Aurinkoista äitienpäivää kaikille äideille - ja aivan erityisesti omalle, maailman parhaalle äidille ja tyttäreni Mamille. <3
Korkkasimme tänä viikonloppuna mökkikauden, ja vaikka verkot eivät vielä veteen asti ehtineet, olivat kaikkien ajatukset jo sätkivissä hopeakyljissä. :)
Sen kunniaksi tämä resepti jakoon.
Tässä ateriassa oli kyllä kaikki kohdallaan. Maukas ja mehevä siika, ihanan raikas ja hehkuva viherkastike ja ah-niin maukkaat seesamisuppikset. Onnistuin. :)
Ja mikä vielä on erityisen mukavaa, on suomalaiset raaka-aineet yhdistettynä japanilaiseen meininkiin.
Meillä syötiin dashisiikaa Wappupöydässä juhlan kunniaksi.
En ole ennen käyttänyt dashilientä, joten tein sen nyt ihan jauheesta. En siis liotellut itse levää ja kuivattuja kaloja, kuten se varmasti oikeaoppisesti pitäisi tehdä. Tokyokanista ainakin pääkaupunkiseudulta saa jauhetta.
Vaikka raaka-ainelista näyttää pitkältä, ja vaiheita on hieman tavallista enemmän, valmistuu dashisiika hetkessä. Valmistelut on myös helppo tehdä vaiheittain etukäteen.
Ota varaslähtö kesään ja tarjoile se lautasella. :)
Dashi-siika, seesamisienet ja viherkastike (2:lle)
n. 450 g siikafile
pieni ripaus suolaa
2 sitruunaviipaletta
iso kourallinen babypinaattia
iso kourallinen rucolaa
2 parsaa
suolaa
pippuria
Dashiliemi
2 dl dashilientä
1 rkl riisiviinietikkaa
1 rkl palmusokeria
Seesamisienet
2 dl kuivattuja kokonaisia suppilovahveroita
loraus rypsiöljyä paistamiseen
2 tl soijakastiketta
n. 1 tl seesamiöljyä
Viherkastike
½ kurkku
½ avokado
1/3 dl pakastettua nokkosta
½ pienen sitruunan mehu (n. 2-3 rkl)
iso kourallinen tuoretta rucolaa
suolaa
Seesamisienet
2 dl kuivattuja kokonaisia suppilovahveroita
loraus rypsiöljyä paistamiseen
2 tl soijakastiketta
n. 1 tl seesamiöljyä
Viherkastike
½ kurkku
½ avokado
1/3 dl pakastettua nokkosta
½ pienen sitruunan mehu (n. 2-3 rkl)
iso kourallinen tuoretta rucolaa
suolaa
Jos käytät kuivattuja sieniä, laita ne viimeistään tuntia ennen pehmenemään pariin desilitraan vettä.
Nypi siikafileistä ruodot pois. Suolaa fileet hyvin kevyesti ja anna maustua n. 20 minuuttia. 20 minuutin jälkeen pyyhkäise suolat siian pinnalta pois.
Tee dashiliemi. Mittaa aineet kattilaan ja anna kiehua hiljalleen viitisen minuuttia. Anna liemen odottaa kattilassa.
Tee viherkastike. Pilko kurkku ja avokado astiaan. Lisää nokkoset, sitruunanmehu ja rucola. Surauta tasaiseksi sauvasekoittimella tai blenderissä. Lisää suolaa oman maun mukaan. Nosta kastike sivuun odottamaan.
Lämmitä loraus öljyä pannulla. Lisää suppilovahverot ja tarvittaessa n. 1 rkl liotusvettä. Lisää myös soijakastike ja seesamiöljy. Paista pari minuuttia.
Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen ja kokoa siikanyytit. Nosta erillisille folioille siikafile, sitruunaviipale ja noin puolet sienistä. Nosta kuhunkin nyyttiin n. 2-3 rkl dashilientä. Nipistä folionyytti kiinni ja nosta uuniin. Kypsennä kaloja n. 10-12 minuuttia.
Höyrytä tai keitä sillä välin parsat napakaksi. Parsojen kärjille riittää pari minuuttia kiehuvaa vettä tai 5 minuuttia höyryä.
Annostele lautasille viherkastiketta ja babypinaatin ja rucolan lehtiä. Nostele myös loput sienet lautasille.
Kun siika on kypsä, nosta se ja nyytin muu sisältö viherpedin päälle. Lorauta päälle vähän lientä nyytistä. Suolaa ja pippuroi hyvin kevyesti. Nosta koristeeksi parsa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti