tiistai 21. heinäkuuta 2015

Luova tauko... Ja kasvimaakatsaus :)

Blogissa saattaa olla edessä pienen pieni luova tauko. Syy siihen on myös pienen pieni.  :)


Ehkä näistä tunnelmakuvista arvaatkin, mikä muutos meidän perheessämme on tapahtunut. Aivan uskomattoman reipas ja ihana tyttäremme syntyi 17.7.
Näin ollen aikaa kokkailuun saattaa jäädä hetkeksi aikaa hiukkasen vähemmän. Tai sitten ei! Toistaiseksi beibi on keskittynyt nukkumaan ja syömään, joten tänäänkin herkuteltiin itse tehdyllä pizzalla ja itse tehdyllä minttusuklaajäätelöllä. Hyvin oli aikaa kokkailuun. :)


Toteutin intohimoani ponnekkaasti viimeiset vapaat päivät ennen syntymää, jonka ajankohdan tiesimme siis tarkalleen etukäteen. Kaksi päivää ennen h-hetkeä keitin mansikkahilloa...


...ja edellisenä päivänä poimin raakoja mustikoita. :) Minkäs sitä himolleen mahtaa! :D


Ai niin, myös kesän ekat kantarellit keräsin muutama päivä sitten.


Voi että kantarellikeitto maistui hyvälle!


Puutarha voi hyvin, ja näytti tältä päivää ennen synnärille siirtymistä. Vitsi miten tomaatit ja kesäkurpitsa kasvavat!

Ja eilen kotiin palatessa kasvimaassa odottelikin 3 isoa kesistä. :)


Avomaankurkulle virittelin tämmöisen systeemin, jotta kukat saisivat valoa ja mehiläisten huomiota. Nostin siis varren kasvamaan keppien varaan (n. 10-15 cm korkeuteen) ja kohti valoa.


Herneet kukkivat onnellisena hallaharson alla. Ne ovat siellä pupuilta suojassa. Vaikka pitkäkorvat kävivätkin alkukesästä rouskimassa huolellisesti kaikki nousseet alut poikki, ovat he toipuneet!



Myös malvat ovat auenneet (ensimmäinen nuppu aukesi 15.7.). <3


Palaan blogiin mahdollisimman pian. :)
Voi tätä onnea!

3 kommenttia:

  1. Eikä!?!?! Et yhtään ole paljastanut, edes vihjaillut moista! Onnea valtavasti!!!
    Onneksi arkistoissasi on paljon kokeiltavaa ja testattavaa, pieni blogitauko suodaan sinulle täydestä sydämestä :) Nauttikaa tuosta pienestä Onnesta, niin nopeasti niistä kasvaa nelivuotiaita jotka kysyy " miten pääsee facebookiin" ja kertoo miten "mä otan selfien" osaamatta siis todellisuudessa kumpaakaan... Vähän muuten ihmettelinkin kun et yhtään kirjoittanut Jukolasta :) Hanna

    VastaaPoista
  2. Myöhäiset onnittelut blogisi seuraajalta Kouvolasta! Minun lapsi on syntynyt 14.7. Eli synttäreillä mansikkakakkua..... :) t.Päivi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Ihanaa, että meillä on molemmilla kesälapset. Ihan parasta aikaa pyöräytellä synttärikakkuja ja muita herkkuja. Meilläkin saattaa olla mansikka-limekakkua nimijuhlissa tarjolla (tai ehkä vadelmaa...). :)

      Poista