keskiviikko 21. marraskuuta 2018

Budapestleivokset

Olen vähän hurahtanut Koko Suomi leipoo -ohjelmaan... Aina katsottuani jakson, saan valtavan vimman toteuttaa jotain klassikkoa kotikeittiössä. :)

Budapestleivoksia tehtiin jo jollain aiemmalla kaudella, ja nyt päätin kokeilla kotona!


Ai että maistui ihanalle. En ole oikein leivosihminen, mutta tämä oli kiva! Ei liian makea tai "voikreemimäinen". Olinkin kyllä raikastanut täytettä aika tavalla käyttämällä seassa rahkaa, enkä esim. vaniljakreemiä. Ja minulla oli myös runsain mitoin mandariinia. :)


Leivos ei ollut vaikea ollenkaan. Hieman vain piti olla tarkkana.

Ja mikä ihan parasta, tämä herkku menee lähes joka makuun ja allergiaan. Resepti on myös luontaisesti gluteeniton.

Tässä versiossa täytteenä on tölkkimandariineja. Mutta väliin sopii mikä tahansa raikas elementti! Esimerkiksi tuore, mehevä päärynä, ihanan pulleat vadelmat, mangolohkot, persikka...

Eli ei muuta kuin pyöräyttelemään, ja ihanan pähkinäisestä, sitkeän ilmavasta, makean raikkaasta herkusta nauttimaan. :)


Budapestleivokset (4-6:lle)

4 isoa valkuaista
1,75 dl tomusokeria
1 dl mantelijauhetta
1 dl pähkinärouhetta
1/2 dl maissitärkkelystä

reilu 1 dl vispikermaa
100 g maitorahkaa
100 g valkosuklaata
1 tl vaniljasokeria
1 tlk (n. 300 g) mandariinilohkoja mehussa (tai banaania, tuoreita marjoja, mangoviipaleita...)

n. 30-40 g tummaa suklaata


Erottele keltuaiset ja valkuaiset.
Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää vatkaamisen aikana tomusokeri pienissä erissä.

Kun vaahto on kovaa, siivilöi joukkoon mantelijauhe ja maissitärkkelys. Kääntele ne vaahtoon, älä vatkaa.
Kääntele lopuksi joukkoon myös pähkinärouhe.

Annostele taikina pursotuspussiin. Pursota pellille n. 1,5 cm leveitä tankoja vieri viereen.


Paista 175-asteisessa uunissa n. 20-25 minuuttia.


Ota puhdas leivinpaperi valmiiksi ja ripottele siihen vähän sokeria. Kumoa pari minuuttia jäähtynyt pohja sokeroidulle paperille ja irrota päällimmäinen paperi varovaisesti. Anna jäähtyä kunnolla.

Tee täyte. 
Laita mandariinilohkot siivilään valumaan.

Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää maitorahka ja vaniljasokeri.

Sulata valkosuklaa esim. mikrossa. Muista käännellä suklaapaloja n. 10 s välein, ettei suklaa kärähdä.

Lorota suklaa ohuena nauhana vaahtoon. Sekoita. 
(Testikokkaajan huomio: Jos käy niin, että suklaa kärähtää, ei huolta. Anna sen jäähtyä ja riivi pieniksi palasiksi. Ihanat paahdetut valkosuklaanpalaset toimivat täytteen joukossa mahtavasti.)

Levitä täyte rullan päälle. 

Pilko valutetut mandariinilohkot vähän pienemmiksi ja ripottele täytteen päälle. 

Kääräise rullalle leivinpaperia apuna käyttäen siten että sauma jää alas, ja nosta jääkaappiin oleentumaan ainakin pariksi tunniksi.


Sulata kuorrutussuklaa esim. vesihauteessa.
Pursota suklaata kakun päälle tyylikkäiksi raidoiksi (köh, itselläni tuli vähän ronskimmat raidat tällä kertaa...)

Suosittelen leikkaamaan tarjoamista varten veitsellä valmiita leivoksia / paloja pötköstä, sillä kakkulapiolla et saa yhtä siistiä jälkeä. :)


tiistai 20. marraskuuta 2018

Ihanan lämmittävä linssipata

Rakastan linssipataa. Teen sitä yleensä valtavan sammiollisen ja syön useana päivänä.
Maut vain voimistuvat ja paranevat padan oleentuessa.

Ja voi että miten arabimaiden mausteet vain toimivat... Takuuvarmaan sisäistä villapaitaa pimeään syksyyn. :)


Kuvissa on sama pata tarjolla kahdella eri tavalla. Yllä basilikan ja riisin kanssa, alla korianterin ja fusillien. Valitse suosikkisi! :)

Reseptiä on inspiroinut tämä.


Ihanan lämmittävä linssipata (4:lle)

2 sipulia
4 valkosipulinkynttä
loraus öljyä
2 rkl raastettua inkivääriä
1 tl kanelia
1 tl kurkumaa
2 tl garam masala -mausteseosta
1/2 tl chilijauhetta
1 tl paprikajauhetta
(1 tl juustokuminaa)
500 g tomaattimurskaa
1 rkl tomaattipyreetä
1 rkl kasvisfondia
3 dl punaisia linssejä
3-4 dl vettä
1 tlk kidneypapuja chilikastikkeessa
mustapippuria
(suolaa)
(tuoreita yrttejä; basilikaa, korianteria tai persiljaa)


Liota linssit.

Pilko sipulit ja hienonna valkosipulit. Lämmitä loraus öljyä pannulla ja kuullota sipuleita tovi.

Lisää raastettu inkivääri ja mausteet. Anna mausteiden herätä parin minuutin ajan.

Lisää pannulle tomaattimurska, tomaattipyre, kasvisfondi ja vesi. Lisää myös linssit ja anna porista kunnes linssit kypsyvät.

Lopuksi lisää kidneypavut ja anna nopeasti kiehahtaa. Maistele maut kohdalleen ja lisää tarvittaessa suolaa ja pippuria.

Revi päälle tuoreita yrttejä, esimerkiksi basilikaa, korianteria tai persiljaa.

Tarjoa esimerkiksi riisin tai fusillien kanssa. 

maanantai 8. lokakuuta 2018

Täydellinen lohipasta

Maanantain kunniaksi mennään ihanalla ja ilahduttavalla arkiruoalla.
Kaikessa yksinkertaisuudessaan lohi-kasvispasta on kertakaikkisen ihana herkku.


Tässäkin reseptissä toistuu meikäläisen sama tuttu kaava, joka antaa mahdollisuuksia tuhansiin ja tuhansiin eri resepteihin. Kauden kasviksia, jotka saavat maistua omalta itseltään, joku "pääaines", kuten nyt lohi, ihana itse tehty kastike ja yrttejä.

Varioi siis tästäkin oma versiosi. Nyt myös ruusukaalit toimivat erittäin hyvin, ja hyvin usein korvaan fusillit nuudeleilla. :)


Täydellinen lohipasta (4:lle)

n. 400 g lohta
1 iso sipuli
1/4 varhaiskaali
öljyä
1 pieni kesäkurpitsa
1/2 paprika
2 dl ruokakermaa
2 dl maitoa
1 rkl sitruunamehua
suolaa
pippuria
iso kourallinen tuoretta basilikaa

haluamaasi pastaa, esimerkiksi täysjyväfusilleja (kannattaa valita pasta, jossa on paljon mutkia ja kierteitä, että kastike tarttuu kunnolla kyytiin)


Pilko sipuli pienehköksi silpuksi. Pilko myös varhaiskaali aika pieneksi.
Kuutioi kesäkurpitsa ja paprika.

Kuutioi lohi isohkoiksi paloiksi.

Laita pasta kiehumaan.

Lämmitä loraus öljyä pannulla ja lisää sipuli. Kuullota pari minuuttia, ja lisää sitten kesäkurpitsa ja varhaiskaali. Hauduta kannen alla pari minuuttia ja lisää sitten paprika ja lohi.

Hauduttele kannen alla n. 5 minuuttia kunnes lohi kypsyy.

Lisää kerma, maito, sitruunamehu ja mausteet. Maistele maut kohdalleen.

Revi valmiin annoksen päälle reilusti tuoretta basilikaa.

Valuta kypsä pasta ja nauti. :)


sunnuntai 23. syyskuuta 2018

Korvapuustiomenapiirakka

What's not to love?? Omenoita, korvapuustia, piirakkaa! Mehevää, ihanaa, kanelista, sokerista...!!


Olen leiponut tänä syksynä ihan hulluna. Etenkin runsaan omenasadon insiproimana omppupiirakkaa ja pullaa jos jonkinlaista. :D

Korvapuusti-omenapiirakan ohje on tullut vastaan jo useita vuosia sitten, mutta jostain syystä toteutus on jäänyt toistaiseksi väliin. Mutta NYT oli aika.

Tämän reseptin taikinan juuret juontavat Maku-lehteen (6/2108), mutta tietysti olen vähän muokannut. Samoin täytteet ovat omaa käsialaa. :)


 Mitenkähän tätä vielä mainostaisi. Ihanaa oli! Taikina oli vähän liian hyvää raakanakin. :D


Korvapuustiomenapiirakka

6 dl vehnäjauhoja
0,75 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
vajaa 1 tl kardemumaa
225 g voita tai margariinia
0,75 dl maitoa

0,75 dl fariinisokeria
2 tl kanelia

6-10 kotimaista omenaa (koosta riippuen)
3/4 dl vaniljakreemijauhetta
2,5 dl vettä
n. 150 g maustamatonta maitorahkaa
1 rkl sokeria
n. 2 tl kanelia


Tee ensin vaniljakreemi yhdistämällä vesi ja kreemijauhe. Nosta jääkaappiin paksuuntumaan ainakin 30 minuutiksi.

Tee taikina. Yhdistä vehnäjauhot, sokerit, leivinjauhe ja kardemumma keskenään.
Sekoita joukkoon kylmä voi / margariini.

Kaada lopuksi joukkoon maito ja sekoita tasaiseksi. Älä vaivaa.

Kääräise taikina kelmuun ja nosta jääkaappiin ainakin 30 minuutiksi kylmenemään ja oleentumaan.

Pilko sillä aikaa omenat pieniksi kuutioiksi (n. 1 cm särmä).
Yhdistä omenapalat, vaniljakreemi, maitorahka, sokeri ja kaneli. Sekoita ja nosta jääkaappiin odottamaan.

Täytteen voit tehdä vaikka jo edellisenä päivänä.

Nosta taikina hyvin jauhotetulle työtasolle. Kauli taikina hyvin ohueksi ja isoksi levyksi.
Levitä taikinan päälle fariinisokeri ja kaneli.

Rullaa taikina korvapuustin tavoin rullalle. Huomaa, että taikinaa on aika hankala käsitellä ja se varmaan repeilee. Tämä ei kuitenkaan haittaa.
Ohuemmalla levyllä saat kuitenkin maukkaamman lopputuloksen.

Leikkaa levystä n. 0,5- 1 cm paksuja palasia.

Viritä irtopohjavuoan pohjalle paperi ja voitele vuoan reunat.

Nostele korvapuustiviipaleita pohjalle (säästä ehjät ja kauniit kappaleet päälle, pohjalle voi mennä mitä vain sotkua ja taikinamurua). Painele tasaiseksi.

Nosta korvapuustiviipaleita myös reunoille ja painele tasaiseksi ja tiiviiksi.

Kaada täyte vuokaan.

Nosta n. 15 rullaviipaletta jauhotetulle pöydälle ja painele niitä liiteäksi niin, että ne muodostavat mahdollisimman kauniin ja tasaisen levyn. Niin, että korvapuustien muoto ei katoa.

Nosta lastaa apuna käyttäen levy täytteen päälle kanneksi. Ei haittaa, jos levy menee useammassa osassa, se kyllä kuroutuu umpeen paistaessa.

Paista piirakkaa 200-asteisessa uunissa alatasolla n. 25-30 minuuttia.

Anna jäähtyä jonkin aikaa ennen tarjoamista.


maanantai 17. syyskuuta 2018

Ihana kvinoa-kasvisvuoka

Meidän arkihärdellin ruokahuolto menee yleensä näin.
Sunnuntaina minä ja mieheni teemme ruokaa kahdeksi päiväksi kumpikin, jotta selviämme viikon tiukoista aikatauluista, työkuvioista ja säädöstä, mutta silti syömme hyvin.

Minä teen yleensä kasvisruokaa ja mieheni pitäytyy klassikoissa, kuten makaronilaatikossa, lohipastassa ym. :)


Tämä kasvisvuoka syntyi kirjaimellisesti siitä mitä kaapissa oli vailla minkäänlaista inspiraation virtaa tai suunnitelmaa.

Ja ai että maistui hyvältä! Yllätyin itsekin. :) Ei sitä tarvitse muuta kuin hyviä, tuoreita kasviksia, jotka saavat maistua reilusti itseltään. Kerma-maito taas pehmensi aterian ihanan täyteläiseksi.

Todella herkkua ja helposti muokattavissa suuntaan jos toiseen.


Kvinoa-kasvisvuoka (4-5:lle)

2 dl kvinoaa
vettä
2 rkl kasvisfondia

n. 1/4 varhaiskaalia
2 sipulia
3 isoa valkosipulinkynttä
1 pieni kesäkurpitsa (tai 1/2 iso)
n. 150 g lehtikaalia
loraus öljyä
kourallinen tuoretta oreganoa

n. 1,5 dl maitoa
2 dl ruokakermaa

suolaa
pippuria

n. 1,5-2 dl juustoraastetta
tuoretta basilikaa


Huuhtele ja keitä kvinoa. Valuta. Mausta kasvisfondilla.

Pilko sipulit ja hienonna valkosipulit. Pilko myös varhaiskaali, kesäkurpitsa ja lehtikaali.

Lämmitä loraus öljyä pannulla. Kuullota sipuleita minuutti-pari. Lisää kesäkurpitsa, varhaiskaali ja lehtikaali ja oregano. Pehmennä miedolla lämmöllä kannen alla n. 5-7 minuuttia.

Yhdistä uunivuoassa kvinoa, pehmennetyt kasvikset ja maito. Lisää maito pikkuhiljaa, ettei tule liian löysää. Mausta suolalla ja pippurilla. Maista, että makua on tarpeeksi.

Ripottele päälle juustoraaste. Paista 200-asteisessa uunissa n. 20-30 minuuttia, kunnes juusto saa vähän väriä ja rapsakkuutta. Huom, jos nestettä on kovin paljon, juusto ei tule värjääntymään. :)

Revi annoksien päälle vielä tuoretta basilikaa ja nauti!