perjantai 6. heinäkuuta 2012

Myyräsota


S**kelin luonto!
H*mmetin luonnon kiertokulku!
H*mputin kasvissyöjät!

Voi m*ther f****ng myyrät!



Tämä (!) odotti minua, kun viimeksi saareuduin. Kauniisti kukkivat ja kasvua aloittelevat avomaankurkut olivat tyystin kadonneet!

Voi sitä raivon aaltoa, mikä otti minut valtaani!

Joku nenäkäs myyrä oli syönyt avomaankurkkuni kantoja myöten! Siis ihan muina myyrinä tallustellut ohi plantaasin, nähnyt avikset ja päättänyt tuhota ne!


Tältä avomaankurkku näytti, kun muutamaa päivää aiemmin jätin sen saareen.

Ja nyt vain surulliset kannat olivat jäljellä. Paholais-myyrälle ei suinkaan ollut riittänyt herneet ja alaplantaasin salaatit. Ehei, kannatti vielä tuhota neljä kuukautta vaalimani avomaankurkut.

H*tto, montakohan tuntia olin laittanut niiden hoitamiseen? Ostannut taimimultaa, jännittänyt nousevia versoja, kuskannut taimia ikkunalta toiselle, roudannut taimet saareen suurta varovaisuutta noudattaen, pelännyt istutusshokkia ja iloinnut, kun taimet alkoivat kasvaa.

JA SITTEN JOKU HÄRSKI MYYRÄ TULEE JA TUHOAA!

Vähän aikaa kiroilin kuten saaristossa kuuluu. Sitten masennuin ja mökötin. Selitin ihan oikeasti, että "kuvittele nyt miltä sinusta tuntuisi, jos sinun kuusikuukautinen vauvasi lahdattaisiin silmiesi edessä".

Minut sai lopulta rauhoittumaan ajatus: ainakaan en ole värillinen palvelija 60-luvun Mississippissä. 
(Piiat-kirja oli yllättävän hyvä. Hyvä, että tartuin siihen ennakkoluuloista huolimatta.)

Seuraava askel rauhoittumista kohti oli adoptio-avomaankurkku, jonka mieheni toi tullessaan. Hän ymmärsi tuskani.


Julistin sodan myyriä vastaan. 

Tunne vastustajasi.
Googlasin myyristä. Suomesta löytyy kolme yleistä lajia: peltomyyrä, vesimyyrä ja kontiainen, eli maamyyrä. Suljin pois vaihtoehdon kontiaisesta, koska plantaasini on umpio. Se on pohjustettu mansikkahuovalla ja joka suunnalla on reunat. Vaikka kyseessä olisikin kontiainen, on myyrä joka tapauksessa lähestynyt uhriaan maitse. Vastustajanani on jalkaväki.

Rakenna hyvä puolustus
Ensin tehostin plantaasini aitoja, mutta tajusin, että ne liukkaat p****aiset voivat kiivetä ainakin pyöreiden parrujen yli tai livahtaa ali. Vahvistin siis linnoitusta kivillä. Viimeinen silaus oli peitset, jotka vuolin ja tökin tukevaan tanaan.

Myyrät, tulkaa vain. Olen poterossani.


Hyökkäys
Suunnittelen yhä strategiaani. Muinaiset persialaiset jatkakoot hiljaista neuvonantoaan.
Saatan heittää niitä kahvakuulalla. Tai ampua ilmakiväärillä. Meillä olisi myös kirves ja viikate... Viime kesänä käärmeeltä lähti nirri lapiolla...

Jos myyrät vielä rymyävät plantaasilla, punoo tämä sotastrategi sellaisen suunnitelman, että oksat pois. Hyökkäyksen eturintama tulee olemaan hurja. Villisti heiluvia konekiväärimiehiä veitset suussaan.


Ja sitten vinkki kaikille eläimiä rakastaville, luontoa syleileville, humaaneille liehuleteille: Jos et halua seivästää myyrää, voi niitä kuulemma torjua samettikukilla.

Äiti istutti nämä oranssit kaunokaiset plantaasini reunaan. Luonnollisesti, jos myyrät eivät enää taimia syö, on se äidin kukkien ansiota. Ovat ne sen verran tehokas maamiina.




4 kommenttia:

  1. Kahvakuula kuulosti perin yksilölliseltä tavalta myyriin... ja oletko nähnyt koskaan seipääseen juossutta myyrää??
    Mutta, luotettavalta taholta olen kuullut tehokkaan tavan päästä näistä maanmuokkaajista.
    Eli. Kylmän viileästi pissatkaa vaikka pottaan ja ei kun reilu loraus pissaa myyrän koloon ja kivi päälle niin haju leviää kaivannossa. Toimii kuulema tehokkaasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehheh, kieltämättä myyrän raatoja ei ole seipäissä näkynyt. :D Mutta tänä vuonna korotin myös hieman kasvimaan reunuksia ja toistaiseksi ovat saaneet kasvaa rauhassa. :)

      Vinkkisi oli kuitenkin loistava! Ihanan luomu, aion testata. :)
      Kiitos!!

      Poista
  2. Niin ja kiitos savukalalevite ohjeesta.
    (Poika kantaa haukea, ei oikein tuppaa putoamaan näin loppukesästä.

    VastaaPoista