tiistai 21. lokakuuta 2014

Pihlajanmarjakiisseli ja vaniljajäätelöä

Toivereseptit ovat ihan parhaita! Ja sellainen on tämäkin ihanainen ja terveellinen pihlajanmarjakiisseli. Kiitokset vain aktiiviselle lukijalle ja ihanalle ystävälle. ;)


Ja nyt pitäisi pysyä kaikki flunssat sun muut kaukana. Jos vähänkin googlaa pihlajanmarjoista, tulee äkkiä selväksi, että puhumme nyt terveyspommeista. :)
Pihlajanmarjoissa on hurjasti karotenoideja, C-vitamiinia, kuituja, antioksidantteja... Niiden tulehduksia estävät vaikutukset ovat kuulemma jopa tehokkaammat kuin puolukan tai karpalon.
Ja oli niissä vielä paljon muutakin hyvää.


Pihlajanmarjakiisseli sai vähän pehmeyttä omenasta. Lusikoin kiisseliä onnellisena suuhun myös ihan sellaisenaan, eli pihlajanmarjojen happamuus taittui varsin hyvin. Ihanalta kiisseli maistui vaniljajäätelön kanssa. Kyllä kelpasi pötkötellä sohvalla, katsella elokuvaa ja popsia jätskiä, kun samalla ulkona myrskysi ja oli pimeää.


Pihlajanmarjakiisseli (2:lle jätskin kaveriksi)

1 dl pihlajanmarjoja
1 dl omenakuutioita
3 - 4 dl vettä
1/4 dl sokeria (Suhteutetaan mehun määrään. Jos mehua syntyy enemmän, tulee sokeriakin enemmän.)
1 tl vaniljasokeria
1 rkl perunajauhoja
loraus vettä

Huuhtele pihlajanmarjat ja perkaa pois tertunkannat. Pese ja pilko omena.
Mittaa kattilaan vesi, marjat ja omput.


Keittele noin 15 minuttia miedolla lämmöllä kannen alla. Survo marjoja ja omppuja ja jatka keittelyä vielä kymmenisen minuuttia.


Tässä vaiheessa voit halutessasi siivilöidä kiisselin ja ottaa siis mehun talteen. Teinkin niin, ja nättiä sileää mehua tuli. Sitten tulin toisiin aatoksiin. Halusinkin kuoret ja marjanpalat mukaan. Joten eikun koko sörsseli sekaisin taas. :)


Mittaa paljonko mehua sait ja suhteuta sokerin määrä siihen. Palauta siis kattilaan mehu (ja kuorenpalaset) ja lisää sokeri. Kiehauta hyvin sekoittaen.

Sekoita perunajauhot tilkkaan vettä. Suurusta kiisseli lorottamalla perunajauhoseos ohuena nauhana kiisseliin samalla hyvin sekoittaen. Anna seoksen pulpahtaa ja paksuuntua. Nosta pois liedeltä.

Anna kiisselin hieman jäähtyä ja tarjoa ihanan vaniljajäätelön kanssa. Samalla kannattaa katsella vaikka Frozen-elokuvaa. Hyvä mieli on taattu. :)


Jäähuurteiset alkavat olemaan aamutunnelmat pääkaupunkiseudullakin. Kaunista ja raikasta!


2 kommenttia:

  1. Vaikuttaa herkulliselta! Ihana väri kiisselissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hyvää kiisseli oilkin, kannattaa kokeilla.
      Ja kyllä, oranssin hehku oli mahtava. Lempivärini! :)

      Poista