sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Varsin kesäistä siikaa

Kävelin perjantaina aamulla kahdeksan aikaan Kampissa ja ohitin kolme varsin aromikasta laitapuolenkulkijaa. Miehet olivat uppoutuneet todella vauhdikkaaseen debaattiin. Kädet viuhuivat, ääni kohosi ja innostus oli selvä (tai no, ei  nyt niin SELVÄ).

Korviini kantautui...
"Siis se huuto! Juu se aika ruma, mutta hieno taulu. Jonku norjalaisen..."
"Nii SE!" mies imitoi taulun ilmettä nostaen kädet poskilleen. Muut toistivat liikkeen ja nyökyttelivät innoissaan.
"Joo joo kyllä mä SEN tiedän. Oon katso itsekin taiteilija. Tai siis..." Ja loppua en enää kuullut.

Mikä ihana päivänavaus! Tämä sai minut hyvälle tuulelle.

Nyt olisi Suomen aika taas brändätä itseään: Meillä ei ole laitapuolenkulkijoita / alkoholisteja / syrjäytyneitä, meillä on taiteilijoita!

Turha vaatimattomuus nurkkaan ja kynttilä pois vakan alta.

Ja tämän kunniaksi on myös päivän ateria kuvattu taiteellisissa tunnelmissa. Voilà, varsin kesäinen siika!




Ainekset ovat simppelit. En halunnut peittää siian omaa makua, vaan annoin hänen vangita yleisönsä omana itsenään. Ja vangitsihan hän.



Varsin kesäinen siika (kahdelle)

2 siikafilettä
1/2 kesäkurpitsaa
1 iso sipuli
kolmisen valkosipulinkynttä
2 rkl pinjansiemeniä
1/2 rkl sitruunamehua
suolaa ja pippuria

esikypsytettyjä rikottuja ohrasuurimoita


Viipaloi kesäkurpitsa ja itketä niitä pikku hetki. Eli ripottele viipaleiden pinnalle kevyesti suolaa. Pyyhi pinnalle kihonnut neste talouspaperilla noin puolen tunnin kuluttua.

Aseta siikafileet uunivuoan pohjalle. Mausta sitruunamehulla, suolalla ja pippurilla. Pilko sipuli ja valkosipulit ja asettele fileiden päälle. Asettele kesäkurpitsat fileiden väleihin ja päälle. Rouhu vielä pinnalle hieman suolaa ja pippuria.

Paahda pinjansiemeniä nopeasti pannulla ja nakkaa mukaan vuokaan.

Kypsytä noin 200 asteisessa uunissa noin 15 - 20 minuuttia. Kannattaa vahtia kypsymistä. Kala ei saa kuivahtaa eikä sipulit liiaksi kärähtää.

Keitä samalla ohrasuurimot suolalla maustetussa vedessä. Ne kypsyvät myös 15 - 20 minuutissa.

Tarjoa siikafileet ohran ja raikkaan salaatin kera.


TAI UUSIEN PERUNOIDEN! Espanjalaisia on saanut jo pari viikkoa. :)



Vaikkeivat spaniardit tietenkään vedä vertoja kotimaisille potuille, toivat he kesän merkkejä pöytään. Bienvenido siis! Kohta hihkutaan välkommen ja ihan pian tervetuloa! :)






2 kommenttia:

  1. Mikä idea on tuossa kesäkurpitsan "itkettämisessä"? Jotkut itkettävät munakoisoja (kitkerä maku poistuu itkettämisen myötä), mutta tämäkin alkaa nykypäivän jalostuksen myötä olla turhaa. Mutta että kesäkurpitsaa??

    VastaaPoista
  2. No itse itketän sitä lähinnä kahdesta syystä: poistaakseni nestettä tai lisätäkseni makua. Joskus kesäkurpitsa on niin vetinen, että itketys kannattaa. Grilliritilällä laitettaessa tai pannulla paistettaessa mielestäni itketystä ei tarvita, mutta esim. folionyytissä tai uunivuoassa neste voi "jäädä makaamaan".

    Tärkein syy on kuitenkin maku. :) Ja siksi suola.

    Tämän vaiheen voi jättää ihan huoletta pois.

    VastaaPoista