sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Basilikasienet sienikautta odotellessa!

Voi sienet sienet sienet, kohta ne saapuvat!

Tämä on rankka vuodenaika (tai no, puolivuotinen), koska kuljen pää alaspäin huhtikuusta lokakuun loppuun, jolloin sienestysaika lopulta alkaa päättyä. :)


En malta odottaa, että pääsen toteuttamaan tämän reseptin metsäsienistä (omasta takaa pliisuhkot kanttarellit suorastaan huutavat päästä tähän reseptiin), mutta sitä odotellessa kaupan tuoreet herkkusienet tulkoon hätiin.

Nämä kaunokaiset ovat matkalla grilliin

Tässä teille hyvä herkku grilliruoan kanssa tarjottavaksi. Tai vaikka osana salaattia. Aina on kiva saada uusia lisukkeita kesäpöytään Turun sinapin seuraksi. :)

Ikkunalautani tärähtäneet basilikat

Basilikasienet

1 pkt tuoreita herkkusieniä
1 rkl öljyä
muutamia tuoreita basilikanlehtiä
1 1/2 rkl omenaviinietikkaa
1 tl juoksevaa hunajaa
suolaa
pippuria

Pilko herkkusienet ja hienonna basilika. Paista sieniä hetkonen öljyssä pannulla.
Sulje levy, lisää omenaviinietikka, hunaja ja basilika. Mausta.

Nosta sienet huoneenlämpöön maustumaan ja marinoitumaan.

Tarjoa vaikka grilliruoan kanssa tai osana salaattia. Sopii varmasti niin lihan kuin kalankin kera.




2 kommenttia:

  1. Olen kokeillut reseptiä aiemminkin, jostain ruokalehdestä nappasin...aivan ihana ohje, joka kerta kun kaupassa näkyy sieniä niin tämä ohje palaa mieleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Juu löysin reseptin jostain lehdestä joskus ja nappasin siitä muistiinpanot talteen. Ei haisuakaan mikä lehti se oli. :D Tämä on yksinkertaisuudessaan minunkin suosikkini!

      Poista