maanantai 1. huhtikuuta 2013

Lampaanpaisti, minttulisäke ja astetta parempi perunamuusi

Onpas ollut ihan mahtava pääsiäinen! Pöllytimme lunta ja nautittimme auringosta Levillä.
Ja matkasimme ajoissa kotiin tasaamaan univelkoja, venyttelemään jumahtaneita jäseniä sekä kokkailemaan ihana pääsiäisateria.


Olen vielä melko noviisi lampaanvalmistuksen kanssa, ja tällä kertaa paisti meni mielestäni vähän yli ( tosin lampaan ulkofile onnistui viimeksi erinomaisesti). Olisin halunnut paistin olevan sisältä kunnolla vaaleanpunainen. Outoa, että näin pääsi paistimittarista huolimatta käymään. Jätin sisälämpötilan 67 asteeseen, kun kypsä paisti vaatii kuulemma lähestulkoon 80 astetta...

No, maku oli silti hyvä ja mehevyyskin kohdallaan. :)

Nautimme paistin perunamuusin ja "minttusilpun" kera. Kastikkeena toimi talteen kerätty ihana paistoliemi, voi että se oli hyvää!


Lampaanpaisti

n. 1 kg lampaanpaisti
3 isoa valkosipulinkynttä
2 rkl balsamiviinietikkaa
suolaa
pippuria
kuivattua rosmariinia

Leikkaa lampaanpaistista turhat kalvot ja rasvat pois.

Kuori ja viipaloi valkosipulinkynnet. Tunge viipaleet lihan uumeniin ja tee tarvittaessa lisää koloja veitsellä.
Laita liha muovipussiin, lorauta perään balsamiviinietikka, suola, pippuri ja rosmariini. Hiero ja pyörittele kunnolla, että kaikki pinnat varmasti suolaantuvat. Anna paistin marinoitua yön yli jääkaapissa.


Ota liha noin tuntia - kahta ennen paistamista huoneenlämpöön. Laita liha paistopussiin, sulje pussi ja leikkaa yläkulmaan pieni reikä.


Paista lihaa 150 C uunissa kunnes sisälämpötila on noin 67 astetta (tai varmaan pitäisi olla vähän vähemmän jos kaipailee vaaleanpunaista lopputulosta).


Ota liha uunista ja anna vetäytyä hetki ennen tarjoamista.

Ja näin hassulta se näytti juuri pussista ulos molskahtaneena.


Ja sitten aterian raikkaampiin osiin....


Minttulisäke

reilusti tuoretta minttua
1 valkosipulinkynsi
1/2 tl oliiviöljyä
suolaa
pippuria

Silppua minttu ja murskaa valkosipulinkynsi. Yhdistä kaikki aineet.

(Tämä tai muista yrteistä pyöräytetty lisäke toimii muuten erittäin hyvin myös leivän päällä.)


Mieheni on meidän perunamuusivastaava. Ja hän on kieltämättä tässä touhussa aika hyvä. Täydet kiitokset muusista menee siis hänelle. Mielestämme muusissa kuuluu olla sekä kökkäreitä, että runsaasti kuorenpalasia. :)

Astetta parempi perunamuusi

6 isoa perunaa
1 pieni sipuli
valkopippuria
suolaa
muutama katajanmarja
nokare voita
loraus maitoa
loraus perunoiden keitinvettä

Keitä perunat ja kaada keitinvesi talteen.

Muusaa perunat survimella. Lisää nokare voita. Lisää perunoiden keitinvettä ja maitoa samassa suhteessa, kunnes muusin koostumus on sopiva.

Pilko sipuli hyvin pieneksi silpuksi. Lisää se muusiin.

Mausta suolalla ja valkopippurilla. Murskaa katajanmarjat ja ripottele ne muusin päälle.


Jälkiruoaksi paistin kanssa sopisi hyvin esim. mango-piimävaahto, inkiväärisen hedelmäinen suklaahoukutus, päärynäflan, raikas sitruspiiras tai vaikka vadelmapommi.


Mutta meidän mahtavan pääsiäisen kruunasi pääsiäispupun visiitti! Hän oli käynyt yön aikana puutarhassamme. Kuka lie päästänyt hänet alaovesta sisään... :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti