Näytetään tekstit, joissa on tunniste välipalat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste välipalat. Näytä kaikki tekstit

lauantai 30. joulukuuta 2017

Ropsaukset (luontaisesti gluteeniton herkku)

Voi mikä nostalgiatrippi! Tein hetken mielijohteesta ropsauksia - lapsuuden superherkkuja ja joka synttäreiden kohokohtia. :)


Ja hei nämä herkuthan ovat aivan kertakaikkisen täydelliset uudenvuodenjuhliin.

Valmistuu vailla vaivan hiventäkään, lapsetkin osaavat tehdä, ovat luontaisesti gluteenittomia ja sopivat jos johonkin ruokavalioon ja ennen kaikkea ovat ihan SAIRAAN hyviä! :D


Maailman helpoin ja tosi hyvä suklaaherkku olkaa hyvä. :)


Ropsaukset (2 pellillistä)

125 g kookosrasvaa
125 g tomusokeria
25 g kaakaojauhetta
n. 130 g riisimuroja


Sulata kookosrasva miedolla lämmöllä kattilassa. Lisää tomusokeri ja kaakaojauhe ja sekoita tasaiseksi.

Kääntele joukkoon myös riisimurot.

Anna seoksen jäähtyä ihan pikkaisen, jotta se pitää paremmin muotonsa.

Nostele leivinpaperille nokareita ja lorota vielä lopuksi kattilanpohjan suklaat päälle.

Anna jähmettyä vähintään 3-4 tuntia.


keskiviikko 20. joulukuuta 2017

Leipäjuustosalaatti

Mielestäni yksi joulupöydän tärkeimmistä elementeistä on salaatti. 

Sen pitää olla raikasta, jotta se tasapainottaa kinkkuja, laatikoita ym. Mutta sen pitää olla myös riittävän maukasta, ettei se häviä kilpakumppaneilleen pöydässä.

Leipäjuustosalaatti täyttää nämä kriteerit! Teimme tätä tuhdihkoa herkkua itsenäisyyspäivänä, ja saatanpa tehdä myös nyt jouluna. :)


Vinkiksi vielä, että paneroidut leipäjuustot ovat ihania ihan sellaisenaankin, vaikka illanistujaisten tai brunssin naposteluruokana.


Leipäjuustosalaatti (4:lle)

jäävuorisalaattia
reilusti rucolaa (1 pieni ruukku)
1 persimoni

pari ohutta siivua mallasleipää tai saaristolaisleipää
öljyä
1 valkosipulinkynsi
suolaa

n. 150 g leipäjuustoa
n. 1 dl vehnäjauhoja
1 muna
n. 1 dl korppujauhoja
suolaa
2 tl kuivattua basilikaa
öljyä paistamiseen

hieman vaaleaa balsamicoa
suolaa
mustapippuria


Tee salaattipeti. Revi jäävuorisalaatti ja rucola pohjalle. Pilko persimoni ja ripottele salaattien päälle.

Paahda mallaslastut. Kuumenna loraus öljyä pannulla ja lisää valkosipuli. Pilko leipä ohuiksi ja pieniksi viipaleiksi ja lisää pannulle. Paahda n. 3-4 minuuttia. Mausta suolalla.

Valmista paneroidut leipäjuustot. Pilko leipäjuusto n. 2 cm paloiksi.
Sekoita keskenään korppujauhot, suola ja basilika.

Riko munan rakenne.

Kierittele kukin pala ensin vehnäjauhoissa, sitten munassa ja viimeiseksi korppujauhoseoksessa.

Lämmitä reilusti öljyä pannulla. Lisää muutama pala kerralla pannulle ja paista niitä pari minuuttia kummaltakin puolelta, että väristä tulee kauniin kullanruskea.

Nosta sivuun jäähtymään.

Nosta jäähtyneet mallaslastut ja leipäjuustot salaattipedin päälle.

Ripottele vielä salaattiin ihan pikkuisen vaaleaa balsamicoa (n. 1-2 rkl koko salaattiin) ja rouhaise päälle pikkuisen suolaa ja pippuria.


sunnuntai 3. joulukuuta 2017

Korvapuustipannukakku

Sympaattista sunnuntaita!

