sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Rommi-raparperikeikauskakku

Viikonloppu kääntyy ehtoo-puolelle.
Ihana viikonloppu on takana: erittäin mieluisia vieraita, valmistujaiset, mukavaa kokkailua, puutarhassa puuhastelua. 

 
Tein ensi kertaa elämässäni myös raparperikeikauskakkua. Tosin tämä oli vähän special versio, sillä makua toivat jouluiset (!) mausteet ja rommi. :) Ei kuulosta siltä, että voisi mennä vikaan. Ja vieraatkin tykkäsivät. :) Ja koska lupasin reseptin hetimmiten toimittaa, niin julkaisenpas sen saman tien. 
Reseptin löysin alunperin täältä blogista.


Kakku oli tosiaan hyvää, mutta vähän muokkaan ensi kerralla reseptiä.

Seuraavalla kerralla laitan kakkuun jopa puolet vähemmän taikinaa, tai ehkä 3/4 oheisen reseptin määrästä.  Ja raparperin määrää myös lisään (ohjeessa jo kasvatettu määrä). Nyt tuoreet raparperit loppuivat hieman kesken. :)


Nuo hauskat aaltokuviot kakun pinnassa syntyivät muuten silikonivuoan pohjakuvioinnista...
Tarkoitukseni oli myös koristella kakku ketunleivillä. mutta kiireessä unohdin. :)


 Rommi-raparperikeikauskakku

2 isoa raparperin vartta tai 3 pienempää
1 dl fariinisokeria
50 g voita

Taikina:
4,2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
½ tl  kanelia
½ tl neilikkaa
1/2 tl inkivääriä 
2 tl vaniljasokeria
ripaus suolaa
50 g voita
1,8 dl sokeria
2 munaa
2 tl tummaa rommia
1,5 dl maitoa



Kuori ja viipaloi raparperit pitkittäin. Mittaile ja mallaa pätkät sopivan kokoisiksi.

Tipauttele vuoan pohjalle fariinisokeri ja voi. Älä käytä irtopohjavuokaa, se vuotaa. Nosta vuoka uuniin ja laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Anna voin sulaa. Kun voi on sulanut, sekoita se fariinisokerin kanssa sekaisin ja levitä tasaisesti vuoan pohjalle.

Nostele raparperit tiivistii vuoan pohjalle. Tässä versiossa on vain yksi kerros raparpereja, ensi kerralla laitan kaksi kerrosta ristikkäin.


Nosta vuoka takaisin uuniin odottelemaan taikinan valmistumista.

Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään. Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokeri vaaleaksi seokseksi. Lisää munat ja sekoita hyvin. Lorauta myös rommi joukkoon.

Lisäile kuivat aineet ja maito taikinaan vuorotellen. Sekoita tasaiseksi.


Lusikoi taikina raparperien päälle ja painele paikoilleen. Karamelliseosta valahtelee todennäköisesti taikinan päälle. Ei haittaa. :)


Nosta kakku uuniin ja paista n. 30 minuuttia (tai jopa vähemmän) kunnes pinta on hieman ruskea.

Nosta kakku ulos uunista ja anna vetäytyä vuoassa kymmenisen minuuttia. Kumoa kakku lautaselle, mutta anna vuoan yhä olla paikallaan ja kakun levätä. Jos kiskaiset vuoan pois liian aikaisin, voi karamelliseos valahtaa pitkin tarjoilulautasta.

Tarjosin itse piiraan vasta yön yli levättyään, eikä karamellitulvaa tullut. :)


Hyvää tuli! :)

Alla vielä kuva ensimmäisestä kukkaan puhkeavasta rodosta pihallamme. Hip hei!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti