sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Hedelmäinen pinaattisalaatti

Puutarhani ensisato on korjattu - pinaattia! Tätä ihanuutta on luvassa vielä pitkään, sillä satokausi on runsas ja pitkäaikainen. :)

Tällä kertaa pyöräytin pinaatista kvinoa-salaatin, joka sai kaverikseen värikkäitä ja hedelmäisiä tuulahduksia - aprikoosia, passionhedelmää ja tomaattia.


Miten näistä aineista voi syntyä muuta kuin ihanaa?


Etenkin, kun salaatti syötiin osana näin ihanaa ateriaa! Olimme ystäviemme luona kylässä ja voi mitä herkkuja pöytä notkuikaan... Kuha-korvasienipateeta, siika-cevicheä, savukalaa piparjuuritahnalla, uusia perunoita, hölskykurkkuja... Aijai. :)


Ja alkuruoaksi mansikka-gazpachoa ja kesäisiä crostineja. Ja samppanjaa. :)


Itse toin pöytään salaatin lisäksi myslillä kuorrutettua vaivaamatonta leipää.

Mutta takaisin salaattiin. Tässä resepti. :)


Hedelmäinen pinaattisalaatti (5-6:lle, 3:lle pääruoaksi)

n. 1 l tuoreita pinaatinlehtiä
2 isoa tomaattia
2 tuoretta aprikoosia
1 passionhedelmä

2 dl kvinoaa
5 valkosipulinkynttä
öljyä
1 rkl balsamiviinietikkaa
suolaa
pippuria


Poimi pinaatinlehdet (pihasta tai kaupasta). Laita ne kylmään veteen likoamaan n. 20 minuutiksi. Kuivaa lehdet hellästi esim. keittiöpyyhkeen päälle levitettynä.

Keitä kvinoa pakkauksen ohjeen mukaan kypsäksi - älä anna puuroutua liikaa. Valuta kvinoa.

Lämmitä reilu loraus öljyä pannulla. Lisää murskatut valkosipulit ja kuullota pari minuuttia. Lisää kvinoat pannulle ja pyöräyttele ympäriinsä. Lisää myös balsamiviinietikka, suola ja pippuri. Maistele maut riittävän voimakkaiksi kohdalleen. Lisää mausteita tarvittaessa. Anna kvinoan jäähtyä.

Pilko tomaatit ja aprikoosit. Kokoa annos pyörittelemällä kvinoa sekaisin muiden ainesten kanssa. Lisää lopuksi päälle passionhedelmän sisukset ja ripottele päälle suolaa ja pippuria.

Toimii sellaisenaan esim. lounassalaattina tai kevyempänä kesäruokana, tai sitten muiden herkkujen kaverina. :)


Tässä vaiheessa alkoi vesi tosissaan herahtaa kielelle... :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti