tiistai 26. huhtikuuta 2016

Äidin taivaallinen vaniljapulla

Aijai, nyt on luvassa oikeasti melkoisen syntistä herkkua, nimittäin vaniljapullaa, jossa ei voita tai sokeria säästellä. Ja sitä tulee vielä kerralla koko pellillinen, ettei vaan lopu kesken... :)


Kunnia sille, kelle kunnia kuuluu; eli äidin entisen oppilaan äidille. Tämän reseptin juuret nimittäin juontavat opettajainhuoneeseen, missä kahvinhimoiset ja makeannälkäiset opettajattaret patistivat äitiäni hankkimaan myyjäisleivonnaisten alkuperäisen reseptin.

Sittemmin tätä ihanaa reseptiä ovat suosineet äitini, isoäitini ja nyt minä. Monesta syystä.


  1. Aivan S-A-I-R-A-A-N hyvää. Pulla meets vanilja meets rusinat. Ja mikä mehevyys!
  2. Ei pitkää kohotusaikaa (leipominen onnistuu vauvan päikkäreiden aikaan)
  3. Ulkonäön kanssa ei ole niin nöpönuukaa (onnistuu, vaikka vauva herääkin kesken kaiken)
  4. Kerralla tulee koko pellillinen, eli yhdestä satsista riittää omiksi maistiaisiksi sekä isolle vierasjoukolle tai useammalle kahvitteluporukalle
  5. Pulla kestää hyvin pakastamista
  6. Yli puoli kiloa voita - what's not to love? :)



Jos olet järjestämässä esimerkiksi vappubileitä, lastenkutsuja, äitienpäivän brunssia tai rentoja kesäjuhlia, on tämä pulla kerrassaan oivallinen tarjottava. Nosta vain koko pelti pöytään ja anna ihmisten repiä itselleen sopivan kokoisia paloja.

Ja parastahan on ne reunat... Voi ja sokeri ovat uunissa karamellisoituneet lähes toffeemaiseksi tahnaksi, joka yhdistyy raikkaan täyteläiseen vaniljakastikkeeseen, ehkä seassa ui vielä ihanasti pullahtanut rusina - täydellistä. :)


Äidin taivaallinen vaniljapulla (pellillinen)

12,5 dl vehnäjauhoja
225 g voita ta margariinia
2 pkt tuorehiivaa tai 4 pss kuivahiivaa (Kyllä!)
3 munaa
1,3 dl sokeria (60g)
(1,5 rkl kardemummaa)
3 dl maitoa
0,75 tl suolaa

n. 1,5 dl rusinoita

Täyte 1:
3 keltuaista
3 rkl sokeria
3 rkl perunajauhoja
6 tl vaniljasokeria
4,5 dl maitoa

Täyte 2:
225 g voita tai margariinia
225 g sokeria

1 keltuainen


Tee ensin täyte 1. Yhdistä kaikki aineet kattilassa. Lämmitä seos kiehuvaksi koko ajan sekoittaen. Anna pulpahdella hiljaa, kunnes seos sakenee. Nosta kiiseeli levyltä sivuun jäähtymään.


Tee sitten taikina.

(Jos käytät tuorehiivaa, liota se lämpimään maitoon.)

Sekoita keskenään jauhot, hiiva, sokeri, suola, (kardemumma) vaniljasokeri ja margariini. Lisää taikinaan munat ja maito, sekä lopuksi puole rusinoista.

Sekoita tasaiseksi. Taikinasta tulee aika paksua.


Anna taikinan kohota liinan alla n. 15 minuuttia.

Tee täyte 2. Lämmitä margariinia mikrossa ihan muutama sekunti, että se vähän pehmenee. Lisää sokeri ja sekoita tasaiseksi.


Kun taikina on kohonnut, ota siitä 1/3 ja kauli se levyksi uunipellille leivinpaperin päälle.

Levitä päälle puolet täytteestä 2 (eli voi-sokeriseoksesta). Kaada päälle koko täyte 1 (eli kiisseli). Ripottele päälle loput rusinat.

Jos kiisselisi on riittävän tymäkkää, ei se pääse valumaan levyn reunojen yli pellille. Voit myös käännellä taikinalevyn reunoja vähän ylöspäin, jotta saat pientä reunusta. Ja vaikka kiisseli pääsisi lipsahtamaan reunan yli, ei se haittaa lainkaan.

Kauli loppu taikina ohueksi levyksi.


Levitä taikinalevyn päälle loput täytteestä 2. Kääri levy rullalle.


Leikkaa rulla n. 24 palaan (riippuen rullasi paksuudesta). Nostele palaset leikkauspinta ylöspäin pellille. Ihan vaan ronskisti siihen kiisselin päälle.

Anna pullan nousta vielä 15 minuuttia. Voitele pulla keltuaisella.


Paista 225-asteisessa uunissa n. 20 minuuttia. Pulla voi näyttää päältä raa'alta, koska kiisseli jähmettyy kunnolla pullan jäähtyessä. Älä kuitenkaan paista liian kauaa, koska silloin pohjasta tulee helposti liian kärähtänyt ja paksu.


Anna pullan jäähtyä rauhassa ennen tarjoamista.


Mielestäni pulla on parhaimmillaan, kun siitä repii vaniljaa tihkuvia palasia suoraan pelliltä. Mutta ehkä tarjoamiskelpoisemman esityksen saat, kun lohkaiset pullasta palasen.

Ideaalitilanteessa syöjiä on niin paljon, että voit nostaa koko pellillisen pöytään. :)

Pullalohkoja on myös näppärä pakastaa (ja sulattaa vaikka osissa).







perjantai 22. huhtikuuta 2016

Terveellinen maapähkinä-edamamesalaatti

Perjantaita! Pirteää sellaista? Ehkä raukeaa?

Tässä osoitteessa ehdottomasti jälkimmäistä. Nautin pysähtyneestä tunnelmasta, joka laskeutui maailmani ylle, kun sade alkoi ropista kattoikkunaan.


Tästä hetkestä on dynamiikka kaukana. Vauva nukkuu, tiskikone hurisee ja pisarat putoilevat. Aika ihanaa.

Äsken käsissä oli ruokalehti, mutta kuin ihmeen kaupalla löysin itsestäni energiaa siirtyä koneelle jakamaan tämä aivan ihastuttava salaattiohje.


Jos sinunkin perjantaisi on raukea, tee tämä hetkessä valmistuva ja ihania makuja pursuileva, superterveellinen salaatti. :)


Maapähkinä-edamamesalaatti (2:lle pääruoaksi)

1 parsakaalinnuppu
n. 150-200 g edamame- eli soijapapuja (pakaste)
1 avokado
pala jäävuorisalaattia
200 g raejuustoa
suolaa
(seesaminsiemeniä)

Kastike:
0,5 dl maapähkinävoita
1 rkl riisiviinietikkaa
1 rkl soijakastiketta
n. 1 tl palmusokeria
n. 1/2-1 tl seesamiöljyä
n. 2 rkl kuumaa vettä kastikkeen ohentamiseen


Höyrytä tai keitä parsakaalinnuput rapean kypsiksi. Tee kastike niiden höyrystyessä.

Sekoita kaikki kastikkeen ainekset, paitsi vesi, sauvasekoittimella tahnaksi. Lisää vettä hissukseen sen verran, että saat sopivan juoksevan kastikkeen. Tarkista maku ja lisää maapähkinävoita, sokeria tai soijaa tarpeen mukaan.

Kiehauta soijapavut paketin ohjeen mukaan.

Revi lautaselle jäävuorisalaattia ja ripottele päälle hieman jäähtyneet parsakaalinnuput. Pilko myös avokado joukkoon. Rouhaise päälle vähän suolaa.

Lisää salaattiin myös soijapavut. Lorota reilusti kastiketta salaatin päälle ja nostele päälle vielä raejuustoa.

Ripottele pinnalle seesaminsiemeniä (Itse ne unohdin, kuten kuvista huomaat. :)).


sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Huhtikuun alku puutarhassa

Kevät on taas salakavalasti hiipinyt kimppuun. Ja yhtä salakavalasti se välillä katoaa!

Perjantaina lenkkeilin aivan hiessä pelkkä lämpökerraston paita päällä, lauantaina hytisin, sunununtai taas helli auringolla.

Puutarhassa hommat etenevät! Tänään minulla oli apurina pikku puutarhuri, joka ruopsuttaa kaikilla aisteillaan. :)


Ja omat työkalutkin hänellä luonnollisesti on...


Halusin NIIN kovasti jo kukkia ulos. En voinut hillitä itseäni! Kuulin, että orvokit kestävät pientä pakkasta, joten ei kun kauppaan.


Eilen istutin nämä kaunokaiset parvekeruukkuun, jossa ne koristavat takapihan aitaa. :)


Salaojitin parvekelaatikon hyväksi havaitsemallani konstilla, eli laitoin ruukkusoraa sukkahousun lahkeeseen, solmut päihin ja avot. Tätä jippoa olen käyttänyt jo monta vuotta. Syksyllä ruukku on helppo tyhjentää - voin kaataa mullat suoraan kasvimaahan. Soran voi käyttää uudestaan, kun sukkahousut sorineen huuhtelee suihkun alla ja antaa kuivua. Seuraavana vuonna pääsee siis vauhdilla taas istututushommiin. :)


Olen myös hissukseen viikon aikana tehnyt kaikenlaista pientä.


