Runebergintorttuihin liittyy minulla oivallus. Siitä on jo kymmenisen vuotta, kun leivoin torttuja (itse asiassa viimeksi!) silloiselle poikaystävälleni.
Tiedättehän miltä se tuntuu. Ensin tulee fiilis, haluaisinpa ilahduttaa toista jotenkin! Sitten hoksaa, että uijui, hänhän tykkää leivonnaisista ja ruunarit olisivat nyt ajankohtaisia. Sitten tulee suunnitteluvaihe; koska käyn kaupassa, koska leivon, koska tarjoan. "Ihanaa järkätä toiselle jotain..."
Sitten leipoo, maistelee, toteaa herkulliseksi. Kuorruttaa, viimeistelee, hykertelee. Kattaa nätisti, keittää kahvit, odottaa toista. "Voi kyllä hän varmaan ilahtuu..." soi jälleen päässä.
Mies saapuu, ja tuo tullessaan Leipomo X:n runebergintortut. Yllätykseksi. No ihanaa! Todella huomaavaista!
Mutta kun koko kahvitteluhetken (ja koko päivän) mies vain hehkuttaa, että kuinka nämä LEIPOMO X:n tortut ovat vaan MAAILMAN PARHAITA! Kuinka niitä ei MIKÄÄN voita, ja kuinka IHANIA ne ovat, musertuu kotileipuri pala kerraltaan.
Näin. Tällä hetkellä oivalsin, että tälle miehelle ei kannata osoittaa välittämistä tekemällä itse. Ja itse asiassa tämä kokemus myös vahvisti päätöstä, että mies ei ollut todellakaan minulle tarkoitettu.
Huomionarvoista on, että hän ei VARMASTI halunnut loukata minua. Se olisi varmasti ollut hänen vihoviimeinen tarkoituksensa. Hän vain todella sattui pitämään leipomosta ostetuista, nimenomaan Leipomo X:n tortuista. Hänelle toi arvoa se, että oli astellut tunnelmalliseen leipomoon ja tuonut kotiin pahvilaatikossa ammattilaisten vuosikausia täydellisiksi hiotut tortut.
Oivallus jatkuu. On kahdenlaisia ihmisiä; he jotka tekevät itse ja arvostavat sitä, sekä he, jotka ostavat ja antavat arvon hankinnalle, hinnalle ja hiotulle laadulle.
Tämä näkyy monella eri tavalla.
- Toiset hihkuvat riemusta saadessaan itse kudotut villasukat. Ja luultavasti he ovat joulupakettiin muutamat itsekin kääräisseet. Toiset hymyilevät väkinäisesti ja sanovat vaisun kiitoksen, miettien samalla, että uffille menee.
- Toiset valmistelevat ja väkertävät hikipäissään juhla-ateriaa monta päivää (puhumattakaan, että ensin sitä on suunniteltu jopa kuukausi!), toiset menevät suosikkiravintolaansa.
- Toiset kohtelevat itse tehtyä ja purkitettua hilloa kuin kultaa, toiset ostavat Stockan herkusta 18 eurolla pienen purkin erikoista luomulähihilloa.
En ole vielä vetänyt selvää korrelaatiota siihen, mikä ajaa ihmiset kumpaan boksiin. Helposti voisi kuvitella, että jos kotona on tehty itse, se periytyy ja itsekin päätyy värkkääjäksi. Mutta ei, yllättävän moni on kokenutkin vastareaktion. Jos kotona on aina kasvatettu vihannekset itse ja poimittu marjat, voi perheessä kasvanut lapsi olla täysin mielenkiinnoton moisia aktiviteetteja kohtaan - pitää niitä ajan haaskauksena eikä välttämättä arvosta vanhempiensa näkemää vaivaa.
Päätelmä; on siis kahdenlaisia ihmisiä, eikä kumpikaan kasti ole parempi kuin toinen, eikä myöskään aina tiedä, kuka kumpaankin kuuluu.
Onneksi tämän kuitenkin äkkiä oppii! Ja silloin oppii myös, kenen kanssa kannattaa panostaa mihinkin. :) Jos tiedän, että rakas ystäväni ei saa mitään riemua itse tehdystä raparperichutneystä, vaan jättää sen syömättä, valitettavasti en sitä hänelle tee, vaan ostan pullon hyvää viiniä. Jos taas tiedän, että rakas ystäväni arvostaa oman käden jälkeä, saatan värkätä hänelle lahjaa kuukausia etukäteen, työtunteja säästelemättä.
Enpä tiedä, miksi koin tarpeelliseksi jakaa tämän oivalluksen, eihän tämä mitenkään poikeuksellinen älykäs väläys ollut. Mielleyhtymä ruunebergintorttuihin oli vain liian vahva vastustettavaksi! :D
Mutta pari sanaa näistä tortuista.
Resepti on ehkä se tavallisista tavallisin. Etsin ensin perinteistä reseptiä, sitten erikoisempaa, sitten ajattelin tekeväni kakun, sitten souffleen, sitten vanukkaan... Lopulta kyllästyin ainaiseen värkkäämisintooni, ja päätin tehdä näitä "ihan tavallisia ruunareita". Ja voi kyllä maistui hyvältä! <3
"Oikeasta" runebergintorttureseptistä aina vähän kiistellään. Mitä se Frederika (Johanin vaimo) reseptiin oikeasti laittoikaan? Ja tykkäsikö Ruunari punssista vai rommista? Luotan aina eniten Gastronomian sanakirjaan, ja siellä sanotaan näin:
"runebergintorttu (kansallisrunoilija Johan Ludig Runebergin, 1804-77, ja hänen puolisonsa Frederikan 1807-79, mkaan, pienessä vuoassa paistettu korkea, leiriömäinen murotaikinaleivos, jossa vehnäjauhojen lisäksi myös korppujauhoa (tai pikkuleipämurskaa) ja rouhittua mantelia, kohotteena leivinjauhetta tai hirvensarvisuolaa, kostutettu valmiina punssilla, päällä keskellä vadelmahillosilmä, jonka ympärillä valkoisesta tai vaaleanpunaisesta sokerivesikuorrutteesta tehty rengas. Väitetty Runebergin susosikkileivonnaiseksi. Nautitaan nykyisin Runebergin päivänä 5.2."
En omista asiaankuuluvia torttuvuokia, joten pyöräytin nämä ihan rohkeasti muffinssivuokiin. Mielestäni saa näkyä, että on itse tehty. :)
Tykkään myös enemmän rommista kuin punssista, joten vaikka nämä nyt onkin punssilla kostutettu, ensi kerralla käytän merimiesten eliksiiriä.
Ja nykyinen rakas aviomieheni kyllä todellakin hymyilee leveästi, kun kotona tuoksuu itse tehty ruoka. <3
Ihan tavalliset runebergintortut (12 kpl)
150 g margariinia tai voita
1,5 dl sokeria
2 munaa
1,25 dl vehnäjauhoja
1,25 dl mantelijauhetta
1,5 dl karkeasti rouhittuja pipareita
1 kukkurallinen tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
2 tl kardemummaa
1 dl maitoa
3/4 dl punssia tai rommia
1/4 dl vettä
1 rkl fariinisokeria
1 dl tomusokeria
n. 1/2 rkl vettä
vadelmahilloa
Murskaa piparit karkeaksi jauheeksi. Yhdistä vehnäjauhot, mantelijauhe, piparit, leivinjauhe, vaniljasokeri ja kardemumma.
Vaahdota keskenään pehmeä voi tai margariini ja sokeri.
Lisää munat yksitellen voimakkaasti vatkaten, ettei taikina leikkaannu.
Lisää kuivat aineet ja maito. Sekoita tasaiseksi.
Laita muffinssivuokaan muffinssipaperit. Annostele taikina tasaisesti 12 vuokaan. Jätä kohoamiselle varaa.
Paista torttuja 175-asteisessa uunissa n. 17-20 minuuttia.
Omistani tuli omaan makuuni hieman liian tummia, koska unohduin bloggaamaan. :)
Anna torttujen jäähtyä vuoassa.
Yhdistä kattilassa punssi, vesi ja sokeri. Kiehauta, että sokeri liukenee ja liemi keittyy hieman kasaan.
Valele seosta torttujen päälle.
Tee kuorrute. Sekoita vesi hissukseen tomusokerin joukkoon. Älä lisää kaikkea vettä kerralla, ettei kuorrutteesta tule liian juoksevaa. Sen pitää olla tosi paksua, jotta saat kuorrutteen pysymään paikoillaan.
Kuorruta kuhunkin torttuun ympyrä. Täytä ympyrä hillolla.
(Voit tehdä nämä työvaiheet myös toisin päin, kuten itse tein, mutta silloin ympyröistä ei tule kovin symmetrisiä. Kuvistahan tämän näkee. :D Ei ole pikkutarkkuus minun vahvuuteni ei.)
Tortut paranevat ja maut voimistuvat, kun annat niiden olla tiiviissä muovipurkissa jääkaapissa seuraavaan päivään.
