perjantai 28. lokakuuta 2022

Italialainen omenakakku

Ei ehkä kaunein kakku, mutta voi miten mehevä ja herkullinen! Etenkin, kun kakun tekee korkeareunaiseen, vähän pienempään vuokaan. 



Italialainen omenakakku 

  • 500 g omenoita (kotimaiset toimi ihanasti)
  • 130 g voita
  • 1 ½ dl vehnäjauhoja
  • ½ tl leivinjauhetta
  • ½ tl suolaa
  • munaa
  • keltuainen
  • 3 dl sokeri
  • 1 tl vaniljasokeria
Kuori ja viipaloi omenat ohuiksi viipaleiksi. Sulata voi pannulla, ja ota siitä 1 dl sivuun odottamaan.
Paista omenoita pannulla voissa n. 10 min, kunnes ne pehmenevät. Anna vähän jähtyä.

Sekoita keskenään vehnäjauhot, leivinjauhe ja suola.

Vatkaa munat ja sokerit vaaleaksi vaahdoksi.

Kääntele vaahtoon kuivat aineet ja 1 dl sulaa voita. Kääntele lopuksi joukkoon omenat.

Voitele ja jauhota korkeareunainen vuoka. Kaada taikina vuokaa. Paista 180-asteessa n. 35 - 40 minuuttia.

Anna jäähtyä ja tarjoile kermavaahdon tai vaniljajätskin kanssa.

torstai 18. elokuuta 2022

Raikkaampi Snickers-juustokakku

Tämä kakku on kiva, koska vaikka maut lainataan Snickersistä ja meininki on aika tuhtia, on jugurttipohjainen massa kuitenkin aika raikas. Suosittelen! :) 

Tein kakun hyvin nopeasti, enkä ehtinyt panostaa koristeluun yhtään (!!), vaan kirjaimellisesti heitin täytteet päälle 30 sekunnissa... Mutta hyvin toimii siis tämmöisenä pikakakkuna! Koko kakun valmistamiseen meni n. 17 minuuttia alusta loppuun, sisältäen keittiön siivouksen. 

Snickers-juustokakku (n. 24 cm vuoka)

200g digestive-keksejä
100g voita

3dl karamellin makuista jugurttia (esim. Rainbow'n karamelli-kermajugurtti)
200g maustamatonta tuorejuustoa
2 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
5 liivatelehteä
loraus vettä
2-3 snickers-patukkaa
vajaa 1dl suolapähkinöitä

1-2 snickers-patukkaa
suolapähkinöitä
(n. 50g suklaata)


Tee pohja. Murskaa keksit ja lisää niihin sula voi. Sekoita tasaiseksi ja painele paperoidun irtopohjavuoan pohjalle. Tee pienen pienet reunat, jottei taikina pääse vuotamaan.

Nosta jääkaappiin kovettumaan n. puoleksi tunniksi.

Tee täyte.

Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan. Kannattaa myös nostaa snickersit pakastimeen vähäksi aikaa ennen rouhimista, hajoavat siistimmin.

Vatkaa vaniljavaahto kiinteäksi vaahdoksi. Sekoita toisessa astiassa keskenään karamellijugurtti ja tuorejuusto. 

Kuumenna n. 2 rkl vettä kattilassa, ja sulata siihen lionneet liivatelehdet. Kaada liivateseos ohuena nauhana jugurtti-tuorejuustoseokseen reippaasti sekoittaen.

Sekoita jugurtti-tuorejuustoseos vaniljavaahdon kanssa.

Rouhi snickers-patukat ja suolapähkinät haluamasi kokoisiksi palasiksi.

Kaada puolet täytteestä pohjan päälle. Ripottele snickersejä ja pähkinöitä ja painele niitä täytteeseen. Kaada loppu täyte päälle, ja tunge vielä loputkin snickersit ja pähkinät joukkoon. Yritä kuitenkin jättää pinta tasaiseksi, ettei nötösiä näy.

Nosta kakku jääkaappiin kovettumaan muutamaksi tunniksi / yön yli.

Koristele rouhituilla snickerseillä ja suolapähkinöillä.
Sekä halutessasi myös sulatetulla suklaalla. :)

maanantai 18. heinäkuuta 2022

Hedelmä-ricottapiirakka

Kesän paras piirakka. :) Muokattu Glorian ruoka ja viini -lehden numerosta 5/22.

