Ja what's not to love? Marjapiirakka, joka on valkosuklaan syleilyssä.
Tämä kakku toimii varmasti loistavasti myös esim. lakkiaistarjoiluna.
Lainasin ja muokkasin reseptiä täältä.
Marjainen valkosuklaakakku (28 cm halkaisija)
100 g voita tai margariinia
1 dl sokeria
1 muna
ripaus suolaa
2,5 dl vehnäjauhoja
2,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 dl rouhittuja manteleita
3-4 dl (pakaste)mustikoita
3-4 dl (pakaste)mustikoita
2 rkl perunajauhoja
3 munaa
300 g maustamatonta tuorejuustoa
1,5 dl tomusokeria
1 rkl vaniljasokeria
3 dl vispikermaa
250 g valkosuklaata
6 liivatelehteä
1 rkl vettä
muutama tuore mansikka
Tee ensin pohja. Vaahdota voi ja sokeri. Lisää muna hyvin vatkaten.
Yhdistä keskenään jauhot, suola ja leivinjauhe. Lisää ne taikinaan ja sekoita tasaiseksi.
Rouhi mantelit aika pieneksi rouheeksi, ja lisää taikinaan.
Pingota 22-24 cm irtopohjavuoan pohjalle paperi. Kumoa taikina vuokaan ja levitä päälle perunajauhoissa pyöritellyt mustikat.
Paista 200-asteisessa uunissa n. 25 minuuttia.
Anna jäähtyä.
Nosta jäähtynyt kakkupohja tarjoilulautaselle, jonka päälle kokoat suoraan loput kakusta.
Ota isompi rengasvuoka (esim. 28 cm), ja voitele se ohuesti öljyllä. Ripottele vielä tomusokeria tarttumista estämään.
Nosta isompi rengasvuoka kakkupohjan ympärille.
Tee kakun jäähdyttyä täyte.
Laita liivatelehdet kylmään veteen pehmenemään.
Erottele valkuaiset ja keltuaiset.
Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi.
Vatkaa myös vispikerma napakaksi vaahdoksi eri kulhossa.
Yhdistä keskenään keltuaiset, tuorejuusto, tomusokeri ja vaniljasokeri.
Rouhi ja sulata valkosuklaa esim. mikrossa tai vesihauteessa. (Jos sulatat mikrossa, lämmitä n. 10 s pätkissä ja kääntele suklaata aina välissä. Jos vesihauteessa, ole varovainen ettei yhtään vettä tai vesihöyryä pääse suklaan joukkoon.)
Lisää valkosuklaasula tuorejuustoseokseen.
Kiehauta 1 rkl vettä ja liuota siihen kylmästä vedestä puristellut liivatteet.
Lorota liivateseos ohuena nauhana tuorejuustoseokseen ja sekoita tasaiseksi.
Kääntele tuorejuustoseokseen myös valkuaisvaahto ja kermavaahto.
Kumoa täyte kakkupohjan päälle. Pidä huoli, ettei rengasreuna nouse samalla ylös. Voit painaa sitä hellästi alas. Kannattaa myös aloittaa täyttäminen reunoilta, ettei sinne jää ilmakuplia.
Tasoita täytteen pinta.
Nosta rengasvuoan päälle painavahko paino - esim. iso kirja, ja nosta kakku jääkaappiin jähmettymään. Anna jähmettyä vähintään muutama tunti, mutta mielellään yön yli.
Ennen tarjoamista pilko muutama mansikka ja asettele ne kakun päälle haluamallasi tavalla.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti