Uhkukoot siis ruokammekin kesää!
Idea tähän kesäisen kermaiseen kalakastikkeeseen syntyi eräänä unettomana yönä, kun yritin kääntää väkisin ajatuksia töistä mukavimpiin aiheisiin.
- Kesäkeitto - hyvää
- Kermainen kalakeitto - hyvää
- Tuore juuressato - todella hyvää ja käsillä
- Vaalea kala - taivaallista ja juuri verkoista noussutta
- Kiire - ei hyvä, mutta asettaa tiettyjä reunaehtoja
-> Ihana kesäinen kalakastike, joka tempaisi ruokailijat laineiden liplatuksen äärelle keskellä arjen hulinaa. Tämä oli oikeasti todella hyvää. Ja terveellistä. Kalana voi käyttää mitä tahansa vaaleaa kalaa, tai miksei vaikka lohtakin.
Kesäinen kalakastike vaaleasta kalasta (2:lle)
n. 400 g hauen lihaa (n. 1/2 isosta hauesta), muukin vaalea kala käy
loraus rypsiöljyä
1 sipuli
1 nauris
2 porkkanaa
pala kukkakaalia (esim. 1 nuppu, ei koko kaali)
2,5 dl ruokakermaa
1 tl soijaa
1-2 tl sitruunamehua
1 tl kalafondia
kourallinen tuoretta inkivääriminttua / minttua
muutama oksa tuoretta oregano
suolaa
valkopippuria
Kypsennä hauki (itse käytin viikonloppuna savustamaamme ja siten valmiiksi kypsää haukea). Laita hauki vaikka kokonaisena 200-asteiseen uuniin noin 15 minuutiksi.
Laita perunat kiehumaan. Kuori nauris ja porkkana. Pilko nauris n. peukalon pään kokoisiksi paloiksi ja peruna ohuiksi lanteiksi. Pilko sipuli hienohkoksi hakkeeksi. Pilko kypsynyt kala reiluiksi suupaloiksi ja irrottele mahdolliset ruodot.
Laita nauriskuutiot sekä kukkakaalin nuppu n. 4 minuutiksi perunoiden kanssa keitinveteen kypsymään. Keitä kasvikset rapsakoiksi. Nosta pois vedestä ja jatka perunoiden keittelyä, kunnes ne ovat kypsät.
Lämmitä öljy pannulla. Lisää sipuli ja porkkanat, ja kuullota noin 5 minuuttia. Lisää myös kerma, soija, sitruunamehu, fondi yrit ja mausteet. Lisää viimeiseksi kalapalat.
Anna kastikkeen lämmetä pannulla parin minuutin ajan. Tarkista, että maut ovat kohdallaan ja lisää tarvittaessa suolaa ja pippuria.
Tarjoa kastike perunoiden kanssa. Silppua päälle hieman tuoreita yrttejä.
Peruna lautasen reunalla kastikehunnussaan oli niin suloinen, että keskeytin mieheni aterioinnin kuvaustuokion ajaksi. Aivan kuin häntä ei ärsyttäisi tarpeeksi jo se, että ennen syönnin aloittamista hänen pitää seurata oikean valaistuksen etsimistäni milloin mistäkin vinkkelistä. Ja ruoka jäähtyy... :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti