lauantai 14. heinäkuuta 2018

Suomalainen banaanipiirakka

Banaanipiirakka mielletään yleensä amerikkalaiseksi reseptiksi. Ja onhan se, olen aiemmin kokkaillut esim. tämmöistä ihanan vaniljaista versiota.

Mutta tällä kertaa piirakka valmistettiin ah-niin perisuomalaisella tavalla.


Idean tähän tyyliin sain ihan sattumalta. Lähdimme lomareissuun ja iso kasa banaaneja uhkasi jäädä tummumaan. Viipaloin ne ja heitin pakastimeen ajatuksenani tehdä joskus niistä maapähkinävoijäätelöä.

Mutta sitten meille tulikin vieraita, enkä ehtinyt kauppaan. And one thing led to another... :)

Aivan ihanan pehmeä piirakka tästä syntyi. Kannattaa myös jättää paisto mielummin paria minuuttia vajaaksi kuin päästää liian kuivaksi.


Suomalainen banaanipiirakka

100 g voita tai margariinia
1 dl sokeria
1 muna
2,5 dl vehnäjauhoja
1 tl  leivinjauhetta
1 tl kardemummaa
ripaus suolaa

3-4 banaania

1 (kevyt) kermaviili
1 muna
1/2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria


Vaahdota pehmeä voi ja sokeri. Lisää muna ja sekoita.

Yhdistä keskenään vehnäjauho, kardemumma leivinjauhe ja suola, ja lisää nekin taikinaan.

Voitele ja jauhota piirakkavuoka.

Levitä ja painele taikina vuoan pohjalle ja reunoille.

(Jos käytät pakastettuja banaaneja, sulata ne mikrossa. Pakastetut banaanit ovat pehmeämpiä ja "makeampia".)

Viipaloi banaanit. Levitä ne piirakkapohjalle.

Sekoita keskenään kermaviili, muna, sokeri ja vaniljasokeri. Kaada banaanien päälle.

Paista 200-asteisessa uunissa n. 30 minuuttia.


torstai 12. heinäkuuta 2018

Pinkki mansikkakakku lasten synttäreille

Juhlimme ihanan tyttäreni 3-vuotissynttäreitä tänäkin vuonna urakalla ja moneen otteeseen. Ensimmäisenä vuorossa olivat kaverisynttärit, joihin tuli vieraiksi päiväkodin koko porukka & vanhemmat. Meillä oli siis 17 1-5 -vuotiasta lasta ja 12 aikuista. :) Hulinaa riitti!

Haastetta ensimmäisiin kaverisynttäreihin, jotka järjestän.

Toiveena sankarilla oli pinkki mansikkakakku, ja saamansa piti. :D


Kakun resepti löytyy jutun loppupuolelta, mutta tässä ensin muita kokemuksia synttäreistä.


Kakun lisäksi tarjolla oli:
  • jätskibaari (tarvitsee hetkeksi full-time aikuisen miehittämään)
  • valkosuklaapopparit
  • ropsaukset (sopii hyvin ruokavalioon kuin ruokavalioon)
  • pari erilaista pizzaa (lapset tykkäsivät kinkusta)
  • poppareita

Ohjelmaakin oli...
  • Kuplakulma (saippuakupla-arsenaali)
  • Onginta (tietty)
  • Taidepolku (katuliituja)
  • Tatuointistudio (hitti!)



Mitä opimme?
  • Jäätelö on kovempi juttu kuin kakku
  • Kynttilöiden puhaltaminen ja kakku on kuitenkin tärkeää olla!
  • Kakun ei tosiaan tarvitse olla näin suuri - tälle väkimäärälle jopa puolet koosta riittää.
  • Vaniljajätski oli yllättäen lasten hitti
  • 5 jätskipakettia oli n. 2,5 pakettia liian paljon. Ensi kerralla kolme lajia.
  • Nonparellit jätskin päällä ovat myöskin kova juttu.
  • Ropsauksia tai valkosuklaapoppareita ei ihan kauheasti kulunut. Arvaatte varmasti, että myös viinirypäleiden kulutus jäi vähälle.
  • Pizzaa / suolaista oli hyvä olla tarjolla, mutta paljoa ei tarvitse (Kaksi peltiä oli aivan liikaa! Ensi kerralla teen yhden pellin ja syömme siitä myös seuraavan päivän ruoat.).


Mutta siitä kakusta! Halusin kakun, joka näyttää lapsekkaalta ja hauskalta - eli väriä ja menoa ja meinikiä tarvittiin. Mutta myöskin halusin kakun olevan raikas eikä överiepäterveellinen. Täytettä pitää mielestäni olla paljon ja kakkulevyjen tulee olla mehevät.



Ulkoasu kakussani oli vielä aika katastrofaalisen epäsiisti. :D En vain osaa tehdä siistiä jälkeä! Ehkä tyllani oli myös huono...
Mutta maku oli kohdallaan! Raikkaita mansikoita, ei liian makeaa, kosteat kakkulevyt. Maistui!


Lähdin hyvin rennolla otteella koristeluun - en oikein pidä sokerimassakuorrutteista, jotka liimataan paksulla voikreemillä. Suosikkikoristeeni olisi tuoreet marjat, mutta nyt lasten kakussa sai revitellä.

Överikoristeiden joukossa oli vaahtokarkkeja, marenkeja ja pinkkejä kuulia. Vain glitter puuttui. :D


Pinkki mansikkakakku (20-30 lapselle / 20 aikuiselle)

6 munaa (laitoin 5 isoa + 1 keltuainen)
2,25 dl sokeria
1,5 dl vehnäjauhoja
1,5 dl perunajauhoja
2,25 tl leivinjauhetta

3 banaania
n 2-2,5 dl mansikkahilloa
n. 2 dl maitoa (tai kauramaitoa) kostutukseen

400 g (pakaste)mansikoita
2,5 dl mansikkatomusokeria
1 rkl vaniljasokeria
1 prk (sitruuna)tuorejuustoa
150 g maitorahkaa
8 liivatelehteä
1/2 dl sitruunamehua
5 dl vispikermaa

5 dl vispikermaa
2 rkl vaniljakreemijauhetta (laitan ensi kerralla 3 rkl)
2 tl mansikkatomusokeria (tai tavallista sokeria)
ripaus punaista jauhemaista elintarvikeväriä

marenkeja
vaahtokarkkeja
kiiltäviä rakeita / pehmeitä "hopeakuulia"


Tee kakkupohja. Vuoraa yksi pelti leivinpaperia ja viritä toiselle pellille leivinpaperi niin, että saat sen rajattua puoleksi. (Itse käytin klemmareita apuna, kun taitoin paperin. Toiselle puolelle peltiä laitoin painoksi pienen uunivuoan, joka esti siis paperin levahtamisen / liikkumisen.

Vaahdota munat ja sokeri hyvin vaaleaksi ja ilmavaksi vaahdoksi. Siihen pitäisi jäädä pieniä jälkiä hetkeksi, kun valutat seosta.
Sekoita keskenään vehnäjauho, perunajauho ja leivinjauhe. Siivilöi ne vaahdon joukkoon pienissä osissa. Kääntele todella hyvin sekaisin, tässä vaiheessa jää helposti jauhopaakkuja.

Kaada seoksesta 2/3 pellille ja 1/3 puolikkaalle pellille. Paista pohjia 200-asteisessa uunissa n. 6-8 minuuttia. Kumoa pohja heti uunista tultua sokeroidulle leivinpaperille ja poista päällä oleva paperi, jottei se tarraa pohjaan kiinni.

Anna pohjien jäähtyä. Voit hyvin laittaa ne muoviin odottamaan seuraavaa päivää.


Kuori ja viipaloi banaanit.


Tee täyte.
Pilko sulaneet mansikat pieniksi paloiksi. Laita liivatelehdet kylmään veteen pehmenemään.

Yhdistä keskenään mansikkatomusokeri, sokeri, tuorejuusto ja rahka. Lisää myös pilkotut mansikat.


Vatkaa vispikerma kovahkoksi vaahdoksi.

Kuumenna sitruunamehu kattilassa. Liuota siihen liivatteet.

Lorota liivatemehu tuorejuustoseokseen ohuena nauhana hyvin sekoittaen.

Kääntele joukkoon vispikerma.


Kokoa kakku. Kokosin sen itse suoraan tarjoilulautaselle (leikkuulauta, jonka päällä foliota).

Taittele kakun ympärille kehykset foliosta. Kiinnitin itse foliopalat toisiinsa klemmareilla. Kehys estää hyvin täytteen valumisen.


Laske alle yksi pohjalevy ja kostuta se maidolla. Levitä päälle mansikkahilloa ja kerros banaaniviipaleita.


Kaada vajaa puolet täytteestä levyn päälle.



Nosta seuraava levy, kostuta, hillota, banaanita ja kaada taas puolet täytteestä.

Nosta päälle viimeinen levy ja kostuta maidolla. Levitä vielä päälle loput täytteestä. Jos tuntuu, että täytettä on ihan kauheasti, jätä osa käyttämättä ja syö se iltapalaksi. :) Satsi on reilu.


Nosta kakku jääkaappiin hyytymään useaksi tunniksi tai yön yli. Laitoin varalta maitopurkit vasten foliota kakun jokaiselle reunalle, ettei vaan täyte pääse valahtamaan. En tiedä onko tämä välttämätöntä, mutta niin monta kertaa täytteet valahtaneena päätin pelata varman päälle.


Koristele kakku.
Vatkaa vispikerma kiinteäksi vaahdoksi. Siivilöi vatkauksen lomassa joukkoon vaniljakreemijauhe ja sokeri.

Ota puolet kermasta sivuun ja vatkaa toiseen puoliskaan vielä punainen elintarvikeväri.
Levitä jompaa kumpaa kermavaahtoa hyvin ohuelti kakun päälle ja reunoille.


Annostele pursotuspussiin toiselle puolelle valkoista ja toiselle vaaleanpunaista kermaa. Näin saat "raitoja" pursotukseen.

Vetele haluamiasi pursotuksia kakun reunoille ja päälle. Asettele kakun päälle myös marenkeja ja vaahtokarkkeja, ja ripottele lopuksi vielä sinne tänne vähän kimaltelevia kuulia.

Nosta jääkaappiin odottamaan tarjoamista.



sunnuntai 24. kesäkuuta 2018

Valkosuklaa-raparperipiirakka

Meidän pihan ensimmäisistä raparpereista syntyi pellillinen valkosuklaa-raparperipiirakkaa juhannuksen rentoihin juhliin.


Yllättäen keli olikin lämmin ja aurinkoinen, joten meidän neljän aikuisen ja kuuden lapsen porukka pääsi terassikarkeloihin. :)


Ihanan makea piirakka toimi niin lapsille kuin aikuisillekin. Lapsille etenkin jäätelön kanssa tarjottuna. Ja aikuisille kahvin kera - tässä vaiheessa lasten pyörremyrskyn vahtimista sitä jo tarvittiinkin. :D


Ihanan helppo piirakka valmistui vaivattomasti ja satsista riittää isollekin porukalle.
Piirakka on ihanaa lämpimänä, mutta lisäksi se mehevöityy vain seistessään yön yli.


Valkosuklaa-raparperipiirakka (pellillinen)

3 munaa
3 dl sokeria
4 ½ dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
1 ½ tl vaniljasokeria
150 g voita tai margariinia
1 ½ dl maitoa

5-7 dl raparperin paloja
100 g valkosuklaata

1/2 dl vehnäjauhoja
1,5 dl kaurahiutaleita
reilu 1/2 dl sokeria
n. 50 g sulaa voita tai margariinia


Katso, että munat ja rasvat ovat huoneenlämpöisiä kun aloitat.

Pilko raparperit pieniksi paloiksi. Rouhi suklaa.

Tee taikina.
Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.

Yhdistä keskenään kaikki kuivat aineet.
Sulata voi. 

Lisää sula voi ja maito vuorotellen pienissä erissä sokeri-munavaahtoon.

Siivilöi kuivat aineet joukkoon ja sekoita tasaiseksi.

Kaada taikina paperoidulle uunipellille.

Ripottele päälle raparperinpalat ja rouhittu valkosuklaa.

Tee muruseos yhdistämällä kaikki aineet keskenään. Puristele muruseos vielä piirakan päälle.

Paista 200-asteisessa uunissa n. 15 minuuttia (aika kiertoilmalla).


tiistai 5. kesäkuuta 2018

Suolainen mango-valkosuklaavaahto

Minun on pitkään pitänyt tehdä jotain ihanaa valkosuklaamoussea, ja nyt siihen avautui oiva mahdollisuus. Suolaisen makea jälkkäri kruunasi aurinkoisen päivän grilliaterian.



Ja hyvää kyllä oli! Etenkin valmistusvaiheessa moussea katosi kokin suuhun enemmän kuin ehkä olisi pitänyt...

Suola lisäsi jälkkäriin mielestäni ”sitä jotain”, mutta sai myös maut voimistumaan melkoisesti. Eli go easy on the salt. Käytä ehkä mielummin sormisuolaa hippuina siellä täällä tai kunnolla suolaisia pähkinöitä. Jätä tällöin suola pois massasta.



Suolainen mango-valkosuklaavaahto (4-6:lle)

145 g valkosuklaata (1 levy)
2 munaa
2 rkl hunajaa
1 dl vauvan mangososetta tai hedelmäsosetta
1/2 dl cashewpähkinöitä (tai pistaasi- tai suolapähkinöitä)
reilu 1/4 tl suolaa tai muutama hyppysellinen sormisuolaa ( maistele)


Ota yksi rivi suklaata sivuun koristelua varten.

Sulata suklaa vesihauteessa. Anna jäähtyä hieman, mutta ei jähmettyä.

Erottele keltuaiset ja valkuaiset. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi.

Vatkaa keltuaiset kevyesti ja yhdistä ne valkosuklaaseen voimakkaasti sekoittaen / vatkaten.

Lisää myös juokseva hunaja ja hedelmäsose. (Jos hunajasi on jähmeää, lämmitä sitä mikrossa n. 10 sekuntia.)
Sekoita hyvin.

Kääntele joukkoon valkuaisvaahto.

Mausta suolalla. Huomaa että maut vahvistuvat moisen seistessä, eli jätä mielummin tässä vaiheessa vähän pliisummaksi.
Voit myös lisätä suolan hippuina vähän ennen tarjoamista ja käännellä varovasti kukin kulhon joukkoon.

Ota muutama pähkinä sivuun koristelua varten.
Rouhi loput pähkinät ja kääntele nekin massan joukoon. Annostele maljoihin ja nosta jääkaappiin vähintää kahdeksi tunniksi.

Juuri ennen tarjoamista rouhi valkosuklaa ja pähkinät ja ripottele annoksen päälle. Voit viimeistellä muutamalla hippusella sormisuolaa.

perjantai 1. kesäkuuta 2018

Lohi-nuudeliherkku

Ai että minä sitten rakastan aasialaissävytteisiä ruokia.
Tämä nuudeliherkku syntyi ihan yllättäen arjen keskellä. Meillä ei ollut mitään suunnitelmaa siitä mitä tehdä, ja kauhea kiire ja kaikilla nälkä.


Avot, lohiherkku pelasti. Ja tästä tuli muuten niin hyvää, että jää vakiokamaksi. :)


Lohi-nuudeliherkku (2-3:lle)

n. 300-400g lohta
1 "arkki" nuudeleita
2 isoa porkkanaa
1 keskikokoinen kesäkurpitsa
pala hunajamelonia
n. 10 cm pätkä kurkkua

n. 3 cm pala inkivääriä (1 rkl raastettuna)
2 valkosipulinkynttä
2 rkl rypsiöljyä
3 rkl seesamiöljyä
2 rkl limemehua
1/2 dl soijakastiketta
1/2 dl teryakikastiketta

tuoretta basilikaa tai korianteria


Tee kastike. 
Kuori ja raasta inkivääri ja murskaa valkosipulit. 
Yhdistä kaikki aineet keskenään.

Kuori ja raasta porkkana karkeaksi raasteeksi. Raasta myös kesäkurpitsa. 

Keitä nuudelit kypsiksi ja valuta. Yhdistä nuudelit porkkana- ja kesäkurpitsaraasteen kanssa.
Kaada joukkoon kastike (lukuunottamatta pientä tilkkaa) ja sekoita hyvin.

Paista lohi pannulla kannen alla nahkapuoli alaspäin. Mausta suolalla.

Pilko hunajamelon ja kurkku.

Kokoa annos nostamalla lautaselle nuudeli-raasteseos.
Ripottele reunoille melonit ja kurkut.

Nosta päälle lohifileet ja pilko reilusti tuoretta basilikaa.

Lorota loppu kastikkeesta lohien päälle.