lauantai 31. maaliskuuta 2012

Kana-parsakaalipasta

Parsakaali on maailman huipuin kasvis (heti tomaatin jälkeen). Suurimpia nautintojani on lounas, joka on vain napakaksi keitetty parsakaali, jonka päälle on rouhittu isoja suolahippuja. Aivan ihanaa... Suorastaan ahmin sen! Ja parhaita paloja eivät mielestäni ole nuput, vaan varsi!


Ja voi miten värit intensivöityvät (kyllä, tämä on sana) keitettäessä!! Parsakaali on ehdottomasti kauneimpia ruokaelementtejä, mitä tiedän!

Parsakaali on itseasiassa todella terveellistä. Suorastaan uskomattoman terveellistä. Ja siinä on muihin kasviksiin verrattuna lähes röyhkeän paljon proteiinia, 4,6 g / 100 g. Sen edelle pääsevät Finelin listauksen mukaan vain valkosipuli, nokkonen ja herne.

Tuore parsakaali sisältää runsaasti A- ja C- ja K-vitamiinia, flavonoideja, kaliumia ja kalsiumia, rautaa ja ravintokuituja. Yhdestä kukinnosta saa jo puolitoista kertaa päivittäisen C-vitamiiniannoksen.

Parsakaalin on useissa tutkimuksissa todettu hoitavan ja ehkäisevän tehokkaasti syöpää (varsinkin rintasyöpää, naiset huom!), dementiaa ja sydänsairauksia. Ja mikä parasta, parsakaalin keskeisimmän terveysvaikutuksen (ns. NRF2) kerrotaan olevan läpimurto Parkinsonin taudin hoidossa. 


Olen täysin rakkauden sokaisema, joten uskon kaikki nämä lupaukset ehdoitta.


Itseasiassa parsakaali valittiin terveellisimmäksi kasvikseksi vuonna 2011. Finaalissa hänen kanssaan kamppaili toinen ykkössuosikkini tomaatti. Voi hyvänen aika, miten minun täytyy suorastaan uhkua terveyttä


Ja parsakaali taipuu lähes ruokaan kuin ruokaan. Vaikka toki saa kuulua kanssani samaan kastiin ja nauttia brokkolinsa ihan au naturel!

Tämän tosi helpon ruoan tekaisin nopeasti. Piti vain muistaa aamulla laittaa kana marinoitumaan.


Kanaa, parsakaalia ja pekonia (kahdelle)

n. 300 g maustamattomia kanasuikaleita

Marinadi kanalle:
1 tl sitruunamehua
1 tl soijaa
3 isoa valkosipulinkynttä
kuivattua basilikaa (tuore olisi parempaa, mutta ei ollut...)
suolaa ja pippuria

1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
100 g parsakaalia
siivu tai kaksi pekonia

täysjyväpastaa

Sekoita marinadin ainekset keskenään. Laita kana ja marinadi muovipussiin ja puristele marinadi kunnolla kanojen kanssa sekaisin. Anna marinoitua työpäivän ajan tai vähintään pari tuntia.

Pilko sipuli ja valkosipuli. Kuullota hetki pannulla ja lisää kanasuikaleet viimeisiä marinadin rippeitä myöten. Laita pastavesi kiehumaan. Keitä parsakaalit (nämäkin voi keittää vaikka edellisenä päivänä jos haluaa säästää aikaa)

Pilko pekoni ja heitä eri pannulle. Paista pekoneita hetki niin, että rasva irtoaa ja meno muuttuu meheväksi. Lisää keitetyt parsakaalit pannulle ja sekoittele reippaasti. Älä paista liian kauaa.

Kun kaikki ainekset ovat kypsiä, kokoa annos. Pasta pohjalle, sipuli-kanat päälle ja parsa pekoneineen huipulle. Hyvää on. :)



perjantai 30. maaliskuuta 2012

Ei mitään “puutarhaunelmia” vaan selvä action plan!

Rakastan plantaasiani!

Iloinen jälleennäkeminen talven jälkeen! Ja ruopsutus! Inhat rikkaruohot ja mansikan rönsyt kivien ulkopuolelle, kiitos.

Valitettavasti en pääse sitä joka päivä ruopsuttamaan, sillä se sijaitsee mökillämme. Tai oikeammin ne. Aluksi oli vain yksi plantaasi, mutta innon kasvaessa niitä tuli lisää. Nyt minulla on plantaasit yksi, kaksi ja kolme, plus vielä lisäksi alaplantaasi. Yksi, kaksi ja kolme muodostavat yläplantaasin. Eli siis tonttimme puutarha-alueen oikeastaan… Ja mitä ylemmäs mennään, sitä aurinkoisempaa on. Plantaasini siis noudattavat kasvillisuusvyöhykkeitä lauhkeasta kuumaan. :)

Joka vuosi minut yllättää se, miten älytön kasvuvoima pienen pienessä siemenessä / taimessa on! Voi hyvänen aika!!! Helluntain tienoolla istutan parin sentin mitättömät taimet maahan, juhannuksena ne ovat jo vahvoja juhlijoita. Heinäkuussa kaikki kohtuus katoaa! Ne kasvavat niska limassa ja uhkaavat ahmaista alleen koko saaren! Ihanaa!! 
Kesäkuun alku ja plantaasi yksi: Taimet ja siemenet maassa. Miten suloisia ja reppanoita!

Suunnitelmat ensi kesän istutuksista alkavat olla selvät ja käyn niitä täällä blogissakin läpi laji lajilta. Nyt kuitenkin hieman esifiilistelyä viime kesän pohjalta. Juutuin tänään tunneiksi ihailemaan vanhoja kuvia. Sormet syyhyävät NIIN! Tekisi mieli vähän värittää kynsiä mustalla tussilla, että pääsisi alkuvoimaiseen ja mullantuoksuiseen tunnelmaan.

Plantaasi yksi juhannuksenvietossa




Plantaasi yksi heinäkuun puolivälin jälkeen. Kesäkurpitsat alkavat riehaantua. Toinen piti jo siirtää plantaasi kahteen.

Plantaasi kaksi samaan aikaan. Ja taustalla innokas plantaasi kolmosen rakentaja. :)

Satoa korjataan jo niska limassa! :)
Heinäkuun lopussa plantaasi kakkosen avomaankurkku karkasi kontrollista. Rönsyt ylsivät kaikkialle! Ne jopa vaanivat ja hyökkäsivät saunasta saapuvien nilkkoihin!

Viattoman näköinen väijyjä...
Plantaasi ykkösellä syyskuun alussa kesäkurpitsa jo hieman chillailee, mutta tomaatti vasta lämmittelee.
Erään kerran satoa


Surullinen kotiinlähtijä syksyn viimeisellä keikalla syyskuun viimeisinä päivinä.

Muna, saanko esitellä kanan. Sieni-fenkolihyöstö

Naisen ja miehen väliset erot ovat hauskoja.
Stereotypioihin törmää lähes päivittäin. Mies diggaa sinisestä, nainen punaisesta. Mies pilkkoo puut, nainen siistii tuvan. Mies tietää urheilutilastot, nainen viimeisimmät juorut.

Meidän perheessä roolijako paikkapaikoin vaihtelee, eivätkä stereotypiat aina ihan kohtaa. Meillä mies viipyy kauemmin kylppärissä ja pakkaa laukkunsa hitaasti, huolella ja runsaasti. Mies on meillä suklaansyöjä - itse en suklaasta oikein pidä.

Eilen ja toissapäivänä naisen ja miehen erot esiintyivät meillä ruoanlaitossa. Toissapäivänä mies teki ruokaa, jonka kylkeen tuli kananmuna. Eilen minä tein ruokaa kananmunan kylkeen.


Munan kanssahan voi syödä melkein mitä vain. Ja munan voi syödä melkein minkä kanssa tahansa. :)

Jokaisella itseään kunnioittavalla aamiaisharrastajalla on myös tietysti mielipide siitä, minkälainen on täydellisesti paistettu / tarjoiltu muna. Meidän perheessä olemme oppineet toistemme ideaalimunat ja itseasiassa niiden paistaminen "juuri oikein" onnistuu.

Vähemmän onnekkaita olemme voileipärintamalla, missä olemme yhä syvällä poteroissamme. Kumpikaan ei jousta mielipiteestään juuston ja kinkun järjestyksestä. Tietenkin juusto tulee alle! Paitsi lämpimissä leivissä juusto tulee tietty päälle, gratinoinnin sääntö.

Mutta takaisin täydellisesti paistettuun munaan. Päällysen kuuluu jäädä löysäksi. Ihan kunnolla valahtavaksi. Miehelleni keltuainen rikotaan lastalla painamalla parin minuutin paistamisen jälkeen. Keltuainen ei saa valahtaa pois valkuaisen päältä. Minun keltuaiseni rikotaan hieman aiemmin ja hellästi pökätään valkuaisen viereen, jotta sen voi jätttää syömättä, jos ei teekään mieli.

Alla meidän - naisen ja miehen - versiot täydellisesti paistetun munan täydennykseksi. Emme mitenkään suunnitelleet tätä, nämä ruoat vain tapahtuivat keittiössämme sattumalta perättäisinä päivinä.

Naisen versio


Naisellinen hömpötys, eli sieni-fenkolihöysto

oliiviöljyä
1/2 fenkoli (tai 1/3 isosta)
vajaa 1 dl paistettuja haperoita tai muita metsäsieniä (vaikka pakkasesta)
ripaus sahramia
noin 2 rkl ruokakermaa
suolaa ja pippuria

Paista fenkoleita hetki öljyssä. Lisää paistetut haperot. Anna porista pari minuuttia ja lisää sahrami & muut mausteet. Lorauta ruokakermaa sekaan tuomaan vähän mehukkuutta. Paista vielä pari minuuttia. (Samalla voi vaikka paistaa munan toisella puolella pannua)

Rouhi vielä pippuria päälle ja tarjoa täydellisen munan kera. Yksinkertaista ja hyvää. Jätin suosiolla sipulit, valkosipulit ym. turhakkeet pois. Halusin tuoda esille fenkolin ja sienen maut sellaisenaan.

Miehen versio


Miehekäs murkina (eli viritetty pyttipannu)

kaupan pakastepyttipannua
ryynimakkaraa

Paista.



:)




keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Sitruksilla maustettu katkarapu-fenkolipasta

Halusin jatkaa fenkolikokeiluitani! Viimeksi fenkoli taipui keittoon, tällä kertaa hänen kohtalokseen koitui sitruksilla maustettu katkarapupasta. Halusin jotain raikasta, ehkä jopa kirpsakkaa, terveellistä ja hyvää. Tähän helppoon ja nopeaan pasta-annokseen löytyi kaikki ainekset kaapista ja laiska säästyi kauppareissulta. Arkipäivän pelastaja!

Ja tähän väliin pientä fenkoli-faktaa Trivial Pursuitia ja yleistä besservisseröintiä varten. 

Fenkoli (Foeniculum vulgare) on toiselta nimeltään saksankumina. Se on sarjakukkaisiin kuuluva maustekasvi.
Maustefenkolista (Foeniculum vulgare var. dulce) käytetään anikslle tuoksuvat & maistuvat ja tilliä muistuttavat lehdet sekä siemenet. 
Salaattifenkolista (Foeniculum vulgare var. azoricum) eli mukulafenkolista eli italiankuminasta käytetän sipulimaiseksi pullistuva lehtiruotien tyvi, joka myöskin maistuu anikselta. Myös salaattifenkolin tillimäisiä lehtiä voi käyttää mausteena / koristeena.



Tässä annoksessa yhdistellään monia lempimakujani: appelsiini, katkarapu, laku (fenkolin kautta :))... Ja lisäksi tähän saa vielä lisätä proteiini-kivennäisaine-vitamiinipommeja, itse idätettyjä mungpapuja. 

Mutta toimisivatko nämä maut yhdessä..? 

Jännitys tiivistyy.



Kyllä ne toimivat!
Sitruunamehun maku on melko dominoiva ja se peittää helposti appelsiinin alleen. Jos oikein pitää sitruunan mausta, voi sitruunamehua lorauttaa ruokalusikallisen. Jos happoisuus tuntuu myös ylenpalttiselta, voi mukaan ripauttaa hieman sokeria.


Sitruksilla maustettu katkarapu-fenkolipasta (kahdelle)

1/2 fenkoli
1 sipuli
oliiviöljyä
1/2 iso appelsiini
1/2 sitruuna tai 1/2 rkl sitruunamehua purkista
180 g katkarapuja (pakaste)
mungpavun ituja
suolaa
pippuria

Suikaloi fenkoli ja pilko sipuli. Purista appelsiinista mehu talteen, myös osa hedelmälihasta saa tulla mukaan. Lämmitä öljy pannulla tai kasarissa. Paista sipulia ja fenkolia hetki, kunnes ne hieman pehmenevät. Lisää appelsiinin ja sitruunan mehut ja anna kiehua hetkonen. Lisää katkaravut ja mungpavun idut. Mausta.

Tarjoa esimerkiksi täysjyväpastan tai tagliatellen kera.

Vielä vähän rouhetta pintaan

maanantai 26. maaliskuuta 2012

Gluteeniton päärynäflan ja gluteeniton omena-kvinoapiiras


Sana gluteeni tulee latinan sanasta gluten, mikä tarkoittaa liimaa.

Gluteeni on siis eräiden viljakasvien jyvän ytimen proteiini, jonka määrä jauhoissa vaikuttaa leipoutuvuuteen ja joka antaa leivälle sen ominaisen joustavan rakenteen. Gluteeni on sitkeä ja venyvä aine, joka veden kanssa taikinaa alustettaessa muodostaa sitkon, eli proteiiniverkoston, jolloin taikinan hiilidioksidi säilyy ja taikina kohoaa. Sitkon ansiosta leivonnainen myös kovettuu muotoonsa paistettaessa. Näin sanoo raamattuni, Kaarina Turtian Gastronomian sanakirja.

Tuttua tekstiä. Aiemmin en erityisesti tuntenut valtaisia sympatian aaltoja keliaakikkoja kohtaan. Rinnastin heidät allergikkoihin. Noh, yksi ruokalaji vähemmän, big deal. Lisäksi keliaakikko-tuttavani olivat sanoneet, ettei "tämä nyt mitenkään vaikeaa ole". 
Parhaalla ystävälläni (joka on myös vrai gourmand) todettiin puolisen vuotta sitten keliakia, ja vasta nyt todella tajusin rajoitusten laajuuden. Tämä härski proteiinihan tunkee itsensä kaikkialle! Leivät, leivonnaiset, pastat, kastikkeet (yllättävän monet suurustetaan jauhoilla)... Hyvästi ruisleipä ja karjalanpiirakat! 
Toki lähes kaikesta on olemassa myös gluteenittomia versioita, mutta ei se vaan oo ihan sama... Ystäväni on sopeutunut keliakiaansa loistavasti, joten kyllä minunkin täytyy. :) Vähintä mitä voin tehdä, on opetella gluteenittoman ruoanlaiton salat! Taikina ilman sitkoa... hankalaa...

Tämä kirjoitus on siis omistettu ystävälleni, joka myös rakastaa hyvinmuodostuneita gluteus maximuksia! <3

Hän myös rakastaa purjehdusta, joten saaristohenkeä kattaukseen



Eräs vanha tuttavani sinnikkäästi aina kysyttäessä vastasi: "I don't have a glue"... (Ah, englannin lausuntavirheet. Tarkoitushan oli varmasti sanoa "I don't have a clue".) Tämä lause päässäni soiden käärin hihat, kiristin essun, laitoin Chris Cornellin You Know My Namen soimaan ja lähdin selättämään Mr. Gluteenin.
Ready to rumble!

Halusin tehdä makean leivonnaisen. Toki jälkkärilistalle pääsee yhä jätskit, rahkat, vanukkaat, hedelmäsalaatit, mousset, kiisselit, sorbetit ym, mutta nyt teki mieli jotain uuniin laitettavaa. Lähdin ratkomaan ongelmaa listailemalla sallittuja aineita: maissitärkkelys, perunajauho, kvinoa...

Tein kaksi eri versiota. Toinen perustuu pitkään kehittelemääni Flan Patîssier -reseptiini, ja toinen tuli hihasta. Omasta ja testihenkilöiden mielestä molemmat onnistuivat. Okei, kvinoan koostumus vaatii vähähän totuttelua, eikä tämä nyt mitään revittävää pullapitkoa ole, mutta kiinteä jälkkäri kuitenkin!



Nämä reseptit ovat noin kolmelle hengelle. Neljälle saa pienet annokset. Annoskokoa on toki superhelppo kasvattaa esim. lisäämällä hedelmien osuutta. Muista kuitenkin, että jos hedelmät ovat kovin mehuisia, vaikuttaa se myös lopputuloksen koostumukseen. Jos käytät hyvin mehukkaita hedelmiä, lisää flaniin aavistus maissitärkkelystä tai kvinoapiiraaseen ruokalusikallinen perunajauhoja. Flan oli melko makeaa (mikä tietysti on leivonnaisen / jälkkärin tarkoituskin), mutta raikkaana jälkkärinä toimisi hienosti vähemmälläkin sokerilla. Ensi kerralla laitan vain puoli desiä.


Päärynäflan (kolmelle tai neljälle)

pari päärynää (myös tölkkipäärynät käy)
1/2 l rasvatonta maitoa
1 muna
0,75 dl sokeria
1/2 tl vaniljasokeria
3 rkl maissitärkkelystä

Pilko päärynät reilun kokoisiksi paloiksi. Voitele annosvuoat ohuelti ja kippaa päärynät pohjalle.

Ota noin puoli desiä - desi maitoa sivuun. Kaada loppu maito ja sokerit kattilaan. Sekoita mukaan myös muna. Lämmitä seos kiehuvaksi ja anna porista hiljakseen pari minuuttia (muista sekoittaa). Liuota sillä välin maissitärkkelys sivuun ottamaasi maitoon.

Kun seos kattilassa muuttuu tasaväriseksi ja paksuuntuu ihan aavistuksen, kaada maissitärkkelys ohuena nauhana kattilaan samalla vimmatusten vispaten (ihan käsivispilällä kuitenkin). Vatkaa reippaasti, sillä seos suurustuu nopeasti ja kokkareita muodostuu, jos et ole valppaana. Jos kokkareita kuitenkin tulee, so what. Sano, että se oli tarkoituskin. :)

Jatka sekoittamista, pienennä levyn lämpö ihan pienelle, ja anna vielä muutaman kuplan porista pintaan.
Kaada sitten seos annosvuokiin.

