkuuta 2013

Lahnaa aasialaisittain

Nyt kyllä täytyy sanoa, että mitä rumemmat kuvat, sitä herkullisempi ruoka. :)
Tämä aasialaistyyliin maustettu lahna sai minut ja mieheni nuolemaan lautasia sekä tarjoilulautasta.

Paras ja sydäntä lämmittävin kommentti tuli ehdottomasti mieheltäni tänä aamuna. Hän oli eilen Bulevard Socialissa syömässä (ja ehkä myös hieman juomassa), ja kehui tietysti ravintolan ruokia. 
Mutta selostuksen viimeinen lause oli: "Ei kyllä voittanut lahnaa." :)


Valmistin lahnan nyt uunissa, mutta ensi kerralla kokeilen folionyyttiä ja grilliä! Tällöin jätän puolet marinadista käyttämättä ja valelen sen vasta kypsän kalan päälle.

Koska tosiaan esillepano ei nyt silmää hivele (oli nälkä), niin sanon kuitenkin mitä olisi pitänyt tehdä. Lahnan kanssa samalle lautaselle voisi asetella vaikka sen kera tarjottavat perunat tai kasvikset. Ja silputa runsaasti kevätsipulin vartta. Aijai, olisipa tullut nätti...


Aasialainen lahna (2:lle tai 3:lle)

1 iso lahna
suolaa

maustekastike:
1 lime
2 valkosipulinkynttä
n. 2 rkl tuoretta inkivääriä
1 tuore chili (tai kuivattu)
loraus oliiviöljyä
3 rkl soijaa
1,5 rkl palmusokeria

päälle:
korianteria
(kevätsipulia)

Perkaa ja suomusta lahna. Viillä lahnan molempiin kylkiin pitkittäisiä viiltoja. Suolaa lahna kevyesti.

Tee maustekastike. Pese lime ja raasta sen kuori hienoksi raasteeksi. Kuori ja raasta tuore inkivääri. Halkaise chili ja poista siemenet. Viipaloi chili. Kuori ja murskaa valkosipuli.

Mittaa kattilaan loraus öljyä, soija ja sokeri. Kiehauta. Lisää kaikki muut kastikkeen aineet.

Sivele kastike kalan päälle ja vatsaan. Ujuta mössöä myös hieman kalan viiltoihin. Anna maustua huoneenlämmössä n. 20 minuuttia.

Valmiina uuniin!

Paista kalaa 175-asteisessa uunissa n. 35 - 40 minuuttia. Valele lahnaa liemellä kerran tai kaksi paistelun aikana. Kala on kypsä, kun evä irtoaa helposti.

Nosta kala pöytään, valele vielä kastiketta kaikkialle. Pilko päälle tuoretta korianteria ja kevätsipulia (jonka itse unohdin).

Tarjoa vaikka uusien perunoiden ja paahdettujen kasvisten kera.


tiistai 2. heinäkuuta 2013

Paras perunassalaatti kesäpöytään: raikas meloni-perunasalaatti

Tässä ehdottoman paras perunasaalatti kesäpöytään. 

Hyvästi majoneesissa lilluvat, pieniksi tasasivuisiksi kuutioiksi teollisesti nyhrätyt perunat, joiden kera rasiassa esiintyy ehkä kolme pientä partikkelia suolakurkkua. Yöks.

Tervetuloa tuoreet raaka-aineet, raikkaus ja keveys!

Raikas perunasalaatti toimii loistavasti grilliruoan kanssa, kalan kera, tai ihan sellaisenaan.


Meloni-perunasalaatti

uusia perunoita
1-2 kevätsipulia varsineen
n. 4 rkl kapriksia
n. 1/4 hunajamelonia (tai maun mukaan)
1/4 keräsalattia
tuoretta tilliä

Kastike:
1,5 tl dijon-sinappia
1,5 rkl sitruunamehua
loraus oliiviöljyä
suolaa
pippuria

Keitä perunat napakoiksi. Anna jäähtyä. Halkaise suurimmat perunat, mutta jätä palat reilun kokoisiksi.
Pilko hunajameloni suunnilleen peukalonpään kokoisiksi paloiksi.
Pilko kevätsipulit varsineen. Revi keräsalaatti.

Tee kastike sekoittamalla kaikki ainekset sekaisin. Sekoita kastike salaattiin jo valmiiksi tai anna jokaisen maustaa salaattinsa omalla lautasellaan.


Ja tämä kuva on pakko jakaa, koska se on vain niin hauska. Kuinka innoissaan voikaan tähyillä "taatusti venäläisiä vakoojia, jotka vain teeskentelevät olevansa kalassa"? :)


By the way! Tämä bloggaaja aloittaa huomenna kesäloman ja vetäytyy saareen rauhaiseloon. Blogipostauksia tullee siis kuukauden ajan hieman tavallista epäsäännöllisemmin.