keskiviikko 2. elokuuta 2023

Syntisen juustoinen piirakka illanistujaisiin

Joskus samppanjan kaveriksi tarvitaan jotain suolaista ja mehevää. Tässä semmoinen piirakka, joka sai aavistuksen keveyttä päälle koottavasta caprese-salaatista. :) 

Inspiroiduin tästä reseptistä, mutta täytteet menivät uusiksi.
 

Syntisen juustoinen piirakka illanistujaisiin

170 g digestive-keksejä
100 g voita tai margariinia

300 g valkohomejuustoa
1 prk (250 g) ricottaa 
1 prk kermaviiliä tai n. 125 g maitorahkaa (eli 1/2 prk)
2 isoa munaa
ripaus suolaa (vain ihan vähän!)

2 isoa tomaattia
iso kourallinen tuoretta basilikaa
1-2 kesäsipulin vartta
1/2 tl sokeria
ripaus suolaa (vain vähän!)


Murskaa digestivet esim. muovipussissa kaulinta apuna käyttäen. Sulata voi, ja sekoita se digestivemurskaan.

Viritä 17-cm halkaisijallisen irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi. Painele keksimurska pohjalle ja reunoille (n- 3-4 cm korkeat reunat). Nosta hetkeksi kylmään odottamaan.

Tee täyte. Pilko valkohomejuusto pieniksi kuutioiksi. Sekoita keskenään (esim. yleiskoneessa) ricotta, kermaviili, muna ja valkohomejuustokuutiot. Kuutiot saavat jäädä "kökkäreiksi".

Kumoa seos pohjan päälle, ja paista 175-asteisessa uunissa n. 45 minuuttia, kunnes kakku hyllyy enää pikkuisen. Suojaa paiston aikana foliolla, ettei pinta kärähdä.

Anna kakun jäähtyä haaleaksi.

Tee salaatti pilkkomalla ainekset ja maustamalla sokerilla ja suolalla.
Lusikoi salaattia haalean piirakan päälle ja tarjoa.

maanantai 31. heinäkuuta 2023

Kesän paras nuudelisalaatti

Olen tehnyt tänä kesänä pariin otteeseen aika herkullista salaattia, joka toimii loistavasti pääruokanakin.

Tarjosin salaattia ensin juhlissa osana muita tarjoiluja, mutta sama kaava toimi erinomaisesti myös perheen kesäateriana - pääraaka-aine meni vaihtoon ja lisukkeetkin osittain, mutta rakenne ja ihana maustekastike pysyivät samana. :) 

Yllä valtava röykkiö salaattia broileriversiona juhlissa. Ja alla pienempi annos perheen kesäpöydässä jauhelihalla ryyditettynä. Hyvin voit jättää myös kaikki lihat pois, sillä täytteitä on niin runsaasti, että lihaa ei välttämättä kaipaa laisinkaan.


Paras nuudelisalaatti

150 - 200 g nuudeleita (maustamattomia)
4 porkkanaa

salaattia
pari isoa tomaattia tai vaikka paahdettua kukkakaalia
n. 1/2 kurkkua
2-3 kesäsipulin vartta
1 kesäsipulin sipuli
iso pala jotain makeaa melonia (minulla galia-melonia)

maustamatonta broileria tai jauhelihaa (400g jauhelihaa meidän 5-henkiselle perheelle, 600 g broileria isoon salaatiin osaksi juhlatarjoiluja)
yrttejä (korianteria tai basilikaa)
1/2 - 1 tuoretta chiliä

maustekastike:
2-3 valkosipulinkynttä
2 rkl raastettua tuoretta inkivääriä
3 rkl limemehua
3 rkl kalakastiketta
3 rkl esim. omenaviinietikkaa
pieni loraus seesamiöljyä
1 rkl hunajaa

Tee ensin maustekastike sekoittamalla kaikki aineet keskenään. Jos hunajasi on kiinteää sorttia, lämmitä sitä mikrossa ihan pieni hetki, niin saat sen juoksevaksi.

Keitä ja valuta nuudelit. (Paista lihat.)
Kuori ja raasta porkkanat. Yhdistä porkkanaraaste ja lämpimät nuudelit. Sekoita puolet maustekastikkeesta niihin.

Pilko kasvikset. Kokoa salaattipeti (jos käytät laakeaa lautasta, voit jättää keskelle vähän "tyhjää tilaa", jonka päälle nostat nuudelit. Nosta pedin päälle nuudeli-porkkanaseos. Lisää muut kasvikset nuudeleiden ja salaatin päälle. Lisää (myös liha ja) viimeiseksi kevätsipulin varret, yrtit ja pieneksi pilkottu chili.

Nostele vielä lusikalla koko komeuden päälle maustekastiketta.

maanantai 3. huhtikuuta 2023

Mango-kookospalat

Tämän reseptin taisin lainata ja muokata Maku-lehdestä parin vuoden takaa. :) 


Mango-kookospalat

1 dl kookoshiutaleita
100 g voita tai margariinia
1 dl sokeria
reilu 2 dl vehnäjauhoja
2 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta

2 prk (a 425/225 g) mangoviipaleita sokeriliemessä
1 prk kondensoitua maitoa
3 isoa munaa
1/2 dl maissitärkkelystä
1 limen kuori ja mehu

1 dl kookoshiutaleita tai -lastuja

Paahda kookoshiutaleet kuivalla pannulla. Jäähdytä.

