keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Nokkoskeitto

Olen jotenkin olen kovin viehättynyt näistä piikikkäistä pikkukasveista nimeltä nokkonen. Itseasiassa keräsin niitä muutama viikko sitten aivan valtavan säkillisen, perkasin niitä pari tuntia, huuhdoin ämpäritolkulla ja ryöppäsin yön pikku tunneille saakka. Viimeisenä haasteena tilkin niillä pakastimeni viimeiset kolot.

Oliko tämä kaiken sen työ arvoista..? No ei ihan varmasti ollut. Helpommallakin pääsisi aika monella tavalla.  Mutta tulipahan tehtyä ja nt on itse poimittua luonnon herkkua pakkasessa, jos vaikka iskee into tehdä taas ihania nokkosrieskoja tai nyt kokeilemaani nokkoskeittoa.



Tämä raikas resepti alkaa olla jo sou lääst siison tietyillä alueilla, missä helle on kasvattanut nokkoset jo kukkaan. Mistä kuitenkin versoja vielä löytyy tai missä pakastin pullistelee, olkaapa hyvä!

"Yllättävän hyvä" tästä tuli siksi, että en olisi ikinä uskonut onnistuvani. Mutta hyvää tuli. Joskin kaiken a ja o on maustaminen. Eli reilusti vain mausteita ja fondia niin luonnonkasvin "ruohoinen maku" peittyy.





Yllättävän hyvä nokkoskeitto (kahdelle)

1 l nokkosia tai 1½ dl ryöpättyä nokkossilppua
1 pieni sipuli
3 rkl margariinia
4 rkl vehnäjauhoja
3 dl vettä
2 rkl kasvisfondia
3 dl maitoa
ripaus muskottipähkinää
ripaus valkopippuria
1 rkl sokeria
loraus sitruunamehua
suolaa
mustapippuria

2-3 keitettyä kananmunaa

Hienonna sipuli ja kuullota hetki.
Sulata margariini kattilassa. Lisää jauhot ja keitä niitä pikku hetki. Älä anna ruskistua.
Yhdistä vesi ja fondi ja lisää ne kattilaan innokkaasti sekoittaen. Anna pulpahtaa ja paksuuntua. Lisää nokkoset, sipulit ja mausteet. Anna kiehua pari minuuttia. Lisää maito, ja anna kiehua hetkonen.

Tarjoa keitettyjen kananmunien tai vaikka raejuuston kera.



maanantai 28. toukokuuta 2012

Kasveja, kasveja, isoja kasveja, emme me pihtaile, ilolla kasvamme...


Pitkästä aikaa kasvatusterveisiä!

Miten voi auringossa lämmenneen mullan hively ja ruopsutus olla niin huippua?

Ikkunalautaviljelmäni suorastaan viheriöivät. Plantaasi saaressa sen sijaan uinuu vielä talven jälkeisessä snooze-vaiheessa. Muutaman kerran on herätyskello soinut, mutta antaa toisen vielä torkuttaa.
Kylvin sinne tosin aika paljon kaikenlaista helatorstaina, kun aurinko heleästi helotti.

Maan tulee olla vähintään 10 C lämmin moniin istutuksiin, eikä öisin saisi tulla pakkasta. Näin ollen saaressa paras taimienistutusaika on juuri nyt. Pääsen plantaasilleni vasta parin viikon päästä, mutta eipä maailma ole siihen ennenkään kaatunut. :)


Toinen puoli viljelyistäni, eli ikkunanlautaviljely voi myös hyvin. Kasvit sen kun kasvavat, ja olemme kehitelleet uuden kätevän systeemin ulkoruokintaa varten.

Tältä yhdellä ikkunalaudallani näyttää nyt.

Huomatkaa, miten ovelasti parvekelaatikko on ulkona, vaikkei mitään luonnollista kiinnityssysteemiä ole?

Kaksi insinööriä löivät päät yhteen, ja parvekkeettoman ongelma parvekelaatikoiden sijoituksesta ratkesi. En halunnut mitään suuritöistä kiinteää rakennetta ikkunoitteni alle. Tai siis halusin, mutta en halunnut porata kiviseiniin reikiä enkä halunnut pelätä sitä päivää, kun ruukut romahtavat ja murjovat alleen ohikulkijat.

Yksinkertainen on kaunista. Narusysteemi vei voiton! Asennus kesti noin 10 minuuttia ja lopputulos oli vielä ihan superkätevä!



Narut on köytetty parvekelaatikon ympäri, ne kulkevat ikkunoiden saumoista sisälle, missä ne on sidottu ikkunan alapuolella sijaitsevaan patteriin.



Ja jos ulkona tulee liian kylmä, myrskyää kovasti tai toisaalta liian paahtavan kuuma, voi laatikon nostaa kätevästi sisälle. Eikä edes naruja tarvitse irrottaa. Ihanaa! :D


Pyydän nyt myös hyviä vinkkejä ja neuvoja lukijoita erityisesti jättikurpitsan, melonin ja avomaankurkkujen kasvatuksen suhteen. Miten onnistun ja saan valtavasti isoja ja meheviä hedelmiä?


Avomaankurkun kolme taimea ovat suuret ja tanakat. Nämä minua itseasiassa hieman pelottaa... Kerroin aiemmin, että avomaankurkku lähestulkoon ahmaisi koko saaren viime kesänä. Ikkunalaudallani tomerasti kasvavat avikset ovat jo kasvattaneet niitä samaisia nilkkoihin takertuvia rönsyjä. Nyt jo!!

Joku aamu tulen alas ja haparoin silmät sirrillä kylppäriin. Ja kun olen pessyt kasvot ja nostan katseeni, heijastuu peilin kautta takanani valtava avomaankurkkupuska! Hui!

Avomaankurkusta kaipaisin vinkkejä. Taimet ovat kovin rimpulan näköisiä, eli pitkiä ja kapeita. Miten saisin niistä tukevammat?


Jättikurpitsakin voi hyvin. Sen varteen on kasvanut kymmenkunta pientä nupun näköistä jutskaa. Tästä minulla on korkeat odotukset. Tulee hieno! Näen koko ajan silmissäni Muumimamman jättikurpitsan, jonka sisään Pikku Myy rakensi itselleen kodin. Siellä hän uinui riippukeinussa ja seinään oli kaiverrettu pieni kolo kynttilälle. Näin minäkin syksyllä.

Jäävuorisalaatti on lähtenyt kasvamaan vähän vaatimattomasti. Ehkä se tarvitsee paksumman mullan... No, he lähtevät saareen plantaasille ensi erässä.

Yrtit kukoistavat, en ole niille tehnyt mitään sen kummempaa. Osan yrteistä ja pinaateista vien myös plantaasille ensi kerralla.

Tämmöisiä aarteita löytyi keväisen alastomalta plantaasilta. Muinainen vasara, joka on taatusti ollut multien alla ainakin kymmenen vuotta, sekä horsman versoja, joita voisi muka käyttää kuin parsaa. Eivät ne kyllä maistuneet miltään.

Ja sitten niitä plantaasiterveisiä! Olin tosiaan saaressa helatorstaiviikonloppuna. Ja silloin kylvin taas yhtä ja toista!




Plantaasi kakkoselle istutin rivin Rondo-porkkanaa, basilikaa, korianteria, jäävuorisalaattia ja pinaattia.
Valmiina siellä ovat jo sipulit, valkosipulit, ilmasipulit ja oregano. Jätin vielä tilaa avomaankurkulle.




Ykkösplantaasi, eli vanha kunnon plantaasi, sai sokeriherneet perinteiseen paikkaansa. Herneitä kannattaa liottaa muutama tunti ennen istutusta. Ykköselle tulee lisäksi vielä kesäkurpitsa. Viinisuolaheinä ja valkosipuli (+ luonnon omia ruohosipuleita ja ahomansikoita) sieltä jo löytyykin.




Kolmosplantaasi odottaa yhä lisää multaa. Tänne istutan vielä avomaankurkkua, tomaattia, melonin...

Ja! Istutimme luumupuun! Kunnianhimoista!




Juuri ennen kun tulimme saareen, oli satanut urakalla. Ja sateen jälkeen paistoi aurinko. Ja luonto tuoksui huumaavalta. Voi että, miten ihanaa ajatella, että kaikki nämä toukokuiset visiitit eivät vielä oikeastaan ole edes kesää, vaan ihan boonusta!




P.S. Nämä ovat nyt niitä aho- tai pelto-orvokeita, jotka ovat oivallisia koristeita. :)

torstai 24. toukokuuta 2012

Kasa mansikkaa eli mansikka-kaurakakku

Voiko ruoka olla yhtä aikaa kaunista ja rumaa? 

Voi! Yhtälailla, kun suunnistus voi olla yhtä aikaa ihanaa ja raivostuttavaa.

Yhdistävä tekijä kauniissa ja rumassa ruoassa on herkullisuus.
Yhdistävä tekijä ihanassa ja raivostuttavassa suunnistuksessa on palkitsevuus.


Tänään Outin keittiössä siis esitellään rastilipun väreissä ilkamoiva kasa mansikkaa!

Tämä on maailman nopein "kakku", mutta yksinkertaiseksi ja helpoksi en kyllä tätä mene kehumaan. Kyllähän tämänkin kanssa voi hermonsa menettää esim. äitienpäiväaamuna, kun on tuhat rautaa muutenkin tulessa ja pikkuveli vain vetelee sikeitä eikä tule lainkaan auttamaan.

Kerron reseptin edetessä riskin paikat.

Kokoamisvaihe

Kasa mansikkaa (4:lle)

Keksit:
1,5 dl kaurahiutaleita
3/4 dl fariinisokeria
½ dl vehnäjauhoja
75 g voita

1 prk Flora vanillaa

250 g mansikoita

Tee edellisenä päivänä tai muutamaa tuntia aikaisemmin keksit. 
Sulata voi. Yhdistä kaikki aineet ja sekoita tasaiseksi. Muotoile taikinasta kaksi suurta keksiä, joista toinen on hieman isompi kuin toinen. Paista keksejä 200-asteisessa uunissa noin 10 minuuttia.

Riskin paikat: 
  • Sormien kärtsäyttäminen mikrosta päälle syöksyvään sulaan rasvaan. Kun on puoli tuntia aikaa leipasta keksit ja tuhota johtolangat (eli jäähdyttää uuni ja tuulettaa tuoksut pois) saattaa liikeradat olla turhan vauhdikkaat
  • Myös keksit on helppo käräyttää, koska tämän puolen tunnin kauppareissun aikana luonnollisesti yrität myös paketoida salassa lahjat ja askarrella kortin. Vahdi siis keksejäsi, ne palavat hyvin yllättäen. Onneksi kärähtäneet reunat voi rapsutella pois. :)


Keksien jäähdyttyä kokoa kakku.

Vispaa vaniljakastike vaahdoksi ja halkaise osa mansikoista. Nostele nokare kermaa kauniille tarjoilulautaselle. Nosta päälle isompi keksi. 

Tee muutamaan mansikkaan tasainen pohja leikkaamalla kanta pois. Näin ne pysyvät tukevasti pystyssä ja kannattelevat toista keksiä. Asettele nämä mansikat pylväiksi alemman keksin päälle.

Täytä sisus vaahdolla ja heittele sekaan vielä mansikan palasia.

Nosta toinen keksi päälle. Nostele keksin päälle vielä kermaa ja mansikoita. Ripottele loput mansikat ihan mihin sattuu. :) Joko reunoille, päälle, tarjoiluastialle tai omaan suuhun.

Riskin paikat: 
  • Et ota tarpeeksi kaunista ja näyttävää tarjoilulautasta ja teoksesi oikeasti näyttää karmealta möykyltä
  • Vispaat kerman liian hyvissä ajoin, ulkona on kosteaa ja kuumaa, ja kerma juoksettuu.
  • Viillät haavan sormeen pilkkoessasi mansikoita liiallisella innolla
  • Pylväsmansikat ovat liian löllöjä


Koristele kakku valkosuklaalla.
Sulata suklaa mikrossa tai vesihauteessa. Valuta suklaa kakun päälle suoraan sulatusastiasta, ja saa aikaan ruma lopputulos. Laita mielummin sulanut suklaa muovipussiin, leikkaa kulmaan pieni reikä ja tursota.

Tarjoa heti.

Riskin paikat:
  • Mikrotat suklaata liikaa ja se paakkuuntuu tai kärtsähtää
  • Mikrotat suklaata liikuttelematta sitä välillä ja se paakkuuntuu tai kärtsähtää
  • Menetät hermosi aivan kamalannäköisen lopputuloksen vuoksi, ja päädyt tarjoamaan jäistä Frödingeä



Mikä on tarinan opetus?

Minä tein melkein kaikki virheet, mitä voi tehdä. Jostain ihmeen syystä hermo ei kuitenkaan mennyt (yleensähän se menee jo siitä, että leipomukset meinasivat unohtua uuniin, mutteivät kuitenkaan unohtuneet). Kokosin siis kakun huolimatta estetiikasta ja tarjosin sen ylpeästi.

Koko perhe päätyi ylistämään upean näköistä luomusta ja makuhan se oli tärkeintä! Tuoreilla mansikoilla harvoin menee vikaan.

Sen sijaan liialla touhulla suunnistaessa aina menee vikaan... :)

Mikä on yhdistävä tekijä leivonnassa ja suunnistuksessa? Maltti on valttia. 
Häviän pelin.



tiistai 22. toukokuuta 2012

Raparperin eleganssi: Ahvenfile, raparperitsatsikia ja kesän makuja

Jos Suomen alkukesän luonto löytäisi tiensä lautaselle, näyttäisi se kenties hieman tältä.


Mökkiviikonloppu tuotti taas luvattoman paljon satoa, vaikka nyt on vasta toukokuu! On uskomatonta, että ruokaa tulee kotiin enemmän, kuin mitä sitä mökille mennessä kantaa. Ja mikä ihaninta, suuri osa tästä on aivan villin luonnon omaa antia. Opettelin myös fileoimaan verkosta tulleita ahvenia, tässä tulos. :)



Raparperi (Rheum Rhabarbarum) on ihana kasvis. Se on vaatimaton, eikä tee itsestään numeroa. Monissa pihoissa se saa kasvaa mummon aikanaan istuttamana vain kauniiden lehtiensä vuoksi. Raparperi on kuitenkin uskomattoman moniulotteinen kasvi, joka oikeasti taipuu vaikka mihin, niin suolaiseen kuin makeaankin herkkuun. Hyödyntäkää raparperinne!

Raparperi on hyvä kaliumin, C-vitamiinin ja kalsiumin lähde. Tosin oksaalihappo, jota raparperi myös sisältää, sitoo kalsiumia. Raparperi onkin siis hyvä ja maukas yhdistää maitotuotteen kanssa. Mikä hurja määrä täydellisiä pareja:
  • Ravinteet: kalsium & oksaalihappo
  • Maut: kirpeä ja makea & täyteläinen, raikas ja kermainen
  • Värit: purppuran punertava & valkoinen

Raparperi on ulospäin siis piikikkään oloinen, mutta sisältä moniulotteinen ja elegantti. *

Kaksi raparperilemppariani ovat raparperi-inkiväärichutney ja raparperipiirakka.
Ensimmäistä teen joka kesä purkkitolkulla (voi sitä ihanaa säilömisen tuoksua!) ja nautin maustamattomien kanafileiden kera pitkin vuotta. Raparperipiiraasta olen kehitellyt kymmeniä eri versiota ja aina ne "nousevat lemppariksi".

Nyt kuitenkin haasteena suolainen ruoka. Varoitukseksi raparperivihaajille, tämä ei tule olemaan makuunne. Mutta huolet nurkkaan, jätä vain raparperi pois, tämä toimii yhtä hyvin ilmankin!

Saaren satoa

Viinisuolaheinän lehtiä, tuoretta ruohosipulia ja ilmasipulin vartta suoraan maasta lautaselle.




Ahvenfile, raparperitsatsikia & kesän makuja (2:lle)

Neljä ahvenfilettä
½ sipuli
rypsiöljyä paistamiseen
suolaa

½ pieni kesäkurpitsa

2 dl maustamatonta jugurttia (kaupan tai omaa)
½ sipuli
1 valkosipulinkynsi
1 rkl kapriksia
1 ohut raparperinvarsi
tuoretta ruohosipulia
1 tl dijon-sinappia
1 tl sokeria
suolaa
pippuria

viinisuolaheinän lehtiä

esikypsytettyjä rikottuja ohrasuurimoita


Tee ensin tsatsiki. Pilko sipuli pieneksi, murskaa valkosipulinkynsi. Pilko myös raparperi ja ruohosipuli pieniksi pätkiksi. Sekoita kaikki ainekset keskenään. Mausta suolalla ja sokerilla. Jos tosiaan et pidä raparperista, jätä se pois.
Anna tsatsikin vetäytyä jääkaapissa. Jos käytit itse tehtyä jugurttia, ei kannata seisottaa tsatsikia paria tuntia kauempaa, hera voi alkaa erottua.

Siipaloi kesäkurpitsa noin 1 cm siivuiksi ja asettele siivut pellille. Ripottele päälle suolaa. Paista n. 200 asteisessa uunissa vartin verran.

Keitä ohrasuurimot lisäkkeeksi suolalla maustetussa vedessä.

Kun kaikki muu alkaa olla valmista, paista ahvenet. Kuullota ensin pilkottua sipulia pari minuuttia ja lisää perään ahvenfileet. Paista nopeasti molemmin puolin. Mausta fileet suolalla.

Kokoa eri komponenteista näköisesi annos. Viinisuolaheinä on kasvimaani uusi herkku, kerron siitä myöhemmin lisää.


Nauti hyvässä seurassa. 



Ja by the way...
Mustikat kukkivat täyttä päätä. Voi onnea... :)


* Suosittelen kaikkia tarttumaan välittömästi Muriel Barberyn Siilin eleganssi -kirjaan


maanantai 21. toukokuuta 2012

Vadelmapommi eli vaniljainen vadelma-jälkkäri

Viime viikonloppu oli melkoista jälkiruokien ja herkkujen ilotulitusta.

Naiset ja herrat, ensimmäiseksi halun esitellä vadelmapommin!



Huomatkaa, että pommi on kuvattu luonnon helmassa, eli vanhempieni luona terassilla. Ja vihreää ruohoakin on saatu kuvaan (ja aika iso ruskea alue rajattu pois). Kyllä kelpaa! 




Ja sitten koristeluvinkkini numero yksi: Orvokit

Ne eivät ole myrkyllisiä vaan jopa syötäviä. Ne eivät tosin maistu juuri muulle kuin kasville, joten yleensä ne kannattaa nypätä sivuun.

Mutta orvokit ovat todella loistava keino lisätä "sitäjotain" annokseen kuin annokseen ja kakkuun kuin kakkuun. Tai voit ripotella luonnon pienenpieniä pelto- tai aho-orvokkeja vaikka salaattiin tai boolin pinnalle.

Tai tee kuten minä nyt, pölli äidin amppelista.

Haettu vähän erilaista kuvakulmaa äidin liljapensaasta käsin... Jälkiruoanhimoinen herkkusuu vaanii pusikossa.


Vadelmapommi (kuudelle)

3 dl vaniljajugurttia
2,5 dl Flora vanillaa
50 g daimrakeita
3 tl vaniljasokeria
(½ dl sokeria)
1 limen mehu (tai 2)
4 liivatelehteä

Marjamelba:
1 limen kuori (tai 2)
4 dl vadelmia
vadelmamehua (tai muuta marjamehua)
tarvittaessa sokeria

Laita liivatteet kylmään veteen likoamaan (Tähän liittyen hauska tarina postauksen lopussa!). 

Vaahdota vaniljakastike. Lisää jugurttiin sokerit ja nostele sekaan vielä vaniljavaahto. Rouhi daimrakeet karkeaksi rouheeksi ja tiputtele joukkoon.

Pese lime ja raasta sen kuori hienoksi raasteeksi. Ota raaste talteen. (Jos olet oikein limen ystävä, käytä kaksi hedelmää yhden sijaan.)

Purista limestä mehu kattilan pohjalle ja lämmitä se kiehuvaksi. Ota liivatelehdet kylmästä vedestä, purista turha vesi pois ja tipauta ne limemehun joukkoon. Sekoita ja jäähdytä pari minuuttia.
Kaada liivateliemi ohuena nauhana vaniljaseokseen. Sekoita.

Annostele seos annosmaljoihin ja laita kylmään hyytymään vähintään 3 tunniksi.

Tee marjamelba.
Soseuta marjat (pakastemarjat käyvät hyvin, sulata ne vain ensin). Mikäli seos on liian paksua, lisää mehua. Lisää limenkuoriraaste. Mausta tarvittaessa sokerilla. Itse lisäsin hyvin vähän sokeria, sillä hain enemmän raikkautta kuin äkkimakeutta.

Kun vaniljamalja on hyytynyt, kaada päälle marjamelba. Koristele orvokein. 

Kuuntele haltioituneita huokauksia.



Ja nyt se hauska tarina!

Veljeni tyttöystävä auttoi minua kerran ruoanlaitossa ja leivonnassa ennen juhlia. Tyypilliseen tapaani olin kyynärpäitä myöten jauhoissa ja sata reseptiä sinkoili edestakaisin päässä. Niinpä jakelin ohjeita varsin lyhytsanaisesti. "Laittaisitko liivatteet kylmään?" pyysin jostain vatkaamisen ja vispaamisen seasta.

Avustajani teki kiltisti työtä käskettyä ja tomerasti, joskin hieman ihmetellen, laittoi avaamattoman liivatelehtipaketin jääkaappiin ja jäi odottamaan jatko-ohjeita. :)

Ja kyllä meitä nauratti! Kiitos ihanalle, avuliaalle, maailman parhaalle käly-ehdokkaalle!


perjantai 18. toukokuuta 2012

Ikkunanlautaplantaasiterveiset

Ikkunalautani viljelmistä ei ole ollut viime aikoina paljoa kerrottavaa. Siellä ne ovat iloisesti hissukseen kasvaneet, ja suoraan sanottuna töissä on pitänyt niin hurjaa kiirettä, etten ole niitä juuri ehtinyt sörkkimään tai ihailemaan.

Nyt kuitenkin pieni update, joka samalla toimii mobiilipostauksen harjoitteluna. Kuvat ja tekstit työstetty siis kännykällä käsin ja julkaistu mökiltä.

Hmm... Näyttää siltä, ettei kuvien paikka voi vaihtaa vaan ne tulevat hölmösti loppuun jonoon...

Jättikurpitsa kasvaa eläimellisesti. Siirsin sen taas isompaan ruukkuun nyt kolme viikkoa kylvön jälkeen.

Avomaankurkku on ollut todella positiivinen yllätys. Nyt minulla on neljä varsin tomeraa taimea, joista yksi ehkä lähtee äitini puutarhaan Vaasaan.

Melonintaimia löytyy kaksi. Vähän epäilyttää, miten ne jaksavat kasvaa saaressa ilman kasvihuonetta... Nähtäväksi jää! :)

Basilikat, timjamit, korianterit ja pinaatit ovat nyt kasvaneet viisi viikkoa. Aika liruja ovat kyllä siihen nähden.

Salaatin ja uuden erän pinaattia siirsin isompaan ruukkuun hautomosta nyt, kaksi viikkoa kylvön jälkeen.

Ja nyt! Testataan, miltä tämä postaus näyttää! :)

Ja saman tien lähden hätistämään valkohäntäpeuroja plantaasini kimpusta ja lämmittämään saunaa. Kyllä kesä on kiva!!

keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Parsatornit hunajamelonin ja dijonsinapin kera

Parsa-aika sen kun jatkua porskuttaa!

Keskustelimme ystäväni kanssa parsan iloista ja törmäsimme dilemmaan: mielikuvituksen puutteeseen.

Parsa tarjotaan lähes aina samalla tavalla: bearnaisekastikkeen kera, keittona, parmankinkkuun käärittynä uppomunan vieressä, perunasalaatissa, risotossa...

Heitimme toisillemme haasteen: Parsaa uudella tavalla! Och härifrån tvättas!



Lähdin purkamaan vyyhtiä ruoan muodosta. Päädyin torniin. Kenties rajattoman kunnianhimoni vuoksi tykkään tavoitella korkeuksia.

Taikurin hattu

Seuraavaksi listailin makuja, joista pidän ja jotka toimisivat parsan kanssa. Myönnän, että perunasalaatti toimi tässä inspiraation lähteenä. Pohjaksi tuli siis perunakakku.

Jos naurattaa liikaa, voi dijonin kanssa mennä touhu ihan läträämiseksi. :)

Parhaita elämyksiä tuottavat mielestäni suolaisen, makean, tulisen ja raikkaan yhdistelmät. Niinpä tähänkin torniin näitä makuja!

Parsa on kaunis kasvis, joten mielelläni en hänen olemustaan muuta. Parsa parsana, vauvanruoka soseena. Ja nuppujen rikkominen olisi jopa synti.

Ja voi, kun hänestä tuli lopulta kaunis!


Parsatornit (neljälle alkupalaksi)

5 pientä perunaa
nokare margariinia
noin ½ dl maitoa
suolaa

1 iso sipuli
8 parsaa
1/4 hunajamelonia
2 rkl kapriksia
n. 4 tl dijon-sinappia
suolaa ja pippuria

Keitä perunat. Kuori ja muusaa ne (Mielestäni muusiin kuuluu jäädä vähän kuorenpaloja, ne ovat ihania!). Sekoita joukkoon margariini, maito ja suola. Sekoita tasaiseksi ja anna jäähtyä. Huolehdi, ettet tee liian vetistä seosta. Mielummin liian paksu kuin liian löysä.

Keitä parsat napakoiksi. Anna jäähtyä.

Pilko sipuli reilun kokoisiksi palasiksi ja kuullota pannulla läpikuultavaksi. Älä vain anna kärähtää. Anna jäähtyä.

Pilko hunajameloni pieniksi kuutioiksi. Pilko myös parsan varret. Sekoita joukkoon kuullotetut sipulit ja kaprikset. Pyörittele seos sekaisin ja mausta suolalla ja pippurilla.

Kokoa torni. Apuna kannattaa käyttää muottia. Hankintalistallani on jo pitkään ollut metallinen sylinteri, mutta nyt hätäratkaisua toimitti lasilieriö.

Muotoile perunasta tiivis kakku muotin pohjalle. Levitä kakun päälle noin 1 tl dijon sinappia / torni (Itse laitoin 2 tl koska pidän dijonista. Tämä oli vähän liikaa. Maltti on valttia.).

Lusikoi päälle meloni-sipuli-parsa-kapris seos ja asettele tiiviiksi.

Nosta muotti varovasti kiertäen pois.

Asettele kaksi kaunista parsanlatvaa tornin päälle. Rouhaise vielä hieman suolaa ja pippuria.


Oli muuten tosi hyvää vaikka itse sanonkin. :)

sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Voi sitrus, minkä teit! Raikas sitrustorttu

No nyt taas vaitettavasti tulee tätä Outi hehkuttaa -osastoa! Mutta tämä ruoka-ainerakkaus on siitä ainutlaatuinen, että se on ehkä pitkäaikaisin kaikista. Jaetulla ykkössijalla tomaatin kanssa.

Eli Outi <3 appelsiini.


Söin appelsiineja joskus ala-asteen loppupuolella niin paljon, että käteni olivat aina keltaiset. Ihan totta! Varmaan siis kyse oli vain kaikenmaailman pintaan ruiskutetuista kemikaaleista, jotka kuorittaessa suihkusivat  käsille. Ja ilmeisesti en myöskään siis pessyt riittävän usein käsiäni... Enivei, keltaiset olivat.

Samoihin aikoihin isäni leukaili minulle, että suonissani todennäköisesti kiertää veren sijasta appelsiinimehua.

Minulla oli myös appelsiininoranssi päiväpeitto ja verhot... Ja kylpypyyhe ja yöpuku. Maalasin myös huoneeni seinät salaa keltaisiksi.


Ca, c'est la passion!




Tämän tortun lanseerasin alunperin sitruunaversiona. Ja hyvää oli. Tällä kertaa puoliksi appelsiinilla. Ja hyvää oli. Jos et osaa päättää, kumman teet, tee molemmat. Siihen menee just soppelisti yksi maitopurkki.

Vielä ehtii leipasta äitienpäivän iltakahvin seuraksi! :)


Raikas sitrustorttu

Pohja:
2 dl vehnäjauhoja
2,5 rkl sokeria
ripaus suolaa
75 g margariinia
2 rkl vettä

Täyte:
5 dl maitoa
3 munaa
1/2 sitruunan mehu
1 appelsiinin mehu
1/2 sitruunan kuori
1/2 appelsiinin kuori
1 dl sokeria


Tee ensin taikina. Sekoita kuivat aineet keskenään, nypi joukkoon voi. Lisää vesi. Laita taikina jääkaappiin vetäytymään ainakin puoleksi tunniksi.

Paperoi irtopohjavuoka. Levitä jäähtynyt taikina pohjalle ja reunoille. Tee reunat reippaasti yli puolivälin, melkein ylös asti.

Esipaista taikinaa 175 C noin 15 minuuttia.


Tee täyte. Pese hyvin hedelmät ja raasta niiden kuori hienoksi raasteeksi.
Sekoita munat, mehut, kuoret ja sokeri kulhossa sähkövatkaimella kunnolla sekaisin.

Kiehauta maito, ja siirrä pois levyltä. Kaada kuuma maito munaseoksen joukkoon samalla vatkaten. Kaada seos hieman jäähtyneen pohjan päälle. Paista 20-45 minuuttia 175 C. Tarjoa kylmänä.



Paistoaika vaihtelee hurjasti, älkää hätääntykö. Se johtuu mehun määrästä; joskus sitä tulee enemmän, joskus vähemmän. Joskus se on kovin hapanta, toisinaan ei. Eli tarkkaile uuniasi. Ota kakku ulos, kun se hyllyy muttei ole vielä saanut väriä pintaan. Eli se voi siis vaikuttaa hieman raa'altakin. Se kyllä jähmettyy jäähtyessään.

Kaikkensa antaneet


Tässä on tämmöinen äidin makuun sopiva romanttisen herkkä esillepano




torstai 10. toukokuuta 2012

Kaikki on niin vihreää! Pinaatti-fetanyytit


Oletteko huomanneet, että Suomi (ja oletettavasti muut lauhekean vyöhykkeen maat) on ajautunut kriisiin. Sulkekaa ovet, älkää vain avatko ikkunoita, ulkona liikkumista tulee välttää. Ja älkää herran tähden hengästykö, helsikicityrunittajat huomio!

Siitepöly on iskenyt! 


Punavihersokeuskin saa aivan uuden merkityksen! Oikeasti kyse on siitä, että liiallisen vihreyden aikaansaamat punaiset silmät lopulta muurautuvat umpeen aiheuttaen sokeuden.

Siitepöly, tuo hiljainen tappaja, on ollut vallitseva small talkin aihe työpaikallani, lähikaupassani, tuttavapiirissäni, kaikkialla.
Istun parhaillaan VR:n vihreässä eko-vaunussa ja kuuntelen keskustelua tästä samasta aiheesta. Kiitos naapureille inspiraatiosta.

Siitepölytilanne on kuulemma pahin kahteenkymmeneen vuoteen.

Kaverini suutahti minulle eilen, kun kävelyllä hihkaisin "Oi katso miten vihreä puu!". "Do you have to rub it in", oli vastaus joka toimitettiin mulkaisun kera...


Huolimatta siitä, että vihaiset kansalaiset ovat kohta soihtuineen oveni takana, omistan tämän kirjoituksen vihreälle. Kyllä kevät on kiva, ja luonnon herääminen suorastaan loistava juttu!





Vihreyden kunniaksi siis vihreää ruokaa. Nämä nyytit tarjottiin itseasiassa Wappu-dinnerin alkupaloina samaisen mulkaisijaystävän luona. Silloin siitepöly, tuo maailmanlopun ennusmerkki, oli vielä aisoissa ja vihreys toivotettiin tervetulleeksi.

Joten s'il vous plâit, vihreät alkupalat.




Täytettä voi ruokaistaa lisäämällä sekaan esim. keitettyä, suolalla tai fondilla maustettua riisiä.


Vihreääkin vihreämpi pinaatti-fetanyytti (noin 20 kpl)

loraus oliiviöljyä
3 valkosipulinkynttä
noin 100 g pakastepinaattia (tai ryöpättyä nokkosta!)
noin 100 g fetajuustoa
½ dl pinjansiemeniä
(½ dl keitettyä riisiä)
reilusti suolaa
pippuria

1 keräsalaatti


Lämmitä öljy pannulla. Lisää valkosipulinkynnet ja kuullota minuutin verran. Lisää sulanut pinaatti ja hauduta viitisen minuuttia. Mausta reippaasti suolalla ja sopivasti pippurilla. Suolan kanssa ei kannata kitsastella, sillä muut maut ovat raikkaita.

Anna seoksen jäähtyä. Jos pinaateista irtoaa nestettä, kaada / puristele se pois.

Murusta jäähtyneeseen seokseen fetajuusto. Sekoita mukaan myös pinjansiemenet ja halutessasi keitetty riisi.

Irrottele salaattikerästä lehdet mahdollisimman kokonaisina. Oma salaattini oli valtava, joten yhdestä lehdest sai parikin käärylettä.

Aseta täyte lehden alaosaan, ja rullaa kuten tortilla. Ensin alareuna kerran täytteen yli, sitten reunat keskelle, ja loppu ympärille. Cocktailtikuilla kiinni.

Salaatista kannattaa suosia taipuisaa lehden kärkiosaa ja rouskuttaa kovempi kantaosa ruoanlaiton oheissyömisenä. Ei ole niin väliä, minkämuotoinen tai kokoinen salaatinlehti on. Senkun vaan sykkyrälle. Aika nopeasti tehdessäsi huomaat, mikä toimii ja mikä ei.



Yllättäen nyytit säilyivät ehjänä jopa muutaman kilometrin pyörämatkan päähän. Jopa sen jälkeen, kun Wappu oli käynnistetty kolmekymmenvuotisella shampanjalla. Oi, kun oli hyvää! Meillä taitaa olla maailman parhaat naapurit!

Wappuillan kulusta ei sen enempää, mutta SKÅL keväälle ja vihreälle!



maanantai 7. toukokuuta 2012

Nokkosrieskat ja nokkosen ryöppäys

Olimme viattomalla sunnuntaikävelyllä. Olin koko aamun tuijotellut ja näpräillyt ikkunalautaviljelyksiäni ja luulin värkkäysintoni olleen jo käytetty tältä päivältä.

Olin väärässä.




Ensin löysin todella kauniin ajopuun, jota kannoimme vuorotellen kotiin noin 6 - 7 kilometrin verran. Se oli painava, mutta tosi nätti.

Olimme jo melkein kotona... Vain puolisen kilometriä jäljellä... Näytti jo siltä, että selviämme vähällä. Kunnes näin iloisen terhakkaan nokkospuskan! Nämä pienet vihulaiset olivat juuri oikean kokoisia! Noin 10 cm korkeita, terveitä, saasteettomalla ja tomuttomalla kasvupaikalla puolivarjossa... Ne suorastaan HUUSIVAT tulla poimittavaksi!

Pää alas, takapuoli ylös, muutama touhukas riuhtaisu ja varalta mukaan otettu kauppakassi täyttyi nokkosista. :)




Nokkonen, eli isonokkonen (Urtica dioica) on superterveellinen ja herkullinen kasvi.

Suomalainen hyötykasvitutkija , maa- ja metsätieteiden tohtori Toivo Rautavaara kertoo nokkosen olevan kaikista vihanneskasveista ravintopitoisin ja terveellisin. Nokkonen suorastaan uhkuu C-vitamiinia (5 kertaa enemmän kuin appelsiini), rautaa (seitsemän kertaa enemmän kuin pinaatti) ja kalsiumia (kolme kertaa enemmän kuin maito). Lisäksi siinä on hurjasti muita hyviä aineita, kuten kaliumia, magnesiumia, mangaania, sinkkiä,  A-, B-, E- ja K-vitamiineja, flavonoideja... Eli siis ihan kaikkea.

Nokkonen puhdistaa verta, edistää munuaisten toimintaa, vähentää anemiaa, laskee vernpainetta ja verensokeria, edistää suoliston toimintaa ja pintaverenkiertoa, auttaa yliherkkyysreaktoissa ja poistaa raskasmetalleja. Hitsi, nokkonenhan pieksee parsakaalinkin!

Tänään nokkosesta tuli rieskaa. Vitsi oli hyvää... Mieheni mielestä parasta leipää mitä olen tehnyt pitkiin aikoihin.

Ja kyllä, tämä on se ajopuu :)


Nokkosrieskat (noin 20 kpl)

3,5 dl kaurahiutaleita
8 dl vettä
1 ½ -2 tl suolaa
1 ½ l tuoreita nokkosia
5 dl vehnäjauhoja

Keitä kaurapuuro. Eli lisää kiehuvaan veteen suola ja kaurahiutaleet. Keittele.
Jäähdytä puuro.

Lisää puuroon vuorotellen ryöpätyt, hienonnetut nokkoset ja vehnäjauhot. Taikina jää melko löysäksi eikä vaivatakaan tarvitse kuin pienen sitkon aikaan saamiseksi (viitisen minuuttia).

Nostele pellille taikinapalleroita. Ripottele päälle vehnäjauhoja ja taputtele litteäksi. Pistele jauhoissa dipatulla haarukalla. Paista 225 C uunissa kiertoilmalla noin 15 minuuttia.

Kaurapuuro on limaista kamaa, joten kannattaa taputella rieskat kunnolla litteiksi. Muuten ne jäävät keskeltä tosi mömmöisiksi.



Nokkosten ryöppäys

Nokkosten käsittely on todella nopeaa ja vaivatonta. Tähän parin litran satsiin kului aikaa kutakuinkin yhden MM-jääkiekkopelin erän verran.

Suosittelen tekemään kaiken nahkahanskat kädessä. :)

Poimi nokkoset noin 10 - 15 cm korkuisina. Hauskuutta touhuun saa, kun teeskentelee ettei ole ihan varma, onko kyseessä todella nokkonen ja pyytää toista työntämään käden pussiin ja katsomaan tarkemmin, miltä poimimasi kasvit näyttävät. :) Hehehehheeeee....



Irrottele lehdet ja huuhtele ne kahdessa tai kolmessa vedessä.

Kiehauta huuhdotut lehdet vähässä vedessä 5 minuutin ajan.




Valuta lehdet ja hienonna ne. Käytä muhennoksessa, keitossa, leivässä, salaatissa, pastan kanssa... Tai pakasta talven varalle.


(Ja tähän väliin kuva ryöpätyistä nokkosista, joka EI ole tärähtänyt...)