Hedelmä-ricottapiirakka

200g digestive-keksejä
100g voita tai margariinia
1,5 rkl tuoretta rosmariinia hienonnettuna

250g ricottaa
200g maustamatonta tuorejuustoa
reilu 1/2 dl hunajaa
1/2 sitruunan mehu ja kuori raastettuna

reilu pala hunajamelonia
kaksi nektariinia
1 omena (tai suunnilleen 750g hedelmiä)
vajaa 1 dl hunajaa
1/2 sitruunan mehu
1 rosmariinin oksa

pinjansiemeniä


Tee ensin pohja.
Murskaa digestive-keksit ja sekoita niihin rosmariini ja voi.
Painele taikina leivinpaperille vuoratun vuoan pohjalle. Tee n. 1 cm korkeat reunat.
Nosta pohja jääkaappiin kovettumaan ainakin puoleksi tunniksi.

Käsittele seuraavaksi hedelmät. Pese ne ja viipaloi / pilko sopiviksi paloiksi. Aika ohuet, eikä liian suuret, että niitä on suht helppo lusikoida. :)
Laita pannulle hunaja, sitruunan mehu ja rosmariini. Anna kiehahtaa ja laita hedelmät pannulle. Keittele hedelmiä muutama minuutti varovasti käännellen, kunnes ne pehmenevät. 
Nostele hedelmät laakealle lautaselle jäähtymään.
Keittele pannulla olevaa nestettä vielä pari minuuttia, että se hieman paksunee. Jätä odottamaan ja jäähtymään.

Sekoita keskenään ricotta, tuorejuusto, hunaja, sitruunankuori sekä -mehu.

Nosta pohja tarjoilulautaselle. Levitä päälle ricottatäyte sekä jäähtyneet hedelmät. Valuta päälle vielä hedelmien mehut. Jätä rosmariinin oksa pois.

Paahda pinjansiemenet nopeasti kuumalla pannulla. Ripottele piirakan päälle. Tarjoa heti.

sunnuntai 17. lokakuuta 2021

Ihana pähkinäkakku


Ihana pähkinäkakku

1,7 dl vehnäjauhoja
1,7 dl hasselpähkinäjauhetta
1 tl leivinjauhetta
0,3 tl ruokasoodaa
0,3 tl suolaa
80 g margariinia
1,7 dl fariinisokeria
2 munaa
0,5 tl vaniljauutetta
150 g bulgarianjugurttia
2 rkl vaahterasiirappia
50-60 g rouhittuja hasselpähkinöitä

Täyte:
2,5 dl vispautuvaa vaniljavaahtoa
2 dl vispikermaa
n. 2 rkl vaniljakreemijauhetta
n. 1 rkl vaniljasokeria
1,5 dl hasselpähkinäjauhetta

Suklaakuorrutus:
1 dl vispikermaa
130 g tummaa suklaata

Vaahterasiirappipähkinät:
1 dl saksanpähkinöitä
1 rkl öljyä
1 rkl vaahterasiirappia


Aloita tekemällä kakkupohja (vaikka jo edellisenä iltana).
Vaahdota keskenään margariini ja fariinisokeri. Lisää munat yksitellen, sekoita aina välissä tasaiseksi. Lisää myös vaniljauute ja vaahterasiirappi.

Sekoita keskenään kuivat aineet. Lisää ne parissa erässä vuorotellen jugurtin kanssa.
Kääntele lopuksi rouhitut pähkinät joukkoon.

Levitä irtopohjavuoan (halkaisija n. 22-24 cm) pohjalle paperi, ja voitele reunat. Kaada taikina vuokaan,
Paista 180-asteisessa uunissa n. 25 minuuttia.

Anna pohjan jäähtyä kunnolla.

Paahda pähkinät. Lisää pannulle pähkinät, öljy ja siirappi. Paista pähkinöitä n. 5-10 minuuttia. Varo, ettei kärtsähdä. :) Nosta pähkinät sivuun jäähtymään. Rouhi pähkinät karkeaksi rouheeksi.


Tee mousse. Vatkaa erikseen vaahdoiksi vispikerma ja vaniljavaahto. Lisää vispikermaan vaniljasokeri ja vaniljakreemijauhe, sekä lopuksi pähkinäjauhe.
Yhdistä vaahdot.

Halkaise kakku.

Täytä kakku laittamalla n. 1/3 täytteestä väliin, ja loput menevät päälle ja reunoille. Voit jättää reunat "huolimattoman nakuiksi", eli ei haittaa, vaikka taikina pilkistää alta.

Nosta kakku pakastimeen kovettumaan.

Tee suklaakuorrute. Palastele suklaa kulhoon.
Kuumenna kerma ja kaada se suklaan päälle. Sekoita, kunnes suklaa sulaa.
Voit melkein heti alkaa levittämään suklaata kohmeisen kakun päälle. Aloita kiertämällä valumat kakun "ympäri". Täytä lopuksi kakun päällä oleva alue suklaalla.

Ripottele päälle pähkinärouhe. Voit nostaa kakun vielä pakastimeen hetkeksi jähmettymään. Ainakin jääkaappiin. :) 

sunnuntai 22. elokuuta 2021

Aivan parhaat tomaattipiadinat ja kurpitsansiemenpesto

Sunnuntain pikaruoasta tulikin aivan ykkösherkku! Täytyy myöntää kyllä, että nämä pianidat ansaitsisivat arvoisensa miljöön. Pöydässämme oli pari maitopurkkia, meluisat lapset, huolimaton kattaus... Ja selän takana korkea pino muuttolaatikoita valmiina lähtemään kohti uutta kotia.

MUTTA! En voi olla ajattelematta, että olisikin pimeä elokuun ilta, siisti koti, kaunis kattaus, kynttilänvaloa ja lasillinen erittäin hyvää ja aromaattista valkoviiniä... Ja hiljaista. 

Ai että - ensi kerralla pianidat tehdään lasten nukkumaanmenon jälkeen. :) 

Kiitos Maku 7/2021 reseptistä (jota tietysti vähän muokkasin).


Tomaattipianidat (5 kpl)


Taikina:
5-6 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1/2 tl suolaa
2 dl kädenlämpöistä vettä
n. 3 rkl oliiviöljyä

Täyte:
n. 3 isoa tomaattia
loraus oliiviöljyä
1/2 aniksensiemeniä
1 tl kuivattua rosmariinia tai oksa tuoretta
ripaus suolaa

Lisukkeet:
1-2 pkt mozzarellajuustoa
1 dl kurpitsansiemenpestoa
basilikaa, kurpitsansiemeniä
oliiviöljyä

Tee taikina. Yhdistä jauhot, suola ja leivinjauhe keskenään. Lisää vesi ja öljy ja sekoita tasaiseksi. Vaivaa, kunnes taikina ei enää tartu, vaan on sileä pallo.
Kääräise taikina elmukelmuun, ja nosta jääkaappiin n. tunniksi lepäämään.

Pilko tomaatit isohkoiksi paloiksi. Lämmitä loraus öljyä pannulla, lisää siihen rosmariini ja anis. Paista tomaatteja minuutin - pari, kunnes ne hieman pehmenevät. Mausta suolalla ja nosta kulhoon odottamaan.

Viipaloi mozzarella ja tee pesto alla olevan ohjeen mukaan.

Kun on aika siirtyä kohti ruokapöytää, paista leivät. Jaa levännyt taikina 5 osaan, ja pyörittele ne palloiksi. Kauli kukin pallo ohueksi, n. 1 cm paksuksi levyksi. Paista kuumalla ja kuivalla pannulla molemminpuolin n. 1-2 minuuttia.

Nosta sivuun ja sivele halutessasi ohuesti oliiviöljyllä.
Tarjoa mahdollisimman nopeasti. :) 

Nostele leipien päälle pestoa, mozzarellaa ja tomaattia, sekä muutama tuore basilikan lehti. Lorota halutessasi vielä lisää hyvää oliiviöljyä ja ripottele kurpitsansiemeniä.

Kurpitsansiemenpesto (n. 1,5 - 2 dl)
1 dl kurpitsansiemeniä
1 dl oliiviöljyä
1/2 valkosipulinkynsi
n. 1 dl juustoraastetta (parmesaani paras, tein paremman puutteessa oltermannista, ja herkullista tuli! :D )
2-3 dl tuoreita basilikanlehtiä
suolaa

Paista kurpitsansiemeniä kuivalla pannulla pari minuuttia, jotta niiden maut heräävät. Mittaa kaikki aineet sauvasekoittimen kulhoon ja hurauta takaiseksi. Maistele maut kohdalleen.