tiistai 31. heinäkuuta 2012

Kantarelliherkku

Sieniä pukkaa!


Ja lehdet ovat ilokseni uutisoineet, että sienisadosta tulee runsas. Outi <3 sateinen ja viileä kesä. :D

Selkäni alkaa olla kohtuullisen jumissa. Sitä on viime päivinä rasittaneet sienestys, mustikointi, vadelmointi sekä halonhakkuu. Ja tietysti runsaasta kalansaalista notkuvien verkkojen nostelu.

Kantarellit ovat iisejä sieniä ja suosittelen niitä myös ensiaskeleeksi sienifoobikolle. Kantarellit ovat maultaan mietoja, niissä on tuski koskaan ötököitä, ja ne on helppo käsitellä. Lisäksi kantarellit putkahtavat yleensä helposti saavutettaviin paikkoihin ja ne on tosi helppo tunnistaa. Ainoa uhka on valevahvero, mutta eron oppii pian näkemään. :)

Cantharellus cibarius, kuten muutkin sienet, on kevyt ja proteiinipitoinen herkku, joka sisältää möys B- ja C-vitamiineja sekä karoteenia. Kantarellissa on myös hurjasti D-vitamiinia. Aurinkoisen oranssi pläjäys siis!

Katse maahan siis ja oransseja läikkiä bongaamaan!


Mielestäni kantarelli on juuri miedon makunsa vuoksi parasta pannulla paisteltuna. Piiraissa ja keitoissa mieto maku hieman hukkuu. Näissä tarvitaan järeämpiä aseita kuten tatteja tai haperoita. :)

Tässä resepti oivaan lisuukkeeseen tai välipalaan. Kantarellihöystö sopii ihanasti lihan kylkeen tai sellaisenaan haarukoitavaksi. Olen käyttänyt tässä saaren ja plantaasin aarteita, kuten ilmasipulia ja tuoreita yrttejä, mutta arkisimmillakin aineksilla pärjää.


Kantarelliherkku

noin litra kantarelleja
pikku loraus öljyä
suolaa
pippuria
(n. 50 g raejuustoa)

1 ilmasipulin varsi
1 kevätsipuli
tuoretta timjamia

tai

1 sipuli
1 iso valkosipulinkynsi
kuivattua timjamia
(5 cm pätkä purjon vihreää vartta)

Perkaa kantarellit. Pilko sipulit reiluiksi palasiksi. Kuullota sipuleita pari lyhyttä minuuttia öljyssä. Lisää kantarellit ja timjamit. Anna sienten kypsyä kuivahkoiksi noin 5 minuutin ajan. Lisää suola ja pippuri.

Tarjoa lämpimänä.


TAI anna seoksen jäähtyä ja sekoita joukkoon raejuusto.




sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Lilat salmiakkimuffinit syntyvät vettä kielelle herauttelevista herukoista

On heinäkuu ja elämme parasta marja-aikaa.
Meidän perheessä tämä tarkoittaa maanista pakastimen tyhjennystä ja täyttämistä. :)


Nyt sieltä löytyi muun muassa murskattuja mustaherukoita, jotka oli pakastettu sokeroimattomana soseena. NAM! Sen jälkeen, kun olin syönyt vuoden C-vitamiinit kohdilleen ja vatsani kipeäksi, leipasin lopuista muffineita.

Ja voi miten hauskoja näistä tulikaan! Varmasti onnistuvat hyvin myös tuoreista mustaherukoista, jotka muuten kypsyvät näillä näppäimillä... :)


Parasta oli ektoplasman näköinen liila taikina. :D Tosin kaikki todelliset Ghostbusters-fanithan tietävät, että ektoplasma on vihreää...

Muffinit olivat koostumukseltaan hauskan limaisia, koska karkit sulivat taikinaan.
Taikina on tosi iisi ja nopea tehdä, sillä vaivailuja ja sekoitteluja ei tarvita kuin minimimäärä.


