lauantai 24. maaliskuuta 2012

Paahdettu valkosipulikeitto

Rakastan valkosipulia. Rakastan sen makua, tuoksua, ulkonäköä, kasvattamista. Kaikkea.
Enkä ymmärrä ihmisiä, jotka eivät voi syödä valkosipulia ennen tärkeää tapaamista! Tai jotka häpeillen peittelevät suutaan aterian jälkeen. Mitä hyvin aromeiden haaskausta!! Älkää tehkö seurassani niin, nuuhkin teitä mielelläni.


Työnnän yleensä valkosipulia kaikkeen. Ja jo lähtökohtaisesti tuplaan aina reseptien valkkarimäärät. Kasvatan myös valkosipulia plantaasillani ja tänä keväänä kokeilen myös sisällä ruukussa.

Olin aikonut jo kauan sitten kokeilla paahdettua valkosipulikeittoa, mutta se unohtui johonkin. Varmaan jyräsin kokeilun jollain hardcoremmalla valkosipulitouhulla, kuten valkosipulitoffeella (oli muuten hyvää!).

Valkosipuli saa ihanan aromin paahtamisen myötä. Ja hei, kaikkihan on parempaa paahdettuna. Niin kuivahtaneet ruisleivät kuin vaahtokarkitkin.

Tämä keitto oli fantastista. En odottanut sen olevan NÄIN ihanaa, mutta se oli.
Voin sanoa näin, koska resepti ei ole alunperin omani, vaan jonkun tv-ohjelman kotisivuilta ajat sitten löytämäni. Ja pikkasen tietty muokattu (koska mitään reseptiä ei voi ihan samanlaisena toteuttaa).

Joten olkaa hyvä, yksi elämäni parhaista keitoista.


Paahdettu valkosipulikeitto (neljälle alkuun, kahdelle ruoaksi)

oliiviöljyä
1/2 valkosipulia (tai vähän enemmän tai vähemmän)
1 iso sipuli
2 keskikokoista / pienehköä perunaa
vajaa 1/2 dl valkoviiniä (kuiva sauvignon blanc toimi jälleen)
5 dl vettä
kanafondia
1 dl ruokakermaa
suolaa & pippuria

sormisuolaa
pippuria
tuoretta basilikaa
kuivattuja valkosipulilastuja (näitä saa esim. Punnitse ja Säästä -kaupoista)


Leikkaa valkosipulista "hattu pois". Kääräise valkosipuli folioon ja paahda 200-asteisessa uunissa noin puoli tuntia.

Pilko sipulit ja kuori & kuutioi perunat noin peukunkynnen kokoisiksi kuutioiksi.

Kuullota sipuleita ja perunoita hetki oliiviöljyssä. Lisää valkoviini ja keitä noin 5 minuuttia.

Lisää vesi ja fondi. Keitä perunat kypsiksi.

Ota lämmin sipuli uunista ja molskauttele kynnet keiton sekaan (kannattaa irrotella kynnet kuoristaan lämpimänä). Soseuta sauvasekoittimella kuohkeaksi ja silkkiseksi.

Lisää kerma, suola ja pippuri. Lämmitä / kiehauta keitto.

Rouhi pinnalle mustapippuria ja valkosipulilastuja. Tiputtele päälle muutama sormisuolahippu sekä silputut basilikat

Varaudu puoamaan tuoliltasi.



perjantai 23. maaliskuuta 2012

Wohoo valkoinen keittiö!

Kevät on vallannut keittiöni ja nyt on kyllä pakko hehkuttaa valkoisuuden etuja.
Vaihdoin ensin puhtaat keittönpyyhkeet, joista innostuneena korvasin tiskipöydällä nököttäneet punaiset mariskoolit keltaisella skoolilla sekä sinisellä ja vihreällä kivituikulla. Kuin taikaiskusta koko keittiön tunnelma ja värimaailma muuttui. :D Ihan liian helppoa!! :D

Tänä iltana saan huippua naisseuraa. Luvassa on luvattomasti herkkuja ja viiniä.
Vastaan alkuruoasta: paahdettua valkosipulikeittoa kolmelle vampyyrin painajaiselle. :)

Pöytä on katettu, vieraita odotellessa...








Kieli on viety

Olen jännittävässä elämänvaiheessa.
Tänään aamulla kello viiden aikaan täysin pöllämystynyt mieheni kaapattiin sängystään. Riemukas polttariporukka suuntasi Lappiin juhlimaan. :)

Olemme siis menossa naimisiin.

Häiden suunittelu on siis kiihkeänä käynnissä. Viimeisin vaikea valinta oli kyllä kieltämättä myös yksi mukavimmista, nimittäin hääkakun valinta.

Taustatiedoksi täytyy kertoa, että vaikka rakastan leipomista, en niinkään pidä leivonnaisten syömisestä. Ja eniten vihaan teollisen makuisia kakkusia ja viinereitä. Ne ovat mielestäni suorastaan kammottavia. Kokeilimme aiemmin myös toisen konditorian kakkuja ja naamojemme lässähdyksen saattoi kuulla viereiseen huoneeseen asti. Ne olivat juuri semmoiset teollisen makuiset hirvitykset, jotka voi tipauttaa lattialle eivätkä ne edes litsahda. Tämä oli hyvin yllättävää, sillä kyseessä oli varsin nimekäs helsinkiläinen konditoria.

Onneksi Markus Patisserie Teemu ja Markuksesta pelasti meidät! Voi hyvänen aika! Näin ihania leivoksia en ole koskaan maistanut. Söin puolitoista leivosta ja nuolin lautasen. Todella harvinaista minulle, joka yleensä vain syö marjat ja karkit päältä, kaavin vaniljakreemin lusikalla munkin sisältä, tai nypin rusinat pullasta.

Löysimme siis kakut häihimme. Mitä makuja kokeilimme? Ja mihin vaihtoehtoihin päädyimme? Häävieraiden pitää odottaa kärsivällisesti heinäkuuhun. :)

On your marks, get set, GO!

Takavarikoin mieheni lusikan kuvaustauon ajaksi

Round two?

Fenkoli-lohikeitto

Luin torstaiaamuna Hesaria joka-aamuinen jugurtti kourassa. Sormeni kutisivat jo etusivulla, kun odottelin lehden parasta osiota - ruokatorstaita. Ja jälleen lankesin.
Herkulliset kuvat, ranskalaistyylinen resepti, tomaatti ja fenkoli viettelivät minut. Päivän ruokasuunnitelmat menivät saman tien uusiksi ja kävelin kauppaan ostamaan fenkolia ja valkoviiniä.





Fenkoli on minulle ennestään erittäin tuttu ruoka lautaselta, mutta ei kattilasta. En siis ole useinkaan itse valmistanut kyseisestä juureksesta ruokaa. Fenkolin siemenet tosin ovat olleet luottomauste jo pitkään. Innolla lähdin siis keittoa tekemään (ja jopa lähes reseptin mukaisesti), mutta maistelun jälkeen löysin kehittämisen varaa lähemmäs kohti omaa makuani. Laku on intohimoni, paras karkki maailmassa, mustaa kultaa, diapamini... Ja fenkolissa toistuu tuo ihana aniksen maku, joka lakunkin aateloi. Annoin miehelleni sokkotestissä palan raakaa fenkolia ja hän totesikin: "Aah, lakua!"

Eihän näistä aineksista voi tulla pahaa
Keittämisen myötä fenkolin ominaismaku pehmeni aika paljon, joten ensi kerralla jätän sen keittoajan lyhyemmäksi. Tässä kuitenkin eilen käyttämäni resepti.

Fenkoli-lohikeitto (3 annosta, koska neljälle tämä olisi hintsusti vähän)

oliiviöljyä
1 iso sipuli
3 valtavaa valkosipulinkynttä
2 porkkanaa
1 fenkoli
1 tlk kokonaisia kirsikkatomaatteja tölkissä
5 dl vettä
1 dl valkoviiniä (ostin alkosta minupullon perus-sauvignon blancia, minkä olen huomannut toimivan hyvin ruoanlaitossa)
2 rkl kanafondia (alkuperäisessä reseptissä oli kalafondia, mutta sepäs oli loppu)
kalamaustetta
1 tl sokeria
1 dl oliiveja
1 tl kuivattua timjamia
2 laakerinlehteä
400 g lohta
suolaa
pippuria

Silppua sipulit ja valkosipulit. Viipaloi porkkana ja fenkoli. Puolita oliivit. Leikkaa lohi reiluiksi paloiksi.

Kuumenna öljy kattilassa, ja kuullota hetki sipuleita ja valkosipuleita. Lisää porkkana ja fenkoli (jatkossa lisään fenkolin myöhemmin!) ja kypsennä viitisen minuuttia. Lisää vesi, tomaatit, valkoviini, fondi ja mausteet. Anna porista noin 20 minuuttia kannen alla, kunnes kasvikset ovat kypsät. Lisää lohipalat ja porisuta viitisen minuuttia. Rouhi vielä päälle pippuria ja nakkele koristeeksi esim. fenkolin lehtiä tai tuoretta persiljaa.


Hauskaa oli, että myöhemmin luin luotettavista lähteistä (eli netistä), että fenkoli on "ihmejuures", joka vaikuttaa myönteisesti esim. anemiaan, vatsan toimintaan, hengitystieongelmiin, hiustenlähtöön, muistiin ja hormonitasapainoon. Onkin todella terve olo. Arvetkin katosivat.

torstai 22. maaliskuuta 2012

Itse tehty jugurtti

Maailman paras jugurtti on mielestäni raikasta, juuri sopivan hapanta, täyteläistä, kirkkaan valkoista ja lohkeavaa. Juuri sellaista ihanaa, missä makea hera erottuu. Tällaista herkkua ei Suomesta kaupasta ainakaann tällä hetkellä tahdo saada.  

Onneksi kummitätini tuli hätiin! Hänen reseptillään olen nyt tehnyt monen vuoden ajan jugurttini itse. Ja tämä lohkeileva jugurtti tulee riittävän suuressa kahden litran purkissa. Käytännössä jokainen arkiaamuni alkaa tämän herkun saattelemana. Ja aina saman, parhaaksi todetun, myslin kera.

Kokeile itse! Paluuta ei ole!


Itse tehty jugurtti

2 litraa rasvatonta maitoa (varmasti myös rasvaisempi käy ja monet sitä suosisivatkin)
1 dl bulgarian jugurttia


Kiehauta maito kattilassa. Nosta lämpöä hitaasti, noin puolen tunnin ajan. Esimerkiksi induktiolevy "ysillä" ei tuota hyvää tulosta, koska maidon tulee lämmetä tasaisesti. Sekoita maitoa koko lämmityksen ajan.

Pari kunnon kuplaa riittää, älä siis keitä maitoa pitkään. Maito palaa helposti pohjaan ja kuohuu yli. Maidon hieman poreiltua, nosta kattila pois levyltä. Jäähdytä maito esim. vesihauteessa n. 43-48-asteiseksi. Esimerkiksi paistimittari tai kylpyvesimittari ovat hyviä apuvälineitä. Maito jäähtyy aika nopeasti joten seuraa tilannetta.

Siirrä jäähtynyt maito isoon, tiiviskantiseen astiaan. Jos maito on palanut pohjaan lämmitysvaiheessa, kaada maito siivilän läpi, niin mahdolliset kökkäreet jäävät pois.

Ota n. 1 dl jäähtynyttä maitoa sivuun ja sekoita siihen 1 dl bulgarian jugurttia. Toisen puoliskan purkista voi vaikka jättää vaikka seuraavaan satsiin. Lorota maito-jugurttiseos isoon maitosatsiin ja sekoita hyvin.

Laita kansi tiiviisti päälle ja siirrä jugu vedottomaan tilaan noin 5 tunniksi. Esimerkiksi uuni tai mikro on hyvä paikka. Viiden tunnin jälkeen laita jugu jääkaappiin noin 5 tunniksi / yön yli. Jugu on valmista, kun se on kylmää! Nam!

Uunivaiheen jälkeen mahtava massa valmiina jääkaappiin
Valmis, viileä jugurtti
Uunivaihe tai jääkaappivaihe voivat kestää kauemminkin, mutta mielestäni paras aikataulu on 5 h uunissa ja yön yli jääkaapissa. Sitäpaitsi tämä tyyli sopii hyvin kiireisen työssäkävijän päivään. Viimeistään viideltä maito tulille, niin hyvin ehtii saada aamuksi raikasta herkkua! Jugu happanee päivä päivältä hiukan. Se säilyy jääkaapissa jopa pari viikkoa, mutta on parhaimmillaan ensimmäiset 10 päivää.

Jugurttti on ihanaa paljaaltaan, mutta siihen voi lisätä melkeinpä mitä vain. Marjoja, hedelmiä, leseitä ja siemeniä, hunajaa, muussattua banaania. Se toimii myös tsatsikin (melko juoksevaa, laita paljon kurkkua) tai dippikastikkeiden pohjana.

Joka-aamuinen jugurttini. Aamu ei voi alkaa paremmin!