keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Ruokaisa kurpitsa-kvinoasalaatti sinihomejuustolla

Tein tuossa yksi päivä vahingossa niin hyvää ruokaa, että päätin saman tien juosta kauppaan ja varmistaa myskikurpitsavarastojen riittävyys. :D

Jälleen vuorossa on ruokaisa salaatti, joka tyydytti myös perheen miesten vaatimukset. Mieheni myös vihaa ruusukaaleja sydämensä pohjasta, mutta kuulemma tässä salaatissa ne olivat ihan ookoo. :)


Oma sydämeni on mennyttä kalua. Erityisesti salaatin kvinoa-osuus oli mielestäni supermaittava. Kuivatut hedelmät toivat aivan ihanasti makeutta ja eksotiikkaa...

 Ehdottomasti uusi ykköslempparini on hän - etenkin kun mukana on toista suosikkiani ruusukaalia. <3


Ruokaisa kurpitsa-kvinoasalaatti sinihomejuustolla (2:lle pääruoaksi)

n. 300-400 g myskikurpitsaa
loraus öljyä
150-200 g ruusukaalia
1/2 sipuli
jäävuorisalaattia
1/2 dl kvinoaa
n. 5 kuivattua taatelia
n. 4 kuivattua aprikoosia
1 tl tummaa balsamicoa
suolaa
pippuria
n. 50 g sinihomejuustoa
tuoretta ruohosipulia
kourallinen (hassel- ja saksan)pähkinöitä


Huuhtele ja keitä kvinoa kypsäksi n. 15 minuutin ajan. Kaada vesi pois.

Pilko taatelit ja aprikoosit ja sekoita ne kvinoan joukkoon. Lisää myös balsamico, suolaa ja pippuria. Anna kvinoan odottaa muun ruoan valmistumista ja maustua.

Kuori myskikurpitsa ja pilko se n. 1 cm kuutioiksi. Lämmitä loraus öljyä pannulla ja paista kurpitsanpaloja kannen alla kunnes ne ovat pehmeitä n. 10 minuuttia. Sekoita kurpitsakuutiot kvinoan joukkoon.


Höyrytä (tai keitä) ruusukaalit kypsiksi. Valuta ja halkaise ne. Mausta kevyesti suolalla.

Rouhi pähkinät karkeiksi paloiksi ja paahda niitä kuivalla pannulla pari minuuttia.

Silppua sipuli ihan pieneksi. Revi jäävuorisalaatti.

Kokoa salaatti. Pohjalle jäävuorisalaattia, päälle kvinoa-kurpitsaseos ja ruusukaalit.

Palastele annoksen päälle myös sinihomejuusto ja silppua ruohosipuli. Ripottele pähkinät annoksen kruunuksi.

Nauti!


2 kommenttia:

  1. Minäkään en pääse ruusukaalin makuun, en sitten millään, vaikka ylipäätään pidän kaaleista hirveästi. Ehkä tällä reseptillä voisi taas kokeilla siedättää itseään ruusukaaliin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä! :D
      Tykkään ujuttaa salakavalasti inhokkiruokia ihmisten lautaselle ja katsoa, josko saisin sen muotoon, josta syöjä tykkää. Se on minulle haaste!
      Veikkaan kyllä että janssoninkiusaus tai kermaperunat pitäisi taikoa melko eleganttiin muotoon, että itse niistä pitäisin! :D

      Poista