Kylvin 22.3. kuukausimansikan (Rügen) ja avomaankurkun, ja nostin heidät kylpyhuoneeseen pimeään ja lämpimään. Ja kah, palatessamme pääsiäisreissulta viikko kylvämisen jälkeen, näytti meillä tältä! :D

Mansikat ja avomaankurkut kylppärissä 29.3. Noin viikko kylvämisen jälkeen.

Koulin avomaankurkun taimet omiin, yksittäisiin potteihinsa tällä viikolla parin päivän aikana (8.4.).




Kuukausimansikka (Rügen) on vielä tosi reppana... Pienet, hennot taimet nousivat alle viikossa, mutta ovat tähän kokoon jämähtäneet. Siirsin ne muutama päivä taimien noustua valoisaan ja viileähköön tilaan kasvamaan.

29.3. Pääsiäisreissun jälkeen

10.4. Nyt he näyttävät tältä

Leijonankidat laitoin alunperin ehkä vähän tyhmästi tiheällä istutuksella pieneen kasvatusastiaan... Sain myöhemmin vinkin, että "Kylvä hajakylvönä laatikkoon, ja kouli ne yksittäisiin potteihin kun sirkkaletien jälkeen tulee ensimmäiset kasvulehdet. Istuta maahan, kun ei ole enää pakkasen ja hallan pelkoa." 

Yritin siis luoda hajakylvön tunnelmaa ja koulin leijonankidan mahdollisimman harvakseltaan pariin ruukkuun. Vaikeaa oli, sen verran hentosia ja takkuisia olivat pienet alut.

Eteinen on valjastettu kasvihuonekäyttöön. :)
Basilikan koulin myös ruukkuihin.


Ja korianterin.


 Ja maustekirvelin.


Sitrusheinä on vähän noussut, samoin sitruunamelissa. Mutta aika reppanoita ovat.



Mutta hehei! Puutarhassa ihan ULKONA tapahtuu myös yhtä ja toista!

Tänään istutin pihaan rivin palsternakkaa. Suoraan siemenestä siis.

Harvensin myös vanhan karviaispensaan, jonka sato viime vuonna mystisesti katosi rastasverkosta huolimatta. Ehkä marjat vain putoilivat... Alkuun marjat kasvoivat hyvin, mutta ennen kypsymistä kutistuivat ja putoilivat pois vähän kuivahtaneina. Veden puutteesta ei viime vuonna todella ollut kyse! Katsotaan, josko nuorennusleikkaus auttaisi. Ainakin jotkut leikkaamani oksat olivat todella elämää nähneitä ja lähtivät irti melkein itsestään.

Kevätkukat ovat etupihalla nostaneet päätään. Lumikellojen lisäksi löytyy paria sinistä sorttia. Idän sinililja ja helmililja kenties... 



Takapihalla tulppaanit ovat innokkaasti nostaneet alkuna pystyyn.



Voi että, näitä kyllä odotan eniten! Samoin kuin viime syksynä kylvämiäni tulppaaneja (Elegant Lady ja Apricot Foxx & joku jonka nimeä en tiedä).


Ilokseni maasta nousee jo kaikkea muutakin, mitä viime vuonna vasta saatiin vähän alulle; pionit, malvat, ritarinkannukset, unikot ym ym!

Loppuun vielä ihana kuva äidin ja isän luota. Omenapuun leikattu oksa kukkii NIIN kauniisti!! <3



lauantai 9. huhtikuuta 2016

Ranskalainen viikuna-pähkinäleipä, pain aux figues

Voi miten rakastankaan Ranskaa ja kaikkea mitä kyseinen maa minulle merkitsee.

Ja rakastan rakastan rakastan ranskalaista ruokaa - etenkin uunituoretta, vuosikymmenten kokemuksella leivottua, rapeakuorista, iki-ihanaa leipää. Tietysti aamulla boulangeriesta noudettuna. :)












Ranskalaisista leivistä suosikkejani ovat hedelmiä ja pähkinöitä notkuvat hapanleivät. Ja ehkä kuitenkin se paras kaikista on pain aux figues, eli viikunaleipä pähkinöiden kera. <3


Olen asunut Ranskassa vuosina 2007-2008 ja visiteeraan Pariisissa aina tilaisuuden tullen. Ranska-aikanani koin paljon isoja asioita ja valtavia tunteita, ja opin itsestäni paljon. Solmin uusia, tärkeitä ihmissuhteita, mutta myös katkaisin joukon vanhoja, joista oli tullut raskas taakka kantaa. Palasin kotiin jollain tapaa muuttuneena naisena.

Löysin arkistoistani alla olevan valokuvan. Se on otettu lentokoneessa vuonna 2013 palatessani kotiin Pariisista, missä olin ollut kahden hyvän ystäväni kanssa (molempiin olin tutustunut Ranskassa, toinen yhä asui Pariisissa). 

Tuolta matkalta päällimmäinen muisto on tunne. En tiedä miksi, mutta jostain syystä tuo viikonloppu herätti minussa vahvoja tunteita ja sai minut ajattelemaan - kaikkea, elämää, minua, läheisiäni... Muistan istuneeni lentokoneessa paluumatkalla ja vain miettiväni. En lukenut lehteä tai näppäillyt kännykkää. Tuijotin vain eteeni ja ajattelin. 

Ja söin aivan uskomattoman ihanaa viikunaleipää, jonka olin ostanut evääksi mukaan. Välissä tietysti camembertiä. Kuten aina silloin kun vielä asuin siellä...



En tiedä syntyikö tuon lentomatkan ajatuksista mitään suurta, mutta ainakin juuri nyt vahvistui tunne, että on aika taas palata. Joko yksin tai matkaseuran kanssa, mutta haluan taas hengittää syvään ja miettiä elämääni. Jostain syystä se onnistuu Pariisissa parhaiten. :)

Ehkä samalla koluan taas muutaman boulangerien... :) Alla jonotan vuonna 2010 pikkasen innoissani legendaarisen Poilânen leipomon edessä maailman kuuluisinta leipää. Kyseinen leipä ei tehnyt vaikutusta, mutta toisin teki Flan Patisserie Traditionell, jota sittemmin olen kotikeittiössänikin hurjasti harjoitellut.


Ah, memory lane, viet minut mukanaan. Palataan tähän kauniiseen keväiseen päivään, ja äsken leipomaani viikunaleipään!


Mielestäni leipä on parasta, kun hedelmäkimpaleet ovat suuria ja meheviä. Samoin pähkinät.

Sattumien tulee olla kuin aarteita ja timantteja pehmeän, täyteläisen taikinan syleilyssä.


Ja ah, mikä nautinnon huipentuman tänään koinkaan. Seisoin yksin keittiössä, vauva nukkui ulkona ja mies touhusi pihatöitä. Leikkasin rapeakuorista leipää ja kuulin sen rasahduksen, huumaavat tuoksut leijuivat ympärillä, kuoren alta paljastui täyteläinen, vielä lämmin sisus, joka oli täynnä meheviä sattumia.

Sipaus voita suli leivän päälle. Tuijotin ulos, söin, suljin silmäni ja ajattelin. Pariisiin voi päästä myös hyvin pienellä vaivalla. <3


Viikuna-pähkinäleipä

8 dl vehnäjauhoja
1,5 tl suolaa
1/3 tl kuivahiivaa
4 dl kylmää vettä
5-6 isoa kuivattua viikunaa
loraus vettä liottamiseen
kourallinen pähkinöitä (esim. hassel- ja cashew-)


Sekoita keskenään vehnäjauhot, suola ja kuivahiiva. Lisää vesi ja sekoita tasaiseksi nopeasti. Älä vaivaa.


Peitä taikina pyyhkeellä ja anna seistä 12-16 tuntia.


Kun taikina on kertaalleen kohonnut, on aika lisätä täytteet. Pilko viikunat pikkurillin pään kokoisiksi palasiksi ja laita ne 5-10 minuutiksi vesitilkkaan likoamaan. Tarkoitus on vain pehmittää niitä hieman, ei liottaa pois kaikkea makua. :)


Rouhi pähkinät tosi karkeaksi rouheeksi.


Kääntele kohonneeseen taikinaan liotetut viikunat (Ei liotusnestettä! Sen voi vaikka juoda. Nam!) ja pähkinät. 


Koeta taitella taikinaa niin, että täytteet jäävät taikinan "sisään", eivätkä kauheasti pilkistele. Viikunat, jotka osuvat padan reunoihin kärähtävät helposti, joten on paras pitää ne leivän sisällä.


Anna taikinan nousta vielä pari tuntia.


Nosta pata (ja padan kansi padan viereen, ei päälle) uuniin ja lämmitä uuni 225-asteeseen. Kun uuni on valmis, odota vielä tovi, että pata varmasti on kuuma.

Kumoa taikina pataan. Nosta kansi padan päälle ja koko komeus uuniin. 

Paista ensin 30 minuuttia kannen kanssa. Ota sitten kansi pois ja jatka paistamista vielä 25 minuuttia. Leipä on valmis, kun se on kauniin ruskea ja kumisee pohjasta taputettaessa.

Nosta leipä pois padasta ja anna sen jäähtyä ritilän päällä ainakin tunti ennen leikkaamista. Leipä kypsyy vielä sisältä, ja liian kuumana leikattu leipä lätsähtää helposti.