lauantai 3. elokuuta 2013

Kakku tuoreista marjoista tai hedelmistä isoäitini tyyliin, sopii myös mökkioloihin

Nyt jaan kanssanne aarteen. Tämä resepti on rakkain reseptini ja minulle hyvin henkilökohtainen asia.

Äitini äiti (Mami) teki aina maailman parasta mansikkakakkua, jossa makeiden kaurapohjien päälle kasattiin valtavasti kermavaahtoa ja tuoreita, mehukkaita mansikoita. Tämä kakku oli hänen bravuurinsa ja yksi tärkeimmistä makumuistoistani. Herkku nostaa helposti kaipauksen kyyneleet silmiini, vaikka Mamin poismenosta on jo lähes 16 vuotta.


Mamin kakku on erilainen kuin perinteiset kerma- ja marjakakut, mutta todella herkullinen. Makea kaurapohja luo loistavan makuparin kerman ja hedelmien / marjojen kanssa. Älkää antako vaatimattomahkon ulkoasun pettää.

Kakun etuja on myös sen kätevyys. Pohjan voi tehdä hyvissä ajoin etukäteen, sillä se säilyy todella pitkään. Pohja on siis helppo vaikka pyöräyttää kotona ja tuoda mukanaan mökille, kuten nyt teimme. Sitten vain kermat visps ja marjat / hedelmät päälle.


Mami teki kakusta yleensä 3-kerroksisen, mutta omassa versiossani on kaksi kerrosta. Voit vaihdella täytteitä kuten haluat, tai koittaa maustaa kermavaahdon esim. kardemummalla tai kanelilla.

Ja pieni sisäpiirin vinkki: kakku on seuraavana päivänä taivaallista, kun pohja on oikein kunnolla kostunut ja imenyt makua täytteistä. Ulkonäkö on saattanut kärsiä, mutta säilytysrasiasta suoraan lusikoidessa moisilla asioillahan ei ole merkitystä...



Nektariini-kirsikkakakku (n. 8:lle)

Pohja:

150g margariinia
1/2 dl siirappia
1 1/2 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
2 dl kaurahiutaleita
1/2 tl leivinjauhetta
1/2 dl maitoa

Lisäksi:

1 prk (2,5 dl) vispikermaa
ripaus sokeria

3 - 4 nektariinia
pari kourallista kirsikoita (n. 1/2 l)
halutessasi 1 banaani
(tai pari litraa tuoreita mansikoita tai muita lempimarjojasi)

(mehua tai maitoa kostutukseen)


Tee pohja hyvissä ajoin etukäteen.

Sulata margariini. Sekoita joukkoon siirappi ja sokeri. Lisää joukkoon muut aineet, viimeiseksi maito.
Levitä taikina paperoidulle uunipellille, paksuudeksi tulee noin 2 cm.

Paista 175 asteessa n. 10min.

Irroita pohja pelliltä lämpimänä. Viillä pohja kahteen osaan lämpimänä.


Kokoa kakku juuri ennen tarjoamista. Pilko nektariinit (ja viipaloi banaanit), poista kirsikoista kannat. Vispaa kerma ja mausta se ripauksella sokeria. 

Nosta ensimmäinen pohjalevy tarjoilulautaselle. (Viipaloi päälle banaani ja) nostele nektariinin palasia. Nostele päälle vähän vajaa puolet kermavaahdosta.

Nosta toinen kakkulevy päälle ja levitä sille loput kermasta. Ei haittaa, jos kerma vähän valuu pitkin poikin. Nostele kermavaahdon päälle mahdollisimman paljon herkullisia nektariineja ja kirsikoita.

Tarjoa heti.

(Ja nauti itse mahdolliset epäesteettiset, mutta ah-niin-herkulliset jämät seuraavana päivänä).



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti