torstai 10. toukokuuta 2012

Kaikki on niin vihreää! Pinaatti-fetanyytit


Oletteko huomanneet, että Suomi (ja oletettavasti muut lauhekean vyöhykkeen maat) on ajautunut kriisiin. Sulkekaa ovet, älkää vain avatko ikkunoita, ulkona liikkumista tulee välttää. Ja älkää herran tähden hengästykö, helsikicityrunittajat huomio!

Siitepöly on iskenyt! 


Punavihersokeuskin saa aivan uuden merkityksen! Oikeasti kyse on siitä, että liiallisen vihreyden aikaansaamat punaiset silmät lopulta muurautuvat umpeen aiheuttaen sokeuden.

Siitepöly, tuo hiljainen tappaja, on ollut vallitseva small talkin aihe työpaikallani, lähikaupassani, tuttavapiirissäni, kaikkialla.
Istun parhaillaan VR:n vihreässä eko-vaunussa ja kuuntelen keskustelua tästä samasta aiheesta. Kiitos naapureille inspiraatiosta.

Siitepölytilanne on kuulemma pahin kahteenkymmeneen vuoteen.

Kaverini suutahti minulle eilen, kun kävelyllä hihkaisin "Oi katso miten vihreä puu!". "Do you have to rub it in", oli vastaus joka toimitettiin mulkaisun kera...


Huolimatta siitä, että vihaiset kansalaiset ovat kohta soihtuineen oveni takana, omistan tämän kirjoituksen vihreälle. Kyllä kevät on kiva, ja luonnon herääminen suorastaan loistava juttu!





Vihreyden kunniaksi siis vihreää ruokaa. Nämä nyytit tarjottiin itseasiassa Wappu-dinnerin alkupaloina samaisen mulkaisijaystävän luona. Silloin siitepöly, tuo maailmanlopun ennusmerkki, oli vielä aisoissa ja vihreys toivotettiin tervetulleeksi.

Joten s'il vous plâit, vihreät alkupalat.




Täytettä voi ruokaistaa lisäämällä sekaan esim. keitettyä, suolalla tai fondilla maustettua riisiä.


Vihreääkin vihreämpi pinaatti-fetanyytti (noin 20 kpl)

loraus oliiviöljyä
3 valkosipulinkynttä
noin 100 g pakastepinaattia (tai ryöpättyä nokkosta!)
noin 100 g fetajuustoa
½ dl pinjansiemeniä
(½ dl keitettyä riisiä)
reilusti suolaa
pippuria

1 keräsalaatti


Lämmitä öljy pannulla. Lisää valkosipulinkynnet ja kuullota minuutin verran. Lisää sulanut pinaatti ja hauduta viitisen minuuttia. Mausta reippaasti suolalla ja sopivasti pippurilla. Suolan kanssa ei kannata kitsastella, sillä muut maut ovat raikkaita.

Anna seoksen jäähtyä. Jos pinaateista irtoaa nestettä, kaada / puristele se pois.

Murusta jäähtyneeseen seokseen fetajuusto. Sekoita mukaan myös pinjansiemenet ja halutessasi keitetty riisi.

Irrottele salaattikerästä lehdet mahdollisimman kokonaisina. Oma salaattini oli valtava, joten yhdestä lehdest sai parikin käärylettä.

Aseta täyte lehden alaosaan, ja rullaa kuten tortilla. Ensin alareuna kerran täytteen yli, sitten reunat keskelle, ja loppu ympärille. Cocktailtikuilla kiinni.

Salaatista kannattaa suosia taipuisaa lehden kärkiosaa ja rouskuttaa kovempi kantaosa ruoanlaiton oheissyömisenä. Ei ole niin väliä, minkämuotoinen tai kokoinen salaatinlehti on. Senkun vaan sykkyrälle. Aika nopeasti tehdessäsi huomaat, mikä toimii ja mikä ei.



Yllättäen nyytit säilyivät ehjänä jopa muutaman kilometrin pyörämatkan päähän. Jopa sen jälkeen, kun Wappu oli käynnistetty kolmekymmenvuotisella shampanjalla. Oi, kun oli hyvää! Meillä taitaa olla maailman parhaat naapurit!

Wappuillan kulusta ei sen enempää, mutta SKÅL keväälle ja vihreälle!



4 kommenttia:

  1. Funny how things may sound from other views. My comment was purely sarcastic :) I LOVE the green! :)

    VastaaPoista
  2. jos voisin syödä kaikki koivunlehdet maailmasta niin ettei NE punastais mun silmiä kirveleviksi, niin aivan heti. Koivureseptejä? :D

    VastaaPoista
  3. No vanhoina partiolaisinahan me äkkiä keksitään jotain! Keitetään ne kaikki vaikka teeveden kiirastulessa! :D Kostea rovio.

    VastaaPoista