Valkosipuli, oregano, raparperi ja monimuu!

Tämä kirjoitus on rakkaan tätini muistolle. Hänen uskomattomasta puutarhastaan löytyi aina alkuja ja aarteita. Ilman hänen neuvojaan ja intoaan en olisi se plantaasinviljelijä, joka olen nyt. Tämä on ensimmäinen kesä ilman viljelyguruni neuvoja, ja viime viikonloppuna oli ensimmäinen mökkimatka ilman välipysähdystä ja lämmintä halausta.


Myös plantaasikausi on nyt virallisesti käynnistynyt! Mitä talven aikana maan uumenissa onkaan muhinut, ja miten saaremme puut ovat talven kovat myrskyt kestäneet? Oli aika ottaa selvää...

Kun saavuin saareen viikonloppuna ja näin plantaasini, hihkaisin riemusta! Maasta ponnisti iloisesti useita valkosipulin varsia! Myös karviainen kasvoi, raparperit pilkistelivät, oregano oli talvehtinut ja jotain yllätyksiäkin löytyi.

Näin tomeria valkosipulin varsia sojotti sieltä sun täältä!

Olin syksyllä kylvänyt sekä valkosipulin siemeniä että kynsiä. Kynnet olivat kasvattaneet pitkät varret, siemenistä ei ainakaan vielä kuulunut pihaustakaan. Odotellaan odotellaan... :) Mutta siis yhdestä valkosipulinkynnestä pitäisi kasvaa kokonainen möltti. Näin tätini minua viime syksynä ohjeisti, katsotaan miten käy. Kerron etenemisestä...

Vai olivatkohan nämä niitä ilmasipuleita, jotka kasvattavat sipulin varren päähän..? En muista enää! Ei kun siemenistä tuli ilmavalkosipulit. Näin sen täytyy olla.

Näistä kaunokaisista syksyllä kylvettiin palasia

Ilokseni havaitsin myös oreganon talvehtineen. Ekat yrtinlehdet käytettiin jo kanan marinadissa ja salaatin mausteena. Nam! Oreganonkin sain tädiltäni viime kesän loppupuolella.

Suloinen oregano eli mäkimeirami

Ja mökkeisän rouheaan epäpiperryssalaattiin pääsivät lehdet mausteeksi. Lapaset on nakattu turhana syrjään. :)

Raparperit olivat pienen pieniä, mutta sitäkin värikkäämpiä nyrkkejä. Ensi kerralla ne ovat jo ahmaisseet puoli saarta ja minut valtaa raparperihulluus. Sitten tehdään piirasta, chutneytä, kiisseliä, hillokkeita ja pannacottia niin että hippulat vinkuu!

Viime kesänä istuttamani karviainen oli selvinnyt shokista, vaikka siirsin sen alaplantaasille vielä ihan syksyn lopulla. Jes!

Ja uusi kotiviljelyvinkki! Jos ei omista ruukkusoraa ja sukkahousuja, voi ruukun salaojittaa myös styroksinpalasilla. Kiitos vaan toimistomme IT-osastolle monista laitehankinnoista ja tietokoneiden pakkausjätteestä. :)

Näin siis timjamiruukku salaojitettiin

Ja taimet pääsivät paikalleen, joskin hieman ryppäissä. Oli ilta ja väsy, kun siirsin heidät. Ei jaksanut pipertää.

Timjamit uudessa kodissaan

Kotiviljelmistä kuuluu muitakin hyviä uutisia!

Avomaankurkku kasvaa lähestulkoon raivoisasti.

Melonin ensialut ovat nousseet näkyviin nyt viikko kylvämisen jälkeen!

Katso tarkasti, sieltä ne pilkottavat, toinen rivi oikealta! (Ja ihan oikealla raivopäinen avomaankurkku. Vasemmalla hieman hippimäisen epämääräiset timjamit, jotka eivät vielä muuttaneet)

Ja jättikurpitsani RÄJÄHTI aamulla pintaan! Hahahhaaa, se on valtaisa!! :D Kuusi päivää kylvämisestä.

Tästä on hyvä jatkaa kohti kesää!


PS. Veljeni ihmetteli äidille aikanaan, että mikäs kukka se "monimuu" on, josta laulussakin lauletaan. En kyllä jaksa uskoa, että hän olisi tunnistanut orvokin ja lehdokin... :)

Something smells fishy - ahvenen nylkeminen ja fileointi

Siikaa iltahämärässä, kuinka kansallisromanttista!

Voi mökkikauden ja saarihyppelyn avajaiset sentään! Uskomattoman ihana viikonloppu valmisteli Wapun viettäjät juhlakuntoon. Aurinko paahtoi ja lämpötila nousi jopa bikinilukemiin. Plantaasi oli selvinnyt hyvin talvesta ja ensimmäiset nousijat kasvoivat jo täyttä häkää!

Mutta mikä parasta... AHTI SOI ANTEJAAN! :)

Typötyyni meri, aijai

Meri oli tyyni lähes koko viikonlopun. Oikeastaan meren raivo koetteli vain siinä vaiheessa, kun asensimme laituria paikoilleen. Eihän siinä muuten olisi ollut tarpeeksi haastetta. :)

Mutta verkot, ah verkot! Mitä aarteita sieltä nousikaan, nimittäin siikaa! Siikaa ei ole saarestamme saatu neljäänkymmeneen vuoteen, mutta tällä kertaa viisi vonkaletta komeili verkoissa, joista isoin oli noin puolitoistakiloinen. Ja tulihan sieltä ahventakin.

Pienet riemutanssit kalliolla ja filerausvälineitä etsimään! Ja jälleen edessä oli jokakeväinen ongelma: kaikki hyvät vehkeet on kaupungissa. Ääh, miksei niitä veitsiä koskaan syksyllä tajua jättää mökille vaan ne jossain ihme mielenhäiriössä kiikuttaa kotiin? 

Onneksi partiolaisen ja erä-irman otteilla pärjää rouheimmillakin vehkeillä. Ja ylivoimaisesti paras apuväline  on kunnon keittiösakset.

Tässä vaiheessa aamua oli vielä niin viileä, että piti olla vaatetta päällä. :)

Siika (Coregonus lavaretus)

Siikaa saa Suomessa koko maasta, niin merestä kuin järvistäkin. Jos on siis onnekas. Se viihtyy puhtaissa, viileissä ja hapekkaissa vesissä (ja meidän mökillä, jes).

Siika on hopeinen ja virtaviivainen kala, jonka tunnistaa viimeistään rasvaevästään (lohikaloilla pyrstön lähistöllä oleva pieni selkäevä).

Ruokamielessä siikahan on aivan fantastisen ihanaa muodossa kuin muodossa: pannulla, uunissa, savustettuna, graavina, sushissa, keitossa... Ja toki superterveellistä: 70 % hänestä on proteiinia ja loput  niitä hyviä rasvoja. Ja ihan megapaljon D-vitamiinia (22,1 µg / 100 g) pitää hän myös sisällään.

Tällä kertaa valtavien siikojemme kohtaloksi koitui filerointi. Ja vaikka palaakaan herkkukalaa ei mennyt hukkaan, niin vähän tuli silppua muutamaan kohtaan. Pannaan se veitsien ja talviterän piikkiin.

Muistilistalle: kunnon filerausveitsi ja haarukka! ("Älä neuvo miten kuvataan, ei se varjo kuvaan tule... Eipä..." :))

Voi siikafileenmötkäleet!

Paistoin fileet pannulla voissa, ripottelin päälle sormisuolaa ja siinä kaikki mitä tarvittiin. Kesä ja kalakausi on avattu.

Paistamisesta vielä sen verran, että paistoin ensin fileitä kuumalla pannulla nahkapuoli ylöspäin pari minuuttia, minkä jälkeen käänsin fileet ympäri ja kärtsäsin nahkan rapsakaksi jättäen kuitenkin kalan kosteaksi ja meheväksi.

Tämä kyseinen yksilö otti hieman osumaa tahmealla paistinpannulla :)

 Ahven (Perca fluviatilis)

 Ahven on Suomen yleisin kala sekä kansalliskalamme. Hiphei! Skål ahvenelle siis!

Ahvenen raidat, punaiset evät ja Quasimodo-niskan tunnistavat varmasti kaikki. Suomesta ahventa saa kaikkialta lukuunottamatta ihan pohjoisinta käsivartta.

Mielestäni ahven ei  nauti ansaitsemaansa arvostusta. Monet kalamiehet viittaavat ahvenille kintaalla. Liekö syynä ahvenien muka-työläs käsittely? Ahvenhan nimittäin maistuu tosi hyvälle. Mielestäni nylkeminen ei ole työlästä vaan mukavaa puuhastelua. Ja jos sitäkään ei jaksa tehdä, voi ahvenet savustaa kokonaisina (sisukset vaan pois tietty), silloin savustuspönttö tekee kaiken työn puolestasi nahan ja ruotojen irrottelusta alkaen.


Mutta nyt Outin nylkyvinkit!


Leikkaa kalalta pää pois ja masu auki. Poista sisuskalut ja puoliksi sulaneet pikkukalat.

Viillä puukolla ahvenen selkään viillot selkäevien molemmin puolin koko kalan pituudelta.

Lähde irrottelemaan nahkaa sormien ja veitsen yhteistyönä. Mielestäni paras taktiikka on "kutkutella" nahkaa irti veitsen kärjellä samalla kun sormin vetää nahkaa sivulle. 

Ja kah! Nahka irtoaa kuin taikaiskusta. Toista sama toiselle puolelle.

Leikkaa vielä evät pois. Pyrstön voi joko jättää paikalleen tai leikata pois. Itse yleensä aina jätän sen paikalleen, koska siitä saa hyvin otteen paistettaessa. :)

Ruodothan näihin jää vielä sisälle, mutta ne ovat helposti poisnypittävää sorttia. Ahvenen voi laittaa miljoonalla tavalla. Jos mökkiolojen kokkailusta puhutaan, niin parhaimmillaan ahven on, kun masun tunkee täyteen silputtua kevätsipulia (ja ehkä vähän valkosipulia). Kotona ahvenen kanssa voikin hifistellä yhtä ja toista. :)

Ja mitään erityisen siistiä touhuahan tämä ei ole. Veri ruiskuaa ja suolet lentää. Brutaalia.

Kevät suorastaan vyöryy kohti

Puutarhahommat jatkuu ja uusi kylvöerä painettiin maahan muutama päivä ennen Wappua. 

(Ja pakko ottaa pieni esihehkutus! Ihan HIRVEÄSTI tulossa hyviä juttuja ja kivoja kuvia parilta viime päivältä! Voiko nainen olla näin intsinä??!!)

Tällä kertaa multaa hulahtivat avomaankurkku, jättikurpitsa ja meloni. Porkkanan kohtaloa vielä harkitsen... Suoraan maahan vai taimikasvatuksen kautta. Paha.

Jättikurpitsa

Suomen jättikasvisyhdistys, juu sellainen on olemassa, antoi todella hard core vinkkejä jättikurpitsan kasvatukseen. Ja minähän tottelin!

Ensinnäkin jättikurpitsan siemen tulee viilata reunoistaan. Juu-u. Vain pitkät sivut, eikä missään tapauksessa terävää kärkeä. Ihan tavallinen kynsiviila kävi tähän.

Bring on the viila!

Viilauksen jälkeen siemen tuikataan kylpyyn pariksi tunniksi.

Siellä se lilluu... Nooooin...

Uiskentelun jälkeen siemen kääritään märkään, moninkertaiseen keittiöpaperiin. Koko komeus asetellaan minigrip-pussiin. Pussiin jätetään hieman ilmaa, suljetaan ja sijoitetaan lämpimään paikkaan. Tässä tapauksessa kylpyhuoneen lattialämmityksen läheisyyteen. :) Pitäisi olla 26-30 astetta (tarkkaa on), mutta ei nyt kyllä ole. Itäkööt siitä huolimatta, ei auta olla kranttu.

20 tunnin - 3 vuorokauden jälkeen pitäisi siemenen terävästä päästä pilkistää pieni valkoinen alku. Hahahhaaa! We'll just see about that! :D

Mutta kuinkas kävikään. Koska viikonloppumenot sotkivat aikataulut, jouduin kylvämään jättiksen jo 24 tunnin kuluttua kapaloimisesta. Ehkä - EHKÄ - siemenen terävästä kärjestä pilkahti pienen pieni juuren alku... Kylvin siemenen ja nyt kolmen päivän jälkeen ei vielä näy mitään. Odotellaan odotellaan...

Avomaankurkku

Uskomatonta, mutta kaikki istuttamani siemenet itivät parissa päivässä! Laitoin siemeniä vain pari / ruukku, ja toden totta, parin päivän päästä jo elinvoimaa uhkuvat avomaankurkut puskivat pintaan! :)

Maitorahkapurkki tietenkin :)

Meloni

Kolme päivää kylvämisestä, ei vielä näköhavaintoja... Liotin siemeniä muutaman tunnin ennen kylvämistä. Odotellaan odotellaan.

Oo Las Parsas! Sitruunainen parsarisotto

"Pitikin valita vaimoksi humoristi" sanoi mieheni tanssikurssilla. :)

Okei, myönnetään. On julmaa tulkita iskelmäpotpuria sydänverellä samalla, kun toinen yrittää keskittyä laskemaan hii-das, hii-das, nopee, nopee, hii-das, hii-das, nopee, nopee.

Mutta keskittymistä koetellaan oikeassakin elämässä, joten ihan aiheellista harjoitusta siis... Right?

Parsarakkaus kukoistaa! Itseasiassa se sai vain lisäpontta tämän fantastisen sitruunaisen risoton myötä! Tässä ihanassa annoksessa oli mukavan vappua enteilevä maku - kiitos sitruunan (ja valkoviinin!).

Ja by the way! Pikkasen ärsyttää, että Hesarin ruokatorstai ehti ensin ja julkaisi tänään risottoreseptin! Tein tämän oikeasti jo maanantaina, mutta julkaisu viivästyi... Pöh. :)

Kun loppuu täää... muisto vain jääääääää!


Sitruunainen parsarisotto (kahdelle)

Liemi
4 dl vettä
1 dl kuivaa valkoviiniä
1,5 rkl kasvisfondia
1/2 - 1 tl sitruunankuoriraastetta
1/4 dl sitruunamehua

Risotto
1 sipuli
3 valkosipulinkynttä
25 g voita
2 dl risottoriisiä
pippuria

250 g parsaa

(parmesan-) juustoraastetta
tuoreita yrttejä


Pese sitruuna hyvin ja raasta kuori hienoksi. Mittaa liemen ainekset kattilaan ja kiehauta.

Huutele parsat, kuori varren alaosa ja pätkäise pari senttiä kantaa kustakin pois. Keitä parsat, mutta jätä ne erityisen napakoiksi, sillä ne kypsyvät vielä risottoa odotellessa. Ota ne kuitenkin heti pois vedestä, kun ovat valmiita. Pilko sopiviksi paloiksi.

Sulata voi pannulla, lisää sipulit ja valkosipulit ja kuullota hetki. Lisää riisi ja kuullota, kunnes riisi on läpikuultavaa. Lisää lientä kauhalla pannulle pienissä erissä niin, että pannu ei lainehdi vaan riisi välillä imee kaiken nesteen. Liikuttele riisiä välillä reunoilta keskelle, jotta saat tasaisen kypsyyden riisiin. Jätä hyvä suutuntuma.

Kun risotto on valmis, voit joko sekoittaa ja sulattaa juustoraasteen sekaan tai jättää sen jokaisen itse lisättäväksi. Rouhi risottoon pippuria ja tsekkaa muiden makujen olevan kohdallaan.

Sekoita parsan pätkät joukkoon. Ripottele halutessasi juustoraastetta päälle. Syö ja nauti heti! :)

Het-ki lyö, viimein hetki lyö, kukaan aikaa lahjomaan ei käydä voi milloinkaa-aa-aaaan...

By the way, pikku encore... Shokki vai eeeei? Shokki vai eeee-eee-eeee-eeiiii?

Nyt taitaa olla sellainen hetki, että yrttiseni kasvavat alaspäin. Nimittäin mullan yläpuolella ei vielä koulimisen jälkeen ole kauheasti riehaannuttu...

Kreikkalainen munakoisopasta on todellinen arjen pelastaja

Myönnetään totuus. Kenelläkään ei ole aikaa loihtia päivittäin valtavan upeita ja innovatiivisia kulinarismin huipentumia. Etenkin kun ne yleensä vaativat pitkän pohdiskelun, materiaalihankinnat parista eri kaupasta ja tuntien hauduttelun. Puhumattakaan siitä, että ei sitä aina jaksa niin hirveästi tsempata. Energiaa menee kyllä ihan riittämiin ihan töiden tekoon ja muuhun elämiseen.

Siksi tarvitaan arjenpelastajaruokia.

Myönnetään myös toinen totuus: Eivät nämäkään ruoat nyt ihan kaikkea pelasta. Kun tulee väsyneenä ja nälkäisenä kotiin, eikä keittiössä odota pienintäkään merkkiä siitä, että joku muu voisi tehdä ruoan, niin kyllä siinä alkaa rasat pärkyämähän! *

Olen nälkäisenä todella räjähdysherkkä, ja olen oikeastaan aina kotiin tullessa nälkäinen. Siinä kriittisessä puolessa tunnissa ennen kun ruoka täyttää masuni ja aivoni rekisteröivät sen, saa jo aika paljon tuhoa aikaiseksi. Olen aika varma, että noin 80 % parisuhteemme ongelmista sijoittuu näihin puolen tunnin slotteihin. Tässä välissä on myös todella helppo ärjyä äidille, kun se taas kysyy jotain tyhmää puhelimessa, kuten: "Mitä kuuluu?". Tai jos joku kadulla ei väistäkään alta pois... Jopa koiranpennut ja pikkulapset joutuvat yleensä tänä aikana vihani kohteeksi. 

En kyllä ole tästä mitenkään ylpeä. Pitäisi ehkä tehdä asialle jotain.

*Disclaimer: Tämä postaus ei tietenkään millään tavoin viittaa meidän perheen kotielämään. Eikä henkilöidy kehenkään.

Vihaisena ja nälkäisenä ei myöskään oteta monimutkaisen hienoja otoksia uusista ja moderneista kuvakulmista.

Tämä oikeasti todella maukas ateria valmistui noin 10-15 minuutissa. Ja aika laskettiin siitä, kun sain bootsit pois jalasta eteisessä. Sen jälkeen suoraan käsien pesun kautta sipulia pilkkomaan.


Kreikkalainen munakoisopasta (2:lle)

puolikas isosta munakoisosta
1/2 paprika (punainen tai keltainen)
2 sipulia
4 valkosipulinkynttä
loraus oliiviöljyä
1 tlk tomattipyrettä
1/2 rkl kasvisfondia
loraus vettä
muutamia oliiveja
ihan pieni ripaus neilikkaa
basilikaa (juu juu, tuore olisi parempaa. Mutta kasvukausi on vielä kesken ja kauppaan ei ehdi, joten kuivatulla mennään)
suolaa ja pippuria
fetajuustoa

täysjyväpastaa


Pilko sipulit melko isoiksi paloiksi. Murskaa / pilko valkosipulinkynnet. Pilko munakoiso kuutioiksi. Lämmitä öljy pannulla ja lisää kerralla sipulit, valkosipulit ja munakoiso. Kuullottele miedolla lämmöllä hetki. Lisää vähän vettä, jos tuntuu, että kasvikset kärisevät eivätkä pehmene.

Keitä pasta.

Lisää pannulle muutaman minuutin päästä paprikat ja tomaattipyre. Lisää kasvisfondi (ja jälleen vähän vettä, jos tuntuu kuivalta). Pilko oliivit puoliksi ja nakkaa sekaan.

Mausta. Neilikkaa ei kannata laittaa kuin ihan pieni ripaus, sillä se antaa aika vahvan "jouluisen" ominaismaun. Mutta kylmänä ja viimaisena päivänä (kuten eilen), se toi juuri tarvittavaa lämpöä ja eksotiikkaa ruokaan.

Murenna sekaan tai annoksen päälle fetajuustoa.

Syö. Rauhoitu. Pyydä anteeksi. :)

Keittiömme ikkunalaudan varustusta: keittokirjoja, Gastronomian sanakirja, synttärikortti minulta miehelleni sekä pehmoankka (ainoa pehmo koko talossa), joka on kunnianosoitus maailman parhaalle ruoka-annokselle, varsovalaiselle ankalle.