Meillä oli ihan paras päivä eilen. Aamulla koko perhe säntäsi uimaan, ja iltapäivän vietimme upeassa talvisessa metsässä laskien mäkeä auringonpaisteessa. Jääkiteet vain kimaltelivat puiden oksilla. Oi että!

Lapsen päiväunien jälkeen herkuttelimme erittäin runsaalla annoksella korvapuustipannukakkua. :)


Kehittelin korvapuustipannukakun ronskisti olemassa olevan, superherkullisen pannariohjeen perusteella. 

Yritin tehdä pintaan kaunista kuviota, mutta eihän se ihan putkeen mennyt! :D

Mutta! Hätä ei ollut tämän näköinen, kun pannarin leikkasi palasiksi, olivat yksittäiset palat oikein kauniita.


Tee sunnuntaistasi astetta sympaattisempi ja paista pannukakku. Se on aina hyvä idea. :)


Korvapuustipannukakku (pellillinen)

4 dl vehnäjauhoja
0,75 dl sokeria
1 tl suolaa
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
3 tl jauhettua kardemummaa
8 dl maitoa
n. 75 g sulaa margariinia
2 munaa

1/3 dl sokeria
2 tl kanelia


Yhdistä kuivat aineet. Sekoita mukaan maito, sula ja jäähtynyt margariini sekä munat.

Kaada taikina paperoidulle uunipellille.

Sekoita keskenään sokeri ja kaneli. Ripottele sitä pannaritaikinan päälle haluamallasi tavalla.

Paista 200-asteisessa uunissa n. 25 - 30 minuuttia.

Tarjoa kermavaahdon kera tai sellaisenaan. :)

torstai 2. marraskuuta 2017

Ranskalainen päärynä-sinihomejuustopiirakka

Olipas mukavaa löytää tämä julkaisematon resepti alkukesältä. :)
Tänään sattuu olemaan todella kaunis syyspäivä ja tulin juuri ulkoa haravoimasta.

Ja kas! Vaikka näissä kuvissa on ehkä kesäisiä kukkasia, ovat piirakan maut itseasiassa erittäin en saison. 


Päärynät ovat nyt parhaimmillaan, joten suosittelen lämpimästi tämän sinihomejuustolla maustetun piirakan pyöräyttämistä ja esimerkiksi glögikauden korkkaamista! Koskaan ei ole liian aikaista! :D

Tämä on myös siitä hauska piirakka, että se menee johonkin makean ja suolaisen piirakan välimaastoon. Ja kuinka hankalaa onkaan joskus keksiä tarjottavaa ystäville, jotka tulevat vain kahville! Tämä piirakka on oiva, semiruokaisa ja tyylikäs ratkaisu. :)


Mielestäni ranskalaisissa irtopohjavuokaan tehtävissä tartleteissa ja piirakoissa on jotain älyttömän hienostunutta, jopa hienostelevaa. Tästä ei leikata reilua palasta täytteet purskahdellen, vaan siivutetaan sivistyneen kokoinen pieni lautasenkoristus. :)

Samoin itse piirakkaa tehtäessä on kiinnitettävä eri tavalla huomiota siisteyteen: taikinan olisi hyvä olla tasapaksuinen, reunat tasakorkuiset, päärynät nätisti viipaloitu ja kauniisti aseteltu.

Joskus jopa minun mielestäni tämmöinen väkertäminen on ihan kivaa. :D


Piirakka on kuitenkin helppo tehdä, kun vain malttaa tehdä rauhassa. :) Ja ilokseni huomasin, että piirakka säilyy erinomaisena vielä muutaman päivän tekemisen jälkeen. Säilytä sitä jääkaapissa hyvin kelmutettuna / koteloituna. Pohja ei muhjistu, vaan säilyttää suht hyvin rakenteensa.


Hmm... Taidankin ottaa tämän viikonlopun ohjelmaksi päärynäpiirakan uusintaottelun...


Ranskalainen päärynä-sinihomejuustopiirakka

2,5 dl jauhoja (tai hieman enemmän)
1 rkl sokeria
1/2 tl suolaa
n. 85 g kylmää voita
2 keltuaista

1,5 dl maitoa
1 muna
0,5 dl juustoraastetta
n. 50 g sinihomejuustoa
1 tl timjamia
1 rkl chiansiemeniä
vähän suolaa (sinihomejuusto on aika suolaista)
pippuria

1-2 päärynää
nokare voita


Sekoita keskenään jauhot, sokeri ja suola.
Nypi joukkoon paloiteltu kylmä voi. Kannattaa nyppiä käsin.

Lisää lopuksi keltuaiset. Sekoita / painele taikina tasaiseksi käsin, mutta älä vaivaa liikaa.
Yritä saada taikina mahdollisimman tasaiseksi, niin ettei murusia hirveästi putoile.

Litistä taikina levyksi, kääri se kelmuun ja nosta jääkaappiin oleentumaan pariksi tunniksi.

Sekoita keskenään maito ja chiansiemenet. Nosta jääkaappiin odottamaan.

Kauli taikina kylmänä suunnilleen vuoan muotoiseksi levyksi. Jos taikina käyttäytyy hankalasti, käytä välissä leivinpaperia.

Nosta taikina vuokaan ja painele se paikoilleen. Reunat saavat tulla ylös asti.
Nosta vuoka jääkaappiin odottamaan.


Sekoita keskenään maito-chiansiemenseos, muna, juustoraaste, sinihomejuusto, timjami, suola ja pippuri.

Pilko päärynät ohuiksi siivuiksi.

Kaada täyte vuokaan.


Nostele päälle päärynät nätisti lomittain.


Paista 200-asteisessa uunissa n. 35-40 minuuttia. Anna jäähtyä ainakin vähän.





sunnuntai 1. lokakuuta 2017

Mansikka-vaniljarullapullat

Hehei! Ensi viikolla (4.10.) on kansallinen korvapuustipäivä. Mikä ihana syy leipoa! <3


Jos haluat kokeilla jotain vähän erilaista, kokeile esim. näitä mansikka-vaniljapullia, joiden taikina ei olekaan ihan perinteinen.

Taikinan resepti on alunperin amerikkalainen, joten siitä ei kardemummaa löydy.
Valtameren toisella puolella kuorrutus kuuluu luonnollisena osana pulliin - niin myös näihin. :)


Taikina on myös huomattavasti meidän taikinaamme löysempää, ja munia on reilusti enemmän. Lopputuloksena syntyy  hieman enemmän viinerimäisiä pullia.

Tämä taikina ei ehkä kestä pakastamista ja parin päivän seisotusta yhtä hyvin kuin meidän pullamme, ja luulen, että ensi kerralla teen nämä pullat perinteiseen suomalaiseen pullataikinaan.

Mutta! Tuoreeltaan nämä olivat niin syntisen hyviä, että taisin syödä neljä yhdeltä istumalta. :D


Mansikka-vaniljapullat (n. 27-30 kpl)

11 dl vehnäjauhoja
2 rkl kuivahiivaa
0,8 dl sokeria
1 tl suolaa
4 isoa munaa
3 dl lämmintä vettä
reilu 100 g margariinia tai voita (sulatettuna)

n. 3 dl mansikkahilloa
1 dl vaniljakreemijauhetta
3 dl vettä

2,5 dl tomusokeria
1 rkl sulaa margariinia tai voita
1 rkl maitoa


Tee taikina. Yhdistä kuivat aineet keskenään. Lisää munat kerralla ja sekoita hyvin.

Lorota lämmin vesi joukkoon koko ajan sekoittaen. Lisää myös margariini.

Laita astian päälle kelmu, ja nosta jääkaappiin yön yli kohoamaan.


Ja tältä näyttää ilman kelmua.


Tee vaniljakreemi valmiiksi pakkauksen ohjeen mukaan, eli sekoita vain vesi ja jauhe keskenään.

Seuraavana päivänä on leipomisen aika.

