sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Ei kyntömies vakoaan valitse, mutta kyntönainenpas valitsee!

On your marks, get set, GO!

Kyllä tässä vaiheessa kevättä tarvitsee jo pienen fiilistelykuvan kesältä! Siellä maan uumenissa luonnossa villinä kasvavat ruohosipulit jo odottelevat...

Koko pimeän talven olen lähestynyt lähtötelineitä ja viime viikolla asetin jalat tukevasti askelmille. Ja nyt pinkaisin vauhtiin! Talvi kului tulevaa kasvatuskeää fiilistellessä ja sadosta haaveillessa. Viime viikolla lähtöasentoni jäntevöityi hankintojen myötä: taimimultaa, ruukkusoraa, istutusastia, istutuspaketti... Mitäköhän vielä...? Kovasti googlailua ja opiskelua! :)

Ja nyt kotiuduttuamme pääsiäisreissulta pääsin vihdoin kylvöhommiin!
Tiistaina muhevaan multaan ropsahtelivat basilikan, timjamin, korianterin, persiljan, sitruunamelissan, oreganon sekä pinaatin siemenet. Nämä ovat pääasiassa tarkoitettu kasvatettavaksi täällä kotona, joko ikkunalla tai sisällä. Katsotaan miten käy! :)

Ensimmäiset pikkualut nousivat timjamiin jo torstaina ja nyt sunnuntaina myös pinaatti ja oregano ovat tupsahtaneet pinnalle.
Lastentarha

Istutusastia / -kenno oli tosi kätsä! Siinä on alempi osa, mihin voi lorauttaa kasteluveden ja mihin myös ylimääräinen vesi valuu. Ylemmässä kappaleessa ovat kennot, joissa kaikissa on reikä pohjassa veden ottoa ja valumista varten. Lisäksi kennoon kuuluu kansi. Pitääpä muistaa availla sitä sitten, kun beibit alkavat kasvaa, jotta he saavat myös happea. Täytin kennot taimimullalla ja kastelin sekä pohjan kautta, että kevyesti suihkupullolla suihkuttamalla.

Istutuskennooni pääsivät seuraavat beibit:


Basilika (Ocimum basilicum)

Basilika on minulle vanha tuttavuus, joka on menestynyt vaihtelevasti. :) Hyvin usein myös kaupan ruukut ovat kestäneet kuukausitolkulla. Jos istutat kaupan ruukun, varmista että juuret ovat valkoiset. Ei beiget, vaalean ruskeat tai ruskeat, vaan valkoiset!

Basilikan mahdollisuudet ruoanlaitossa ovat lähes rajattomat. En siis mene aiheeseen nyt syvemmälle (multaan vaan, hehheh).

Viime kesän yksilö plantaasilla
  • Basilikan siemenet pääsivät noin 3 cm syvään multapeittoon. Tämän luin paketista, netti suositteli ohutta peittoa... Teinköhän oikean ratkaisun? Siemeniä lorahti kuhunkin kennoon sen verran, että kouliminen tullee tarpeesen.
  • Siirrän nämä sitten ruukkuihin / avomaalle noin 20 cm taimivälein. 
  • Basilika on hyvin kylmänarka, joten täytyy odotella kesäkuuta ennen ulospääsyä. Se tarvitseekin lämpimän ja suojaisan kasvupaikan.
  • Liikaa kastelua tulisi välttää, ja mullan sekaan lannoitteeksi suositellaan kanankakkaa. Kuivumaankaan ei basilikaa saa päästää.
  • Latvominen on tärkeää runsaan sadon saamiseksi. Basilika siis katkaistaan toisen lehtiparin yläpuolelta, jotta kasvupiste siirtyisi alemmas ja basilikasta tulisi tuuhea eikä vain korkea.
  • Jos alalehdet kellastuvat, tulee basilikalle antaa typpipitoista lannoitetta (hmm... mistäköhän sitä luontaisesti saisi... :))

Pinaatti (Spinacia Oleracea)

En ole aiemmin viljellyt pinaattia. Why oh why?! Rakastan pinaattia. Yksi kahdesta lautaselleni kelpaavasta eineksestä on pakastettu pinaattikeitto (toinen on rusinallinen maksalaatikko).  Tänä vuonna korjaan virheeni.

Pinaatti on siis itseasiassa ruohokasveihin kuuluva vihannes. Ja ah! Pinaattia on olemassa myös lajike nimeltä Bordeaux! Mulla on jotain ihan tyhmää Campaniaa…  :) Pinaatissa on rautaa, vitamiineja ja kivennäisaineita, ja siinä on kalsiumia sitovaa oksaalihappoa.

  • Kylvin siemenet noin 2 cm syvyyteen.
  • Jos ja kun pinaatti pääsee ulos, valitaan aurinkoinen ja puolivarjoisa paikka (nää ohjeet on hei NIIN ristiriitaisia). 
  • Jos siemenet kylvetään suoraan ulos, tehdään se mahdollisimman aikaisin keväällä multavaan, kevyehköön maahan. Kylvän ne siis toukokuussa! 
  • Uusintakylvöjä voi tehdä alku- ja loppukesästä (ei keskikesällä, muuten kukkii)
  • Pinaattia ei saa päästää kuivumaan eikä se tahdo voimakasta lannoitusta. 
  • Kukinta heikentää lehtien laatua.
  • Roger.

Timjami (Thymus vulgaris)

Monivuotinen timjami on Ranskan ja välimeren alueen keittiöistä tuttu lemppariyrttini! Ja Trivial Pursuitia varten fakta: hän on toiselta nimeltään tarha-ajuruoho. Timjamia voi käyttää kaikkeen haudutettavaan ruokaan ja esim. ratatouille ilman timjamia on kuin työ ilman stressiä - silkka mahdottomuus.
  • Siemeniä ei peitetä, vaan minunkin reppanani nukkuvat aivan nakuna ilman peittoa
  • Kylvö sisälle huhti-toukokuussa tai avomaalle tuoko-kesäkuun vaihteessa.
  • Ulkona timjamille valitaan aurinkoinen, nopeasti lämpiävä, runsasravinteinen, kalkkipitoinen kasvupaikka. Taimiväli on se sama tuttu 20 cm.
  • Maku on kuulemma hienoin karussa paikassa kasvaneella timjamilla. Eli vaikka kallionkolossa!
  • Timjami talvehtii huonosti, mutta se voidaan talvettaa sisällä ruukussa valoisassa ja viileässä.

Korianteri (Coriandrum sativum)

Ah korianteri, tuo itäisten keittiöiden aarre. Yrtti, jota monet vihaavat ja useammat rakastavat. En ole koskaan kasvattanut korianteria ja aika harvoin teen itse korianterilla höystettyä ruokaa (wonder why), mutta aina riemuitsen siitä lautasellani! Kokeiluja korianterin parissa siis luvassa myöhemmin! 
  • Siemenet saivat 1 cm multapeiton.
  • Ulos korianteri kylvetään toukokuussa, kun yölämpötila on yli +7C
  • Korianteri viihtyy valossa ja lämpimällä ja tyynellä kasvupaikalla. 
  • Vaatii multavan ja vettä hyvin läpäisevän kasvualustan. Liiallista kastelua vältettävä. 
  • Täysikasvuiset lehdet tulee poistaa säännöllisesti.
  • Korianterista korjataan siemet vähän ennen kypsymistä, kuivataan ja säilötään tiiviisti. Lehtiä kerätään pitkin kesää. Molemmat on hyviä, mutta ihan eri käyttötarkoituksellisia!


Lisäksi testailen tänäkin vuonna Ikean valmisyrttejä! Nämä sitten ovat vinkeitä tapauksia. Jos joskus saan ihan oikeita ihmis-lapsukaisia, saavat he kaksi lelua: Rubikin kuution ja yrttipaketin.

Ja nykymaailmassa ihmiset saavat kaiken annettuna...

Persilja (Petroselinum crispum)

Vanha kunnon keittoyrtti, joka pääsi valikoimiin lähinnä ikonisen asemansa vuoksi. Hän ei nauti ruoanlaitossani kovin suurta suosiota, mutta näyttää nätiltä koristeena.
  • Viihtyy ikkunalaudalla, mutta vaatii riittävästi kastelua, lannoitusta ja latvomista.
  • Persilja tahtoo osittain varjoisen kasvupaikan. 
  • Kasvualustaksi sopii hiekan, mullan ja turpeen seos, kunhan se on kostea.
  • Lannoittamiseen sopii lanta! Hienoa, kävinkin viime kesänä keikalla ratsastustallini lantalalla.
  • Jos persiljan lehdet kellastuvat, latvominen auttaa.

Oregano (Origanum vulgare)

Pizzamauste soveltuukin yhteen jos toiseen! Minun keittiössäni oregano on lunastanut paikkansa basilikan rinnalta. Triviaalifaktaa: hänen aliaksensa on mäkimeirami.
  • Siemenet olisi voinut kylvää jo maaliskuussa, mutta myöhästyin hieman. Ehkä laitan kelmun kupin päälle, jotta kasvihuoneilmiö kiihtyy.
  • Oreganon taimet eivät kestä pakkasta, joten ulos lapset pääsevät vasta toukokuussa.
  • Parhaiten toimisi hieman hiekkaperäinen maaperä
  • Oregano on monivuotinen kasvi, ja talvehtimisen pitäisi onnistua myös Suomessa. Toipumista autetaan leikkaamalla talven aikana lakastuneet varret leikataan keväällä noin 5 cm pituiseksi. 

Sitruunamelissa (Melissa officinalis)

Jälkkäriyrtti! Ihana raikastaja myös keitoissa ja kalan kanssa tietysti fantastinen! Ja tuoksuu ihanalle! Toimii siis myös parfyyminä.
  • Sitruunamelissa kannattaa säilöä pakastamalla, sillä aromi katoaa kuivattaessa.
  • Sitruunamelissa on myös kylmänarka, joten aurinkoinen paikka on hyvä valinta.
  • Kasvupaikan suhteen sitruunamelissa ei muuten ole turhan kranttu.
Komea rivistö joutui suihkupullon uhriksi


Mutta avomaankurkku ja muut varhaisteininä ulos siirrettävät saavat yhä odottaa!




4 kommenttia:

  1. Hei, kiva kun kirjoitit näin kattavan postauksen juuri tästä aiheesta :). Oon niin pihalla näistä asioista, mutta haluaisin kyllä jotain laittaa kasvamaan. Ehkä näillä ohjeilla kokeilen onnistua minäkin :)!

    -Juulia

    VastaaPoista