sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Mehevä ja raikas omena-limekakku

Mikä mahtava viikonloppu takana! Juhlan aihetta on riittänyt mökkikauden avajaisten muodossa, sekä ennen kaikkea tunnelmaa on nostanut EUROVIISUT!

Voi mitkä mainiot kakun ja kuohuvan arvoiset karkelot! Koko kevät huipentui!! :) Tätä iltaa tosi fani oli odottanut jo 364 päivää.


Raati oli asialleen omistautunut ja ankara. Kommentteja kirjattiin ylös ja yön pikkutunteina ynnäiltiin yhteen. Hyvät kisat, vaikka Suomi ei kärkikahinoihin yltänytkään. Onhan meillä silti Cezar (ihana tanssijalkaa vipauttava yli-ihminen)!


Mökkeilimme paahtavassa hellesäässä, ja koska juhlan aihetta oli siis myös muilla rintamilla (syntymäpäivää, äitienpäivää, eläkkeellejäämispäivää ym. yleistä ihanuutta) päätin tilanteen ansaitsevan kakun.

Eli jälleen ihana mökkihaaste: tee nopeasti valmistuva kakku, joka kestää logistiikan. Lisäksi halusin tietysti, että kakku on juhlijoiden makuun. Joten nopeasti perjantai-iltapäivänä pyöräytin tämän hieman ruman, mutta NIIN HERKULLISEN omena-limekakun. Tuore minttu, raikas omena ja kirpsakka lime loivat lumoavan yhdistelmän.

Hän oli raikas, hedelmäinen, mehevä - ja sopi hyvin yhteen kuohuviinin kanssa. :)


Ja hei, eihän näistä aineista voi tulla huonoa!
Lisäksi tämä kakku on erittäin kevyt; lähinnä kasviksia ja kananmunaa. Suosittelen lämpimästi nyt kaikkia leipaisemaan. :)


Käytin 22 cm irtopohjavuokaa, joka oli kyllä liian iso. Taikinaa olisi pitänyt olla n. 50 % enemmän (tai minun olisi pitänyt syödä sitä raakana 100 % vähemmän).
Ensi kerralla teen kakun kapeaan neliskulmaiseen kakkuvuokaan, jotta siitä tulee paksumpi.

Onneksi mökkiympäristössä ulkonäöllä ei muutenkaan koreilla. :) Jätin myös omeniin kuoret. Jos haluat vähemmän laikukkaan kakun, kuori omput ja raasta hienommaksi raasteeksi.


 Omena-limekakku

3 keskikokoista omenaa
3 munaa
1 dl sokeria
40 g sulaa margariinia
2,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1/4 tl suolaa
1 limen kuori raastettuna
muutama oksa tuoretta minttua

kostutukseen:
1 rkl vettä
1 limen mehu
1 tl sokeria

Pese omenat ja lime hyvin. Kuori halutessasi omenat, itse jätin kuoret. Raasta omenat karkeaksi ja limekuori hienoksi raasteeksi. Silppua minttu.

Vaahdota munat ja sokeri. Lisää sula margariini ja keskenään sekoitetut kuivat aineet. Kääntele sekaan omena- ja limeraaste sekä minttusilppu.

Kaada taikina öljyttyyn irtopohjavuokaan (voit halutessasi laittaa varalta paperin pohjalle, mutta hyvin irtosi ilmankin).


Paista 180 C noin 30 minuuttia.

Jäähdytä kakku. Sekoita lime-mehun aineet ja kostuta kakku ennen tarjoamista.

Jos et kostuta kakkua, voit siiviöidä päälle tomusokeria. Joka tapauksessa voit koristella vaikka mintunlehdillä ja tuoreilla marjoilla.

Tältä hän näytti ilman tomusokeria... Ei mikään belle of the ball.


Eli kuten monien muidenkin asioiden suhteen, it can be better to sugar coat it. :)


Mökkikuormaan mahtui yhtä ja toista, mutta tomusokeri unohtui, joten niin unohtui kuorrutuskin. Mutta  kuten kuvasta näkyy, ihanan mehevää ja omenaista...


Mökkikuormassa halki merten matkasi sen sijaan mm. unikko ja tulppaaneja. Tärkeää! :)



2 kommenttia:

  1. Olipa ihanaa lukea! Huippu viikonloppu kertautui taas mielessä! Ja herkullinen omena-limekakku. Eikä tietenkään saa unohtaa kuoharia!! Huomenna omenaostoksille ja limekakkua leipomaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Really?! :D Hahaa, mama nyt vihdoinkin innostuu. :)

      Poista