keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Parsakaalia ja aprikoosia nepalilaiseen tapaan

Jee! Pitkästä aikaa jotain tosi erilaista! Ja ihanan oranssia, vihreää, raikasta, maukasta ja terveellistä.
Suosittelen kaikkia kokeilemaan tätä mahtavaa nepalilaista reseptiä.

Tämä ohje löytyi Hyvä Terveys -lehdestä (3/2013). Täytyy siis olla hyvää ja terveellistä. :)
Kevät, olen valmis! Bring it on!


Parsakaalia ja aprikoosia nepalilaiseen tapaan (2:lle)

250 - 300 g parsakaalia
1 rkl sitruunamehua
2 valkosipulinkynttä
1 pienen appelsiinin kuori ja mehu
(1/2 dl vettä)
rypsiöljyä
1/2 kanelitanko
1/2 tl sinapinsiemeniä
1 tl kardemumman siemeniä
3 kokonaista neilikkaa
1/2 dl kuivattuja aprikooseja
pieni kourallinen cashew-pähkinöitä
suolaa
pippuria
1/2 dl tuoretta minttua

riisiä


Pilko parsakaali ja keitä kypsäksi. Laita myös riisi kiehumaan.

Pese appelsiini ja raasta sen kuori. Purista myös mehu talteen.

Pehmitä aprikooseja hetki vedessä. Pilko pieniksi paloiksi.

Ota kauneimmat parsakaalinnuput syrjään (noin puolet koko määrästä). Soseuta loput parsakaalit sauvasekoittimella.

Kuumenna loraus öljyä pannulla, lisää valkosipuli ja mausteet. Herättele mausteita kuumassa öljyssä minuutin verran.

Lisää pannulle appelsiinimehu, sitruunamehu, aprikoosit, kuoriraaste ja soseutettu parsakaali. Lisää myös vettä, jos kastike tuntuu todella kuivalta. Keittele kastiketta pari minuuttia, mausta silputulla mintulla (jätä vähän koristeeksi) suolalla ja pippurilla.


Lisää pannulle myös parsakaalin nuput. Lämmitä.

Ripottele kastikkeen päälle myös murskatut cashew-pähkinät sekä mintun lehtiä.

Tarjoa riisin kanssa.

2 kommenttia:

  1. Mulla oli sama resepti tallessa Hyvästä terveydestä, tänään viimein tein. Syömäkelvotonta. Kaikki ainekset itsekseen hyviä, mut yhdistelmä aivan kammottava. En suosittele edes kokeilemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, ikävää jos et tykännyt.
      Omaa makuani ruoka kyllä miellytti, mutta toisaalta olen aika lailla erikoisuuksien perään.

      Poista