torstai 25. kesäkuuta 2015

Mozzarella-kantarellimunakas

Kesä on kyllä  niin parasta aikaa! Myös ruokamielessä. :)

Kaiken saa luonnosta tai omasta pihasta ja kaikki maistuu niin herkulliselta... Ai että.


Tänään sateista arkipäivääni piristi mozzarella-kantarellimunakas. Vaikka kantarellit olivatkin viime vuotisia ja nappasin ne pakkasesta, ei se tunnelmaa latistanut.

Pinaatit, ruohosipulit ja yrtit kävin kuitenkin korjaamassa omasta pihasta.

Tekaisin munakkaan vain vakuaisista ja lisäsin väliin raejuustoa - näin voi huoletta ottaa jätskin jälkkäriksi. :)


Mozzarella-kantarellimunakas (1:lle)

2-3 munanvalkuaista
loraus öljyä
kourallinen kantarelleja
1/2 sipuli
kourallinen pinaattia
1/2 mozzarellapallo
n. 50 g raejuustoa
n. 3 ruohosipulinvartta
suolaa
pippuria
pieni kourallinen tuoreita basilikanlehtiä


Pilko ensin sipuli ja ruohosipulinvarret.

Lämmitä loraus öljyä pannulla, lisää puolet sipuleista ja kantarellit (minun pakastetut kanterellit oli jo esipaistettu ennen pakastamista). Kuullota pari minuuttia. Jos käytät tuoreita sieniä, paistele vähän kauemmin.

Nosta sipuli-sieniseos pannulta syrjään.

Lisää hiukkasen öljyä. Kaada munat pannulle ja levitä pyöreäksi levyksi. Pidä lämpö erittäin miedolla. Anna munakkaan ihan aavistuksen hyytyä - pelkillä valkuaisilla tämä kestää n. 20 sekuntia. Ole siis nopea. :)

Revi puolikkaan munakaslevyn päälle pinaatinlehtiä, lisää sieni-sipuliseosta sekä pieneksi pilkottua paistamatonta sipulia (antaa kivasti kirpeyttä). Lisää myös muutama ruokalusikallinen raejuustoa ja revi mozzarella munakkaaseen. Ripottele vielä ruohosipulinvarsia sekä suolaa ja pippuria levylle.


Käännä munakkaan toinen puoli täytteiden päälle. Laita kansi päälle ja anna hautua muutama minuutti. Nosta pannun lämpöä tarvittaessa.

Mausta vielä valmis munakas suolalla ja pippurilla. Ripottele päälle basilikanlehtiä ja tarjoa pinaatinlehtien kanssa.

Korista halutessasi ruohosipulin kukilla. :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti