sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Mehevä banaanikakku: And we went all bananas!

Takaisin talven ihmemaassa!

Olen juuri viettänyt 2,5 viikkoa Nicaraguan ja Costa Rican auringossa uskomattomien elämysten ja seikkailuiden äärellä. Nämä kaksi maata suorastaan uhkuvat luontoa, tuoreutta, vehreyttä ja raikkautta. En mene tämän pidemmälle matkakertomuksiin, sillä siitä syntyisi pieni kirja. :)

Viikkojen aikana paikallinen keittiö ehti hurmata matkalaiset. Ruoka oli rouheaa, eikä millään tavalla "fine diningiä", mutta se ei haitannut. Sen minkä he tekevät, he tekevät todella hyvin. Yhtä herkullisia salsoja, chevichejä, tacoja ym. olen harvoin saanut.


Ja ah, ne tuoreet meren herkut ja hedelmät... Alueella kasvatetaan paljon banaania, ja siksi julkaisenkin nyt tämän ohjeen. :) Hedelmät ja banaanit ovat löytäneet tiensä myös muihin ruokiimme, joten lisää Väli-Amerikan innoittamia reseptejä tulossa!

Oli muuten hauska huomata, miten Costa Rican kaupoissa banaanit ja ananakset eivät maksaneet käytännössä mitään (kasvatetaan siellä), mutta omenat maksoivat noin 7 - 8 euroa / kg (tuodaan muualta). 


Tämä banaanikakku taitaa olla todellinen blogi-klassikko ja herkullista ja meheväähän tämä oli!

Alkuperäisessä ohjeessa paistoaika oli tunti. Minulla oli kakku uunissa melkeinpä tunnin vaikka puutikkutesti näytti positiivista jo aiemmin. Suosittelen vähentämään paistoajan 45 minuuttiin.

Lopputulos oli erittäin mehevä näinkin, mutta vielä ihanamman likilaskuisen kakun saa vähemmällä paistelulla.

Tykkäsin myös banaanikökkäreistä, joten ensi kerralla laitan reilusti banaania (jopa 3 isoa), joista osan muusaan ja osan jätän palasiksi.


Oli jännä, että vaikka taikina raakana oli aivan SUPERMAKEA, oli paistettu kakku maultaa leipämäinen. Eli kaikki äkkimakeus ikäänkuin katosi. Kutsuinkin kakkua koko ajan "banaanileiväksi". :)


Mehevä banaanikakku

2-3 banaania
2 dl sokeria
2 munaa
2 tl leivinjauhetta
1 tl ruokasoodaa
2 tl vaniljasokeria
100 g sulaa voita
3 dl vehnäjauhoja
kanelia
inkivääriä

Pilko tai muusaa banaani.

Sekoita kaikki aineet keskenään.

Voitele ja jauhota kakkuvuoka. Paista 200 C uunissa noin 45 minuuttia.

Anna kakun jäähtyä kunnolla ennen kumoamista. Ihanaa välittömästi nautittuna, mutta vielä parempaa seuraavana päivänä. :)


Ja nyt sitten joulufiilistely täysillä päälle! Ihanaa, kun Helsingissäkin on jo ihan reippaasti lunta (tätä kirjoittaessa ei itse asiassa ikkunasta näy muuta kuin valkoista sakeaa lumipyryä...).

Vihreä muuttui valkoiseksi... :)

5 kommenttia:

  1. Kuulostaapa ihanalta ja helpolta tehdä :) Sopisikohan banaanikakkuviipale, joulukinkkua päälle ja kaiken kruunuksi hyvää sinappia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuten jo puhelimessa juttelimme, enpä tiedä uskaltaisinko noin rohkeaksi heittäytyä. Mutta kukaan ei estä testaamasta

      Poista
    2. Onpa erikoista... kirjoittelin aiemmin blogiisi sipuleista ja myyristä. Nyt huomaan, että matkustammekin samoissa paikoissa! Olimme viime vuonna Panamassa, nyt suuntaamme jouluksi Meksikoon. :D

      Kakkuja en yleensä tee enkä syö, mutta ehkä tuota voisi varioida mantelijauhoilla, kun vehnää välttelen!?

      Poista
    3. Oho, nyt tuo kommenttini tuli vastauksesi edelliseen... Ei ollut tarkoitus. Huoh!

      Poista
    4. Heh, yhtymäkohtia siis löytyy. :)

      Pitäkää hauskaa Meksikossa, sekin on huippu maa (testattu). :D

      Mantelijauho on varmaan hyvä idis. Saattaa tulla likilaskuisempi kakku, mutta sehän on vain hyvä asia. Kerro, miten kävi!

      Poista