sunnuntai 3. elokuuta 2014

Marinoidut munakoisot, hääherkku :)

Voi mitkä ihanat häät meillä onkaan takanamme. Rakkaat veljeni ja kälyni saivat toisensa tunteita ja hauskanpitoa pursuilevissa juhlissa. :)

Hääjuhla oli upea. Ja mikä uskomattominta, täysin omin voimin rakennettu. Valmisteluihin ja kokkailuihin osallistuivat niin morsiamen kuin sulhasenkin perheenjäsenet. Äitini kantoi pöytään itse leivottua saaristolaislimppua (hyvä kotiseutu!), herkullista lammasta ja piti huolen siitä, että ahkerasti juhliva väki pysyi kylläisenä yötä myöten: pizzat katosivat alta aikayksikön. :)

Mutta morsiamen perhe nostikin itse tekemisen aivan uudelle tasolle! Hääkukkia kasvatettiin ja hoivattiin morsiamen äidin puutarhassa siemenestä asti - ja voi sitä upeaa väriloistoa! Kaiken varalta myös morsiamen siskon puutarhassa kasvoi varakukat. Jos vaikka Lapin säät heittäytyisivät oikukkaiksi. :) Jokilaakson jauhopeukalot huolehtivat myös suurimmasta osasta tarjoiluista. Morsiamen isä savusteli lohta häiden aattona innokkaasti muun perheen viimeistellessä salaatteja (omista salaateista), kakkuja (itse poimituista hilloista), muffinsseja, hirvipaistia (no ei kai sitä tätäkään kaupasta ostettu) ynnä muita herkkuja. Ihanan aterian kruunasi kahvin kanssa tarjoiltu (sanomattakin selvää, että itse tehty) lakkalikööri. Jos hillan maun voisi tiivistää ja nesteyttää...

Jeps. Eli kaiken tämän rinnalla oma osuuteni oli hyvin pieni. Lupasin nimittäin huolehtia, että kasvissyöjät löytävät riittävästi suuhunpantavaa. Päädyin tekemään vuohenjuusto-omena-pähkinäpaloja sekä marinoituja kesäkurpitsoja.


Marinoitujen kesäkurpitsojen reseptiä kovasti kyseltiin, joten tässäpä se! Ja kuten ehkä huomaatte, tällä kertaa olen käyttänyt munakoisoja. Eli käytä siis huoletta kumpaa kasvista tahansa - sama marinadi ja valmistusmenetelmä toimii molemmilla. :) (Ainoa ero on, että kesäkurpitsaa en lähtisi turhaan itkettämään.)

Tein kesiksiä häitä varten noin kahdeksallekymmenelle hengelle ja ne valmistuivatkin anoppini avustuksella suhteellisen reippaasti. Oikasin muutaman mutkan tässä savotassa, enkä esimerkiksi paistanut kesäkurpitsaviipaleita pannulla vaan uunipellillä. Kiertoilma päälle, kolme peltiä uuniin, 200 astetta ja 15-20 minuuttia. :)

Miksei minun puutarhassani näytä tältä??

Makumaailmasta sen verran, että jos tekisin näitä kotona, käyttäisin valkosipulia ja chiliä siinä suhteessa kun ohjeessa on. Mutta nyt häitä varten vähensin niiden määrää hieman etteivät herkimmät makunystyrät järkyty. Lisäksi huomaa, että niin chileissä kuin soijissakin on eroja. Jos soijasi on karvaamman makuista, lisää marinadiin ripaus sokeria ja lisää hieman limen määrää. Muutenkin voit vapaasti muutella mittasuhteita ja makuja syöjien ja muiden tarjottavien mukaan.


Marinoidut munakoisot (4:lle)

1 munakoiso (tai kesäkurpitsa)
suolaa (et välttämättä tarvitse, jos käytät kesäkurpitsaa)
loraus öljyä paistamiseen (et tarvitse jos paahtelet uunissa)
1/2 limen mehu ja kuori raastettuna
1,5 rkl soijaa
reilu 1 tl öljyä
1 valkosipulinkynsi
1/2 kuivattu chili
kourallinen korianteria


Viipaloi munakoiso n. 1 cm paksuisiksi viipaleiksi. Lado ne lautaselle ja ripottele hieman suolaa päälle.
Itketä koisoja puolisen tuntia. (Tämän vaiheen voit skipata, jos käytät kesäkurpitsoja.)


Tee sillä välin marinadi yhdistelemällä kaikki aineet. Jos pidät miedommasta  menosta, vähennä hieman chilin määrää. Ja friistailaa vapaasti. Jos esimerkiksi tykkäät inkivääristä, go for it! :)


Kun koisot ovat sopivasti hikoilleet, pyyhkäise ne talouspaperilla kuivaksi. Lämmitä tilkka öljyä pannussa. Paista munakoisoviipaleita molemmin puolin muutama minuutti, kunnes ne saavat sopivasti väriä ja pehmeyttä.

Lado munakoisot laakeaan vuokaan ja kaada marinadi päälle. Jos teet isomman satsin, ladi kasviksia ja marinadia kerroksittain. Varmista, että marinadia menee kaikkii väleihin. Peitä vuoka esim. elmukelmulla ja nosta se jääkaapiin oleentumaan vähintään 6 tunniksi, mieluiten seuraavaan päivään.

Nauti munakoisot sellaisenaan tai esim. grilliruoan kaverina. Tai maailman rakkaimpien sukulaisten, mitä mahtavimpien "uusien sukulaisten" ja kavereiden kanssa loistavissa hääjuhlissa! :D



4 kommenttia:

  1. Aivan ihana kirjoitus ihanista häistä! Onnen sekä naurun kyyneleet tupsahtivat silmiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Runosuoni olisi sykkinyt pidemmänkin kaavan mukaan. Piti oikein hillitä itseään.

      Poista
  2. Kiitos tästä ohjeesta, olivat todella hyviä. Ja häät kaiken kaikkiaan ihanat ja rennot. Hyvä fiilis!
    Oli ilo tutustua sulhasen sukuun!
    terveisin morsiamen vanhempi täti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Ja oli kyllä ihana tututua kaikkiin mahtaviin tyyppeihin, keistä oli ehkä kuullut aiemmin - sekä tietysti uusiin tuttavuuksiin! :)

      Poista