perjantai 28. kesäkuuta 2013

Kevyt vadelmapiirakka

Onpas elo vaaleanpunaista! Ja marjaisaa! :)

Mansikoita noukitaan selät väärinä, ja suunnistaessa bongasin jo ensimmäiset kypsät mustikat. Ja paljon, ja isoja!


Tämä suloisen vaaleanpunainen piiras ilahdutti juhannusporukkaamme ja toimi hedelmäisten grillivartaiden jälkkärinä. Tein piiraan jo pari päivää ennen syöntihetkeä, ja hyvin hän kesti sekä pitkän logistiikkaketjun, että odottelun.


En muista, mistä olen joskus reseptin kirjoittanut talteen, mutta epäilen, että originaalissa oli virhe... Tosin ehkä ihan positiivinen virhe! Nimittäin alkuperäisessä reseptissä täytteeseen lisätään vain 1 tl sokeria, jolloin lopputuloksesta ei todella tule kovin makea. Tein itse siis tämän ohjeen mukaan, mutta kun piiraan päälle nosti nokareen vaniljavaahtoa, saatiin makeuskin kohdalleen. Ohjeessa on varmaan ollut kirjoitusvirhe ja 1 tl pitäisi olla 1 dl.

Suosittelen kuitenkin sokerimäärän kasvattamista ainakin 1/2 dl:n, niin piiraasta tulee kaikkien makuun riittävän makea. 

Vaihtele vapaasti marjoja! Kokeile musta- tai punaviinimarjoja, mansikoita, mustikoita tai vaikka karviaisia. Ja naatiskele piiras mieluiten järven rannalla. :)


Kevyt vadelmapiirakka

125 g voita tai margariinia
3/4 dl sokeria
2 keltuaista
11/2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 dl rasvatonta maitoa

Täyte:
2 valkuaista
1/2 dl sokeria (tai 1 tl)
200 g maustamatonta tuorejuustoa
2 tl vaniljasokeria
1 rkl perunajauhoja
5 dl sulaneita marjoja

Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää keltuaiset vatkaten.
Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää kuivat aineet ja maito vuorotellen voi-sokerivaahtoon.

Levitä taikina voideltuun ja jauhotettuun vuokaan.


Vatkaa valkuaiset jämäkäksi vaahdoksi.
Sekoita keskenään tuorejuusto, sokeri, vanijasokeri ja perunajauhot.

Kääntele valkuaisvaahto täytteeseen. Kääntele lopuksi myös marjat mukaan (jätä kauneimmat marjat sivuun).


Levitä täyte taikinan päälle. Jotta saat täytteen reunoille asti, mutta säilytät taikinareunuksen, voit painella täytettä reunoille lusikan kuperan puolen avulla.


Painele vielä sivuun jättämäsi marjat täytteeseen.


Paista 175-asteisessa uunissa 45 minuuttia.


Ja tässä vielä mahtava otos ruokabloggaajan elämästä. :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti