lauantai 2. kesäkuuta 2012

Omenainen mansikkajuustokakku: mansikkaa, kinuskii ja omenii

Kaikki tykkäävät juustokakuista. 
Joka ikisissä juhlissa kuulee aina hihkaisun, "Voi juustokakku, mä RAKASTAN juustokakkua!"
Juustokakut ovat niin in, että ne alkavat olla out.
Marjoilla ryhditetyt, maidolla kostutetut, vanhat kunnon kermakakut sen sijaan tekevät uutta tulemista.
Olen siis todella epätrendikäs, mutta tässä teille juustokakkukomistus, jolla juhlittiin isän synttäreitä. Vielä ehtii hyvin tehdä valmistuvien iltajuhliin.




Ensin haluan jakaa pari hyvää vinkkiä.


Perinteisesti juustokakun pohja tehdään murskatuista kekseistä (yleensä digestive) ja sulatetusta voista. Itse korvaan voin aina banaanilla. Kokeilkaa kerran ja hämmästytte!

Banaani sitoo keksinmurut paljon paremmin yhteen, joten keksejä ei tarvitse murskata niin hienoksi. Lisäksi banaanitaikinaa on helpompi käsitellä, se maistuu maukkaammalta ja on kevyempää. Eikä banaanin maku puske niin voimakkaasti läpi kuin voisi kuvitella. Harva syöjä arvaa taikinassa olevan banaania.

Onko vielä syytä olla kokeilematta banaania? Ei ole.


Toinen vinkkini liittyy reunojen siisteyteen. Kuten ehkä ahkerat lukijat ovat huomanneet, en ole maailman rauhallisin tyyppi, enkä varsinkaan kärsivällisin. Tämän vuoksi myös kakkuni eivät synny rauhallisesti väkertäen vaan suurella pensselillä maalaten.

Juustokakun reunoista saa kätevästi siistit, kun irtopohjavuoan reunoille tökkää pystyyn piirtoheitinkalvot. Tämän kikan opin alunperin Kinuskikissalta.

Aina on siistit reunat ja lisäksi kakun korkeutta on helppo kasvattaa kalvojen avulla. Valitettavasti en saanut napattua tästä vaiheesta kuvia kiireen keskellä.


Ja ehkä kolmannen "puolivinkin" statuksen ansaitsee omenasose. Keittelen ja soseutan oman sadon omenoita aina syksyisin. Tarvittaessa lisään aivan hipauksen sokeria, mutta varsinaisesti sose on ihan vain "sitä itseään". Purkitan ja pakastan tämän soseen. Omenasose toimii fantastisesti ympäri vuoden! Esim. leivonnaisissa ja leipätaikinoissa. Tai maitorahkan kanssa tai vaniljajäätelön päällä kinuskin kera... Nam...


Omenainen mansikkajuustokakku

Pohja:
1/2 pakettia digestive-keksejä
2 pienen pientä banaania tai 1 iso banaani

Täyte:
250 g maitorahkaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
2,5 dl Flora vanillaa tai vispikermaa
1,5 dl omenasosetta (omista omenoista)
3/4 dl sokeria
3 tl vaniljasokeria
6 liivatelehteä
noin 1 rkl sitruunamehua

250 g tuoreita mansikoita

(kinuskikastiketta)


Laita irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi.

Murskaa keksit. Muusaa sekaan banaanit. Näppituntumalla huomaat parhaiten, milloin banskua on tarpeeksi.

Levitä taikina irtopohjavuoan pohjalle. Tee reunoista siistit, jos jätät ne näkyviin.

Laita vuoan reunoille piirtoheitinkalvot (tai vastaavat) pystyyn. Leikkaa mansikat viipaleiksi ja kanta tasaiseksi, ja asettele ne vasten irtopohjavuoan reunoja.


Tee täyte. Laita liivatteet kylmään veteen likoamaan.

Sekoita tuorejuusto, rahka, omenasose ja sokerit keskenään. Maistele sopiva makeusaste kohdalleen.

Vatkaa vispikerma / vaniljavaahto. Nostele vaahto juusto-rahka-seokseen.

Lämmitä sitruunamehu lähes kiehuvaksi. Purista liivatteista liika neste pois ja sulata ne sitruunamehuun.
Jäähdytä liejua hetki ja lorota ohuena nauhana täytteen joukkoon. Sekoita hellästi.

Kun täyte on valmis, kaada se varovaisesti vuokaan. Pidä huoli, etteivät mansikat lupsahtele kumoon. Voit halutessasi raidoittaa täytettä kinuskikastikkeella jo kaatovaiheessa. Tällöin täytteen sekaan muodostuu pieniä "kinuskitaskuja", jotka tuovat jännitystä kakunsyöntiin.

Kun kaikki täyte on kaadettu. Kopauta vuokaa pöytään muutaman kerran ilmakuplien poistamiseksi.
Laita kakku kylmään hyytymään joko seuraavaan päivään tai vähintään 5 tunniksi.

Koristele ennen tarjoamista tuoreilla, viipaloiduilla mansikoilla.



Hämmentäjä on nyt myös facebookissa. Käy tykkäämässä, niin saat ilmoituksen seinällesi aina päivityksen yhteydessä. 


2 kommenttia:

  1. Heippa Outi! Päätin ottaa neuvostasi vaarin ja kokeilla juustokakun pohjaan banskua. Laitoin sen äsken vetäytymään huomiseen. Jännityksellä odotan, miten onnistuu! :) Halaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Jasmin! Voi toivottavasti tykkäät.
      Oikein ihanaa pääsiäistä ja herkkuhetkiä. :)

      Poista