sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Täydellisen täyteläinen vaniljakakku ja omena-limekompotti

Meikäläisen elämä on tällä hetkellä melkosen "särmikkäässä" vaiheessa. Tuntuu, että muutaman viikon aikana on pitänyt rämpiä melkoisen piikkilankaviidakon läpi.

Jotta tasapaino säilyy, tarvitaan elämään pehmeyttä, hellyyttä, rakkautta ja lämpöä.
Osoitan itse rakkautta laittamalla ruokaa. Tämä vaniljakakku paketoi yllä mainitut ominaisuudet täyteläisyyden ja samettisuuden muotoon.


Kokeilin reseptiä ensimmäistä kertaa ja kakku hurahti samantien yhdeksi ykkössuosikiksi! Siinä on paljon samaa kuin Flan pâtissier traditionellissa (tietenkin lempparini), mutta on vaivattomampi valmistaa.

Kakun kolme kerrosta syntyvät itsestään. Olettaisin, että taikinan eri ainesosat kerrostuvat tiheyden mukaan... Valkuaisavaahto ja osa jauhoista muodostavat vaahtomaisen pinnan, pohjalle painuu margariinia, sokeria sekä jauhoja, ja keskikerroksen samettisuus muodostuu maidosta ja munista.

En ota kunniaa reseptin keksimistestä, ihka-alkuperäinen ohje löytyy täältä.


Täydellisen täyteläinen vaniljakakku ja omena-limekompotti

4 munaa
muutama tippa etikkaa
1 vaniljatangon siemenet (tai 1 tl vaniljaa)
1,75 dl sokeria
1 rkl vettä
100 g margariinia
1,75 dl vehnäjauhoja
5 dl maitoa

2-3 (kotimaista) omenaa
1/2 lime
n. 2-3 rkl (fariini- tai ruokokide)sokeria
(loraus vettä tai rommia)


Tee ensin kakku.

Erottele valkuaiset ja keltuaiset. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää heti vatkaamisen alkuvaiheessa muutama tippa etikkaa valkuaisten joukkoon.

Vaahdota toisessa kulhossa keltuaiset, vaniljatangon siemenet ja sokeri. Sulata margariini.
Lisää keltuaismassan joukkoon margariini ja vesi. Jatka vatkaamista vielä tovi.

Lisää vielä vuorotellen vehnäjauhot ja maito. Sekoita.

Kääntele tasaisen taiknian joukkoon kovaksi vatkatut valkuaiset. Älä pyörittele taikinaa liian voimakkaasti, etteivät ilmakuplat katoa. Taikinaan kuuluukin jäädä vaahtomaisia kökkäreitä.

Voitele 22-senttinen kakkuvuoka. Huom! Älä käytä irtopohjavuokaa. Taikina on nimittäin niin juoksevaa, että se pääsee varmasti valumaan vuoan raoista. Kuten alla olevasta kuvasta näkyy. :)


Tulvaepisodin jälkeen siirsin taikinan salamana silikonivuokaan ja kakku pelastui. :)

Paista kakkua 165-asteisessa uunissa n. 40 - 45 minuuttia. Kakku on valmis pinnan saatua kauniisti väriä, mutta kakku on yhä joustava ja keskeltä hieman hyllyvä. Jäähdytä kakku hyvin ennen tarjoilua.

Jos haluat tarjota kakun kanssa omenakompottia, tarjoa kompotti lämpimänä.
Pilko omenat pieniksi kuutioiksi kattilaan. Lisää limen mehu (ja halutessasi raastettua kuorta) ja sokeri. Jos meno tuntuu kuivalta ja sokeri kärähtää pohjaan, lisää myös hieman vettä tai rommia. Keittele kompottia viitisen minuuttia. Sekoita. Tarjoa kompotti kakun kanssa.




sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Lokakuun töitä kasvimaalla ja puutarhassa

(Uusi kamera on saapunut ja se on IHANA! Mökille se ei tietenkään nyt viikonloppuna ehtinyt, sen verran kiivaissa tunnelmissa lähdimme matkaan. Eli kuvat yhä kännykällä näpsittyjä.)

Näin se vain on plantaasinviljelijän kausi kääntymässä ehtoopuolelle. Tänä viikonloppuna kävimme saaressa laittamassa mökin talviunille ja nostamassa veneen turvaan jäiden armoilta.

Ja voi, mikä viikonloppu! Aurinko paistoi, tuulta ei löytynyt etsimälläkään ja kuistilla oli lähes 20 C.
Ja plantaasilla riitti puuhasteltavaa.


Kuokin ylös maa-artisokat, jotka kukkivat iloisen keltaisina.

Tässä osa varsista oli jo kumottu. Yllätykseksemme mukulat eivät olleetkaan heti varren alla vaan huomattavasti kauempana, jopa 40 cm päässä varresta.

Tämä oli ensimmäinen kerta, kun testaan heidän kasvattamistaan, joten jännitys oli korkealla. Ja korkealla se pysyikin, sillä näiden ihanien valkoisten mukuloiden kuokkiminen oli metsästystä parhaimmillaan. Oli suunnattoman tyydyttävää löytää iso, hyvin kätkeytynyt herkkupala mullasta. :)


Olin itse asiassa yllättynyt, kuinka kauas varresta maa-artisokka mukulansa kasvatti. Onnistunut kokeilu!


Otin isoimmat mukulat talteen ja pesin ne hellästi. Niistä tulee keittoa tai jotain muuta hyvää.


Pienimmistä katkaisin varren, ja istutin ne takaisin maahan, noin 15 cm syvyyteen.


Maa-artisokat voi istuttaa myös keväällä, kuten me tänä vuonna teimme. Kasvukausi on tällöin tosin vähän lyhyempi. Maa-artisokkia on itse asiassa kätevä säilöä maassa. Siellä ne lumen ja roudan alla köllivät kaikessa rauhassa. Ja jos merkkaat kohdan hyvin, voit käydä kaivamassa muutaman mukulan vaikka joulupöytään.

Itselle muistinvirkistykseksi: maa-artisokat ovat parissa epämääräisessä rivissä kepakosta vasemmalle.

Olen toki riehunut myös sipulirintamalla. :) Täällä saaressa maahan pääsivät nyt valkosipulit, jotka nostin syyskuun alussa kuivumaan.


Varsi ja juuret katki, sipuli juuripuoli alaspäin maahan ja 10 cm maata päälle. Myös varren päähän kypsyvästä kukkasipulista tiputtelin pieniä siemeniä maahan itämään. Syksyä odotellessa.


Sipuleita tuli kahdelle eri plantaasille, alla minua itseäni varten muistin virkistykseksi paikat, johon ne kylvin.

Ykkösplantaasilla, kepakosta vasemmalle. :)

Vanha kunnon nurkka käytössä.

Kotona olen kylvänyt myös eri tavalla ilahduttavia sipuleita, nimittäin tulppaaneja ja liljoja.

Sun flower ja Hotpants. Tulppaaneja tietenkin. :)

Liljat pääsivät multaan jo elokuussa, tulppaanit laitoin vasta nyt. Kaivoin niille uuden kohopenkin ja käytin paljon mainostettua “nakkaa ne multaan ja kaiva paikkaan johon ne laskeutuvat” -taktiikkaa.
Ilmeisesti näin välttää liian militantit rivit. Epäilen, ettei tämä olisi minulle edes mahdollinen uhka. :D


Istutin tänä kesänä myös pensastomaatin ja kirsikkatomaatin sekä saareen että kotiin. Näistä kirchentomaten oli ehdoton lempparini.


Satoa tuli molemmista pensaista kotona hyvin, mutta saaressa vain jokunen hassu yksilö. Syytän kaikesta kylmää alkukesää. Olen poiminut makeat ihanat tomaatit talteen jo vihreinä tai vaaleankeltaisina ja kypsyttänyt loppuun sisällä. Näin ne eivät ole halkeilleet.



Palsternakka ja fenkoli eivät onnistuneet... Fenkoli tosin toimi edes mausteena, sillä tupsut ovat erittäin aromikkaita.

Parsakaali sen sijaan oli iloinen yllätys! Istutin näitä kotiin kaksi kappaletta. Molemmista sain ensin yhden ison nupun, mutta vain toinen näistä jatkoi sivuhaarojen kasvattamista. Niitä tulikin yhteensä viisi kappaletta. :D Ja ihanan hyviä. Viimeiset korjaan nyt lokakuussa.


Ja näin upealta meidän pihassa näyttää nyt. Hirveä läjä jätesäkkejä täynnä betonimursketta ja roskaa, sekä ylös kaivetut kuunliljat (eivät onneksi näy kuvassa) hieman masentavat tunnelmaa. Ja ehkä mun pitäisi nyt jaksaa nuo tomaatit ja kesäkurpitsatkin jo korjata pois... :) Voi vesivahinko ja remontti, kun olette nyt huomioni vieneet...


Mutta takaisin asiaan. Kesäkurpitsasato oli kotipihassa tosi hyvä, mutta saaressa aika mitätön. Tosin tällä retkellä siellä oli pari syysylläriä odottamassa! :)


Ja entäs sitten porkkanat? Nuo ihanan makeat pallukat ja pitkulat? Niitä tuli, vaikka pieneksi jäivätkin. Eipä tuo toisaalta haittaa, niin makeita ja ihania ne ovat. Ensi vuonna pitää muistaa vaan harventaa kylmäsydämisemmin ja malttaa antaa niiden kasvaa vähän pidemmälle syksyyn. Satoa kuitenkin tuli tänä vuonnakin varmaan kolmisen kiloa... Tai neljä... Ehkä.

Siinäpä yhteenvetoa. Kyllä syksy on ihanaa aikaa! Ja vielä kun luonto uhkuu esimerkiksi näitä mahtavia mustavahakkaita, joita kannetaan myös kotiin kuivattavaksi pari sangollista. Ai että.


Kyllä tässä kodin vesivahingot ja remontit hetkeksi unohtuvat. :)


perjantai 3. lokakuuta 2014

Maailman kauneimmat korvapuustit

Tiesitkö, että huomenna lauantaina (4.10.) on maailman sympaattisin päivä, kansallinen korvapuustipäivä. :)


Mainitsin asiasta myös viime vuonna blogissani (silloin tein kuningatarpullaa), mikä tarkoittaa että taas on vuosi kulunut. Apua!

Mutta asiaan. Vaikka joka päivän pitäisi olla korvapuustipäivä, on nyt oiva syy tarttua kaulimeen ja ilahduttaa itseään ja lähimpiään tuoreella pullalla ja kardemumman huimaavalla tuoksulla.

Pullieni ulkoasu ei  varsinaisesti perinteitä tihku, mutta voi miten kauniita nämä pikku kerät ovatkaan. Ja näitä on ihana syödä säikeitä käsin repien...



Näin viime kaudella Koko Suomi leipoo -ohjelmassa, kun tämä superleipurimies (Anders? Voitti lopulta koko kilpailun, ehkä...) teki tämän näköisiä pullia. Olin aivan myyty ja halusin tehdä samanlaisia. Ilman minkään valtakunnan käsitystä siitä miten moiseen lopputulokseen pääsee, lähdin taistoon.

Ja hip hei! Kerralla maaliin! Mielestäni nämä onnistuivat erittäin hyvin. 


Kauniit korvapuustit

5 dl maitoa
1 kananmuna
2 dl sokeria
1 rkl kardemummaa
n. 1 tl suolaa
2 pss kuivahiivaa tai 50 g tuorehiivaa
noin 14-15 dl vehnäjauhoja
150 g margariinia

n. 1 dl margariinisulaa
n. 1 dl sokeri-kaneliseosta

Tee taikina. Lämmitä maito reilusti hiivan heräämislämpöön.
Sekoita joukkoon muna, kardemumma ja suola.

Sekoita kuivahiiva noin 1 dl vehnäjauhoja. Lisää hiiva-jauhoseos taikinaan. Lisää sokeri.


Lisäile jauhoja taikinaan pikkuhiljaa. Kun melkein kaikki jauhot on lisätty, lisää myös paloiteltu, huoneenlämpöinen margariini. Lisää loput jauhot ja alusta taikina huolella. Haluat saada aikaan kimmoisan pallon.

Anna taikinan kohota liinan alla kaksinkertaiseksi (n. 40 min).

Kun taikina on kohonnut, kauli taikinasta n. 1 cm paksu (eli oikeasti tosi ohut) suorakaiteen muotoinen levy.

Levitä koko levylle sulaa voita. Sekoita keskenään sokeri ja kaneli, näin saat tasaisemman ja paremman näköisen seoksen ja lopputuloksen. Ripottele taikinalevyn päälle myös sokeri-kaneliseos.

Rullaa taikina erittäin tiukaksi pitkoksi. Älä tee pitkosta liian paksua, kun se alkaa olla sopiva (kokeilemalla oppii), leikkaa taikina katki.


Leikkaa rullapötkö terävällä veitsellä tai saksilla pitkittäin puoliksi (varo pöydän pintaa).

Kiepsauta puolikkaista käsissäsi lankakeriä. En osaa antaa muuta ohjetta kuin "sen kun pyöräytät". Yritä pitää leikkauspinnat ulospäin, niin saat kauniimman pullan.

Nostele pullat pellille.



Anna pullien kohota liinan alla kymmenisen minuuttia. Voitele ne munalla ja ripottele halutessasi päälle (rae- tai ruokokide)sokeria.


Paista pullia 200-asteisessa uunissa n. 15 - 20 minuuttia.

Ja tadaa! Tämmöisiä niistä tulee. :)




keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Pho-keitto lohesta

Sain tällä viikolla vahvan fiiliksen, että nyt tarvitaan vietnamilaista ruokaa.

Liekö syynä tämä hiekkarantatunnelma, joka kotonamme tällä hetkellä vallitsee kiitos räjähtäneen viemäriputken. Toisaalta kyllä, ei tuo kuivaimien hyrinä varsinaisesti pasaatituulista käy...

Vedän siis johtopäätöksen, että kaipasin ruokaa, joka hehkuu yhtä ihanissa väreissä kuin luonto tällä hetkellä. Ja jonka maut ovat riittävän voimakkaat ja lämpimät tuomaan hyvän olon myös hankalien aikojen keskelle.

Juu, ei ole vielä tullut uutta kameraa, eli kännykän kameralla mennään. Enpä nälissäni edes jaksanut lautasen reunoja puhdistaa ennen kuvausta. Nimimerkillä "Lupa läikyttää".

Vietnamilainen pho-keitto on ihanaa ja tällä hetkellä myös kovin trendikästä. Kirjoittelin keitosta ja muista Vietnamin keittiön ihanuuksista viime vuotisen reissun jälkeen. Keitto on siis nuudelikeitto, jossa kiinteinä kappaleina on yleensä nuudelien lisäksi mung-pavun ituja, yrttejä ja mahdollisesti lihaa, kanaa tai kalaa, mutta kaiken ydin on maukas, mausteinen, lämmittävä, IHANA liemi.

Tälläkin kertaa meikäläisen keiton ehdot saneli kaappien varastotilanne. Mungpapuja ei itäneenä löytynyt ja lohi odotti pääsyään ruokaan. Vaikka Vietnamissa suosittaisiinkin vaaleaa kalaa, nyt tehtiin näin. :)


Pho-keitto lohesta (2:lle)

2 valkosipulinkynttä
1 sipuli
loraus öljyä
n. 1 rkl tuoretta inkivääriä raastettuna
1 rkl garlic & chili -tahnaa

n. 7 dl vettä
1 rkl kanafondia
3 rkl kalakastiketta
1 tl seesamiöljyä
loraus limen mehua
1 tähtianis

400 g lohta
80 g nuudeleita

iso kourallinen tuoretta korianteria
limesiivu


Lämmitä loraus öljyä kattilassa. Kuullota pienittyä valkosipulia ja pilkottua sipulia pieni hetki. Kuori ja raasta inkivääri.

Lisää kattilaan chilitahna ja inkivääri. Sekoita nopeasti.

Lisää myös vesi, fondi, tähtianis, kalakastike, seesamiöljy ja limen mehu. Keittele lientä hissukseen 5 - 10 minuuttia.

Pilko sillä välin lohi suupaloiksi.

Lisää kattilaan lohipalat ja parin minuutin päästä myös nuudelit. Anna nuudeleiden kypsyä muutama minuutti.

Revi valmiin keiton päälle reilusti tuoretta korianteria ja korista annos limesiivulla.

Ai että...


sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Lampaankääpien ja suppilovahveroiden kuivaus

Terveisiä kuivaamosta. Ihan kirjaimellisesti.

Ahkeran sientekuivaamisen lisäksi täällä kuivataan koko asuntoa!

Ihanan kauniit kuvatut lampaankäävät. Näitä on nyt muutama purkki. :)

Eilen kun tulimme kotiin, oli vastassa 2 cm vettä kolmen huoneen lattialla. Nyt näissä huoneissa ei ole lattioita, kuivaimet hurisevat ja lämpötila on noin 35 C. 

Tavaroiden kuivaamisen, epäuskoisen naurun, jouluun asti kestävän remontin kauhistelun ja tuhoutuneiden tavaroiden laskemisen lomassa en voinut kuitenkaan hylätä sienisaalista. Ja hei, jos meillä nyt on omassa asunnossa ammattikuivaamo, otetaan siitä ilo irti.

Levittelin siis putsatut suppilovahverot kuivaamoon pyykinkuivaustelineen ja sanomalehtien päälle, ja siellähän ne yön aikana kypsyivät!


Olivat muuten aamulla täysin rapsakoita.

Kuivaamoon pääsi myösmuutama pelti lampaankääpiä, kuten oikealla näkyy.

Tunnen oloni Muumimammaksi, joka maailmanlopun äärellä koristelee kakkua, joka nautitaan suuren pyrstötähtiseikkailun päätyttyä juhlan kunniaksi. Kun kaikki on hyvin.


Kuivasin sieniä myös viime viikonloppuna, tälläkin kertaa myös lampaankääpiä. Silloin toimin näin. Kannattaa ehkä itse valita tämä helpompi keino, eikä ensin järjestää kotiin uima-allasosastoa.


Lampaankääpien ja suppilovahveroiden kuivaus

Puhdista ja viipaloi lapaankäävät n. 1/2 cm paksuisiksi viipaleiksi. Mitä ohuempi viipale, sitä nopeammin se kuivuu.
Suppilovahveroita ei tarvitse palastella. Puhdista vain.


Levittele viipaleet uunin ritilälle.


Laita uuni n. 40 - 50 asteeseen kiertoilmalle. Pönkkää uuniluukku auki.
Tarkkaile lämpötilaa esim. paistimittarin avulla. Älä anna lämmön nousta yli 50 C, sillä silloin sienet alkavat kypsyä.


Anna sienten kuivua 3 - 6 tuntia. Kuivausaika vaihtelee hirveästi riippuen siitä, kuinka märkiä sienet poimittaessa olivat, ja kuinka ohueksi jaksoit siivuttaa.

Purkita rapsahtavan kuivat sienet puhtaaseen lasitölkkiin.

Supersuloisia suppilovahveroita

Haluan vielä lopuksi hekumoida ihanilla sienikuvilla ja niiden myötä kannustaa ihmisiä metsään.
Nämä ovat vain niin kauniita ja herkullisia! Ja metsä on nyt parhaimmillaan!


Vaaleaorakkaita, mustatorvisieniä ja hyviä eväitä...


Meikäläisen mobiilisienikirjahan on muuten hyvin kätevä. Nappaa kuva, lähetä tekstari äidille, tunnistettu sieni tulee tekstiviestinä puolen - kymmenen minuutin kuluttua. :)


Nam nam! Eväänä tällä retkellä oli syyskeksejä ja omenasämpylöitä. :)