perjantai 4. tammikuuta 2019

Napoleoninleivokset

Klassikkoleivonnaiskokeiluni jatkuvat tällä kertaa napoleoninleivosten myötä.

Ja taas täytyy myöntää, että klassikot eivät ole klassikoita syyttä. Herkullisia ja söpöjä pikku pötkylöitä! Ja jotenkin niin elegantteja.


Mitä leivoksen alkuperään  tulee, netistä löytyi muutamaa eri tarinaa. Luotan itse Gastronomian sanakirjaan, josta löytyi alla oleva kuvaus.

Napoleoninleivos (Ranskan keisarin Napoleon I:n, 1769-1821 mukaan), ransk. tarte Napoléon, lehtitaikinaleivos, jossa täytteenä omena- tai herukkahilloa ja vaniljakiisseliä, päällä sokerivesikuorrute. Muistuttaa tuhatlehtistä.

Reseptin lainasin täältä, koska päättelin sen olevan lähellä originaalia. Tosin lehtitaikina pitäisi toki tehdä itse. :) Ensi kerralla teen leivokset sen verran eri tavalla, että laitan joko marjaisaa ja voimakkaamman makuista hilloa omenahillon sijaan, tai sitten omenahilloa reilusti enemmän. Myös vaniljaa olisin kaivannut makuun lisää, joten ehkä lisään myös hiukan vanilja-aromia kiisseliin.


Leivokset olivat helppoja tehdä. Ja mikä mukavinta, ne oli myös kätevä tehdä vaiheittain. Kolmen pienen lapsen perheessä kun "oma aika" yleensä tulee parin minuutin pätkissä. Tarjosin leivokset itse asiassa valmistusta seuraavana päivänä. Säilytin ne yön yli ilmatiivissä rasiassa jääkaapissa.
Ja tottakai maistoin yhden jo valmistuspäivänä. Oleellisimmat erot olivat, että valmistuspäivänä taikina säilyy rapsakkana, säilytyksessä pehmenee sekä se, että täyte pysyi paremmin paikallaan säilytyksen jälkeen. :D

Ehkä täydellinen hetki tarjota leivokset on n. 5 h valmistuksen jälkeen. :D


Napoleoninleivokset (24 pientä tai 16 isoa)

4 lehtitaikina- tai torttutaikinalevyä

3 liivatelehteä
3 dl kuohukermaa (minulla oli 1 dl tästä vispikermaa, hyvin toimi)
1 muna
½ dl sokeria
½ dl perunajauhoja
2 tl vaniljasokeria
2 dl vispikermaa

n. 1/2 - 1 dl omenahilloa (tai marjaisaa hilloa)

3 dl tomusokeria
1 rkl rommia
1 rkl vettä

20 g tummaa suklaata

Kauli taikinalevyt n. 1-2 mm paksuiksi pitkulaisiksi levyiksi. Leikkaa kukin levy 6 tai 4 osaan riippuen kuinka isoja leivoksia haluat.

Paista taikinalevyjä 200-asteisessa uunissa n. 12 minuuttia. Jäähdytä.

Tee täyte. Laita liivatelehdet kylmään veteen pehmenemään.
Mittaa kattilaan kuohukerma, muna, sokeri ja perunajauho. Lämmitä seosta koko ajan sekoittaen kunnes se sakenee paksuksi. Sekoita tässä vaiheessa joukkoon vaniljasokeri sekä vedestä puristetut liivatelehdet.

Sekoita ja jäähdytä.

Vatkaa kerma vaahdoksi ja kääntele jäähtyneen vaniljakiisselin kanssa sekaisin.

Halkaise jäähtyneet levyt sormin tai veistä apua käyttämällä. Levitä kunkin levyn pohjalle ohuesti (tai vähän paksummin) hilloa.

Nostele hillon päälle paksusti täytettä ja laske kansi päälle. Nosta leivokset kylmään jähmettymään ainakin pariksi tunniksi.

Tee kuorrute yhdistämällä tomusokeriin rommi-vesiseos hissukseen. Lisää neste pikkuhiljaa, että saat sopivan valuvan kuorrutteen.

Valuta / levitä kuorrutetta leivosten päälle. Nosta taas kylmään jähmettymään.

Sulata suklaa mikrossa tai vesihauteessa juoksevaksi. Roiski suklaata leivosten päälle esim. lusikan kantapuolta apuna käyttäen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti