sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Näin ne lapset kasvaa!

Olen kerrankin tehnyt sen, mitä joka vuosi funtsin, mutten koskaan tee. :)
Eli olen ottanut joka aamu kuvan lapsukaisistani! Sen jälkeen, kun jotain on alkanut näkymään. 

Istutin siis timjamin, basilikan, korianterin ja pinaatin (järjestys vasemmalta oikealle) 11.4.

Ensimmäiset pienen pienet alut nousivat timjamiin jo 13. pv (vai oliko jopa 12?!), ja 15.4. myös pinaatti alkoi näkyä. Lisäksi Ikean kupeissa olleet yrtit ovat olleet seurannassa, mutta ne ovat huomattavasti tylsempiä. Oregano nousi 15.4, sitruunamelissa pari päivää myöhemmin ja persilja vasta toissapäivänä.

Tässä kuitenkin lasteni kehityskaari, ennen kun potkaisin heidät kylmän viileästi pesästä sunnuntaina 22.4.  He siis viihtyivät hautomossaan 11 päivää.

Nähtäväksi jälleen jää, toiminko liian nopeasti ja shokeeraavasti. :)


16.4.

Maltillista menoa vielä... Pinaatti on kaunis! Otin muuten basilikan päältä vähän multaa pois. Kolme senttiä tuntui liian paljolta, rapsutin varovasti ehkä 1,5 cm pois.


17.4.

Vähän alkaa jo korianteriakin näkymään. Taisin hieman riehaantua timjamin siementen kanssa... Niitä tulikin aikamoiset ryppäät! :)


18.4.

 Toistaiseksi korianteri on vielä viattoman näköinen, mutta HYVÄNEN AIKA!!

19.4.

Tyyppi riehuu kuten ala-asteella sanottiin "AIVAN OMIIN NIMIIN!!"

20.4.


21.4.

Korianteri edistyneiden luokalle ja heti!

22.4.
19.4. Kyllä siellä jo jotain näkyy kun oikein tihtaa
20.4. Persilja vihdoinkin puski pintaan!
Seuraavassa jutussa sitten pääsemmekin todistamaan varoittavaa esimerkkiä istutusshokista... Ja luvassa myös meikäläisen elämän ensimmäinen SUKKAHOUSUNIKSI!! Hahahhahhaaaaa!!! :D


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti