perjantai 1. elokuuta 2014

Marja-aika ja vaniljainen mansikkahillo

Marja-aika, on marja-aika!



Jep. Talvenvarallevarautuja on tyytyväinen. Mutta ei suinkaan valmis.

Mustikoita olemme löytäneet ja poimineet reilut 14 litraa.


Hillosin myös riemuissani viisi kiloa mansikoita.


Joista osan maustetoin vaniljalla.


Vaniljainen mansikkahillo

reilu 2 l pilkottuja mansikoita
1/2 dl vettä
5 dl hillosokeria
2 vaniljatankoa (yksikin riittänee, mutta omistani oli jo teho heikentynyt)

Perkaa mansikat ja pilko isoimmat marjat 2-4 osaan. Halkaise vaniljatangot ja raavi esiin vaniljan siemenet. Mittaa kattilaan vesi, marjat ja vaniljatangot siemenineen.

Kuumenna kunnes kattilasta alkaa nousemaan hieman höyryä. Lisää silloin hillosokeri.

Keittele seosta puolisen tuntia. Kuori pinnalle noussutta vaahtoa pois.

Laita levy kiinni ja anna seoksen jäähtyä kattilassa noin tunnin verran. Poimi vaniljatangot pois kattilasta. Purkita hillo desinfioituihin purkkeihin (esim. uunissa tai kattilassa).


Pakastin myös kanttarelleja ja yrttejä.

Vadelmat vielä odottavat kypsymistään. Saaresta sain jo poimittua  pienen rasian, ja paras satoaika alkanee ensi viikolla.

Hitsi, että oli muuten jännät paikat vadelmapensaissa. Mikä siinä on, että vadelmat ja kyyt viihtyvät aina samoilla huudeilla? Kivikkoa, kaatuneita puita, tukkipinoja... Ja 30 asteen helle. Jos siellä eivät kyyt kihise niin eivät missään. Näytin varmaan sokealta stomp-tanssijalta edetessäni pensaikossa. Ensin huidoin kepakolla puskia ja sitten talloin ja tömistelin hullun lailla. Ja silti hirvitti. Tuossa samassa paikassa olen nähnyt kyyn jo kahdesti aiemmin, ja lähellä asustelevatkin sanovat niitä olevan "vaiks kui pal"...


Siitä huolimatta: Nyt kaikki metsään!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti