En voi ymmärtää, miten en ole tehnyt koskaan ennen croissantteja itse! Rakastan Ranskaa ja sen ruokaa, rakastan leipomista, rakastan aamupala- ja brunssiruokaa... Oli jo niin sanotusti aikakin! :D
Leivoimme croissantit yhdessä 3-vuotiaan tyttäreni kanssa ja hyvin onnistui. Ei siis ollenkaan vaikea homma, joten rohkeasti vaan kokemattomammatkin leipurit kimppuun.
Otin reseptin Koko Suomi leipoo -ohjelmasta, koska uskon heidän todella olevan autenttisilla jäljillä. Ohjeissa oli että jauhojen tulee olla jääkaappikylmiä ja voi toisaalta huoneenlämpöistä (20 C). Onneksi kaksoset valvottivat yöllä, niin piipahtelu-unikoulun ohessa muistin tehdä nämä ruokavaihdokset yön pimeinä tunteina...
Näistä tuli juuri niin ilmavia ja lehteviä kuin croissanttien kuuluukin olla. Ja voisia. Voi että, mikä onnistumisen ilo!
Nyt joulun ympäristössä on paljon vapaapäiviä ja aikaa harrastaa taikinaterapiaa yksin tai perheen kanssa. Mikä ilahduttaisi ja välittäisi rakkautta enemmän kuin tuore, itse tehty leivonnainen? <3
Kaikki kahdeksan jätti-isoa croissanttia katosivat meillä saman päivän aikana ihan oman perheen voimin. :D
Croissantit (8 isoa)
2 dl kylmää vettä
1/3 pss kuivahiivaa (tuore voisi toimia paremmin, käytä silloin 20 g)
vajaa 1 tl suolaa
20 g sokeria
25 g kananmunaa
370 g kylmiä vehnäjauhoja
200 g voita (huoneenlämpöistä)
20 g vehnäjauhoja
loppu kananmunasta voiteluun
Tee kaulintavoi sekoittamalla huoneenlämpöinen voi ja jauhot keskenään. Muotoile kaulintavoi litteäksi neliöksi esim. elmukelmun väliin.
Yhdistä kaikki taikinan ainekset keskenään ja vaivaa taikinaan hyvä sitko. Anna koneen pyöriä (tai käsivarsien laulaa) kymmenise minuuttia.
Kauli taikina levyksi ja nosta sen keskelle kaulintavoilevy.
Taittele taikinan reunat voin päälle. Painele ja kauli ohueksi levyksi ja taita kolmelle laskokselle. Pyyhi pullasudilla jauhot pois taitteiden välistä.
Kääräise taikina elmukelmuun ja nosta pakastimeen 10 minuutiksi.
Toista sama homma vielä kahdesti. Eli ota taikina pakastimesta, kauli litteäksi, taita kolmeen osaan ja nosta taas pakastimeen.
Ennen kun leivot taikinan croissanteiksi, seisota taikinaa pakastimessa hieman pidempi aika, 20 minuuttia.
Ota sitten taikina ulos ja kauli se kapeaksi ja pitkulaiseksi suorakulmioksi.
Leikkaa suorakulmiosta pitkulaisia kolmioita esim. taikinapyörän avulla (tai veitsellä). Rullaa kukin kolmio croissantiksi. Pyyhi irtojauhot pois.
Anna croissanttien kohota rauhassa liinan alla. (Huom! Minlla croissantit saivat kohota tunnin, enkä visuaalisesti nähnyt kohoamista tapahtuvan lainkaan! Pelkäsin jo, että mitenköhän käy, mutta lehteviä ja kauniita leivonnaisia tuli siitä huolimatta - eikä edes paljon repeillyt.)
Lämmitä uuni reiluun 200 asteeseen. Paista croissantteja n. 20-25 minuuttia (minulla meni 25 min, koska omani olivat tosi isoja).
Nosta croissantit jäähtymään ritilän päälle.
NAUTI! :)