Lilat salmiakkimuffinit (12 kpl + sopiva raa'an taikinan maisteluannos)

3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1/2 tl ruokasoodaa
loraus suolaa
1 dl maitorahkaa
1 muna
1/3 dl rypsiöljyä
1,5 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1/2 dl rouhittuja turkinpippureita (siis niitä karkkeja)
vajaa dl herukkasosetta

Jos herukkasose on kovin vetistä, valuta turhat nesteet pois esim. siivilässä.

Sekoita vehnäjauho, leivinjauhe, soooda ja suola keskenään. Rouhi karkit tai käytä valmista rouhetta. :)

Sekoita rahka, muna, öljy ja sokerit keskenään.

Lisää kuivat aineet kosteisiin ja sekoita sen verran, että menevät juuri sekaisin. Lisää herukkasose ja lopuksi rouhitut turkinpippurit.


Jaa taikina muffinssivuokiin. Itse laitan vuokiin aina myös muffinssipaperit, sillä olen laiska irrottelemaan ja tiskailemaan.

Paista muffineita 180 asteessa keskitasolla noin 20 minuuttia. Anna jäähtyä vähintään haaleaksi ennen tarjoilua.

perjantai 27. heinäkuuta 2012

Porsaan sisäfile grillissä: Nöf nöf nöf nöf nöf - Oui!

Voi kauhistus! Huomasin blogini suorastaan huutavan lihareseptejä.
Kala ja merenelävät 10, kasvisruoka 14, liha 3...

Syömme kuitenkin lihaa erittäin paljon, mökilläkin grillaamme joka päivä. :) Ja valmiiksi marinoidut lihat tai kanat eivät pöytäämme pääse kuin poikkeustapauksissa.

Hyvin usein itseasiassa ostamme marinoimattoman possun sisäfilepötkylän tai pihvifileen. Possu on mielestäni ihanaa ja mehukasta, kun sen tekee oikein eikä kärtsää rutikuivaksi. Lisäksi pakatut pötköt ovat todella käteviä mökille roudattavaksi.

Tässä teille parhaat possunvalmistusvinkkini. Ja lue myös lisää loistavia marinadi- ja mausteseosohjeita esim. kanalle ja possulle.


Possun voi marinoida todella monella tavalla. Viime viikolla testasin kolmea eri versiota, joista yksi vei ylivoimaisen voiton. Parhaat makuparit possulle ovat mielestäni juuri tämä alla oleva sinappi-sipuli, sekä linkin takaa löytyvä chili-korianteri.

Tässä kaksi marinadia ja grillausohjeet. :)


Paras possu

n. 800 g possun maustamaton sisäfilepötkylä

Marinadi:
2 rkl (dijon)sinappia
2 tl grillausmaustetta
tuoretta oreganoa
3 murskattua valkosipulinkynttä
suolaa
pippuria

Lisäksi folioon:
1/2 sipuli
2 ruohosipulinvartta
2-3 valkosipulinkynttä
tuoretta oreganoa


Laita possu muovipussiin. Kaada pussiin kaikki marinadin ainekset. Kääri pussi tiukasti possun ympäri ja muljauttele kaikki  mausteet kunnolla lihan pintaan. Kääräise pussi tiukasti kiinni. Anna possun marinoitua muutamia tunteja.


Nosta liha lämpenemään hieman ennen grillausta. Tässäkin järjen käyttö on sallittua. Jos helle paahtaa ja ilma seisoo, puolisen tuntia riittää. :)

Ota pala foliota valmiiksi esille. Siipaloi sipuli, pilko ruohosipuli, murskaa tai pilko valkosipuli ja silppua yrit valmiiksi folion päälle.

Kuumenna grilli kuumaksi. Paahda possu nopeasti jokaiselta kyljeltään "umpeen". Tämä on maksimissaan viiden minuutin show.

Nosta possu grillistä foliolle ja kääräise se tiukaksi, reiättömäksi ja vuotamattomaksi nyytiksi.


Grillaa nyyttiä vielä noin 15 - 20 minuuttia. Voit välillä kurkata, miltä possu  näyttää. Sen kuuluukin olla vaaleanpunainen ja mehevä. Liha on silti kypsä, possu vain on sen väristä. :)

Älkää tarjotko minulle kuivaa ja kärähtänyttä, ylikypsää lihaa. Tuohdun.



Ja sitten vain uusia perunoita, kevätsipulia, salaattia... Oijoi. :)


Ja tässä toinen possumarinadi, joka on ehkä hieman pliisumpi. Ei päässyt omaksi lempparikseni, vaikka moni muu aterioija tästä paljon pitikin.



Pliisuhko possu

n. 800 g possun maustamaton sisäfilepötkylä

1 rkl omenaviinietikkaa
1/2 rkl sitruunamehua
1 rkl soijaa
1 rkl sweet chili -kastiketta
3 valkosipulinkynttä
1 kuivattu chili
suolaa
pippuria


Muuten askelmerkit ovat samat kuin edellä. :)

Ja sitten vain hiilet hehkumaan!

keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Paahdettu hedelmäinen salaatti

Voi tätä kauneinta kesää! 

Unikeon päivä on vietetty, ja unisuus on näkynyt myös täällä bloggaus-rintamalla. Samoin muut (erittäin mukavat) kiireet ovat pitäneet kirjoittajan kiireisenä. Katsotaan, josko nyt juttuja alkaisi tipahtelemaan enemmän. :)

Aloitetaan ryhtiliike salaatilla, kuten aina naistenlehdissäkin (Oletteko muuten huomanneet vuosikellon: ensin laihdutetaan joulutortut ja -kinkut pois, sitten valmistaudutaan bikinikuntoon, seuraavaksi sulatellaan kesäsidujen ja makkaroiden aiheuttamat kilot ja lopuksi hoikistutaan pikkujoulumekkoja varten. Ihan älytöntä...).


Monet caesar-salaatin ystävät pitävät siitä vain maittavan kastikkeensa ansiosta. Ja onhan se hyvää, ja syntisen raskasta.


Tämänkin salaatin riemu syntyy pitkälti erinomaisesta kastikkeesta. Vaikka eivät nämä muutkaan aineet moitetta ansaitse. :)


Paahdettu hedelmäinen salaatti

keräsalaattia
omena
päärynä
kevätsipulin varsia
kurkkua
cashew-pähkinöitä

Kastike:
1 tl dijon-sinappia
1 rkl sitruunamehua
loraus oliiviöljyä
suolaa
pippuria

Viipaloi hedelmät ja paahda ne grillissä (tai uunissa pellillä) pehmeäksi ja reunoista käpertyneiksi. Anna hedelmien jäähtyä.



Pilko ja sekoita muut salaatin kasvikset. Murskaa pähkinät.
Sekoita kaikki kastikkeen aineet keskenään.
Yhdistä salaatin kasvikset, hedelmät ja kastike. Ripottele päälle pähkinät ja halutessasi vuohenjuustoa.


Salaatti on ihana iltapala juustojen ja viikunahillon kera. Vuohenjuustoa voisi myös murustaa salaattiin sekaan jo valmiiksi.


Nauti hyvässä seurassa.
Nuku, kuten kunnon unikeko.

torstai 19. heinäkuuta 2012

Ratatouille

Rakastan Ranskaa. Rakastan ranskan kieltä. Rakastan ranskalaista ruokaa.

Ja tietty rakastan samppanjaa.


Kenties useimmiten tekemäni ruoat ovat tyyliltään ranskalaisia. Onhan maan keittiö klassikko, joka pitää allaan valtavan valikoiman eri tyylisiä ruokia, sinne on helppo osua. :) Perinteisimmillään la cuisine française on vastaleivottu patonki, pehmeät juustot, mehevät padat ja aromikkaat punaviinit...
Modernimmalla twistillä mukana ovat afrikkalaisen keittiön vaikutukset, molekyyligastronomia ja ruokatrendien terävimmät kärjet.

Ranskalainen keittiö voi olla ronskia ja yksinkertaista tai äärimmilleen vietyä piperrystä.

Jos tulet luokseni illalliselle, on todennäköisintä että saat nauttia ranskalaisen aterian.


Yksi ranskalaisen keittiön parhaista piirteistä on raaka-aineiden arvostus! Torilta noudetaan tuoreet kasvikset ja kurkutkin ovat rinkelin näköisiä kippuroita. Ja yrtit! Ah, timjami, laventeli...

Vaikka okei, joskus muinoin nälänhädän aikana ranskalaisten on täytynyt turvautua erikoisempiin ratkaisuihin: sammakon reisiin, etanoihin, sisälmyksiin... :) Ja kappas, nämähän ovat nykyään superherkkuja ja kulinarismin huipentumia. Kyllä ranskikset vain jotain osaavat!

Tämä ruokafilosofian yritän sisällyttää myös omaan keittiööni: Tee gourmeeta siitä mitä sinulla on.


Rhatatyii, eli kansanomaisesti ratatouille on yksi all-time lempparini. Salli minun laskea syyt:
  1. Siinä näyttelee pääosaa lempikasvikseni tomaatti, kesäkurpitsa, munakoiso ja sipuli
  2. Siinä näyttelee vangitsevaa sivuosaa lempiyrttini timjami ja basilika
  3. Se on kasvisruokaa, eli kevyttä ja ihanaa
  4. Se on MAUKASTA kasvisruokaa, eli täyteläistä ja lämmittävää
  5. Se toimii erinomaisesti lihan ja kalan lisukkeeksi tai sellaisenaan
  6. Se symboloi Ranskaa, toista kotimaatani

Tässä teille yksi rakkaimmista resepteistäni.


Ratatouille (4-6:lle)
2 sipulia
4 valkosipulinkynttä
3 rkl oliiviöljyä
6 tomaattia
2 paprikaa
2 kesäkurpitsaa
1 munakoiso
muutama oksa tuoretta timjamia (tai 2 tl kuivattua)
pikku pätkä tuoretta rosmariinia (tai 1 tl kuivattua)
1 laakerinlehti
pienen pieni loraus sitruunamehua
suolaa ja pippuria
tuoretta basilikaa


Valitse keittoastiaksesi hyvin lämpöä varaava pata tai kasari.
Kuullota ensin sipuleita ja valkosipuleita öljyssä noin 5 minuuttia.

Lohko tomaatit ja lisää ne sipuleiden joukkoon. Lisää myös laakerinlehdet, timjamit ja rosmariinit. Hauduta välillä sekoittaen noin 20 minuuttia. Kasvikset saavat kiehua muhennokseksi.

Paista pilkottuja paprikoita toisella, kuumalla pannulla noin 5 minuuttia. Lisää ne pataan. Paista viipaloidut kesäkurpitsat myös nopeasti eri pannulla ja lisää ne pataan. Tee sama pilkotulle munakoisolle.

Hauduta pataa vielä vartin verran. Lisää loput mausteet ja sitruunamehu. Maista, että suola ja pippuri ovat kohdillaan. Lisää lopuksi tuoreet basilikan lehdet ja ehkä vielä hieman timjamia.


Ratatouille on parasta seuraavana päivänä, kun maut ovat tasoittuneet.

Ratatouille sopii loistavasti pihvin tai lohen lisukkeeksi, samoin kuin grilliruoan! 
Ja itseasiassa olen tehnyt ratatouillea useasti myös grillissä folionyytissä. Ei ihan sama asia, mutta melkein. Kannattaa kokeilla!

Itse nautin herkun mieluiten sellaisenaan patongin kanssa. Ja luonnollisesti jonkun ihanan Bordeauxin punaviinin... :)



lauantai 14. heinäkuuta 2012

Mansikka-raparperiloukku on Ylistys Ystävyydelle


Voiko maailmassa olla montakaan ihanampaa asiaa kuin tosiystävä?


Ystävä on semmoinen tyyppi, jolle voi kertoa ihan mitä tahansa, ja joka vastaa ponnekkaasti: "Nii-iin!"

Ystävä on henkilö, jolle voi tyynen rauhallisesti ilmoittaa nälkäisenä takkuilevassa kassajonossa: "Nyt jos ei kohta tule meidän vuoro, niin murhaan jonkun. Ihan oikeasti."

...ja jonka kanssa jaksaa nauraa säikähtäneen kassaneidin ilmettä vielä pitkin iltaa.


Pitkäaikaisten ystävien kanssa on yhdessä koettu vaikka ja mitä. On naurettu ja itketty yhdessä tuhannet kerrat. Toisten kanssa taas ystävyys leimahtaa ensituttavuudelta, kun arvomaailmat ja ajatukset kohtaavat.

Minulla on molempia ja olen heistä onnesta ymmyrkäinen.
Tämän piiraan tein eräälle heistä, mutta omistan tämän postauksen kaikille heille!


Mansikka-raparperiloukku

Pohja
4 dl vehnäjauhoja
1½ dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
1 dl sulatettua margariinia

Puoleen pohjataikinaan lisäksi
reilu 1 dl jogurttia (Mikä maku tahansa, vanilja on paras. Piimäkin käy)
1 muna

Täyte
½ l pilkottuja mansikoita
1 raparperinvarsi
2 tlk (à 250 g) maitorahkaa
1 tl vanilliinisokeria
½ dl sokeria
3 munaa

Pinnalle
1/2 pohjataikinan muruseosta

Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää joukkoon sulatettu margariini. Jaa taikina kahteen osaan ja sekoita toiseen puolikkaaseen jogurtti ja kananmuna. Kaada se puoli taikinasta, johon jogurtti on lisätty irtopohjavuokaan tai tavalliseen korkeareunaiseen piirakkavuokaan (irtopohja on ehkä parempi, tästä tulee melko korkea).

Pilko mansikat ja raparperit. Paista raparpereja hetkonen pannulla pienen sokeriripauksen kera. Ripottele mansikat ja raparperit pohjalle.


Mausta rahka sokerilla ja vanilliinisokerilla. Sekoita rahkan joukkoon kananmunat. Levitä rahkaseos mansikoiden ja raparperien päälle. Puristele pinnalle loput pohjataikinan muruseoksesta siten, että muodostuu kökkäreitä.

Kypsennä 200-asteisen uunin alatasolla noin 40 minuuttia. Yritä malttaa odottaa, että piiras jäähtyy.

Koristele kakku mansikkaperhosilla / -kukilla. Viillä kuhunkin mansikkaan kaksi viiltoa ristikkäin, mutta ei aivan pohjaan saakka. Avaa mansikka varovasti ja asettele piiraan päälle.

Piiras on erittäin hyvää esimerkiksi kuohuviinin kanssa. :)


Mutta ennen naatiskelua valokuvaa piiras parhaan ystävän pihassa pioneiden kera hienostellen.

Tuikkaa pioni esim. aurinkolaseihin tai kaula-aukkoon ja leiki Carrie Bradshawta. Naura vatsalihaksesi kipeäksi.



perjantai 13. heinäkuuta 2012

Savukalatahna on tahnojen aatelistoa

Voi hyvänen aika. Taas sitä saa olla iloinen ja tyytyväinen siitä, että tekee asiat hankalan kautta. :)


Tämä resepti ei siis suinkaan ole "käden käänteessä -settiä", mutta lopputulos palkitsee!
Eikä tämä periaatteessa ole niin vaivalloinen, kun tätä tekee päävirtojen sivutuotteena, mutta jos nyt pitäisi lähteä ihan verkkojen ostamisesta asti liikkeelle, niin tilanne on toinen.

Idea tähän reseptiin syntyi, kun mietin käyttökohdetta pienille kaloille, säynelle ja särjelle. Lopullisen innoituksen tarjoili Maku-lehti, jonka reseptin runtelin ronskisti omakseni.


Meillä siis nousee mökillä paljon kalaa, mukaanlukien säyneen. Kala on todella maukasta, mutta pienten ja runsaslukuisten piikkiensä takia raivostuttavaa.
Toistaiseksi paras ratkaisu on ollut kalojen savustaminen ja syöminen sen verran hissukseen, että piikit saa nypittyä pois.

Mutta ah, nytpäs piikit eivät enää niin vaivaakaan! Niitä saa poistettua kätevästi eri vaihessa, ja jäljelle jääneitä ei huomaa! Ne menevät sen verran hakkelukseksi. Jes! Näin jalostan jatkossa kaikki pikkukalat.


Savukalatahna

300 g savukalaa perattuna
3-4 rehevää ruohosipulinvartta
1/4 pienestä sipulista
(tai vaihtoehtoisesti pari kevätsipulin vartta)
1 dl kermaviiliä
tuoretta persiljaa
tuoretta oreganoa
2 rkl sitruunamehua
1 tl suolaa (tai hieman vähemmän)
1/4 tl valkopippuria (tai hieman enemmän)

Savustushan menee aiempien ohjeiden mukaan. Anna kalojen jäähtyä ja perkaa ne.

Laita kaikki ainekset kulhoon ja jauha sauvasekoittimella. Tehosekoitin olisi myös hyvä, jos sellainen olisi. :)
Mausta. Siirrä tahna kylmään oleentumaan.

Voi vitsi miten hyvää!! Etenkin ruisnappien tai hapankorpun päällä.


PS. Raskasmetallipitoisuudet kehossani taitavat pompsahtaa kaiken tämän kalansyönnin myötä. Puhdistetaan itämeri!!




sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

Plantaasiterveiset

Huh!

Viimekertainen saarireissu oli tehokas. Todella tehokas. Moista vasaran kalketta ja tohinan tuisketta ei ole hetkeen kuulunut.

Myös plantaasia ehostettiin urakalla. Myyräntorjuntatoimet mukaanlukien plantaasit saivat todella uuden ilmeen! 




Kaikki kasvit ovat vielä todella pieniä. Ilmeisesti viileähkö alkukesä pysäytti kasvun pariksi viikoksi täysin. Nyt kuitenkin kasvun voi havaita päivittäin. :)


Tomaatti sai uuden telinesysteemin. Aiemmin olen käyttänyt matalampaa A-pukkia, mutta kokenut, että se muodostaa "katon" tomaatille. Tämän idean sain itseasiassa Sonja Lumpeen tomaatinkasvatusvinkeistä. Rakensin kolmijalan vanhoista airoista (saaristossa kun ollaan). Kolmijalka on rakennettu ihan vain sidoksilla. Partiolaiselta lähtee. Näin viritelmä on myös helppo purkaa.

Solmin narun hellästi tomaatin kantaan ja vedin sen kolmijalan ylähangan kautta plantaasin kaiteeseen kiinni. Naulasin kaiteeseen pystyyn pari naulaa, joiden ympärille narua voi keriä.

Tarkoitus siis on, että tomaatin kasvaessa narua hellästi kiristetään. Katsotaan miten käy! Ehkä tomaatin kasvaessa vedän vielä toisen narun kasvin yläosasta. 

Ja muistakaa poistaa inhoja varkaita!


Ilmasipuli on ihan out of control... Minulla ei ole mitään käsitystä siitä, miksi se tekee näitä kahdeksikkoja. :D Näyttää ihanalta!


Salaatti näyttää hyvältä, samoin porkkanat, ja korianterit. Pinaatti on  vähän säälittävämpi tapaus. En vain osaa. Vaikka kuinka katkon latvoja ja nypin pois kukintoja, on pinaatti silti pitkulainen ja pienilehtinen.


Meloni sen sijaan näyttää söpöltä! Ja ne selvisivät julmien myyrä-hunnien ryöstö- ja tuhoamisretkeltä.



Vaikka meloni kasvaa ja kukkii, en silti pidä toiveita korkealla, että hedelmät jaksaisivat kehittyä. Mutta hauska tuota on seurata.


Jättikurpitsa kukkii tukka putkella. :) Kyllä tästä varmaan jotain kasvaa.

Kesäkurpitsa voi niin hyvin, että olen näemmä unohtanut valokuvata sen. Tässä otos juhannukselta, nyt se on jo paljon isompi. :)



perjantai 6. heinäkuuta 2012

Myyräsota


S**kelin luonto!
H*mmetin luonnon kiertokulku!
H*mputin kasvissyöjät!

Voi m*ther f****ng myyrät!



Tämä (!) odotti minua, kun viimeksi saareuduin. Kauniisti kukkivat ja kasvua aloittelevat avomaankurkut olivat tyystin kadonneet!

Voi sitä raivon aaltoa, mikä otti minut valtaani!

Joku nenäkäs myyrä oli syönyt avomaankurkkuni kantoja myöten! Siis ihan muina myyrinä tallustellut ohi plantaasin, nähnyt avikset ja päättänyt tuhota ne!


Tältä avomaankurkku näytti, kun muutamaa päivää aiemmin jätin sen saareen.

Ja nyt vain surulliset kannat olivat jäljellä. Paholais-myyrälle ei suinkaan ollut riittänyt herneet ja alaplantaasin salaatit. Ehei, kannatti vielä tuhota neljä kuukautta vaalimani avomaankurkut.

H*tto, montakohan tuntia olin laittanut niiden hoitamiseen? Ostannut taimimultaa, jännittänyt nousevia versoja, kuskannut taimia ikkunalta toiselle, roudannut taimet saareen suurta varovaisuutta noudattaen, pelännyt istutusshokkia ja iloinnut, kun taimet alkoivat kasvaa.

JA SITTEN JOKU HÄRSKI MYYRÄ TULEE JA TUHOAA!

Vähän aikaa kiroilin kuten saaristossa kuuluu. Sitten masennuin ja mökötin. Selitin ihan oikeasti, että "kuvittele nyt miltä sinusta tuntuisi, jos sinun kuusikuukautinen vauvasi lahdattaisiin silmiesi edessä".

Minut sai lopulta rauhoittumaan ajatus: ainakaan en ole värillinen palvelija 60-luvun Mississippissä. 
(Piiat-kirja oli yllättävän hyvä. Hyvä, että tartuin siihen ennakkoluuloista huolimatta.)

Seuraava askel rauhoittumista kohti oli adoptio-avomaankurkku, jonka mieheni toi tullessaan. Hän ymmärsi tuskani.


Julistin sodan myyriä vastaan. 

Tunne vastustajasi.
Googlasin myyristä. Suomesta löytyy kolme yleistä lajia: peltomyyrä, vesimyyrä ja kontiainen, eli maamyyrä. Suljin pois vaihtoehdon kontiaisesta, koska plantaasini on umpio. Se on pohjustettu mansikkahuovalla ja joka suunnalla on reunat. Vaikka kyseessä olisikin kontiainen, on myyrä joka tapauksessa lähestynyt uhriaan maitse. Vastustajanani on jalkaväki.

Rakenna hyvä puolustus
Ensin tehostin plantaasini aitoja, mutta tajusin, että ne liukkaat p****aiset voivat kiivetä ainakin pyöreiden parrujen yli tai livahtaa ali. Vahvistin siis linnoitusta kivillä. Viimeinen silaus oli peitset, jotka vuolin ja tökin tukevaan tanaan.

Myyrät, tulkaa vain. Olen poterossani.


Hyökkäys
Suunnittelen yhä strategiaani. Muinaiset persialaiset jatkakoot hiljaista neuvonantoaan.
Saatan heittää niitä kahvakuulalla. Tai ampua ilmakiväärillä. Meillä olisi myös kirves ja viikate... Viime kesänä käärmeeltä lähti nirri lapiolla...

Jos myyrät vielä rymyävät plantaasilla, punoo tämä sotastrategi sellaisen suunnitelman, että oksat pois. Hyökkäyksen eturintama tulee olemaan hurja. Villisti heiluvia konekiväärimiehiä veitset suussaan.


Ja sitten vinkki kaikille eläimiä rakastaville, luontoa syleileville, humaaneille liehuleteille: Jos et halua seivästää myyrää, voi niitä kuulemma torjua samettikukilla.

Äiti istutti nämä oranssit kaunokaiset plantaasini reunaan. Luonnollisesti, jos myyrät eivät enää taimia syö, on se äidin kukkien ansiota. Ovat ne sen verran tehokas maamiina.




torstai 5. heinäkuuta 2012

Raparperivanukas

Törmäsin tähän jännittävään reseptiin sattumalta. Oli ihanaa keksiä uutta käyttöä raparperille!

Kaupunkiversio

Maistatutin tätä ystävälleni, joka hihkaisi heti, että tämä on nyt trendikäs blogi-resepti.
Voi HÖH! Masennuin. En olekaan uniikki ja kekseliäs.


Nevertheless, raparperivanukas on HERKKUA! Kokeilkaa tätä reseptiä!!

Mökkiversio

Testasin vanukkaan sekä kotona, että mökillä. Molemmat onnistuivat loistavasti.
Mökillä ei ollut sauvasekoitinta, jääkaapissa ainoastaan kevytmargariinia, ja kaasuliesikin hönki vain täysillä. Silti lopputulos oli onnistunut.

Tämä ruoka on superrumaa. :) Siksi suosittelen panostamaan koristeluun. Tsekkaa vinkit alta.


Raparperivanukas (neljälle)

300 g raparperia
loraus vettä

50 g margariinia
1,25 dl sokeria
1/2 tl kardemummaa
3 dl maitoa
2 munaa
2 rkl perunajauhoja
1 tl suolaa
1 tl vaniljasokeria

Keitä raparpereja hetki, kunnes ne pehmenevät täysin. Soseuta sauvasekoittimella mössöksi (tai haarukalla).


Sulata voi kattilassa. Lisää sokeri + kardemumma.

Ota tilkka maidosta syrjään ja liuota siihen perunajauhot.

Lisää sokeri-voi -seokseen maito ja raparperisose, lämmitä kevyesti kiehuvaksi. Lisää maito ja jatka lämmitystä. Lisää munat yksitellen vimmatusti vispaten (ettei tule kökkäreitä).

Sekoita vielä perunajauho-maitoseos varmasti kunnolla juoksevaksi ja kaada se kevyesti pulpahtelevaan seokseen vimmatusti vispaten. Ettei tule niitä kökkäreitä... :)

Anna pulpahtaa vielä kerran. Laita levy pois päältä ja sekoittele vielä hetken aikaa kuumalla levyllä.

Kaada tarjoiluastiaan ja anna hyytyä ensin huoneenlämmössä, ja lopulta jääkaapissa. Halutusta kovuusasteesta riippuen hyytymisaika on melko pitkä. Useita tunteja tai yön yli.

Mutta, jos teet kuten minä, etkä jaksa odottaa, niin kisko suoraan lämpimähkönä mössönä.

Koristele annos. Tarjoa sellaisenaan tai vaikka vaniljajätskin tai kermavaahdon kanssa.


Koristelusta

Kaupunkiversion koristelu syntyi vahingossa. Sain vanukkaan valmiiksi, enkä keksinyt sille muuta nimeä kuin "kakkeli". Paniikissa yritin peittää sen mahdollisimman tehokkaasti.

Apuun tulivat raparperikiehkurat. Nämä syntyivät, kun pilkoin raparperinvarsia. Nopeasti veitsellä heilutellessa kaikki säikeet eivät katkenneet ja paloja irrotellessa nämä kiehkurat irtosivat kuin itsestään.

Olin pinonnut niitä leikkuulaudan viereen. Kahmaisin mytyn kouraan ja tiputin vanukkaan päälle. La vie imite l'art.


Mökkiversion koristelin luonnollisesti luonnon resursseilla.
Poimin ruohosipulin kukkia, viinimarjan lehtiä, aho-orvokeita (vai mitä lie orvokeita olivatkaan) sekä valkoisia harsokukkia.

Huom, valkoiset harsokukat eivät taida olla syötäviä. Nypi ne pois lusikalta. :)


Olisi hienoa nähdä, minkälaisen koristelun sinä olet tehnyt? Minulle saa lähettää sähköpostia osoitteeseen hammentaja (at) gmail.com. Kuvia tulemaan! :)