lauantai 30. joulukuuta 2017

Itse kastikkeensa hoitava suklaavanukas (self-saucing chocolate pudding)

Olen ollut koukussa viimeisimään Master Chef Australia -kauteen (taas). Eräässä master class -jaksossa tehtiin self-saucing chocolate pudding, joka on ilmeisessti australialainen "perinneherkku". Vähän kuin meidän pannukakku.

No ei kun kokeilemaan!


Ja hei - ei lainkaan hullumpaa! Ideana on, että vanukas tai "kakku" jää alta ja keskeltä löllöksi ja päälle tulee pieni kakkumainen kerros. Tämä siis tapahtuu kuin itsestään, kaikki aineet vain kaadetaan vuokaan.


Hyvin toimi! Vaikka ehkä paistoin kakkua hieman liian kauan, koska olisin arvostanut vielä valuvampaa lopputulosta. Lyhensinkin paistoaikaa 5 minuutilla ohjeessa.



Ehkä vähän yllättäenkin vanukas ei ollut kovin makea tultuaan uunista, raaka taikina sen sijaan oli. :) Eli oikein mukava päätös aterialle tai vaikka brunssijälkkäri. 

Ja suosittelen tarjoamaan kaverina vaniljajätskiä. 


Itse kastikkeensa hoitava suklaavanukas (n. 6:lle, 15 x 20 cm uunivuoka)

3 dl vehnäjauhoja
1/2 tl suolaa
1,5 tl leivinjauhetta
1,25 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
0,75 dl kaakaojauhetta
60 g voita tai margariinia sulana ja jäähdytettynä
1,25 dl maitoa
1 muna

1 dl sokeria
2,5 rkl kaakaojauhetta
2,5 dl kiehuvaa vettä

tomusokeria


Yhdistä keksenään jauhot, suola, leivinjauhe, sokeri, vaniljasokeri ja kaakaojauhe. Siivilöi kaakaojauhe joukkoon, ettei se jää paakuiksi.

Sekoita tasaiseksi seokseksi.

Yhdistä keskenään sula voi, maito ja muna. Yhdistä seos taikinaan ja kääntele massa tasaiseksi. Älä vatkaa tai vaivaa liikaa, vaan sen verran että juuri ja juuri sekoittuu.

Voitele uunivuoka (n. 15 x 20 cm) ja kaada seos vuokaan. Tasoita pinta.

Yhdistä kattilassa sokeri, kaakaojauhe ja vesi ja kuumenna kiehuvaksi. Kaada kiehuva seos varovaisesti uunivuoassa olevan taikinan päälle. Älä sekoita.


Paista vanukasta 160-asteisessa uunissa 30 minuuttia. Ota vanukas ulos vielä reilusti hyllyvänä.
Anna jäähtyä 10 minuuttia.

Ripottele päälle tomusokeria ja tarjoa lämpimänä sellaisenaan tai vaikka vaniljajäätelön kera.


Ropsaukset (luontaisesti gluteeniton herkku)

Voi mikä nostalgiatrippi! Tein hetken mielijohteesta ropsauksia - lapsuuden superherkkuja ja joka synttäreiden kohokohtia. :)


Ja hei nämä herkuthan ovat aivan kertakaikkisen täydelliset uudenvuodenjuhliin.

Valmistuu vailla vaivan hiventäkään, lapsetkin osaavat tehdä, ovat luontaisesti gluteenittomia ja sopivat jos johonkin ruokavalioon ja ennen kaikkea ovat ihan SAIRAAN hyviä! :D


Maailman helpoin ja tosi hyvä suklaaherkku olkaa hyvä. :)


Ropsaukset (2 pellillistä)

125 g kookosrasvaa
125 g tomusokeria
25 g kaakaojauhetta
n. 130 g riisimuroja


Sulata kookosrasva miedolla lämmöllä kattilassa. Lisää tomusokeri ja kaakaojauhe ja sekoita tasaiseksi.

Kääntele joukkoon myös riisimurot.

Anna seoksen jäähtyä ihan pikkaisen, jotta se pitää paremmin muotonsa.

Nostele leivinpaperille nokareita ja lorota vielä lopuksi kattilanpohjan suklaat päälle.

Anna jähmettyä vähintään 3-4 tuntia.


perjantai 29. joulukuuta 2017

Kanaa ja nuudelia vietnamilaisittain

Joulun jälkeen tulee äkkiä stoppi kaikenlaiselle jouluruoalle ja joulun mauille.
Tekee mieli jotain ihan muuta.

Minulla se on oikeastaan joka vuosi jotain aasialaista. 


Tämä kana-nuudeliannos valmistuu käden käänteessä ja on ihan superhyvää. Mielestäni loistavaa kokkailtavaa näin kinkkua sulatellessa ja uudenvuodenjuhlia suunnitellessa. :)

'
Kanaa ja nuudelia vietnamilaisittain (2:lle)

300 g maustamattomia kanasuikaleita
vettä nuudeleiden keittämiseen
n. 1,5 "arkkia" nuudeleita
n. 250-350 g kaalia (tai paksoita tai purjoa)
1 kuivattu chili
4-5 tähtianista
öljyä
suolaa

Kastike:
1-2 valkosipulinkynttä
1/2 limen mehu
1/2 dl soijakastiketta
1 tl kalakastiketta
1 tl sokeria

iso kourallinen tuoretta korianteria
1 kevätsipulinvarsi
(pieni kourallinen tuoretta minttua)


Tee kastike yhdistämällä kaikki aineet keskenään.

Hienonna kaali aivan pieneksi.

Lämmitä loraus öljyä pannulla ja paista kaalia ja kanoja kunnes kanat kypsyvät. Mausta tähtianiksella ja suolalla.

Keitä nuudelit kypsiksi ja valuta ne.

Laita nuudelit tarjoiluastian pohjalle. Kumoa päälle kana-kaaliseos ja kastike.
Sekoittele vähän, jotta kastike valuu tasaisesti nuudeleiden joukkoon.

Silppua päälle reilusti tuoretta kevätsipulia ja korianteria.


torstai 28. joulukuuta 2017

Mustikka-vaniljapitko

Minulle joulu on ennen kaikkea ruoanlaiton ja leivonnan aikaa - ei mikään ylläri. :)

Rakastan väsätä kalaruokia ja laatikoita hyvissä ajoin. Kinkku tuoksuineen on ihan must, ja leipvätkin on ihana leipoa itse... Ja niin paljon herkkuja ja leivonnaisia, ettei kukaan siitä kuormasta selviä!

Mutta parasta kaikessa on suunnittelu, joka alkaa jo syys-lokakuun puolella. 



Ja mikäpä sopisi paremmin suomalaiseen jouluun ja joulunaikaan kuin pulla? :) 
Samassa suomalaisessa hengessä kehittelin myös tämän mustikka-vaniljapitkon, jonka söimme itsenäisyyspäivänä.



Tästä tuli kyllä yksi minun suosikeistani. Täytettä on runsaasti, joten pulla on tosi mehevä ja maukas.

Pitkon koristaa raesokerin sijaan kauramuru - suomalaiseen tyyliin. :)


Kata pöytään pitko jos toinenkin ja tarjoa tuoreena. Ai että...
(Paitsi että tämä pitko säilyttää LOISTAVASTI mehevyytensä myös pakastettuna.)


Aah... Repeävää pullaa ja runsaasti täytettä... Mmmm....


Tein taikinaksi tällä kertaa yön yli kohotettavan pullataikinan. Siinä ei ole mitään dramaattista eroa tavalliseen pullataikinaan ja toimi oikein hyvin! Säästi vähän itse leivontapäivän vaivoja, joten jos urakkaa on paljon, tässä on hyvä taikinaresepti jemmaan. :)

Tästä taikinasta tulee kaksi jättipitkoa tai kolme normaalin kokoista.