Paista uunin keskitasolla 180 asteessa noin 40 minuuttia. Pienet annosvuoat kannattaa ottaa ulos jo hieman aiemmin. Pinta saa ottaa aavistuksen väriä. Flan on omasta mielestäni parasta kylmänä, mutta koitapa odottaa siihen asti...


Omena-kvinoapiiras (kolmelle tai neljälle)

puolikas omena
päärynä (myös tölkkipäärynä käy)
1/2 dl kvinoaa
1 muna
30 g sokeria (0,38 dl)
(1 rkl perunajauhoja)
ripaus kardemummaa (n. 1/2 tl) 
(kardemumman sijaan sekaan voisi laittaa esim. lorauksen päärynälikööriä tai amarettoa)

Voitele annosvuoat. Pilko omena ja päärynä. Keitä kvinoa ohjeen mukaan kypsäksi (1/2 dl kvinoaa vaatii noin 1,5 dl vettä). Keitä kvinoa kuivaksi tai valuta. 

Vatkaa muna ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Lisää kvinoa, (perunajauho), mausteet ja hedelmät.
Kaada annosvuokiin.

Paista 180 asteessa uunin keskitasolla noin 20 minuuttia. Hyvää kylmänä ja kuumana.

Koska piiraan ulkoasu ei hivele silmiä, suosittelen kylmänä tarjottaessa tomuttamaan päälle tomusokeria.

lauantai 24. maaliskuuta 2012

Paahdettu valkosipulikeitto

Rakastan valkosipulia. Rakastan sen makua, tuoksua, ulkonäköä, kasvattamista. Kaikkea.
Enkä ymmärrä ihmisiä, jotka eivät voi syödä valkosipulia ennen tärkeää tapaamista! Tai jotka häpeillen peittelevät suutaan aterian jälkeen. Mitä hyvin aromeiden haaskausta!! Älkää tehkö seurassani niin, nuuhkin teitä mielelläni.


Työnnän yleensä valkosipulia kaikkeen. Ja jo lähtökohtaisesti tuplaan aina reseptien valkkarimäärät. Kasvatan myös valkosipulia plantaasillani ja tänä keväänä kokeilen myös sisällä ruukussa.

Olin aikonut jo kauan sitten kokeilla paahdettua valkosipulikeittoa, mutta se unohtui johonkin. Varmaan jyräsin kokeilun jollain hardcoremmalla valkosipulitouhulla, kuten valkosipulitoffeella (oli muuten hyvää!).

Valkosipuli saa ihanan aromin paahtamisen myötä. Ja hei, kaikkihan on parempaa paahdettuna. Niin kuivahtaneet ruisleivät kuin vaahtokarkitkin.

Tämä keitto oli fantastista. En odottanut sen olevan NÄIN ihanaa, mutta se oli.
Voin sanoa näin, koska resepti ei ole alunperin omani, vaan jonkun tv-ohjelman kotisivuilta ajat sitten löytämäni. Ja pikkasen tietty muokattu (koska mitään reseptiä ei voi ihan samanlaisena toteuttaa).

Joten olkaa hyvä, yksi elämäni parhaista keitoista.


Paahdettu valkosipulikeitto (neljälle alkuun, kahdelle ruoaksi)

oliiviöljyä
1/2 valkosipulia (tai vähän enemmän tai vähemmän)
1 iso sipuli
2 keskikokoista / pienehköä perunaa
vajaa 1/2 dl valkoviiniä (kuiva sauvignon blanc toimi jälleen)
5 dl vettä
kanafondia
1 dl ruokakermaa
suolaa & pippuria

sormisuolaa
pippuria
tuoretta basilikaa
kuivattuja valkosipulilastuja (näitä saa esim. Punnitse ja Säästä -kaupoista)


Leikkaa valkosipulista "hattu pois". Kääräise valkosipuli folioon ja paahda 200-asteisessa uunissa noin puoli tuntia.

Pilko sipulit ja kuori & kuutioi perunat noin peukunkynnen kokoisiksi kuutioiksi.

Kuullota sipuleita ja perunoita hetki oliiviöljyssä. Lisää valkoviini ja keitä noin 5 minuuttia.

Lisää vesi ja fondi. Keitä perunat kypsiksi.

Ota lämmin sipuli uunista ja molskauttele kynnet keiton sekaan (kannattaa irrotella kynnet kuoristaan lämpimänä). Soseuta sauvasekoittimella kuohkeaksi ja silkkiseksi.

Lisää kerma, suola ja pippuri. Lämmitä / kiehauta keitto.

Rouhi pinnalle mustapippuria ja valkosipulilastuja. Tiputtele päälle muutama sormisuolahippu sekä silputut basilikat

Varaudu puoamaan tuoliltasi.



perjantai 23. maaliskuuta 2012

Wohoo valkoinen keittiö!

Kevät on vallannut keittiöni ja nyt on kyllä pakko hehkuttaa valkoisuuden etuja.
Vaihdoin ensin puhtaat keittönpyyhkeet, joista innostuneena korvasin tiskipöydällä nököttäneet punaiset mariskoolit keltaisella skoolilla sekä sinisellä ja vihreällä kivituikulla. Kuin taikaiskusta koko keittiön tunnelma ja värimaailma muuttui. :D Ihan liian helppoa!! :D

Tänä iltana saan huippua naisseuraa. Luvassa on luvattomasti herkkuja ja viiniä.
Vastaan alkuruoasta: paahdettua valkosipulikeittoa kolmelle vampyyrin painajaiselle. :)

Pöytä on katettu, vieraita odotellessa...








Kieli on viety

Olen jännittävässä elämänvaiheessa.
Tänään aamulla kello viiden aikaan täysin pöllämystynyt mieheni kaapattiin sängystään. Riemukas polttariporukka suuntasi Lappiin juhlimaan. :)

Olemme siis menossa naimisiin.

Häiden suunittelu on siis kiihkeänä käynnissä. Viimeisin vaikea valinta oli kyllä kieltämättä myös yksi mukavimmista, nimittäin hääkakun valinta.

Taustatiedoksi täytyy kertoa, että vaikka rakastan leipomista, en niinkään pidä leivonnaisten syömisestä. Ja eniten vihaan teollisen makuisia kakkusia ja viinereitä. Ne ovat mielestäni suorastaan kammottavia. Kokeilimme aiemmin myös toisen konditorian kakkuja ja naamojemme lässähdyksen saattoi kuulla viereiseen huoneeseen asti. Ne olivat juuri semmoiset teollisen makuiset hirvitykset, jotka voi tipauttaa lattialle eivätkä ne edes litsahda. Tämä oli hyvin yllättävää, sillä kyseessä oli varsin nimekäs helsinkiläinen konditoria.

Onneksi Markus Patisserie Teemu ja Markuksesta pelasti meidät! Voi hyvänen aika! Näin ihania leivoksia en ole koskaan maistanut. Söin puolitoista leivosta ja nuolin lautasen. Todella harvinaista minulle, joka yleensä vain syö marjat ja karkit päältä, kaavin vaniljakreemin lusikalla munkin sisältä, tai nypin rusinat pullasta.

Löysimme siis kakut häihimme. Mitä makuja kokeilimme? Ja mihin vaihtoehtoihin päädyimme? Häävieraiden pitää odottaa kärsivällisesti heinäkuuhun. :)

On your marks, get set, GO!

Takavarikoin mieheni lusikan kuvaustauon ajaksi

Round two?

Fenkoli-lohikeitto

Luin torstaiaamuna Hesaria joka-aamuinen jugurtti kourassa. Sormeni kutisivat jo etusivulla, kun odottelin lehden parasta osiota - ruokatorstaita. Ja jälleen lankesin.
Herkulliset kuvat, ranskalaistyylinen resepti, tomaatti ja fenkoli viettelivät minut. Päivän ruokasuunnitelmat menivät saman tien uusiksi ja kävelin kauppaan ostamaan fenkolia ja valkoviiniä.





Fenkoli on minulle ennestään erittäin tuttu ruoka lautaselta, mutta ei kattilasta. En siis ole useinkaan itse valmistanut kyseisestä juureksesta ruokaa. Fenkolin siemenet tosin ovat olleet luottomauste jo pitkään. Innolla lähdin siis keittoa tekemään (ja jopa lähes reseptin mukaisesti), mutta maistelun jälkeen löysin kehittämisen varaa lähemmäs kohti omaa makuani. Laku on intohimoni, paras karkki maailmassa, mustaa kultaa, diapamini... Ja fenkolissa toistuu tuo ihana aniksen maku, joka lakunkin aateloi. Annoin miehelleni sokkotestissä palan raakaa fenkolia ja hän totesikin: "Aah, lakua!"

Eihän näistä aineksista voi tulla pahaa
Keittämisen myötä fenkolin ominaismaku pehmeni aika paljon, joten ensi kerralla jätän sen keittoajan lyhyemmäksi. Tässä kuitenkin eilen käyttämäni resepti.

Fenkoli-lohikeitto (3 annosta, koska neljälle tämä olisi hintsusti vähän)

oliiviöljyä
1 iso sipuli
3 valtavaa valkosipulinkynttä
2 porkkanaa
1 fenkoli
1 tlk kokonaisia kirsikkatomaatteja tölkissä
5 dl vettä
1 dl valkoviiniä (ostin alkosta minupullon perus-sauvignon blancia, minkä olen huomannut toimivan hyvin ruoanlaitossa)
2 rkl kanafondia (alkuperäisessä reseptissä oli kalafondia, mutta sepäs oli loppu)
kalamaustetta
1 tl sokeria
1 dl oliiveja
1 tl kuivattua timjamia
2 laakerinlehteä
400 g lohta
suolaa
pippuria

Silppua sipulit ja valkosipulit. Viipaloi porkkana ja fenkoli. Puolita oliivit. Leikkaa lohi reiluiksi paloiksi.

Kuumenna öljy kattilassa, ja kuullota hetki sipuleita ja valkosipuleita. Lisää porkkana ja fenkoli (jatkossa lisään fenkolin myöhemmin!) ja kypsennä viitisen minuuttia. Lisää vesi, tomaatit, valkoviini, fondi ja mausteet. Anna porista noin 20 minuuttia kannen alla, kunnes kasvikset ovat kypsät. Lisää lohipalat ja porisuta viitisen minuuttia. Rouhi vielä päälle pippuria ja nakkele koristeeksi esim. fenkolin lehtiä tai tuoretta persiljaa.


Hauskaa oli, että myöhemmin luin luotettavista lähteistä (eli netistä), että fenkoli on "ihmejuures", joka vaikuttaa myönteisesti esim. anemiaan, vatsan toimintaan, hengitystieongelmiin, hiustenlähtöön, muistiin ja hormonitasapainoon. Onkin todella terve olo. Arvetkin katosivat.

torstai 22. maaliskuuta 2012

Itse tehty jugurtti

Maailman paras jugurtti on mielestäni raikasta, juuri sopivan hapanta, täyteläistä, kirkkaan valkoista ja lohkeavaa. Juuri sellaista ihanaa, missä makea hera erottuu. Tällaista herkkua ei Suomesta kaupasta ainakaann tällä hetkellä tahdo saada.  

Onneksi kummitätini tuli hätiin! Hänen reseptillään olen nyt tehnyt monen vuoden ajan jugurttini itse. Ja tämä lohkeileva jugurtti tulee riittävän suuressa kahden litran purkissa. Käytännössä jokainen arkiaamuni alkaa tämän herkun saattelemana. Ja aina saman, parhaaksi todetun, myslin kera.

Kokeile itse! Paluuta ei ole!


Itse tehty jugurtti

2 litraa rasvatonta maitoa (varmasti myös rasvaisempi käy ja monet sitä suosisivatkin)
1 dl bulgarian jugurttia


Kiehauta maito kattilassa. Nosta lämpöä hitaasti, noin puolen tunnin ajan. Esimerkiksi induktiolevy "ysillä" ei tuota hyvää tulosta, koska maidon tulee lämmetä tasaisesti. Sekoita maitoa koko lämmityksen ajan.

Pari kunnon kuplaa riittää, älä siis keitä maitoa pitkään. Maito palaa helposti pohjaan ja kuohuu yli. Maidon hieman poreiltua, nosta kattila pois levyltä. Jäähdytä maito esim. vesihauteessa n. 43-48-asteiseksi. Esimerkiksi paistimittari tai kylpyvesimittari ovat hyviä apuvälineitä. Maito jäähtyy aika nopeasti joten seuraa tilannetta.

Siirrä jäähtynyt maito isoon, tiiviskantiseen astiaan. Jos maito on palanut pohjaan lämmitysvaiheessa, kaada maito siivilän läpi, niin mahdolliset kökkäreet jäävät pois.

Ota n. 1 dl jäähtynyttä maitoa sivuun ja sekoita siihen 1 dl bulgarian jugurttia. Toisen puoliskan purkista voi vaikka jättää vaikka seuraavaan satsiin. Lorota maito-jugurttiseos isoon maitosatsiin ja sekoita hyvin.

Laita kansi tiiviisti päälle ja siirrä jugu vedottomaan tilaan noin 5 tunniksi. Esimerkiksi uuni tai mikro on hyvä paikka. Viiden tunnin jälkeen laita jugu jääkaappiin noin 5 tunniksi / yön yli. Jugu on valmista, kun se on kylmää! Nam!

Uunivaiheen jälkeen mahtava massa valmiina jääkaappiin
Valmis, viileä jugurtti
Uunivaihe tai jääkaappivaihe voivat kestää kauemminkin, mutta mielestäni paras aikataulu on 5 h uunissa ja yön yli jääkaapissa. Sitäpaitsi tämä tyyli sopii hyvin kiireisen työssäkävijän päivään. Viimeistään viideltä maito tulille, niin hyvin ehtii saada aamuksi raikasta herkkua! Jugu happanee päivä päivältä hiukan. Se säilyy jääkaapissa jopa pari viikkoa, mutta on parhaimmillaan ensimmäiset 10 päivää.

Jugurttti on ihanaa paljaaltaan, mutta siihen voi lisätä melkeinpä mitä vain. Marjoja, hedelmiä, leseitä ja siemeniä, hunajaa, muussattua banaania. Se toimii myös tsatsikin (melko juoksevaa, laita paljon kurkkua) tai dippikastikkeiden pohjana.

Joka-aamuinen jugurttini. Aamu ei voi alkaa paremmin!





tiistai 20. maaliskuuta 2012

Keittiöremontti ja unelmien valkoinen keittiö!

Toteutin yhden elämäni suurista unelmista: teimme keittiöremontin.
Tai no, teetimme keittiöremontin suunnitelmiemme mukaan.

Vanha keittiömme oli ihan ok ja toimi. Monien mielestä se oli jopa kaunis, olihan siellä kivitasot, marmorilattiat ja täyskiiltävät ovet.

Vanha keittiö
Jotenkin se ei vain tuntunut kivalta, keittiö oli pimeä ja marmorilattiat jäätävän kylmät. Jo syksyllä aloitin täysin liioitellun villasukka-, -paita- ja -housushown, joka oli jo aiemmilta talvilta tuttu. Monien "voi voi, kun omassa kodissa on niin kylmä" -kommenttien, alahuulen väpätysten ja suurten silmien räpyttelyn jälkeen mieskin murtui, ja suostui lattiapintojen vaihtamiseen lämpimämpään materiaaliin. Jes!
Onni potki, kun seuraavalla viikolla leivonnaiset eivät kypsyneet väkisinkään - uunimme oli hajonnut. Jes!
Uusiako vain uuni, vai myös liesi? Tämähän on vanha, valurautainen ja hidas...

Uusitaan siis lattiat ja koneet! Mutta mistä sopivan kokoiset koneet aukkokohtiin? Entä mitä jos saisimme lisää kaivattua kaappitilaa, että Schottit, Pentikit, Iittalat ja Arabiat mahtuisivat paikoilleen? Sisustushirmuna ja estetikkona astioita on tullut keräiltyä jo 15 vuoden ajan.

Entä, jos keittiömme olisikin valoisa ja raikas? Entä jos pöytätilaa olisi niin paljon, että mahtuisimme molemmat kunnolla laittamaan ruokaa yhdessä ja leivänpaahdinkin pääsisi pois hyllystä?

Ja sitten hanamme hajosi. Oli selvää, että korkeammat voimat yrittivät kertoa meille, että kamelin notkoselkä on vihdoin katki.

Suunnittelussa ei mennyt kauaa, sillä olin visioinut unelmieni keittiötä päässäni noin 8-vuotiaasta alkaen. Valitsimme keittiön toimittajan nopeasti ja projekti alkoikin muutaman viikon päästä.

Lattian irrottelussa oli kuulemma hommaa.
Kalusteet odottelevat

Remontinkin keskellä pöydällä
oli pölyisiä tulppaaneja :)
Muutaman viikon ajan elimme yhdessä huoneessa syöden mitä monipuolisempia mikroruokia! Munakas mikrossa on yllättävän herkullista - tosin muna kypsyy tasaisesti, eikä ihania rakenne-eroja synny valuvan keltuaisen ja rapsakan valkuaispitsin välillä.

Remonttimme edistyi ongelmitta. Vain lattian tasoitus kesti kauemmin kuin arvioitiin, mikä myöhästytti valmistumispäivää vajaalla viikolla. Remonttimiehemmekin oli suorastaan ihana, rakastuin vähän!

Ja lopputulos? Kaunein ja toimivin keittiö, mitä olen koskaan nähnyt! Olen niin onnellinen! Voisin silitellä ovia ja pöytätasoja tunteja. Ja tuijotella kaappeihin, missä astiat eivät enää ole tetriksen pelaajan otteilla tungettu koloihinsa.

Oijoi... :)

Hana olikin ihan valtavan kokoinen, mutta kaunis

Ruokailutila

Kuvakulmia pitää joskus hakea myös ikkunalaudalla keikkuen

Tässä keittiössä on hyvä tehdä ruokaa. Tässä kodissa on hyvä elää.