sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Jouluinen amerikkalainen omenapiirakka

Voi talvi talvi talvi! <3
Tulin juuri jhurioituneena kotiin hiihtolenkiltä. Nyt täyteläistä piirakkaa napaan. :)

(Ja tässä vaiheessa jo pitää sanoa, että leipomuksessani estetiikka ei ole ihan kohdallaan... Alla vinkkejä miten sitä voi kohentaa. Otan myös hyvitystä hieman siitä, että koko piirakka on leivottu vauva toisessa kainalossa. :))


Okei, nyt on jo tammikuu pitkällä, mutta tämä eittämättä tämä piirakka on kovin jouluinen. Tässä on amerikkalaiseen Apple Pie -reseptiin lisätty jouluista makua tähtianiksesta ja kuivatuista hedelmistä.

Sanoisin kuitenkin tämän olevan oikein mainio koko syys- ja talvikauden herkku. Joten luvan kanssa, tee koska vain. :) (Ja ainahan tähtianiksen ja luumut voi jättää kokonaan pois.)


Vauvani täyttä tänään puoli vuotta. Olen tänä aikana oppinut, minkälaiset kokkailut ja leivonnaiset onnistuvat helpoiten. Avainsana on VAIHEITTAISUUS.

Kun olet yksin vauvan kanssa kotona, älä laske sen varaan, että ehdit leipoa korvapuustit juuri silloin kun taikina on sopivan kohonnut. Tai ylipäänsä kuvittele, että voisit käyttää kerralla varttia pidempään leipomiseen. Okei - päiväunien aikaan saattaa onnistua pidempikin pätkä, mutta ei aina voi luottaa...

Tämä omenapiirakka on mitä parhain esimerkki vaiheittaisesta leipomisesta!

  • Täyte tehdään etukäteen ja se voi odotella leipomista vaikka kuinka kauan.
  • Taikina tehdään etukäteen ja sen kuuluukin odottaa jääkaapissa tunti - yön yli
  • Taikinan voi asetella vuokaan etukäteen ja laittaa takaisin jääkaappiin
  • Piirakka on hyvää myös jäähtyneenä ja seuraavana päivänä tarjottuna
Loistavaa! Erittäin arvokasta myös, kun teet isoa illallista tai muuta suurta kokkausurakkaa. :)


Itse piirakka ei ole kovinkaan makea. Pai-taikinaan ei kuulu sokeri, sitä on vain hippunen makua korostamassa. Jenkeissä kaikki paukut ladataan täytteeseen, ja sitä tuleekin olla paljon.

Haaveissani piirakan profiili olisi tässä piiraassa kohonnut kauniiksi keoksi, kuten Mummo Ankalla ikään, mutta pieleen meni. Piirakkavuoan reunat olivat liian korkeat. Tuo onkin itse asiassa uunivuoka...


Mutta kokeilemalla oppii! Ja ensi kerralla käytän matalampireunaista vuokaa tai lisään täytteen määrää (joka oli kyllä tässäkin jo tosi runsas...).

Eli älkää piitatko rumasta ulkonäöstä. Huomatkaa, että taikinakuori lupsahtaa ja pinta laskee, kun piirakkaa paistaa. Eli levitä täytteet tasaiseksi pinnaksi, niin saat vähän kauniimman tuotoksen. :D

Taikinaa jää tällä määrällä vähän yli. Voit vaikka raastaa päälle parmesaania, ripotella pinansiemeniä, ja tehdä siitä keksejä.

Ideaa lainattu täältä.


Jouluinen amerikkalainen omenapiirakka

4 dl vehnäjauhoja
2 rkl sokeria
1/2 tl suolaa
150 g margariinia tai voita
0,5 dl kylmää vettä

3-4 dl kuivattuja hedelmiä (minulla viikunoita, taateleita, rusinoita, luumuja)
n 2,5 dl vettä
3 kokonaista tähtianista
1 l omenalohkoja (n 4 isoa omenaa)
1 tl sitruunamehua
vähän alle 1/2 dl sokeria

kananmunankeltuainen
kourallinen mantelilastuja


Tee taikina vaikka edellisenä päivänä.

Sekoita keskenään vehnäjauho, sokeri ja suola.
Lisää kylmä, kuutioitu margariini tai voi. Sekoita muruksi.

Lisää kylmä vesi ja sekoita nopeasti sekaisin. Kääräise taikina elmukelmuun ja nosta jääkaappiin vähintään 30 minuutiksi, mutta vaikka yön yli.

Tee täyte. Mittaa kattilaan vesi, tähtianikset ja kuivatut hedelmät. Pieni isot hedelmät vähän pienemmiksi paloiksi, esim. viikunat kuuteen osaan ja luumut neljään.


Keittele seosta n. 15 minuuttia. Anna seoksen jäähtyä ja vetäytyä, ja nouki sitten tähtianikset pois. Lisää seokseen omenalohkot (minulla pakastimesta sulatetut) ja sitruunamehu, ja kääntele sekaisin.


Voitele ja jauhota piirakkavuoka.

Jaa taikina puoliksi siten, että toinen puoliska on hieman isompi. Kauli tämä isompi puoliska pyöreäksi, ohueksi levyksi. Nosta toinen puoliska elmukelmussa takaisin jääkaappiin odottamaan.

Levitä levy piirakkavuoan pohjalle ja reunoille esim. kaulinta apuna käyttäen.

Painele levy hellästi pohjaa vasten. (Tässäkin vaiheessa voit nostaa vuoan taikinoineen jääkaappiin odottamaan.)

Levitä täyte piirakkapohjalle. Tee pinnasta tasainen, niin ulkoasu säilyy kauniina.
Ripottele päälle sokeria.


Kauli toinen puoliska taikinasta myös ohueksi, pyöreäksi levyksi. Leikkaa siihen halutessasi kuvioita.

Levitä tämä toinen taikinalevy kanneksi piirakan päälle. Nipistele ja kääntele reunat tiiviisti yhteen.
Jos et leikannut levyyn kuvioita, puhko nyt kanteen muutamia höyryreikiä.


Voitele piirakka keltuaisella ja ripottele päälle kourallinen mantelilastuja.


Paista 200-asteisen uunin alatasossa 50 minuuttia.


Tarjoa vaniljajäätelön, vaniljakiisselin tai kermavaahdon kera.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti