keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Melonikeitto ravuilla ja halloumilla

Tämän reseptin takana on joukko raaka-aineita, joista juontuvat nokkeluudet ovat niin "OBVIOUS", että en edes viitsi lähteä sille linjalle. Lukijat voivat viihdyttää itse itseään ja naureskella itsekseen. :)


Tänään ryhmäliikuntatunnilla ohjaaja sanoi: "No niin, kaikilla näkyy olevan kevyt kesäsyke päällä!"
Tässä vaiheessahan takarivissä oli muutama jo kuukahtanut ja eturivin hikipingot jaksoivat hymyillä vain väkisin.
On sanomattakin selvää, että rakastan kyseistä ohjaajaa! Olen löytänyt toisen positiivisuushurjastelijan. :)


Nauraessani ääneen "kevyelle kesäsykkeelle" hoksasin, että sehän on täydellinen kuvaus tälle ihanaiselle keitolle!
Tässä nimittäin on kesäistä meininkiä kauhatolkulla. Kaikki aineetkin ovat sesonkisidonnaisia. Ja keitto on tietenkin kevyttä, raikasta ja herkullista. Lisäksi tässä on kaikki makupaletin osaset sulassa sovussa: on makeaa, tulista, suolaista ja hapanta.

Sain idiksen tähän keittoon, kun kävimme työporukalla Salutorgetissa syömässä. Siellä alkukeittona tarjoiltiin melonikeitto. Tästä omasta hihavedosta tuli halloumin ansioista oikeastaan jopa parempaa.

Tämä resepti on kahdelle kevyeksi pääruoaksi. Tästä saa ehkä nippanappa pikkuiset alkukeitot neljälle.


Melonikeitto ravuilla ja halloumilla (2:lle)

noin 600 g vesimelonia (vajaa puolikas piehköstä melonista)
1,5 rkl omenaviinietikkaa
1 dl tuoretta basilikaa
1/2 rkl sitruunamehua
1 kuivattu chili
(halutessasi vielä chilijauhetta)
suolaa
pippuria

n. 50 g katkarapuja
muutama siivu halloum-juustoa

Ota katkaravut sulamaan.

Paista halloum-juusto pannulla. Jos haluat tarjota juuston lämpimänä, paista vasta juuri ennen tarjoamista ja tarjoa erillisellä lautasella.

Pilko vesimeloni ja hienonna basilika ja chili. Laita kaikki aineet sekaisin ja huruta sauvasekottimella tasaiseksi soseeksi. Maistele vähän chili-politiikkaa (Jos olet kollegani, jonka kanssa keittoa arvioimme, kannattaa laittaa vielä lisäksi chilijauhetta). Laita keitto jääkaappiin oleentumaan. Chili pääsee kivasti esiin makujen tasaannuttua.

Voit halutessasi ennen tarjoamista vielä soseuttaa keiton sauvasekottimella, jolloin pinnalle nousee kiva vaahto. Vaahdossa chili pääsi mukavasti potkimaan!


Kokeilkaa ja kertokaa, mitä piditte!

Ja muistakaa tykätä Hämmentäjästä facebookissa, niin saatte aina uutisvirtaanne ilmoituksen, kun uusi resepti napsahtaa ilmoille.





maanantai 25. kesäkuuta 2012

Ihanainen ahven-ceviche

Minkälaisia ovat parhaat mahdolliset mökki- / juhannusvieraat?


Aina vain puhutaan niistä huonoimmista mahdollisista; he passuuttavat, laiskottelevat, vaativat, sotkevat... Antavat märän koiransa juosta merestä suoraan sohvalle nukkumaan. Sallivat lastensa tutkia luonnon ihmeitä kiskomalla kaiken huolella istutetun maasta juurineen. Syövät ja juovat sinut perikatoon, eivätkä lähde kulumallakaan.

Näillä alkupuheilla omistan tämän postauksen ystävilleni, jotka tarjoilivat viikonloppuna yhtä ilahduksen, naurun, positiivisuuden ja hauskuuden sarjatulta! Kiitos todella mahtavasta juhannuksesta. Vieraat tekevät juhlan. :)


Koska tänäkin viikonloppuna koettiin kalaelämyksiä, liittyy tämäkin resepti eväkkäisiin. Jaettakoon vielä pieni juttu. Ystäväni perkasi elämänsä ensimmäisen kalan, ja voi hyvänen aika, miten siistiä jälkeä! Lempinimet "the butcher" ja "the surgeon"menivät jakoon. En ollut näistä jälkimmäinen...


Tämän reseptin inspiraation löysin lempikauppani Chez Mariuksen sivuilta. Muokkasin sitä hieman omista varastoista löytyviin aineksiin sopivaksi.


Ihanainen ahven-ceviche

2-3 ahvenfilettä
2 rkl sitruunamehua
puolikas sipuli
1/2 dl valkoviinietikkaa
1-2 rkl sokeria
noin 10 cm pätkä kurkkua
pala keräsalaattia
2-3 rkl tuoretta korianteria
1/2 kuivattu chili (tai vähemmän, jos on herkät makunystyrät)
suolaa
pippuria


Nypi loputkin mahdolliset ruodot pois ahvenfileistä (miten niitä muka voisi olla jäljellä?). Leikkaa fileet kuutioiksi purista päälle sitruunamehu. Mausta suolalla ja piipurilla. Laita kalat maustumaan ja raakakypsymään jääkaappiin yön yli, tai edes muutamaksi tunniksi.

Leikkaa sipulit neljään lohkoon ja ohuiksi siivuiksi. Lisää sipuleiden sekaan valkoviinietikka ja sokeri. Marinoi sipuleta erillisessä astiassa saman verran kuin kalojakin.

Raakakypsyttelyn ja marinoinnin jälkeen yhdistellään ainekset.
Pilko kurkku ja salaatti pieneksi silpuksi. Kaada ne samaan kulhoon kalojen kanssa. Nostele sekaan myös sipuleita, älä kaada sipuleiden nestettä. Lisää myös chili, suola ja pippuri.

Kannattaa ehkä hieman rauhallisesti lisäillä chiliä. Itse tykkään todella tulisesta setistä, mutta monelle puolikas kuivattu chili on ihan liikaa. Erityisesti, kun maut voimistuvat seoksen seistessä.

Jos chiliä kuitenkin lorahtaa tai sitä innostuksissaan sekaan liikaa heittää, pilko lisää kurkkua. :)


Tätä herkkua voi popsia sellaisenaan salaatin lailla. Sitä voi myös tarjota uusien perunoiden kanssa.
Parasta olisi varmaan koota tästä elegantit tervetuliais-annokset illallisvieraille. Tosin sitten seuraavien ruokalajien makumaailman kannattaa seurata samoja nuotteja tai voimistua merkittävästi.

Kuohuviini sopii loistavasti cevichen kyytipojaksi.


PS. Maailman parhaat vieraat myös siivoavat koko mökin suurennuslasin kera sillä välin, kun emäntä on nostamassa verkkoja. Mökissämme ei ole koskaan ollut näin siistiä. Kuulemma veneen irtaannuttua laiturista kuului lause: "Nyt äkkiä siivotaan, kun Outi ei anna kuitenkaan muuten meidän tehdä sitä!" Kuten sanottu, ihan parhaita ystäviä & vierailijoita. :)


maanantai 18. kesäkuuta 2012

Smoke on the water, diddidii diddididiii...

Viime viikonloppu meni Jukolan viestissä viilettäessä. Miten suunnistus voikin olla niin HIENO LAJI??!!
Täällä yksi, joka on aivan ekstaasissa.
Mutta nyt en eksy aiheesta enempää. Tämä postaus toimikoot ruokahalun herättäjänä ja juhannus-kuumeen nostattajana.

Toissa viikonloppuna saaressa nimittäin Ahti soi jälleen antejaan!
Ahvenfilerointini kehittyy ja nopeutuu koko ajan, ja ehkä pian kehtaan esitellä tuotoksiani myös täällä blogissa. :)

Sitä odotellessa jaan yhden kalanvalmistussuosikkini, lahnan savustamisen.



Voi sitä riemua, kun veneen laidalta kurkkiessa näkee vaalean hahmon lähestyvän pintaa. ”Oi se on iso!”

Sanat jäävät usein huulille, kun hengittelee jännittyneenä. Ja kun verkko hilautuu lähemmäksi: ”Oi se on pyöreähkö, se on lahna!”

Miten voi olla, että yhä vieläkin jaksan innostua yhtä lailla joka kerta, kun lahnaa pukkaa? Niitä yleensä nousee joka aamu yksi tai useampi muiden kalojen ohella. Silti! Ne ovat vaan niin hyviä! :D

Etenkin savustettuna. Ja tässä lahna Outin tapaan.




Leikkaa lahnalta masu auki ja irrota pää. Pese masu huolellisesti merivedessä. Jos jaksat ja muistat, nakkaa vatsaan hieman suolaa.

Levitä savustuspöntön pohjalle noin 2 dl leppähaketta ja pari sokeripalaa. Sokeripalojen ansiosta kala saa kauniin oranssinkuparisen värin.




Laita lahna ritilälle hakkeiden päälle ja sulje laatikko.

Tee pikkuinen nuotio ja iske laatikko tulelle. Lahnan koosta riippuen, ylläpidä tulta 15 – 25 minuuttia. Lahna on valmis, kun väri on oranssi ja evät lähtevät helposti irti.




Jotkut sanovat, että kala säilyy mehukkaampana, jos päätä ei irrota, mutta itse en kyllä huomaa eroa. Käytän molempia taktiikoita tasapuolisesti.

Kun kala on kypsä, nosta laatikko tulelta ja pelasta kala tarjoiluastialle.




Savustuslaatikkoon mahtuu toki paljon enemmänkin kalaa kerralla. Ritilöitä on yleensä kahdessa kerroksessa ja ne voi kyllä latoa melko täyteen.

Savulahna on parasta mielestäni ”suoraan pöntöstä”. :) Eli kuumana ja mehukkaana.




Tein tällä kertaa kalaa raikastamaan pienen seoksen, johon tuli viinisuolaheinää, ruohosipulia ja sitruunamehua. Toimi todella hyvin. Lorautin sitruunamehua myös hieman suoraan kalan päälle. Sitruunan raikas hapokkuus leikkasi ihanasti savuisen tunkkaista kalaa. 

Kalan kanssa söimme kesäkurpitsa – herkkusieni – sipuli - perunapaistosta. (Eli mökkireissun viimeiset kasvikset paloiksi ja pannulle)




Ja vielä ihanan pirteä ja hedelmäinen valkoviini seuraksi. 

Ai että!!

Lauantaina mystinen sumu uhkasi ahmaista saaren. Näytti siltä, kuin olisin seissyt vieraassa rannassa, kun lähisaaret ja luodot eivät näkyneet lainkaan!

Tervetuloa juhannusvieraat! :)

torstai 14. kesäkuuta 2012

Mehevä raparperipiiras, kaksi eri versiota

Plantaasini raparperit ovat barbaareja. Ihan oikeasti. Ne ovat NIIN valtavia ja reheviä, että oksat pois. Lehdet ovat halkaisijaltaan lähemmäs metrisiä, varret reilusti yli metrin pitkiä ja juuresta ranteeni paksuisia.


Jos ne olisivat miehiä, heidän nimensä olisi Conan, jos he olisivat naisia, heidän nimensä olisi Xena. Amatsoneja kerrakseen…

Tarinan mukaan ne kasvavat saaressa niin suureksi, koska mummu on aikanaan ”nakellut niiden päälle kompostimultaa vessan takaa”. Asia selvä. Näillä lannoitteilla minäkin jatkan viljelyä.
Keräsin viime reissulla varsia kilokaupalla. :) 

Onneksi mieheni järjesti seuraavalla viikolla juhlat noin 50 henkilölle, joten raparperipiiraalle tuli tilausta. 



Juhlaruokia tehdessä tärkein ohje minulta minulle on: Älä kikkaile!

Yleensä en tee kahta kertaa samaa ruokaa, vaan aina pitää säätää kokeilla ja testata.

Mutta ihan oikeasti, kun on juhlat: tee jotain helppoa, mitä olet ennenkin tehnyt, äläkä muuta mitään.
Etenkin kun porukkaa on paljon, on "helpoinkin pikku pyöräytys" melkoinen operaatio.
Jo pelkkien leivonta-astioiden jatkuva tiskaaminen ja siistiminen vie aikaa + vielä keittiön kaaoksen muu siivous.

Mutta nyt on piirakat "pyöräytetty" muun leivonnan ja ruoanlaiton ohessa! Ystävän avustuksella. :)

Tein kaksi eri variaatiota periaatteessa samasta piiraasta. Ero on lähinnä ulkoasullinen.

Conan näyttää enemmän perinteiseltä raparperipiiraalta

Barbaari-piiras (Conan)

Muruseos
250 g voita
8 dl vehnäjauhoja
3 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
2 tl ruokasoodaa
2 tl vaniljasokeria

Pohjataikina
2 dl piimää
1 muna
(1/2 dl vehnäjauhoja)

Täyte
Reilu litra raparperia
200 g kermaviiliä
250 g maitorahkaa
1,5 dl sokeria
2 munaa
3 tl vaniljasokeria

Sekoita kuivat aineet keskenään ja nypi sekaan voi. Siirrä muruseoksesta noin 1/3 toiseen kulhoon.

Lisää loppuun taikinaan piimä ja muna. Lisää vielä vähän vehnäjauhoja, jos taikina on kovin juoksevaa. Aika löysää kamaa tämän kyllä kuuluukin olla.

Levitä taikina leivinpaperoidulle uunipellille / -pannulle. Ja kunnolla reunoille asti.

Ripottele / asettele taikinan päälle raparperit. Ja kunnolla reunoille asti.

Tässä Xena, raparperit ovat siististi suorissa riveissä. Conanissa ripottelin päälle noin sentti-kertaa-sentti -kuutioita
Sekoita täytteen aineet keskenään. Kaada viili-rahka-seos raparperinpalojen päälle. Ja kunnolla reunoille asti.

Ripottele pinnalle muruseos isoina kökkäreinä (voit puristella taikinaa käsissäsi, jotta saat pallukoita muodostumaan).

Paista 175 asteessa noin 45 minuuttia.

Tässäkin Xena, Conanista ei tullut välivaihekuvia. Kädet olivat taikinassa.


Barbaari-piiras (Xena)

Aineet ovat samat.

Tee taikina aivan kuten edellä, mutta älä ota muruseosta sivuun. Sekoita siis piimä ja muna suoraan taikinaan.

Levitä taikina paperoidulle pellille ja esipaista noin 5 minuuttia.

Viillä raparperi ohuiksi siivuiksi. Asettele siivut taikinan päälle melko tiheään.

Kaada päälle samanlainen viili-rahka-seos kuin Conanissa. Laita vielä seoksen päälle muutama raparperisiivu.

Paista 175 asteessa noin 45 minuuttia.

Xena matkalla uuniin

Testin jälkeen Xena teki paremmin kauppansa. Siisti ulkonäkö siis toimi paremmin. :)

Ja nämä piiraat vain paranevat mehevöityessään! Pakkaa tiiviiseen astiaan ja anna muhia kylmässä.



tiistai 12. kesäkuuta 2012

Loppusijoituspaikka

Viime viikonloppuna ikkunalaudallani kukoistaneet taimet lähtivät uudisraivaajien tavoin tavoittelemaan uutta, onnellista elämää merten taakse.

Näin upeasti avomaankurkku ehti jo kukkimaan ikkunalaudallani!



Hurjan merimatkan jälkeen he rantautuivat kallioiseen satamaan. Ensimmäisen yön he nukkuivat vielä tutuissa sängyissään, mutta seuraavana aamuna löysivät vehmaan laakson, johon rakensivat kotinsa.


No niin, olipas runollista.

Laivasta rantautunut retkikunta

Eli istutin siis vihdoin ja viimein taimet maahan! Kannoimme ensin saareen vielä aiempien lisäksi 170 l turvetta ja 300 l puutarhamultaa, mutta nyt on myös plantaasi 3 valmis!

Plantaasi 3 ja rääpäleet


Uudelle plantaasille pääsivät kaksi melonia, yksi avomaankurkku, tomaatti (ostin valmiin taimen), esikasvatetut pinaatit (eivät tule kyllä selviämään…), sekä mysteeritaimi. En oikeasti tiedä, mikä kasvi tuo mysteeritaimi on, mutta se kasvoi ikkunalaudallani eräässä ruukussa, joten löin senkin maahan. Se saattaa olla avomaankurkku tai meloni… Nähtäväksi jää!


Plantaasi 2

Kakkosplantaasille istutin esikasvatetut Rondo-porkkanat ja kaksi avomaankurkkua. Viime visiitillä toukokuun puolivälissä olin istuttanut rivin pinaattia, salaattia, korianteria, basilikaa ja Rondoja ja kaikki olivat nousseet! Lisäksi sipulit, oregano ja inkivääriminttu rehottivat iloisesti. Jee! Tällä plantaasilla kaikki hyvin.

Plantaasi 2;n iloiset uudet rivit
Ykkösplantaasin kesäkurpitsa

Vanhalle kunnon ykkösplantaasille istutin kesäkurpitsan (ostin valmiin taimen). Viime kerralla istuttamani sokeriherneet olivat nousseet, viinisuolaheinä villiintynyt ja ahomansikat ahmaisseet rönsyillänsä puolet plantaasista. Alles gut.

Ykkösplantaasin viinisuolaheinä, vasemmalla herneet, takana kesäkurpitsa ja oikealla slaattia


Hämähäkin taidonnäyte

Istutin jättikurpitsan alaplantaasille marjapensaiden viereen. Siitä ei valitettavasti tullut kuvaa, sillä koin sunnuntaina aavistuksenomaista painostusta lähtöä tehdessä. 

Miehelläni oli ilmeisen kiire kotiin illan lähestyessä. Hän seisoi kaupunkivaatteet ja pelastusliivit päällä rannassa veneen vieressä pitkän tovin, kun minä vielä tiskasin, lakaisin ja keräilin raparpereja. Juostessani alas rantaan katsoin kaiholla jättikurpitsaa ja kirosin mielessäni jo pakattua kameraa. Ei tullut mieleen, että olisin uskaltanut ehdottaa sen esiin kaivamista. 

Niinpä jätän teidät mielikuvituksenne varaan. Jättikurpitsa oli tomera ja kaunis, siinä oli useita nuppuja, joista yksi oli juuri aukeamassa. Voi… Se on varmasti kaunis… Ja kukkinut jo pois, kun juhannuksena palaan saareen… Nyyhkyti.


Sen sijaan kaunis kuva kesäkassista, jossa kulkivat tärkeimmät lomaelementit: kukkaset satamasta, naistenlehdet, appelsiinit ja kuohuviini. :)


Toinen sankari, joka jäi kiireessä kuvaamatta oli luumupuu. Vaikka istutimme sen pieneen lirumultaan, oli se lähtenyt kasvamaan ja oli nyt täynnä lehtiä!


Hirveässä istutusshokissa riutuvat melonit ja avomaankurkku

Hyvin huolissani olen tosin plantaasi 3:n asukeista. Multa tuli säkeistä, joten se oli vielä hyvin kuivaa. Kannoin sankokaupalla vettä taimille, mutta silti ne näyttivät hyvin säälittäviltä, lähes kuolleilta. Istutusshokki parhaimmillaan. Sormet ristissä jännitän juhannusta. Selviävätkö he?!


Tomaatti shokissa

Onneksi kuitenkin kuljetin plantaasi 3:lle vielä lisää lieroja. :) Ja lannoitin kaikki uudet taimet muhevalla ja ravinteikkaalla kompostimullalla. Kasvun ja menestyksen puitteet on luotu, lapset ovat nyt omillaan.


Vihdoin selvisi, mitkä istutukset olivat ilmasipuleita. :)

Voi että tuota meidän saarta, kun kaikki on siellä niin ihanaa. Tässä plantaasi ykkösen ilmasipulit tekevät tuttavuutta valtavien luonnonvaraisten ruohosipuleiden kanssa. Ja taustalla mustaviinimarjapensas kukki täyttä häkää.


Oletteko huomanneet, kuinka linnut reuhaavat tähän aikaan vuodesta? Heräsin siihen jopa yksi yö! Tajusin olevani mökillä, huokaisin onnellisena, käänsin kylkeä ja sammahdin uudestaan.

maanantai 11. kesäkuuta 2012

Grillatut broilerinsydämet

Tämän jokseenkin synkän otsikon alle kätkeytyy resepti, joka tietyissä piireissä kohottaa kulmakarvoja. Meidän perheessä kyseinen herkku on jo vakkarikamaa, mutta silti aikaansaa joka kerta tyytyväisiä ja onnellisia huokauksia.

Oletteko koskaan maistaneet broilerin sydämiä? Jos ette, pidätte minua tällä hetkellä pöhkönä, joka syö kaiken, mitä eteen laitetaan. Jos olette, tiedätte mistä puhun. 




Olin pari vuotta sitten Hakaniemen kauppahallissa ostamassa pääsiäislammasta. Tiskillä tilatessani katseeni hakeutui viereiseen laariin. Mitä ihania pieniä, tuoreen vaaleanpunaisia pallukoita siinä olikaan!
Silmät mielenkiinnosta vilkkuen kyselin lihamestarilta, mihin broilerin sydämiä oikein käytetään, miten niitä voi valmistaa ja ovatko ne hyviä. Mies innostui ja totesi, että ”Ne jotka eivät ymmärrä omaa parastaan, syöttävät niitä kissoilleen. Minä paistan pannulla, ripautan päälle suolaa ja pippuria ja syön sellaisenaan.”

Ostin välittömästi pussillisen broilerin sydämiä (ja maksoja) ja suuntasin kotiin. Muistin onneksi lampaankin. 


Tässä sydämet ovat soijamarinadissa, eli yleensä ne eivät ole näin ruskeita ja kosteita. :)


Ja voi että, sydämet olivat ihania! Maku on lihaisa, mutta mieto. Ei millään tavalla ”sisäelinmäinen”. Sydänhän on lihas! Eikä sydämissä todellakaan ollut mitään jänteitä, kalvoja tai muita ”ällötyksiä”. Täydellinen suupala kaiken kaikkiaan.

Sydämet esiintyvät yhä pöydässämme useimmiten lihamestarin reseptillä; pannulla paistettuna, suolalla ja pippurilla maustettuna. Mutta ne taipuvat vaikka mihin muuhunkin! Tässä yksi parhaimmista.



Sydänvartaat (3 kpl)

300 g broilerin sydämiä
2 rkl soijaa
3 valkospulinkynttä
Tuoretta oreganoa

Murskaa valkosipulit ja yhdistä ne soijan ja oreganon kanssa marinadiksi. Marinoi sydämiä seoksessa muutama tunti. Töki sydämet varrastikkuihin ja grillaa miedolla lämmöllä, kunnes pinta ruskettuu ja sydämet ovat läpeensä kypsiä. Ripottele lautaselle vielä päälle sormisuolaa ja tuoretta oreganoa.



Söimme vartaita tällä kertaa grillattujen kesäkurpitsoiden ja herkkusienien, nyytissä kypsennettyjen sipuleiden sekä grillissä paahdettujen perunoiden kera. Ja salaatin. :) Hyvää oli, täytyy suunnata taas Hakaniemeen.

Jos tämän kirjoituksen jälkeen mielenkiintonne heräsi, ja aiotte kokeilla broilerin sydämiä, sulkeudutte suosiooni. Jos ette, tervetuloa meille maistamaan. Vakuutan teidät.







Viikonlopun mökkitunnelmia... La classe!