Jauhota pöytä ja kumoa puolet takinasta. Kauli siitä ohut, kapea ja pitkä levy.
Levitä levylle vaniljakreemiä ja hilloa.


Taita levy kahtia siten, että pitkät sivut tulevat vastakkain.

Leikkaa levystä n. 2,5 cm leveitä suikaleita.


Pyöräytä suikaleet rullaksi, ja nosta pellille.

Taikina on aika löysää, joten kiepsauta nopeasti äläkä turhaan siirtele pullia pellillä.
Yritä myös pitää täytteet pullan "sisällä", eli älä turhaan käännä leikkauspintoja kovasti ulospäin, ne aukeavat kyllä paistuessaan sopivasti.

Tee sama toiselle puolikkaalle taikinaa. Kohota pullia vielä 10-20 minuuttia.


Paista 200-asteisessa uunissa n. 13 - 15 minuuttia. Vahdi paistamista, sillä pullat ruskettuvat sitten aivan yhtäkkiä. Itse tykkäsin jättää pullat vaalean meheviksi.

Anna pullien jäähtyä hyvin.

Sekoita kuorrutteen ainekset. Tee kuorrutteesta niin löysää, että saat sitä valutettua lusikan tai haarukan avulla, mutta että se kuitenkin lopettaa valumisensa ja jämähtää pullien päälle.

Valuta kuorrutetta pullien päälle reilusti ja tarjoa. :)



lauantai 10. kesäkuuta 2017

Fenkoli-jugurttipiirakka

Minun unelmien kesäruoka on raikasta, kevyttä, tuoretta, kaunista ja iloista.

Fenkoli-jugurttipiirakka on juuri sitä! Täydellinen kesätarjottava.


Kuvittele istuvasi kukkia uhkuvassa, hyväntuoksuisessa puutarhassa. Aurinko siivilöityy puiden lehtien ohi, mehiläinen pörrää lähistöllä. Kädessäsi on lasi superkylmää kuohuvaa. Eikö juuri tähän hetkeen sovi tämmöinen piirakka?

Tai kuvittele mökkiranta - ilmassa tuoksuu meri, levä ja suola. Kalliot tuntuvat karheilta jalkapohjaa vasten, lokit kaartelevat korkealla, pilvenhattaraa ei näy, mutta muutama purjevene lipuu jossain kaukana. Eikö tähänkin hetkeen sovi piirakka?

Huoh, kyllä kesä on kiva!!


Tämä piirakka on helppo tehdä, vaikkakin vaiheita on paljon. Ota siis aikasi - tee pohja vaikka edellisenä iltana, ja täytteenkin voi tehdä purkkiin odottamaan kokoamista.

Jopa ketunleivät voi poimia edellisenä iltana, ne säilyvät hyvin jääkapissa monta päivää.


Fenkoli-jugurttipiirakka

125 g voita tai margariinia
3,5 dl vehnäjauhoja
1 rkl appelsiinin kuoriraastetta
1 tl aniksensiemeniä
1 rkl appelsiinin mehua
1/2 tl suolaa

margariinia vuoan voiteluun
korppujauhoja

350 g kreikkalaista jugurttia
2 tl hunajaa
2 tl dijonsinappia
1 tl fenkolinsiemeniä
1/2 fenkoli
pari ruokalusikkaa voita tai margariinia.
1/2 punasipuli (pieni)
2 rkl kapriksia
suolaa
pippuria

vuonankaalia tai pinaattia
1-2 kiivi-hedelmää
n. 15 cm pätkä kurkkua
tuoreita yrttejä (minulla maustekirveliä)
(punasipulia)
ketunleivän lehtiä
ketunleivän kukkia (tai syreenin kukkia)
raastettua appelsiininkuorta
suolaa
pippuria


Laita jugurtti valumaan esimerkiksi auki revityllä suodatinpussilla vuorattuun siivilään noin tunniksi.

Pese appelsiini hyvin ja raasta kuori talteen.

Tee pohja. Nypi rasva ja jauhot muruksi. Murskaa aniksensiemenet ja lisää ne yhdessä raastetun appelsiininkuoren (jätä vähän piirakan koristeeksi), appelsiinimehun ja suolan kanssa taikinaan.

Painele taikina paperoidun, voidellun ja jauhotetetun irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille. Tee pohjasta ohut.

Paista 200-asteisessa uunissa n. 10-15 minuuttia. 

Anna pohjan jäähtyä hyvin.


Tee täyte. 

Sulata voi tai margariini pannulla. Pilko fenkoli melko pieniksi paloiksi. Kuullota fenkoleita pannulla pari minuuttia. Älä liian kauan, ettei fenkoli ihana maku katoa. Vain sen aikaa, että ne pehmenevät hieman.

Sekoita valuneeseen jugurttiin jäähtyneet fenkolit, dijonsinappi, hunaja, murskatut fenkolinsiemenet, pieneksi hienonnetut punasipulit ja kaprikset.

Maistele maku kohdalleen ja lisää suolaa ja pippuria.

Levitä täyte jäähtyneelle piirakkapohjalle.


Koristele piirakka. Revi pinaatinlehdistä pitkä ruoti pois (käytä pieniä lehtiä), tai jos käytät vuonankaalia, revi lehtien pieni pyöreä pää irti ja jätä "kannat" pois.

Ripottele runsaasti lehtiä täytteen päälle.

Kuori kurkku. Viillä siitä juustohöylällä ohuita lastuja, ja halkaise ne pitkittäin.

Rullaa kurkkulastut "ruusuiksi" ja painele niitä sinne tänne täytteeseen. Voit myös skipata ruusut, ja pilkkoa kurkun vain nätiksi pieneksi pilkkeeksi.

Kuori ja pilko kiivi. Levitä tasaisesti salaattipedille.

Koristele piirakka ketunelivillä, ketunleivän kukilla, tuoreilla yrteillä ja syötävillä kukilla.

Ripottele päälle suolaa ja pippuria, sekä hieman appelsiinikuoriraastetta.



sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Kotijuusto

Voi mikä ihana viikonloppu takana! Kesä alkoi kuin napista painamalla. :)


Siitä hyvästä meidän mökkiviikonlopun herkkuruoka; kotijuusto, johon olen sydänjuuriani myöten ihastunut viime syksyn partiotaitokisojen jälkimainingeissa. Kisoissa teimme leipäjuustoa, mutta kotijuusto on mielestäni mehevämpää ja raikkaampaa.

Kotijuusto on aivan superhelppo tehdä - ja valmistuu kuin itsestään. Vaikka kokkauspeukalo olisi keskellä kämmentä, kannattaa kokeilla. Tätä on vaikea mokata. :) Ja arki muuttuu juhlaksi.


Kotijuusto maistuu sellaisenaan leivän päällä, tai sitä voi vaikka grillata. Tällöin alle kannattaa laittaa folio, ellei grillissäsi ole parilapintaa.

Yllä olevassa kuvassa on nokkospataleipää, kotijuustoa, parsaa ja pinaattia. Sekä pari pientä tippaa oliviiviöljyä, suolaa ja pippuria.


Tästä satsista tuli yksi "siivilällinen" kotijuustoa + pieni mökkikuormaan hyvin mahtuva pikkujuusto. :)


Kotijuusto

3 l täysmaitoa
1 rkl suolaa
1 rkl juustonjuoksutinta


Lämmitä maito kattilassa n. 42-asteiseksi. Lisää juustonjuoksutin reippaasti sekoittaen. Nosta kansi päälle ja anna juustomassan hyytyä puolisen tuntia. 

Massan hyydyttyä viiltele siihen ristiviillot terävällä veitsellä. Anna heran erottua vielä kymmenisen minuuttia. 

Kostuta harsokangas ja aseta se siivilään tai juustomuottiin. Nostele reikäkauhalla juustomassaa siivilään. Tyhjennä välillä heraa pois alla olevasta astiasta. 

Painele ja kääntele siivilää kevyesti. 

Nosta harso myttyyn juuston päälle painoksi ja nosta koko systeemi jääkaappiin valumaan muutamaksi tunniksi tai yön yli.




lauantai 22. huhtikuuta 2017

Makea Amish-leipä eli nopea pullakakku

Ai ihana miten herkullista leipää tämä amerikkalaisten, vanhanaikaisten elämäntapojen noudattajien perinneherkku onkaan. :)

Ja ah, mikä määrä epätotuuksia yllä oleva lause pitää sisällään (paitsi ihana ja herkullinen).


Eli nyt heti alkuun pari tarkentavaa asiaa.
  • Leipä => No itse asiassa erittäin makea, sokeripitoinen kanelipullan makuinen kakku
  • Alkuperältään Amish-ryhmän resepti => Vain nimi on otettu amisseilta. Aito perinteinen amissien ystävyysleipä on vain juureen tehty leipä, josta jaetaan myös sairaille ja tarvitseville, kanelilla, sokerilla, rusinoilla, pähkinöillä sun muilla ei siis ole asian kanssa tekemistä
  • Vanhanaikaisten elämäntapojen noudattajien perinneherkku => Kaupunkilaisten hipstereiden suosioon nostama siisti juttu, joka ohjeiden mukaan tehdään "ei-metallisissa astioissa", eli näin ollen siis vanhanaikaiseen tapaan. :)

Plus sitten vielä se, että meikäläinen on oikaissut tietä onneen, ja tehnyt kymmenen päivän kypsyttelystä leivinjauheella kohotettavan pikakakun. Oijoi, mitähän aitoa tai alkuperäistä tässä on enää jäljellä. :D

Mutta siitä viis! HYVÄLTÄ MAISTUU!! :D


Amish-leipä on amerikkalaisten villityksiä. Perinteisesti kyse on siis hapanjuurella kohotettavasta leivonnaisesta, jotka meilläkin ovat kuuminta hottia. Mutta! Ämeriikhassa tämä tehdään tietenkin makeana versiona. :)

Amish- eli ystävyysleipä on "kiertokirje", jossa juurta kypsytellään kymmenen päivää, jonka jälkeen 1) leivotaan itselle 2) säästetään pala juurta seuraavaa kypsyttelykierrosta varten 3) jaetaan juurta kavereille.


Ei mikään mahdottoman vaikea juttu, mutta nyt juuri minua ei innostanut juuren kanssa leikkiminen. Säästän juurtumiseni mielummin suolaisiin, "oikeisiin" leipiin.

Niin ja vieraat olivat tulossa jo kahden tunnin päästä. 

Kuten ehkä kuvista huomaat, jää kakku helposti raa'aksi, joten malta paistaa sitä rauhassa, vaikka kakku jo vaikuttaisikin kypsältä. Se vain hämää. :)



Amish-leipä (1 vuoka, 6-8:lle)

1,25 dl pehmeää margariinia
2,5 dl sokeria
1 muna
2,5 dl piimää
5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

reilu 0,5 dl sokeria
1 tl kanelia


Vatkaa keskenään margariini ja sokeri. Lisää muna vatkaten joukkoon.

Sekoita keskenään vehnäjauho ja leivinjauhe.

Lisää taikinaan myös piimä ja jauhoseos. Sekoita tasaiseksi.

Voitele ja jauhota (silikoni)vuoka. Sekoita keskenään 0,5 dl sokeria ja kaneli.

Kaada 1/3 taikinasta vuokaan. Ripottele päälle reilu 1/3 sokeri-kaneliseoksesta.
Kaada seuraava 1/3 taikinasta vuokaan ja ripottele lähes kaikki sokeri-kaneliseos päälle.

Kaada loppu taikina vuokaan ja ripottele päälle loppu sokeri-kaneliseos.

Piirtele veitsellä taikinaan kuvioita, jotta saat kerrokset hieman sekoittumaan.


Paista kakkua 175-asteisessa uunissa 1 h 15 minuuttia (kiertoilmalla, tavallisella modella hieman pidempi aika). Jos pinta uhkaa tummua liikaa, laita päälle folio. 


 Anna kakun jäähtyä vuoassaan. Kumoa ja leikkaa n. 1,5 cm paksuiksi siivuiksi.



sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Laskiaisbostonkakku

Lisää laskiaispullamodifikaatioita!

Rakastan bostonkakkua yli kaiken - sen lisäksi, että se on yleensä tavallista pullaa tuhat kertaa mehevämpää ja että sitä saa repiä, on se myös minulle lapsuudesta rakas herkku.


Toimii muuten erittäin hyvin myös laskiaispullana. :) Kuten toimi pitkokin.


Laskiaisbostonkakku

Pullataikina 
+ keltuainen voiteluun
+ raesokeria

n. 2 dl vadelma- tai mansikkahilloa
n. 1 dl vispikermaa
1 rkl sokeria


Tee pullataikina ohjeen mukaan.

Pingota irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi.

Pyörittele kohonneesta taikinasta palloja, ja nostele ne irtopohjavuokaan väljästi. Noin kuusi - seitsemän pullaa mahtuu sopivasti yhteen peruskokoiseen vuokaan.

Anna kohota vielä n. 15-20 minuuttia.

Voitele keltuaisella ja koristele raesokerilla.

Paista 180-asteisessa uunissa n. 20-25 minuuttia.
Anna jäähtyä hyvin.

Leikkaa kakusta hattu irti leipäveitsellä.

Kaiverra "pullakohtiin" monttu ja täytä hillolla.


Vatkaa kerma vaahdoksi ja mausta sokerilla.

Kerrosta reilusti kermavaahtoa kakun päälle ja nosta hattu paikalleen. Tarjoa heti.


sunnuntai 12. helmikuuta 2017

Omena-pähkinäuunipuuro tuo onnea aamuun

Rakastan sunnuntai-aamuja. Ja vielä ihanammiksi ne tekee kauan odotetut vieraat. <3


Mielestäni on ihanaa hiippailla ensimmäisenä ylös ja valmistella aamupala rauhassa. Heräilyn ääniä on ihana kuulostella keittiöön. <3

Ja aamiaispöydän ääressä kuuluu istua pitkään, hengittäen syvään rauhallista tunnelmaa.


Tänään aamulla pyöräytin Glorian ruoka & viini -lehdestä bongatun brunssipuuron kevennettynä versiona (vähemmän sokeria, maitoa ja rasvaa). Lisäksi pöydästä löytyi muun muassa ikisuosikkia, vaivaamatonta pataleipää, tällä kertaa kokojyvävehnästä ja vehnäleseistä tehtynä.

Puuro oli kyllä tosi hyvää, joskin koostumus oli enemmänkin paistosmainen.
Ensi kerralla jätän munat reseptistä suosiolla pois ja lisään nesteen määrää - näin puurosta tulee pehmeämpää.


Omena-pähkinäpuuro (8:lle)

5 dl kaurahiutaleita
n. 1/4 dl fariinisokeria
1/2 tl kanelia
1 tl kardemummaa
1/2 tl suolaa
1/2 tl leivinjauhetta
2 omenaa
n. 3/4 dl hasselpähkinöitä
6 dl vettä (tai maitoa) (ensi kerralla lisään vielä 1,5-2 dl nestettä)
2 munaa (ensi kerralla kokeilen ilman munia)
1 dl kurpitsansiemeniä
kourallinen hasselpähkinöitä
voita tai margariinia uunivuoan voiteluun


Sekoita kuivat aineet keskenään.

Rouhi pähkinät karkeaksi rouheeksi ja kuutioi omenat pienehköiksi kuutioiksi.

Sekoita keskenään vesi ja munat.

Sekoita keskenään kuivat aineet, omenat, pähkinät ja vesi-munaseos.

Voitele uunivuoka voilla tai margariinilla.

Kaada seos vuokaan. Ripottele päälle kurpitsansiemenet ja loput rouhitut hasselpähkinät.


Paista 200-asteisessa uunissa n. 25-30 minuuttia.

Anna seistä ja jäähtyä pikku hetken ennen tarjoamista. Kukin syöjä voi halutessaan notkistaa puuroa lautasellaan esimerkiksi maidolla.