Mustikka-vaniljapitko

35 g kuivahiivaa (3/4 pkt)
5 dl maitoa
2 dl sokeria
1 kpl munaa
2 tl kardemummaa
1 tl suolaa
n. 16 dl vehnäjauhoja
200 g voita (tai margariinia)

2,5 dl vettä
1,5 dl vaniljakreemijauhetta
1 dl maitorahkaa

n. 3 dl (pakaste)mustikoita
(pari rkl perunajauhoja)

1 muna voiteluun

n. 1 dl kaurahiutaleita
n. 1/2 dl sokeria
n. 30 g voita tai margariinia


Tee taikina.

Kuumenna maito reilusti hiivan kohoamislämpöön. Lisää sokeri, muna ja mausteet.

Sekoita kuivahiiva n. 1-2 dl vehnäjauhoja, ja lisää myös tämä seos taikinaan.

Alusta taikinaan vehnäjauhoja vähitellen. Alustuksen loppuvaiheessa lisää voi / margariini. Lisää loput jauhot ja vaivaa, kunnes saat kimmoisan pallon. 

Peitä kulho ensin kelmulla ja sitten vielä leivinliinalla. Nosta kulho jääkaappiin yöksi. Huomaa, että taikina kohoaa aika tavalla, joten käytä isoa kulhoa. 

Voit tehdä edellisenä päivänä myös vaniljakreemin valmiiksi. Sekoita keskenään vanijakreemijauhe ja vesi. Lisää sitten rahka ja sekoita tasaiseksi. Anna odottaa jääkaapissa.

Taikina aamulla

Vaivaa seuraavana aamuna taikinaa jauhotetulla alustalla, kunnes se on kimmoisaa, noin 10 minuuttia. 


Leivo taikina pitkoiksi. Kauli taikinasta suorakaiteen muotoinen levy.

Levitä vanijakreemijauhe keskelle taikinaa ja ripottele päälle jäiset mustikat, jotka olet kieritellyt perunajauhoissa (perunajauhot imevät sulaessa syntyvän mustikkamehun).


Leikkaa taikinan reunoihin viiltoja viistosti (kts malli täältä, mutta ole mittojen kanssa vähän huolellisempi). Kukin viipale voi olla n. 1,5 cm leveä ja mielellään jotakuinkin yhtä pitkä. 

Anna pitkon kohota leivinliinan alla n. 50-60 minuuttia (pitkä kohoamisaika johtuu kylmästä taikinasta).

Tee kauramuru yhdistämällä kaurahiutaleet, sokeri ja voi keskenään.

Voitele kohonnut pitko munalla ja ripottele päälle kauramurua.


Paista pitkoa 200-asteisessa uunissa n. 20-25 minuuttia (uunin tehosta riippuen) kunnes pinta on kullanruskea, mutta pitko on vielä ihanan mehevä ja pehmeä.




lauantai 23. joulukuuta 2017

Viikuna-vuohenjuustotortut

Kaipaatko jotain supernopeaa ja helppoa joululeivonnaista?

Olisiko ihana saada jotain tuoretta, vai saapuiko ovelle yllätysvieraita?

Vai haluaisitko vain ilahduttaa perhettä ja luoda kotiin ihanan vastaleivotun tuoksun?


Joskus ruokabloggaajakin voi innostua yksinkertaisesta ja kauniista. :)
Viikuna-vuohenjuustotortut ovat oikeasti maailman nopeimmat ja yksinkertaisimmat tehdä ja vievät kielen mennessään. Suurkiitos vinkistä kaverille, jonka glögi-illassa näitä sain maistaa.


Viikuna-vuohenjuustotortut

1 pkt valmista joulutorttutaikinaa
viikunahilloa
vuohenjuustoa


Sulata torttutaikina ja leikkaa se neliöiksi. Viiltele kulmiin viillot kuin tekisit joulutorttuja.

Nosta kullekin tortulle n. 1 rkl viikunahilloa ja n. 1/2 cm paksu kiekko vuohenjuustoa.

Paista 200-asteisessa uunissa n. 10 minuuttia.

Yksinkertaista ja kaunista. :)