Vaahdota rasva ja sokeri. Yhdistä kuivat aineet keskenään ja lisää ne taikinaan.

Vuoraa vuoka (n. 20 x 30 cm) leivinpaperilla ja painele taikina pohjalle. Paista 200-asteisessa uunissa n. 15 min.

Valuta mangoviipaleet hyvin ja soseuta ne.
Sekoita kondensoitu maito, munat ja maissitärkkelys joukkoon. Samoin raastettu limen kuori ja mehu.

Kaada pohjan päälle.

Paista 175-asteisessa uunissa n. 30 minuuttia.

Jäähdytä huoneenlämpöiseksi, ja sitten jääkaappiin väh. 2 tunniksi mehustumaan.

Viimeistele kookoslastuilla. Leikkaa paloiksi.

perjantai 28. lokakuuta 2022

Italialainen omenakakku

Ei ehkä kaunein kakku, mutta voi miten mehevä ja herkullinen! Etenkin, kun kakun tekee korkeareunaiseen, vähän pienempään vuokaan. 



Italialainen omenakakku 

  • 500 g omenoita (kotimaiset toimi ihanasti)
  • 130 g voita
  • 1 ½ dl vehnäjauhoja
  • ½ tl leivinjauhetta
  • ½ tl suolaa
  • munaa
  • keltuainen
  • 3 dl sokeri
  • 1 tl vaniljasokeria
Kuori ja viipaloi omenat ohuiksi viipaleiksi. Sulata voi pannulla, ja ota siitä 1 dl sivuun odottamaan.
Paista omenoita pannulla voissa n. 10 min, kunnes ne pehmenevät. Anna vähän jähtyä.

Sekoita keskenään vehnäjauhot, leivinjauhe ja suola.

Vatkaa munat ja sokerit vaaleaksi vaahdoksi.

Kääntele vaahtoon kuivat aineet ja 1 dl sulaa voita. Kääntele lopuksi joukkoon omenat.

Voitele ja jauhota korkeareunainen vuoka. Kaada taikina vuokaa. Paista 180-asteessa n. 35 - 40 minuuttia.

Anna jäähtyä ja tarjoile kermavaahdon tai vaniljajätskin kanssa.

torstai 18. elokuuta 2022

Raikkaampi Snickers-juustokakku

Tämä kakku on kiva, koska vaikka maut lainataan Snickersistä ja meininki on aika tuhtia, on jugurttipohjainen massa kuitenkin aika raikas. Suosittelen! :) 

Tein kakun hyvin nopeasti, enkä ehtinyt panostaa koristeluun yhtään (!!), vaan kirjaimellisesti heitin täytteet päälle 30 sekunnissa... Mutta hyvin toimii siis tämmöisenä pikakakkuna! Koko kakun valmistamiseen meni n. 17 minuuttia alusta loppuun, sisältäen keittiön siivouksen. 

Snickers-juustokakku (n. 24 cm vuoka)

200g digestive-keksejä
100g voita

3dl karamellin makuista jugurttia (esim. Rainbow'n karamelli-kermajugurtti)
200g maustamatonta tuorejuustoa
2 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
5 liivatelehteä
loraus vettä
2-3 snickers-patukkaa
vajaa 1dl suolapähkinöitä

1-2 snickers-patukkaa
suolapähkinöitä
(n. 50g suklaata)


Tee pohja. Murskaa keksit ja lisää niihin sula voi. Sekoita tasaiseksi ja painele paperoidun irtopohjavuoan pohjalle. Tee pienen pienet reunat, jottei taikina pääse vuotamaan.

Nosta jääkaappiin kovettumaan n. puoleksi tunniksi.

Tee täyte.

Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan. Kannattaa myös nostaa snickersit pakastimeen vähäksi aikaa ennen rouhimista, hajoavat siistimmin.

Vatkaa vaniljavaahto kiinteäksi vaahdoksi. Sekoita toisessa astiassa keskenään karamellijugurtti ja tuorejuusto. 

Kuumenna n. 2 rkl vettä kattilassa, ja sulata siihen lionneet liivatelehdet. Kaada liivateseos ohuena nauhana jugurtti-tuorejuustoseokseen reippaasti sekoittaen.

Sekoita jugurtti-tuorejuustoseos vaniljavaahdon kanssa.

Rouhi snickers-patukat ja suolapähkinät haluamasi kokoisiksi palasiksi.

Kaada puolet täytteestä pohjan päälle. Ripottele snickersejä ja pähkinöitä ja painele niitä täytteeseen. Kaada loppu täyte päälle, ja tunge vielä loputkin snickersit ja pähkinät joukkoon. Yritä kuitenkin jättää pinta tasaiseksi, ettei nötösiä näy.

Nosta kakku jääkaappiin kovettumaan muutamaksi tunniksi / yön yli.

Koristele rouhituilla snickerseillä ja suolapähkinöillä.
Sekä halutessasi myös sulatetulla suklaalla. :)